Poikkesimme hiihtoretkeilemässä Kajaanijoen maisemissa. Kajaanijoen keskustan lähiladut suoraan hotellin pihasta olivat loistokunnossa. Aurinko loisti pilvettömältä taivaalta ja hiihtokeli oli mitä parhain.
Kiitämme Peerâ Hotels & Cottages henkilökuntaa isäntäväkineen hyvästä palvelusta ruokatarjoiluineen. Kulttuurikaupunki Kajaania ei voi jättää ilman kulttuurihistorian havinan runomuisteloa.
Tervaisen tuoksussa ämmäisä ärjyi
Uinuvan keväisen talven alla kirkkaan kimmellys jään, minä tervatuoksuisen tunnen vaan en valkean hohteessa nää, tuhtitervaista tolkkuisen tonnin venhoin koskea kierrellään.
Valpas kippari kurkkivi virtaan miehet jäntevät virittää, venevenhonen vikkelä vinhaan kiertää kivikot kintereillään, vaaran tuoksua nuuhkivi nokka ronskin rentona soutajan pokka.
Ämmänkoskessa ärjyvä äityy kivikoskessa kuoleman, tervakanavaan ohjata täytyy tulot tervaista suojelemaan, koskikaralla kuohuissa koti toukat nopsasti noukitaan.
Aikain saattossa rytmissä runon, Kalevalan aiheita soljuvin suloin, Elias samoili Karjalan kunnaat, kotia tuomisin Vienasta lunnaat, Wikströmi veisteli, Kallela maalasi, sparrasi Sparre, ja venhoa ohjasti Karppisen Renne.
Hävelön torppaan syntyi eräs Eikka, runojen rytmi hänen sielussansa leikkas, kahen J:iin Kajjaanin linnasta oodit, elämän iloista suruisten koodit.
Luomussa luonnon lauluja innoin, rakkauden sävelet riemussa rinnoin, Kajaanin kevät jo kohta käy kukkaan, kulttuurimuistelot tarttuvat tukkaan.
Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.
Palokärki, guashityön syntyvaiheet 1893
Ilman rouva Gallenia ”Palokärki” taulu olisi voinut jäädä meiltä näkemättä Suuri sommitelma on figuuripoistoineen nykyään siis epätäydellinen, ja varmaan olisimme siitä kiinnostuneempia, jos 1890-luvun alkua edustavat henkilökuvat olisivat säilyneet, minkälaisia ne sitten olivatkin. Nyt jäämme jättiläissuuren maiseman varaan, jossa on kauniita yksityiskohtia, mutta ei varsinaista sommituksellista kokonaisuutta. Omituisuutena mainittakoon, että kosken kupeella on miniatyyrimäisiä kukkadetaljeja, sinikelloja, ym., jotka edustavat Kuusamon kesän harrastuksissa hentoa kukkaromantiikkaa. Akvarellikuvissa on Gallen luonnoskirjassa XII esittänyt vanamoita, kissankelloja, suopursuja, jäkäliä, miltei naismaisen hennosti jäljennettyinä. Onpa kokoelma seikkaperäisesti kuvattuja sieniäkin – kuin sienikarttaa varten aiottuna! Saman Mäntykosken yläpuolelta louhikosta, jossa kasvoi karuja havupuita, hän aloitti verraten isokokoisen maiseman (65 x 50 cm), joka kulkee nimelläö ”Talvinen metsä”. Mikään talvi ei kuitenkaan ole tässä kysymyksessä, etualan valkoinen edustaa paremminkin syyshämärää tai varhaista ensilunta. Tässäkin keskeneräisessä öljymaalauksessa on jotakin ”kiinalaistuntua”.
”Mäntykoskesta” kuultaa takaa koristeellinen prinsiippi;
”toisessa ”Palokärki”-nimellä tunnetussa guashikuvassa (144 x 89 cm, omistaja ministeri Otto Donner), joka valmistui kesällä 1892, mutta singneerattiin vasta seuraavana vuonna, tämä prinsiippi on jo muotoja ja värityylittelyssä viety perille. Taiteilija ei ollut valmistukseensa tyytyväinen, repi sen kappaleiksi ja rutisti vielä palaset käsissään. Vasta kun rouva Gallen (Mary) seuraavana talvena liimasi kappaleet yhteen ja silitti taulun kuumalla raudalla tasaiseksi, maalarikin keksi, ettei se ollutkaan niin huono. Taulua ehkä silloin retusoitiin hieman. Koristeellisen männynoksareunuksen, jossa on mukana metsän pikku eläimiä, maalasi Kalelassa vieraillut Elin Danielson.”
