Kesämuistoista ruskaan

SONY DSC
Kesämuistoista ruskaan

Kuulas aurinko keimaili oksistoon
keltaruskaan syksy jo ehti,
tuuli puistatti puustoa latvuston
metsäpolkua päällysti lehti,
pohjantuulonen tuiskusi tullessaan
kurkiauroina lennätti hallan,
ruskan kirkkautta väreili syksyinen
viima pohjolan otti jo vallan.

Latvat taipuvat tahdissa tuulosen
tammenterhoja tippuvi maahan,
kurre ahkera oksalla oravaisen
niitä talvisen varalle saahan,
polku johdattaa retkelle kaukaisen
kelopuisien kuukkelin maille,
kesä taakse jäi hikisten päivien
tuota hellettä en ole vailla.

Mielimuistoissa kaukana kesäisen
kotiseudulle lauluni suon,
siellä maaselän jylhissä koillisen
sineen piirtyvät tunturit tuon,
käpykankaiden huomassa honkien
ikimetsissä ihmeiden,
kurukoskien jänkiä jäkäläisen
poronpolkuja katsellen.

Hki 15.9.2021 Veli M. Juh.

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Vilja peltoon peitettynä kevätkylvöt tehtiin,
pitkän talven taittuessa kesä tulla ehtii,
hiirenkorvan tultua mahla koivupuussa,
sokerisen maukasta kuin makiainen suussa.

Nila irtoo parhaiten ennen juhannusta,
myös pihkapuussa pursuaa mahlamakustusta,
ukko ottaa kätöseensä pian pihkakirveen,
honkaa sillä kopsuttaa, eikä se oo hirvee.

Metsäelo ruskea saa loven kohta kylkeen,
petäjäiseen isketään,  kirves lastun sylkee,
kaatuu pian petäjäinen kosteikkoisen maahan,
leipäviljan jatketta perheelle näin saahaan.

Nuori, suora oksaton, pettupuista parhain on,
pihkaa pitää välttämän, tuuliparkkii vähemmän,
vaalenruskee parahin, liinan ihka irtoovin,
tyveen lippa veistäen, kannon kantaan kaataen.

Nylkyveitsi valmistetaan lujaan oksapuiseen,
nelikulma leikataan kyynärmittasuiseen,
iltarupeen tultua kaarnakuoret silvitään,
nilakerros paljatuen liinat niistä jälkeen jää. 

Liinat saavat kuivahtaa tovin auringossa,
sitten niitä paahdetaan uunin ahdingossa,
karvas pihka poistetaan tervastuoksuisesta,
ei silloin vatsaa kourista, ei tuu turvotusta.

Leivinuunipaahteessa pihka pintaan kiehuu,
raavinpuukko kätösissä paistaja nyt liehuu,
liinat kuivuu käpristyen torvitolleroiksi,
punaruskee väriltään muuttuu haperoiksi.

Jälkilämmöin kuivatellaan haperoiset liinat,
on kohta niitä survomassa pappa, mummo, miina,
petkeleellä pieksetään ne murumurkinaksi,
ja puulla pyöröpäisellä huhmar’pettuisaksi.

Vielä kerran siivilöidään seulasihtisessä,
ja karkee rouhe jauhataan käsikivisessä,
sekaan kyllä heitetään myös oikeata viljaa,
hartiat kun kipeytyy ollaan hiiren hiljaa.

Punaruskee pettujauho katovuoden kantoi,
nälkämaassa toivoa  se elovuoteen antoi,
pettuleipä perusruoka oli kotimaista,
pihkapuulta maistuvana aito suomalaista.

Hki 8.9.2021 Veli M.

Runomuotoon kirjoittamani "pettujauhon valmistuskronikan" lähdeaineistona käytetty kuvien kera Götha ja Reima Rannikon "Kainuun leipä" kirjasta (1978).

Kiekuuko kukko kuuluvin?

Vaikka kukko kuuluvin kiekuis!

Naisen naisin naapurista
oman ottaisin korean,
hän leivän leipoisi limppuseksi,
karjan kuskaisi kotia,
ajasta emme huolisi lain,
eikä kelloa keskenämme,
marjoja oltaisi vain,
naurua lauluissamme,
vaikka kukko kuuluvin kiekuis,
ja aamu päiväksi aukeis.

Hki 4.9.2021 Veli M.

