Kotiseutukronikka laulellen

Louis Sparre, Emil Wikström Renne Haverisen kipparoimassa paatissa Oulangan kuohuissa 1892 kesällä matkallaan tapaamaan Akseli Gallén Kallelaa Paanajärvellä. Sparren hiilipiirros.
Paanajärven Leinossukuisten kotiseutukronikka laulellen    

Kemijokivarren Tervolasta,  tulin minä lähteneeksi,
Paanajärven rannalla pienenä syntyneeksi,
Paanajärven rannalla pienenä syntyneeksi.

Mikko se oli niitä miehiä, joka tervavenneellä sousi,
koskessa niskan harjalta aina aallon päälle nousi,
koskessa niskan harjalta aina aallon päälle nousi.

Mummoni Vienan rannalla, silliä pyyteli silleen,
kotia tultua mykistyi, eikä venäjää puhunut milleen,
kotia tultua mykistyi, eikä venäjää puhunut milleen.

Paljon on karhuja kaadettu tuolla Paanan perukassa,
On Mänty-Ellaaki kaivattu monen monessa porukassa,
On Mänty-Ellaaki kaivattu monen monessa porukassa.

Myös Akseli Gallén Kallelaa tuohitorvella paimen kutsuu,
kuppeessa koskimaiseman,  palokärki oksalle istuu,
kuppeessa koskimaiseman, palokärki oksalle istuu.
Moni Multas-lesken muassa syntyi Paanajärven mailla,
Yltiön paatissa kulkivat ihmiset postin lailla,
Yltiön paatissa kulkivat ihmiset postin lailla.

Kävi kulttuuripersoonakulkurit ja herroja Helsingistä,
tuli kreivit, Inhat ja Ilmarit,  oli niissäkin kestimistä,
tuli kreivit, Inhat ja Ilmarit, oli niissäkin kestimistä.

Mäntyniemestä Mäkelän Anttilaan, kotipaikkoja Paanajärven,
ja Kauppilan polkuja Rajalaan, souda Leppälän tanhuville,
ja Kauppilan polkuja Rajalaan, souda Leppälän tanhuville.

Hki 25.5.2021 Veli Juhani, VMJL

(lauletaan ”Matalan torpan balladi ts. Suomessa olen minä syntynyt”… tekstissäni pari säkeistöä enemmän, yläkuvassa säestys malliksi)

On aarre oiva Oulangan

Kuusamon Oulankajoen Kiutaköngäs kesäkuun alussa 2020.
On aarre oiva Oulangan

Lumottuun luontoon innostaa,
korpien Koillismaa,
se polvesta polveen kannustaa,
luontoa turvaamaan,
vapauden virran vastuuseen,
näkymät velvoittaa,
kestävän pärskeen kasteeseen,
kesäinen kilvoittaa.

Kun taas on aika Oulangan,
sen luonnonpuistoon vaellan,
on siellä kuulu taimentie,
se synnyinmailleen lohen vie,
kun katsot vettä vellovaa,
näät kuinka taimen uskaltaa,
se hyppää hornankattilaan,
ja ylös siitä ponnistaa.

Jos mieltäs kiire ahdistaa,
tee retkesi Oulankaan,
vaellus korpeen vahvistaa,
herkimmän arvokkaan,
luontomme soljuu poluillaan,
tuhanten vuotten taa,
sitä ei voida valjastaa,
ei sitä voi ohjastaa.

On aarre oiva Oulangan,
sen sopukkaiseen vaellan,
ja korpein kätköön komeimman,
jää aarteeksemme omimman,
ja puhtaan virran puolesta,
voi kaikkia näin kannustaa,
kun teemme luontoretkemme,
näät Oulangassa aarteemme.

22.5.2021 Veli Juhani VML
lauletaan ”Taas on aika auringon”

Sovitettu 
laula itsesi Kuusamon kesään

Kuule kutsu Kuusamon

Kuule kutsu Kuusamon

Jos happee tahdot haukata,
käännä katse Kuusamoon,
vihreämpi luontoloma,
saata lapset seikkailuun,
lomamatka elämyksin luonnonpuistossa,
koskenlaskuhulluttelu
jokisuistossa.