Viimeksimainittu reunuskoristelu ehkä viittaa tyylillisten ideain lähtökohtaan, sukulaissuhteeseen lähinnä keskiaiaisten maalausten kanssa. Gallenin harrastukset olivat jo 1880-luvulla tapailleet tätä suuntaa; nyt, uusien yleismaailmallisten ihanteiden vallitessa ne tuntuvat itsestään työntyneen tyyliohjeeksi. Niin on esim. metsän esityksessä havaittavissa jonkinlaista ”suomuorramentiikkaa”, minkä kautta on aikaansaatu dekoratiivinen perspektiivivaikutus (arkkitehtonin maalaus- ja veistokoristelu). Vahvennetut ja yksinkertaistetut väriarvot edustavat samaa koristeellista romatiikkaa ja tyylittelyä. Itse guashitekniikka viittaa siihen, että ollaan uusilla, tavallisesta öljymaaluksesta poikkeavilla jäljillä.
Palokärki syntyy Rajalan takaisen Urovaaran ylisillä
”Palokärki” aihe on saatu Rajalan takaisella louhikkovuorelta (Urovaara), ja kantaa se yli Paanajärven Nuorusen huipulle päin.
Erämaa on tässä ainoa tuntu, sillä asumuksista ei näy mitään ja takana on asumaton taipale aina Sallaan saakka” (Kallela-kirja, s. 176). Kapean, osittain varjossa, osittain kesäyön valossa hohtavan järven takana näkyy sininen korpivaara ja sen yläpuolella kellanvihreää taivaanrantaa, keskialan täyttää havumetsä ja etualalla on tukikohtina kaatuneen männyn juurakko ja puoliksi kuivanut mänty. Juurakkoa vasten on sijoitettu ainoa elollisaines, siniruumillinen ja punatöyhtöinen palokärki. Aiheesta Kallela kertoo myöhemmin näin:
” Palokärki on aina ollut ystäväni. Aina kun kuulen sen raikkaan kimakkaa ääntä, saan tunnelman kuin olisin kaikesta ihmisasutuksesta niin kaukana, ettei mitään kosketusta enää ole, – Tapoin sen vain mallikseni, sillä minun täytyi saada se tähän kuvaani kohottaakseni erämaisen yksinäisyyden tunnetta. Tämä punainen täplä on yksilön elämän huuto korven hiljaisuudessa.”
Symbolistinen selitys on myöhemmin annettu; alkuperäiseksi motiiviksi riittää elollisaineksen ja koristeellisen kohokohdan tarve. ”Palokärki” edusti luonnontunnelman uutta tiivistystä ja Pohjolan öisen valaistushetken itensiivisempää ilmaisua.
Myöhemmin Gallen maalasi sen uudestaan öljyväreillä, mitä muotoa varmaankin tarkoittaa Hbl:n arvostelijan, nimimerkki S:n selostus 20.5.1894:
”Se maisema Kuusamosta, jolla Gallén ottaa osaa näyttelyyn, ei aiheeltaan ole yleisölle aivan uusi, sillä se oli mukana viime syksynä taiteilijan näyttelyssä, käsiteltynä vesivärein. Se on kuten jo mainittiin, mehukas väreissään ja tosi tunnelmaltaan. Varsinkin näyttää kesäyön taivaan hillitty valo erinomaisen sattuvalta. Hra Gallén on tehnyt sen spesialiteetikseen ja en tiedäkään ketään meillä joka on saanut esille sen samalla kertaa kirkkaan ja hillityn, viileän ja surumielisen, yksinkertaisen ja salaperäisen, mikä sisältyy äärimmäisen Pohjolan yövalaistukseen. Metsien tummaa vihreää ja erinomaisesti ilmaistuna juovikasta vettä vastaan esiintyy taivas kaksinkerroin vaikuttavana.”
Paimenpoika, Mäntykoski ja Palokärki jäivät Paanajärven kesän taiteellisen tuotannon ja kehityksen todisteiksi. Perhe-elämän dokumentti on ”Marjatta karhukoira Kapperin kanssa (97 x 64 cm). Öljymaalaus jäi keskeneräiseksi, mutta joka tapauksessa se on miellyttävä muisto Kuusamon kesästä ja pikku tyttösestä, joka siinä seisoo rakkaan suosikkinsa kanssa ja joka on saanut itsekin tuhria pari vetoa kuvan alareunaan (Kapperi pystykorva oli Aatu Leinosen lahja Kalleenin perheelle, Mary puolison hoivattua karhun raateleman Aatun elävien kirjoihin).