(Runo mukailtu Eino Leinon tekstiin
”Virta venhettä vie”perustuen Hannu Mäkelän
2003 toimittamasta kirjasta, 
Päiväkirjalehti/2 Tietäjän puu, sivu 388)

Viime mainitun kirjan tarinoissa sivulla 385– 387 on  ”Karjalan säveleksi” nimetty kertomus miehestä Karjalan erämään yksinäisyydessä, missä matkamies kulkeutuu taloon, jonka emäntä ja isäntä ovat omissa työpuuhissaan. Paikalla on vain keskenkasvuinen poika. Hetken hiljaisuuden jälkeen matkamies saa innostettua tämän hiljaisen yksinäisen miehenalun soittamaan balalaikaa.

Tarinassa kuvaillaan monin eri sanakääntein balalaikan ihanaa syvien tunteiden monipolkuista sävelkulkua. Toista ”Tietäjien puu” tarinaa lukiessa, tulee väkisinkin mieleen "Lönnrothin puu" Kalevalan (Uhtuan) keskustan rantamaisemissa, missä se tietääkseni vieläkin vahtii Kuittijärven maisemaa.  Tarinassa on myös hyvin läsnä ja aistittavissa vahva karjalaishenkinen kotiseutukaipuu.

Tässä vielä eräs suosittu venäjäinen kansansävelmä ”Troika” balaikkasävelin.

Leinoset Leinon mailla

Eino Leino G.Nyholmin tekemässä piirroksessa kirjan ”Virta venhettä vie” kannessa. Ko. kirjan on toimittanut ja elämänkerralla varustanut Hannu Mäkelä 2003.
Leinoset Leinon mailla

Leinoset lie Leinon lailla
Kajaanissa kotonaan,
Oulujärven Paltaniemi
juurillemme johdattaa,
Kivesvaaran ylisillä
näet juurijärvesi,
Kainuunmeren maisemissa
tikankontin kotisi.

Kotiseudun maisemissa
näköala muistoineen,
hiekkarantain harjumaita,
saaret jokisuistoineen,
henkiheimon olemuksen
saimme kotiluonnosta,
aamuisesta pitkään päivään
innostukseen illassa.

Päivä paistaa kirkkahimmin
aina mailla leinosten,
koriammin koivut kasvaa
meillä saunarantojen,
rakkauselon ilot, surut,
havinoissa haapojen,
taivaankannet sinisinä
vaikka paukkuis pakkanen.

Kilisemme kulkusina
läpi maitten merien,
tuohustulen loimutessa
tervasvenein soutaen,
sielunliikkein sinnikkäisten
ukot, akat, ipanat,
Leinosilla elonvoima
puutteessakin rikkautta.

Hki 20.8. 2021, Veli M. Leinonen,
tervehdyksenä Leinosten 2021 elokuun sukukokoukseen.

Kotijoella koettua

SONY DSC
Kotijoella koettua

Kuulas kylmyys peittää tienoon
hanki yllä jäisen,
kilkkaa kirkas lasitettu
tumma itäpäisen,
helmisimpukkaiset herää -
kevät odottaa,
vesitipun alkaessa
tulva vallan saa.

Vedenpinnan nostatusta
jäinen pinta halkeilee,
talvi kohta selätetty
kaste nousee hetteeseen,
mahtavimman lumikannen
vesijättö laillaan,
joutsen hanhiparvineen -
pian synnyinmaillaan.

Lumi vielä pälvehtii
kotijoen varren,
heinähatut hengetönnä
kuivuneina korren,
äärilaidan tulvivaisen
kurkkuäänet kuulen,
ilakoinnin innostamat
tuulta myötätuulen.

Soidinkutsu soitimella
kotiin saapuvalle,
kylmäkaste kaunoisessa
armaat antavalle,
kurnutuksin kuuluttavat
yössä yömme uneton,
kurkitanssit tantereella
kaikulaulu suruton.

Tarpeellinen pieni puro
niskanpohjan uomassa,
kylki kiinni kummalliset
lähdevettä  juomassa,
vieno vieras virran viemä
sinne tulla sinnittää,
innostuen iloittelee –
kesä tulla pinnistää.

Lammen löysi harjushaudan
sokkeloisen sopukan,
sulaneena talven roudan
köngäs kutsuu kummimman,
askeleeni ounasteli
vilkkaan virran viemään,
raikkaan kirkas luoksein tuli
purojuoksu tienään.

Joessani oli jokin
raate siellä sikin sokin,
rentukoita niitä näitä
kuusenkerkän tähkäpäitä,
soma sointu suloisena
talven toinnun tuloisena,
kimmellystä kirkaspäin,
kumpupilvet, kuohut näin.