Kuule kutsu Kuusamon

Jos happee tahdot haukata,
käännä katse Kuusamoon,
vihreämpi luontoloma,
saata lapset seikkailuun,
lomamatka elämyksin luonnonpuistossa,
koskenlaskuhulluttelu jokisuistossa.
Jos sade kastaa onkijan,
niin kesä kuivaa kulkijan,
heitä perho lohestaja,
ole kesäkalastaja,
vaikka oisit hiukan narri,
perhoon tarttuu joskus harri.
Tammukka ja taimen ovat lohen serkkuja,
hiillosharjus  Kitkajoen tosiherkkua,
jos tulet meidän vieraaksi kuruun kukkumaan, 
ei yöttömässä yössä täällä mennä nukkumaan.
Harjuskala perattuna jokirannassa,
pajunoksaan pujotettu -
suolaa pinnassa,
savutulen loimussa hiillos hehkuaa,
kohtapa jo loimukalaa suuhun haukataan.
Karhunkierros vaelletaan luojan huomassa,
ikimetsän hiljaisuutta koskisoitossa,
eräpolku johdattaa sut Oulankaisessa,
oot Kitkajokikurussa niin satumaisessa.
Eräpolun elämässä luonnotuoksua,
hiljaisuutta honkien ja jokijuoksua,
kurkistele  neidonkenkään, 
hengittele hurmahenki,
tirkistele tikankonttiin,
tanssi, tallaa taipaletta. 

© Veli M. Leinonen 6.4.2020

Virran viemää

Kivakkatunturi ja Kivakkakoski, National Park Paanajärvi.
Virran viemää

Nään täplikkäisen kylkineen,
kun taimen hypähti,
oon niskan ylisillä,
mun syän sykähti,
saunan savu tupruaa,
tuttu tuoksu vainen,
harjushurmos lumoaa,
tuon illan ottavainen.

Jo värit ruskan havaitsen,
rantakoivut loistaa,
ikävässä ihmisen,
tutun tunteen toistaa,
mennyt kesä jättänee,
se virran muas kulkee,
karikoita väistellen,
tuon menneen jäiseen sulkee.

Se tiensä löysi etsien,
kiertäin kaartain kumartain,
sai hyväilyjä eniten,
kurun varjoon kurkkien,
soidinmaita soluen,
se löytää sopukkansa,
Vienan maita virraten,
se hurmaa korpikansan.

Tunne väliin kuohahtaa,
vaahtopäisen nielun,
kuka kuulee kulkijaa,
tuon ajopuisen sielun,
rauhoittuvaa raukaisee,
nukkavieru nukkuu,
kuukkelina kuleksien,
koko suven kukkuu.

21.9.2020 Veli M. Leinonen

Puutani haistoin ja halasin

Paanajärven Uusi-Anttilan rantamänty.

Puutani haistoin ja halasin

Kun puutani haistoin ja halasin,
sen luokse kuin kotia palasin,
rosoista kylkeä katselen vain,
sen syviä arpia sormeilla sain,
Kysyin siltä sen elämästä,
kaarnakylkenä olemista.

Kun korvani kylkeen sen kuletin,
sen hiljaista hymniä kuuntelin,
se sanonut mulle ei sanaakaan,
silti näin minä sitä olin kuulevinaan:

”Minun sisällä sydän lie syvällinen,
olen luotuni luodulle uskollinen,
pidän juureni paikalla isien maan,
minä äitinä syntymään käpyjä saan.

Tuulen tuiverrus aina on ystäväni,
sade kastelee helmiksi kyyneleeni,
pakkashuuru mut kaamokseen kaunistavi,
havuneulasiin syttyvät kynttiläni.

Talven tultua valkoisen turkkini saan,
kevään tuiskuissa joudun jo kumartumaan,
kurkiaurojen kutsuina  keväisen tuon,
silloin kukkivan kerkkäni kesäänne suon.

Viimein harmaja kovettuu kehokseni,
olen kuoreton kaarnaton lopussani,
pysyn paikalla merkkinä metsässäni,
kelopuussa ain säilytän aatokseni.”

11.9.2020 VeliM. Leinonen
Kuusamon Ikkunuksen jättimäntyhaarakas.

Suomen taiteen uhri

Paanajärvi – Helsinki Kallelan Palokärki 1892-1894. 145 x 90 öljymaalaus kankaalle Yksityinen kokoelma.
Suomen taiteen uhri

Louhikkoinen rinne,
näköala lumoaa,
Nuorushuippu hulppea,
kelopuuta komeaa,
palokärki  juurakon,
istuu oksallansa,
onko tähän viritetty,
linnun kuolinansa.

Keltasilmät vilkkuaa,
korven metsurilla,
elantoa etsien,
hakkaa keloansa,
petäjäistä silppuaa,
tervarosoisessa,
piip, piip –  joskus huudahtaa,
kolon kuoloisessa.

Viimeisiä ilojaan,
yöttömässä yössä,
touhukkaana tosissaan,
erämaiden vyössä,
öisen öinen hiljentyy,
järven pinta tyynin,
aamurusko väreilee,
päivänkoiton dyynin.