*Kalleeni assistentti, maist. A. Toikka-Karvo (nen?) järjesteli Okkoselle luonnoskirja- (LK) ja piirustuskokoelman (PK) materiaalin.
Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.
Tämä julkaisusarja Kalleenin Akseli Paanajärvellä päätty tähän.
Kuva kirjasta ”Seitsemän sinisen takana” Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuva Eero Kemilä.
Metsämarjoilla on runollinen sydän
Tämä runollinen metsämarjatarina on kirjoitettu 2003 Sotkamossa, ja on omistettu ”marjakeisari” Kari Jansalle. Hän palkkasi minut marjakuskiksi mainitun vuoden elokuussa 2003. Tehtävänäni oli ajaa elokuusta-lokakuun puolelle hänen yhtiönsä marjakuormuri - koppiauto-volvolla tiettyä reittiä poimien kyytiin marjankerääjien päivän tuotos. Ajoon piti lähteä jo aamuneljä Sotkamosta ja se suuntautui Hossan kautta Pyhäkylän kautta Taivalkoskelle. Paluumatkan ajoin Kurtin ja Metsäkylän kautta Puolangalle ostaen marjat myös matkan varren pikkukylistä, joista muutama mainitaan myös kertomuksessani. Puolangalta ajoin Ristijärven kautta Sotkamoon ja kello oli siinä vaiheessa puoliyö tai enemmän.Herään aamuneljä viheliäiseen kännykän soittoääneen. Käteni haparoivat tyhjää sulkeakseen tuo julman ”ylös, ulos, ajoon” komentavan äänen. Nousen kuin nousenkin äänettömästi aamuväsymystä tuntien kohti kahvikeitintä. Kahvi tippumaan ja puuro porisemaan hellalle. Siitä se lähtee. Istahdan hotelli helpotukseen pöntön päälle.
Ravitsen itseni puurolla, joka on hautunut sopivaksi. Puuro hyväilee sisukalujani mansikkahilloineen. Hörppään kahvini ja täytän sillä myös termospulloni. Pukeudun kevyeen urheiluverkkariasuun. Nyt lähden marjanostoon kohti Hossaa.
Pakkaan mukaan kylmälaukullisen evästä ja asiakirjasalkun lomakkeineen marjanostotilityksiä varten. Astelen autolleni huomaten ottaneeni väärän avaimen, jonka käyn vaihtamassa, ja niin pääsen matkaan.
Aamu on usvainen ja elokuisen pimeä. Heilautan kättäni aamulenkillä olevalle naiselle aamuaikaisen Ristijärven tiellä. Pian saavun Kaitansalmen marjalaitoksen parkkiin.
Volvo F16 päävirtakytkin oikeaan asentoon, avain virtalukkoon. Volvo ponnahtaa yskähtelemättä käyntiin. Vielä merkinnät piirturikiekkoon ja niin lähden liikenteeseen kohti viitostietä ja Ristijärveä.
Avaan yöradion ja sytytän sikarin. On pysyttävä hereillä. Poskisavusikari piristää. Aamu-usvaisella tiellä näen hirvipariskunnan kummastelemassa ohikulkevaa vihreäkoppista aamun ihmettä.
Kuormuri hönkäilee ulos pakokaasujaan jatkaen rosoisella pohjolan tiellä. Havahdun säikähtäen, kun tuulilasiin paiskautuu peltopyy. Pysäytän kuormurin ja taskulampun valon avulla poimin kohtalokkaan erehdyksen tehneen peltopyyn talteen, jonka ripustan kuormurin tavaratilaan roikkumaan elottomana jaloistaan. Päätän, että muistotilaisuus pidetään myöhemmin viinin kera. Kiitos pyy!
Ristijärven vaaramaisemat häämöttävät pian aamuhämärän kajossa. Valkoinen riekkoparvi hypähtää tienposkesta lentoon. Niistä yksi päätyy sivulasiin. Valkoiset höyhenet pölähtävät! Johan on riistaa, mutta en jää selvittämään riekon kohtaloa.
Volvo kehrää energisesti laulellen kohti Ristijärven Saukkovaaran ylitystä. Moottorijarrutusta ja myös sitä oikeaa jarrua – nyt laskeudutaan Saukkovaaran huipulta kohti viitostietä. Muistelen isännän ajo-ohjeita taloudelliseen ajotyyliin liittyen.
Ämmänsaaressa anna kuormurille juomista, jota nautin itsekin munkkikahvin kera. Makustelen mielessäni Ämmän leipomon mainiota ruisleipää.
