Metsämarjoilla on runollinen sydän

Kuva kirjasta ”Seitsemän sinisen takana” Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuva Eero Kemilä.
Metsämarjoilla on runollinen sydän

Tämä runollinen metsämarjatarina on kirjoitettu 2003 Sotkamossa, ja on omistettu ”marjakeisari” Kari Jansalle. Hän palkkasi minut marjakuskiksi mainitun vuoden elokuussa 2003. Tehtävänäni oli ajaa elokuusta-lokakuun puolelle hänen yhtiönsä marjakuormuri - koppiauto-volvolla tiettyä reittiä poimien kyytiin marjankerääjien päivän tuotos. Ajoon piti lähteä jo aamuneljä Sotkamosta ja se suuntautui Hossan kautta Pyhäkylän kautta Taivalkoskelle. Paluumatkan ajoin Kurtin ja Metsäkylän kautta Puolangalle ostaen marjat myös matkan varren pikkukylistä, joista muutama mainitaan myös kertomuksessani. Puolangalta ajoin Ristijärven kautta Sotkamoon ja kello oli siinä vaiheessa puoliyö tai enemmän.

Herään aamuneljä viheliäiseen kännykän soittoääneen. Käteni haparoivat tyhjää sulkeakseen tuo julman ”ylös, ulos, ajoon” komentavan äänen. Nousen kuin nousenkin äänettömästi aamuväsymystä tuntien kohti kahvikeitintä. Kahvi tippumaan ja puuro porisemaan hellalle. Siitä se lähtee. Istahdan hotelli helpotukseen pöntön päälle.

Ravitsen itseni puurolla, joka on hautunut sopivaksi. Puuro hyväilee sisukalujani mansikkahilloineen. Hörppään kahvini ja täytän sillä myös termospulloni. Pukeudun kevyeen urheiluverkkariasuun. Nyt lähden marjanostoon kohti Hossaa.

Pakkaan mukaan kylmälaukullisen evästä ja asiakirjasalkun lomakkeineen marjanostotilityksiä varten. Astelen autolleni huomaten ottaneeni väärän avaimen, jonka käyn vaihtamassa, ja niin pääsen matkaan.  
Aamu on usvainen ja elokuisen pimeä. Heilautan kättäni aamulenkillä olevalle naiselle aamuaikaisen Ristijärven tiellä. Pian saavun Kaitansalmen marjalaitoksen parkkiin.

Volvo F16 päävirtakytkin oikeaan asentoon, avain virtalukkoon. Volvo ponnahtaa yskähtelemättä käyntiin. Vielä merkinnät piirturikiekkoon ja niin lähden liikenteeseen kohti viitostietä ja Ristijärveä.

Avaan yöradion ja sytytän sikarin. On pysyttävä hereillä. Poskisavusikari piristää. Aamu-usvaisella tiellä näen hirvipariskunnan kummastelemassa ohikulkevaa vihreäkoppista aamun ihmettä.

Kuormuri hönkäilee ulos pakokaasujaan jatkaen rosoisella pohjolan tiellä. Havahdun säikähtäen, kun tuulilasiin paiskautuu peltopyy. Pysäytän kuormurin ja taskulampun valon avulla poimin kohtalokkaan erehdyksen tehneen peltopyyn talteen, jonka ripustan kuormurin tavaratilaan roikkumaan elottomana jaloistaan. Päätän, että muistotilaisuus pidetään myöhemmin viinin kera. Kiitos pyy!

Ristijärven vaaramaisemat häämöttävät pian aamuhämärän kajossa. Valkoinen riekkoparvi hypähtää tienposkesta lentoon. Niistä yksi päätyy sivulasiin. Valkoiset höyhenet pölähtävät!  Johan on riistaa, mutta en jää selvittämään riekon kohtaloa.

Volvo kehrää energisesti laulellen kohti Ristijärven Saukkovaaran ylitystä. Moottorijarrutusta ja myös sitä oikeaa jarrua – nyt laskeudutaan Saukkovaaran huipulta kohti viitostietä. Muistelen isännän ajo-ohjeita taloudelliseen ajotyyliin liittyen.

Ämmänsaaressa anna kuormurille juomista, jota nautin itsekin munkkikahvin kera. Makustelen mielessäni Ämmän leipomon mainiota ruisleipää.

Matka jatkuu. Pian ohitan Piispajärven sillan ja talvisodan muistomerkin. Täällä taisteli talvisodan aikaan yksi ryhmä suomalaisia sotilaita. Apua ei saatu, vaikka pyydettiin. Komentajat eivät uskoneet tilanteen vakavuutta heti. Mietin kuoliko nuori vänrikki turhaan?

Ennen Hossaa hämmästelen petolintumaista västäräkkiä, joka näyttää nappaavan metsäpäästäisen nokkaansa. Sillä näyttää olevan hoksottimet tallella, kun se huomaa minun lähestyvän kuormurin. Sen ote irtoaa päästäisestä, päästäinen jatkaa juoksuaan ja västäräkki väistää autoni. Näin sattuman kautta pelastuu myös päästäinen.