Vaskivaaran kertomaa,
malmimöhkäleistä,
kultakarvaa komeaa,
rinteen kylkiäistä,
sikin sokin sinervät,
sinivihreet kuparin,
mikä tähän oikettaa,
ammuttuna kyselin.

Rakastin tätä lintua,
punahattuisena,
sen yksinäistä huutoa,
korven hiljaisessa,
tunnelmointi ankeaa,
ei  lintu enää lennä,
mut Suomen taiteen uhrina,
voi palokärki mennä.

28.8.2020 Veli M. Leinonen
Ei ollut Kallelan Palokärki sukunsa viimeinen.

Vyöryvi virta, taipuvi tuohi

Akseli Gallén-Kallelan kuuluisa Paanajärven paimenpoika 1892.

https://areena.yle.fi/1-523278
Ylen sarjassa jokiemme helmet, Oulanka.

Vyöryvi virta,
taipuvi tuohi

Vyöryvi virta,
könkäällä Kiudan,
taipuvi tuohi,
paimenen löydän,
liikkuvi laine,
juoksussa joen,
lenteli louhi,
Paanani koen.

Pyöritän pyörän,
myllyssä kiven,
kieritän kairan,
syvässä syvän,
norjuen nöyrryn,
edessä ensin,
horjuen pyörryn,
kaatuen lensin.

Valjussa virran,
vietetty aika,
puitani uitan,
urani puran,
huljutan kuljun,
hiekassa sannan,
pitkässä illan,
maiskutan mannan.

Riippuen roikun,
köydessä löyhän,
räiskyen läiskyn,
rannalla köyhän,
kiskoen viskon,
ruuhea rannan,
roiskien räiskin,
korteni kannan.

Liikkuen loikin,
kiveltä kiven,
ennäten lennän,
rannassa sinen,
pitkin ja poikin,
luotojen luokse,
tultua mennään,
ystävän vuoksi.


22.8.2020 Veli M. Leinonen

Tupenrapinat

Keretin tsasouna.
Vanhaa Keretin kauppalan kylää.
Keretin jokisuu Vienanmereen.
Skalowsky Vienanmeren rannalla.
Tuli tupenrapinat

Kolmimasto lastattuna lankuilla,
sapattina purjealus kelluu,
supisuomalainen oli kapteeni,
merivesi aallokkona velloo.

Oululainen nuorimies,
tunsi morsiansa,
vierasvara virkistää,
tykkää herraskansa.

Astuu laivaan maisteri,
oppaan kera oivan,
kokki saa nyt ohjeita,
akvaviitin toivat.

Sota ompi syttynyt,
miehet rintamalle,
Tolstoista nyt puhutaan,
viinaa kaatamalla.

Ohjat ottaa kapteeni,
seuramiesnä maiden,
pitkää iltaa istutaan,
ruokaa ruhtinaiden.

Norjalaista sardiinia,
alaskasta lohta,
anjoviksen aarretta,
lisää tuodaan kohta.

Ryssän mallin liepuskaa,
tanskalaista rasvaa,
vennään maitten herneitä,
ruokahalu kasvaa.

Jaavan teetä, kahvia,
aprikoosin kanssa,
kohta ihan kylläisenä,
mahakkaatkin tanssaa.

Rintamaille kiirehtii,
miehet vienan kemiin,
puulla päähän lyötyjä,
veri tuoksuu neniin.

Pitää jättää Solovetski,
tällämatkaa väliin,
Koudasta nyt paetaan,
Vienan lähikyliin.

Rantaröykkelikköä,
juuri kivikovaa,
kaksi reppuretkellä,
rannikkoa ravaa.

Pari akkaa ahertaa,
iltanuotiolla,
taivahista taattoa,
saadaan suosiolla.

Kohtapa jo höyryää,
ape nenän alla,
lohen, turskan kimpaleet,
pian pureskellaan.

Nyt kuului tupenrapina,
miehet harppoo kunnaan,
tästä vielä maksetaan,
sotatoimen lunnaat.

Opas ottaa ohjakset,
on sotatoimielkeet,
hyppää poika mättäälle,
jättää kaiken jälkeen.

Toisia viel katsotaan,
”hyvästi, nyt lähden”,
maisteri on ihmeissään,
miksi – minkä tähden.

Siinä opas äksyilee,
tuittupäätä kuulen,
kaveri on kaikonnut,
purjehtien tuuleen.

20.8.2020 Veli M. Leinonen

Kirjaa ”Vienan virroilla, Karjalan kankahilla” mukaillen. 
Kiannon opaspoika Johannes ottaa hatkat lähteäkseen rintamalle.
3.8.1914 Koudassa on saadaan ilmoitus maailmansodan syttymisestä
ja näin suunniteltu laivamatka Solovetskiin peruuntuu.