Matka jatkuu. Pian ohitan Piispajärven sillan ja talvisodan muistomerkin. Täällä taisteli talvisodan aikaan yksi ryhmä suomalaisia sotilaita. Apua ei saatu, vaikka pyydettiin. Komentajat eivät uskoneet tilanteen vakavuutta heti. Mietin kuoliko nuori vänrikki turhaan?
Ennen Hossaa hämmästelen petolintumaista västäräkkiä, joka näyttää nappaavan metsäpäästäisen nokkaansa. Sillä näyttää olevan hoksottimet tallella, kun se huomaa minun lähestyvän kuormurin. Sen ote irtoaa päästäisestä, päästäinen jatkaa juoksuaan ja västäräkki väistää autoni. Näin sattuman kautta pelastuu myös päästäinen.
Hossan marjanostopaikalla näen liekaansa punoutuneen lampaan määkimässä. Ruskeat kanat kotkottavat kukkonsa ympärillä, joka nostelee nokkaansa ylväisen herra hidalkona. Tämä on Hossa.
Dopra utra ja hyvää huomenta, pääsen sanomaan useita kertoja. Paikalla on myös venäläistaustaisia poimijoita, joiden marjasaalit ovat hämmästyttäviä.
Antakoon luoja sateettoman sääskettömiä päiviä näille marjametsien hemmoille ja hennoille. Saakoon ahkerat taivaltajat marjaa yllin kyllin, ja pursutkoon marjamaat mustikkaa, hillaa ja puolukkaa yllin kyllin. Terveelliset marjapektiinit löytäkööt leppoisan lepopaikan marjasankoistanne. Hymyilkää mustikkaisin ja puolukkaisin metsämarjahengen värjäämin huulin.
Milloin mustikan hinta kohoaa yhdeksänkymmensentistä euroon, kysytään ensialkuun? Min’ en tiedä, vastaan. Mutta sitten suuret markkinavoimat ilmoittautuvat yllättäin, ja ihme tapahtuu! Sinä päivänä mustikan ostohinta kohosi yhteen euroon.
Näljängästä soittaa mökkiasukki. Ookko nää milloin Perangassa, kysyy hän? Tavataan vartin päästä ja ilmoitan: Ajelen juuri Näljängän kuppeeseen Perankaan johtavan viitostien parkkiin. Tänä vuonna on mustikka ensiluokkaista, toteamme joukolla.
Mustikanmyyjä, vanhempi veteraani kertoo: Mun veli halusi alaikäisenä talvisotaan ja pääsi. Palasi hengissä takaisin. Turhan moni ei palannu. Pudasjärvisiä ja taivalkoskelaisia kuoli ihan turhaa ja liikaa. Näin tuumasi Pyhäkylän vanhempi ja kokeneempi jääkäri kaataen mustikkasaaliinsa kuljetuslaatikkoon.
Nyt tarina jatkuu lähes runomuodossa:
Metsäkylän kauppa ja baari ovat katoavaa kansanperinnettä. Siellä tavataan ja nähdään oikeat kylän hemmot ja henkselit. On mopomiestä ja laatuLadaa. Sakemannien jatkosodanaikainen kenttärata kulki kylän halki Hyryn’ suunnalta. Ratakiskothan lahjoitettiin vennäälle, joten on sitä penkkaa mukava ajella myös mopolla, tuumataan.
Metsäkylän kaupan esperantto kielentaitaja, kaupan myyjä, on entinen radiosähköttäjä, kuulen. Tarjoaa kasvattamiaan kirjolohia. Ne ovat parhaita Suomen. Uskotaan.
Armi on laittanut penskat marjaan –
moporahoja tienaamaan.
Ankarako hän on vai hyvä kotiäiti, mietin?
Työntekoon opettava, oletan – siis juuri
sellainen kuin toivoisi äitien olevan.
Hyvä kotiäiti vetäisee tupakan,
hyppää tojotaansa ja sanoo
lähtevänsä muikun purkitukseen.
Perunatkin pittää nostaa!
Taivalkoski on tyhjää täynnä.
Marjaa ei tule nimeksikään?
Vanha ja viisas käy antamassa
viisaan neuvonsa:
Me ollaan lyhennetty tuota marjan matkaa!
Nykyään ne ostetaan suoraan autoon!
Ennen kuin ehdin selittää mitään,
Taivalkosken viisas mies on
hävinnyt lähikauppaan.
Matka jatkuu kohti Puolankaa ja
Kurtin koulua, jossa tapaan
Koppelo-Pertin, riistapolliisin,
joka on myös armoitettu Kurtinjärven
muikun ylösnostaja.