Kalasääski kainosteli
ilmiolon ilmoittain,
kuuluttavi kotikutsun
vaaran yllä varoittain,
turvallinen ilmatila
pesärauha parahin,
huomaa kaiken ylimpänä
ystävä on armahin.

Taidan sille tuttu olla
kotikummun sälli,
ryteikössä rysyävä
lumpeikkojen källi.
Osan otan kaloistasi
perkeet jätän ruuaksesi,
enkä tule pesäpuulle –
ole siellä onnekas.

17.7.2021 Veli M. Leinonen
(muokattu 5.8.2021)


SONY DSC
SONY DSC

Kotiseutukronikka laulellen

Louis Sparre, Emil Wikström Renne Haverisen kipparoimassa paatissa Oulangan kuohuissa 1892 kesällä matkallaan tapaamaan Akseli Gallén Kallelaa Paanajärvellä. Sparren hiilipiirros.
Paanajärven Leinossukuisten kotiseutukronikka laulellen    

Kemijokivarren Tervolasta,  tulin minä lähteneeksi,
Paanajärven rannalla pienenä syntyneeksi,
Paanajärven rannalla pienenä syntyneeksi.

Mikko se oli niitä miehiä, joka tervavenneellä sousi,
kosken niskan harjalta aina aallon päälle nousi,
kosken niskan harjalta aina aallon päälle nousi.

Mummoni Vienan rannalla, silliä pyyteli silleen,
kotia tultua mykistyi, eikä venäjää puhunut milleen,
kotia tultua mykistyi, eikä venäjää puhunut milleen.

Paljon on karhuja kaadettu tuolla Paanan perukassa,
ja Mänty-Ellaa on kaivattu monen monessa porukassa,
ja Mänty-Ellaa on kaivattu monen monessa porukassa.

Myös Akseli Gallén Kallelaa tuohitorvella paimen kutsui,
kuppeessa koskimaiseman,  palokärki oksalle istui,
kuppeessa koskimaiseman, palokärki oksalle istui.

Moni Multas-lesken muassa syntyi Paanajärven mailla,
Yltiön paatissa kulkivat ihmiset postin lailla,
Yltiön paatissa kulkivat ihmiset postin lailla. 

Kävi kulttuuripersoonakulkurit ja herroja Helsingistä,
tuli kreivit, Inhat ja Ilmarit,  oli niissäkin kestimistä,
tuli kreivit, Inhat ja Ilmarit, oli niissäkin kestimistä.

Mäntyniemi, Mäkelä ja Anttila, kotipaikkoja Paanajärven,
kule Kauppilan polkuja Rajalaan, souda Leppälän tanhuville,
kule Kauppilan polkuja Rajalaan, souda Leppälän tanhuville.

Hki 25.5.2021 Veli Juhani, VMJL (muokattu 811.8.2021)
  
(lauletaan ”Matalan torpan balladi ts. Suomessa olen minä syntynyt”… tekstissäni pari säkeistöä enemmän, yläkuvassa säestys malliksi)

On aarre oiva Oulangan

Kuusamon Oulankajoen Kiutaköngäs kesäkuun alussa 2020.
On aarre oiva Oulangan

Lumottuun luontoon innostaa,
korpien Koillismaa,
se polvesta polveen kannustaa,
luontoa turvaamaan,
vapauden virran vastuuseen,
näkymät velvoittaa,
kestävän pärskeen kasteeseen,
kesäinen kilvoittaa.

Kun taas on aika Oulangan,
sen luonnonpuistoon vaellan,
on siellä kuulu taimentie,
se synnyinmailleen lohen vie,
kun katsot vettä vellovaa,
näät kuinka taimen uskaltaa,
se hyppää hornankattilaan,
ja ylös siitä ponnistaa.

Jos mieltäs kiire ahdistaa,
tee retkesi Oulankaan,
vaellus korpeen vahvistaa,
herkimmän arvokkaan,
luontomme soljuu poluillaan,
tuhanten vuotten taa,
sitä ei voida valjastaa,
ei sitä voi ohjastaa.

On aarre oiva Oulangan,
sen sopukkaiseen vaellan,
ja korpein kätköön komeimman,
jää aarteeksemme omimman,
ja puhtaan virran puolesta,
voi kaikkia näin kannustaa,
kun teemme luontoretkemme,
näät Oulangassa aarteemme.

22.5.2021 Veli Juhani VML
lauletaan ”Taas on aika auringon”

Sovitettu 
laula itsesi Kuusamon kesään

Kuule kutsu Kuusamon

Kuule kutsu Kuusamon

Jos happee tahdot haukata,
käännä katse Kuusamoon,
vihreämpi luontoloma,
saata lapset seikkailuun,
lomamatka elämyksin luonnonpuistossa,
koskenlaskuhulluttelu
jokisuistossa.

Kuule kutsu Kuusamon

Jos happee tahdot haukata,
käännä katse Kuusamoon,
vihreämpi luontoloma,
saata lapset seikkailuun,
lomamatka elämyksin luonnonpuistossa,
koskenlaskuhulluttelu jokisuistossa.
Jos sade kastaa onkijan,
niin kesä kuivaa kulkijan,
heitä perho lohestaja,
ole kesäkalastaja,
vaikka oisit hiukan narri,
perhoon tarttuu joskus harri.
Tammukka ja taimen ovat lohen serkkuja,
hiillosharjus  Kitkajoen tosiherkkua,
jos tulet meidän vieraaksi kuruun kukkumaan, 
ei yöttömässä yössä täällä mennä nukkumaan.
Harjuskala perattuna jokirannassa,
pajunoksaan pujotettu -
suolaa pinnassa,
savutulen loimussa hiillos hehkuaa,
kohtapa jo loimukalaa suuhun haukataan.
Karhunkierros vaelletaan luojan huomassa,
ikimetsän hiljaisuutta koskisoitossa,
eräpolku johdattaa sut Oulankaisessa,
oot Kitkajokikurussa niin satumaisessa.
Eräpolun elämässä luonnotuoksua,
hiljaisuutta honkien ja jokijuoksua,
kurkistele  neidonkenkään, 
hengittele hurmahenki,
tirkistele tikankonttiin,
tanssi, tallaa taipaletta. 

© Veli M. Leinonen 6.4.2020

Virran viemää

Kivakkatunturi ja Kivakkakoski, National Park Paanajärvi.
Virran viemää

Nään täplikkäisen kylkineen,
kun taimen hypähti,
oon niskan ylisillä,
mun syän sykähti,
saunan savu tupruaa,
tuttu tuoksu vainen,
harjushurmos lumoaa,
tuon illan ottavainen.

Jo värit ruskan havaitsen,
rantakoivut loistaa,
ikävässä ihmisen,
tutun tunteen toistaa,
mennyt kesä jättänee,
se virran muas kulkee,
karikoita väistellen,
tuon menneen jäiseen sulkee.

Se tiensä löysi etsien,
kiertäin kaartain kumartain,
sai hyväilyjä eniten,
kurun varjoon kurkkien,
soidinmaita soluen,
se löytää sopukkansa,
Vienan maita virraten,
se hurmaa korpikansan.

Tunne väliin kuohahtaa,
vaahtopäisen nielun,
kuka kuulee kulkijaa,
tuon ajopuisen sielun,
rauhoittuvaa raukaisee,
nukkavieru nukkuu,
kuukkelina kuleksien,
koko suven kukkuu.

21.9.2020 Veli M. Leinonen

Puutani haistoin ja halasin

Paanajärven Uusi-Anttilan rantamänty.

Puutani haistoin ja halasin

Kun puutani haistoin ja halasin,
sen luokse kuin kotia palasin,
rosoista kylkeä katselen vain,
sen syviä arpia sormeilla sain,
Kysyin siltä sen elämästä,
kaarnakylkenä olemista.

Kun korvani kylkeen sen kuletin,
sen hiljaista hymniä kuuntelin,
se sanonut mulle ei sanaakaan,
silti näin minä sitä olin kuulevinaan:

”Minun sisällä sydän lie syvällinen,
olen luotuni luodulle uskollinen,
pidän juureni paikalla isien maan,
minä äitinä syntymään käpyjä saan.

Tuulen tuiverrus aina on ystäväni,
sade kastelee helmiksi kyyneleeni,
pakkashuuru mut kaamokseen kaunistavi,
havuneulasiin syttyvät kynttiläni.

Talven tultua valkoisen turkkini saan,
kevään tuiskuissa joudun jo kumartumaan,
kurkiaurojen kutsuina  keväisen tuon,
silloin kukkivan kerkkäni kesäänne suon.

Viimein harmaja kovettuu kehokseni,
olen kuoreton kaarnaton lopussani,
pysyn paikalla merkkinä metsässäni,
kelopuussa ain säilytän aatokseni.”

11.9.2020 VeliM. Leinonen
Kuusamon Ikkunuksen jättimäntyhaarakas.