Alpossa on toistasataa timpurisenttii,
muikkua nuotalla, syömään jos ehtii,
naijjaan ja nukutaan, marjassa käyvvään,
liiat mujjeet myyvvään, jos ei jakseta syyvvä!
Näljängän parkkiin soljuvi komeasti pyörä,
tankona tarakan lankku, miehisen työnä.
Keksintö oiva, alamäki loiva,
kulkee Kusti puolakkaisen kanssa,
nyt rahat on saatu, hän illalla tanssaa.
Teräsmummo Vaarannivan
ahkera-liisa on.
Maitokärrii ohjastaen
kyll’ puolukkata piisaa,
marjat kaikki keränneenä,
toiveisiinsa heränneenä,
eurot otti omaksensa,
ja siitä kulki kotihinsa.
Marjat ovat metsikössä
menninkäisen muonaa,
syövät sitä yllin kyllin –
eikä sitä huomaa.
Talven tullen nukkuvat ne
huhtikuulle asti,
herättyään kakkivatkin
puolukkaisen lastin.
Marjat ovat poimijalle
painon eestä kultaa,
syksy kutsuu poimimaan
kuin tanssivaista hultaa.
Metsämarja hyväilevi
mustikkaisen kansan,
korpisoilla lakastaja
näkee kultakellan,
valkoisena kukkasina
kukki suolla villa,
suolla pursu kukkikoon
ja keltaisena hilla.
Marjakuskina Kainuussa ja
Koillismaalla elo-lokakuussa 2003
omistettu ”marjakeisari Kari Jansalle”
Marjaisan kalaisaa uutta vuotta 2023
Helsinki 17.12.2022
Terveisin
Vellu, Veli Matti J. Leinonen
Galleriakuvat kirjasta "Seitsemän sinisen takana" Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuvat Eero Kemilä.
Suvisuomen juurtunut sukupuu
Jo kauan sitten itään soudettiin,
ja joen kautta matka taitetaan,
tieten taiten kivikkoisen tien,
nyt jokiveneen vien,
meen tuntureiden taa.
Siellä sinijärven selän aina nään,
sukujuuret täällä on mun elämää,
kurun kaunis rosoisena oiva
tuohitorvet soivat,
mut kotia en nää.
Näin vain unessain,
pitkän matkan tuon,
sortoaika kodin vei,
kumpupilvet sanoi hei,
luonnonrauhaan voipuu maa.
Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
vaino meiltä kaiken vei,
päivä paistanutkaan ei,
tuhkanharmaan taivas saa.
Sinisyvän tunne siitä muistuttaa,
moni sanoi; vielä kotiin palataan!
lippu salkoon ylpeästi nousi,
ja kotimaalle soisi
laulun kajauttaa.
Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
oikeaksi väärän teit,
kotirannan meiltä veit,
juuret kasvaa mäntyinä maan.
Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
riistovalta kodin vei,
taivas loistanutkaan ei,
rauha tuhkas isämaan,
kotirannan meiltä veit,
taivas loistanutkaan ei,
sukumännyn juuret saan.
8.10.2022 Veli Juhani
sävel: Pussycat - Mississippi 1973, toimii Mississippi - Pussycat - Instrumental cover by Dave Monk
Uudesti kasvun unelma
Elämän perustan uunissa uinuu
syntymäliekin loimu.
Kipinöi tahto -
sammumattoman
päivän toivo.
Joka kiven minä kannoin,
rakentui elo -
elämälle annoin,
olin tulipesän liekehtivä
loimu,
sammumaton jano.
Missä piileksi tulevaisuus?
Savuna ilmaan -
ei se jälkiä jätä.
Kuumana kipinöi elämän
liekki. Hiipuen hiiloksen
hehkuun.
Tuhkaantunut tulen liekki
sammuu.
Maatuneen maan
toivo tavoittaa.
Ravitsee köyhyydestä
kärsineen uudesti kasvuun.
4.10.2022 Veli Juhani
Elämän perustan uunissa uinuu
syntymäliekin loimu.
Kipinöi tahto -
sammumattoman
päivän toivo.
Joka kiven minä kannoin,
rakentui elo -
elämälle annoin,
olin tulipesän liekehtivä
loimu,
sammumaton jano.
Missä piileksi tulevaisuus?
Savuna ilmaan -
ei se jälkiä jätä.
Kuumana kipinöi elämän
liekki. Hiipuen hiiloksen
hehkuun.
Tuhkaantunut tulen liekki
sammuu.
Maatuneen maan
toivo tavoittaa.
Ravitsee köyhyydestä
kärsineen uudesti kasvuun.
4.10.2022 Veli Juhani