Hossan marjanostopaikalla näen liekaansa punoutuneen lampaan määkimässä. Ruskeat kanat kotkottavat kukkonsa ympärillä, joka nostelee nokkaansa ylväisen herra hidalkona. Tämä on Hossa.

Dopra utra ja hyvää huomenta, pääsen sanomaan useita kertoja. Paikalla on myös venäläistaustaisia poimijoita, joiden marjasaalit ovat hämmästyttäviä.
Antakoon luoja sateettoman sääskettömiä päiviä näille marjametsien hemmoille ja hennoille. Saakoon ahkerat taivaltajat marjaa yllin kyllin, ja pursutkoon marjamaat mustikkaa, hillaa ja puolukkaa yllin kyllin. Terveelliset marjapektiinit löytäkööt leppoisan lepopaikan marjasankoistanne. Hymyilkää mustikkaisin ja puolukkaisin metsämarjahengen värjäämin huulin.

Milloin mustikan hinta kohoaa yhdeksänkymmensentistä euroon, kysytään ensialkuun? Min’ en tiedä, vastaan. Mutta sitten suuret markkinavoimat ilmoittautuvat yllättäin, ja ihme tapahtuu! Sinä päivänä mustikan ostohinta kohosi yhteen euroon.

Näljängästä soittaa mökkiasukki. Ookko nää milloin Perangassa, kysyy hän? Tavataan vartin päästä ja ilmoitan: Ajelen juuri Näljängän kuppeeseen Perankaan johtavan viitostien parkkiin. Tänä vuonna on mustikka ensiluokkaista, toteamme joukolla.

Mustikanmyyjä, vanhempi veteraani kertoo: Mun veli halusi alaikäisenä talvisotaan ja pääsi. Palasi hengissä takaisin. Turhan moni ei palannu. Pudasjärvisiä ja taivalkoskelaisia kuoli ihan turhaa ja liikaa. Näin tuumasi Pyhäkylän vanhempi ja kokeneempi jääkäri kaataen mustikkasaaliinsa kuljetuslaatikkoon.

Nyt tarina jatkuu lähes runomuodossa:

Metsäkylän kauppa ja baari ovat katoavaa kansanperinnettä. Siellä tavataan ja nähdään oikeat kylän hemmot ja henkselit. On mopomiestä ja laatuLadaa. Sakemannien jatkosodanaikainen kenttärata kulki kylän halki Hyryn’ suunnalta. Ratakiskothan lahjoitettiin vennäälle, joten on sitä penkkaa mukava ajella myös mopolla, tuumataan.

Metsäkylän kaupan esperantto kielentaitaja, kaupan myyjä, on entinen radiosähköttäjä, kuulen. Tarjoaa kasvattamiaan kirjolohia. Ne ovat parhaita Suomen. Uskotaan.

Armi on laittanut penskat marjaan –
moporahoja tienaamaan.
Ankarako hän on vai hyvä kotiäiti, mietin?
Työntekoon opettava, oletan – siis juuri
sellainen kuin toivoisi äitien olevan.

Hyvä kotiäiti vetäisee tupakan,
hyppää tojotaansa ja sanoo
lähtevänsä muikun purkitukseen.
Perunatkin pittää nostaa!

Taivalkoski on tyhjää täynnä.
Marjaa ei tule nimeksikään?
Vanha ja viisas käy antamassa
viisaan neuvonsa:
Me ollaan lyhennetty tuota marjan matkaa!
Nykyään ne ostetaan suoraan autoon!
Ennen kuin ehdin selittää mitään,
Taivalkosken viisas mies on
hävinnyt lähikauppaan.

Matka jatkuu kohti Puolankaa ja
Kurtin koulua, jossa tapaan
Koppelo-Pertin, riistapolliisin,
joka on myös armoitettu Kurtinjärven
muikun ylösnostaja.

Alpossa on toistasataa timpurisenttii,
muikkua nuotalla, syömään jos ehtii,
naijjaan ja nukutaan, marjassa käyvvään,
liiat mujjeet myyvvään, jos ei jakseta syyvvä!


Näljängän parkkiin soljuvi komeasti pyörä,
tankona tarakan lankku, miehisen työnä.
Keksintö oiva, alamäki loiva,
kulkee Kusti puolakkaisen kanssa,
nyt rahat on saatu, hän illalla tanssaa.

Teräsmummo Vaarannivan
ahkera-liisa on.
Maitokärrii ohjastaen
kyll’ puolukkata piisaa,
marjat kaikki keränneenä,
toiveisiinsa heränneenä,
eurot otti omaksensa,
ja siitä kulki kotihinsa.

Marjat ovat metsikössä
menninkäisen muonaa,
syövät sitä yllin kyllin –
eikä sitä huomaa.
Talven tullen nukkuvat ne
huhtikuulle asti,
herättyään kakkivatkin
puolukkaisen lastin.

Marjat ovat poimijalle
painon eestä kultaa,
syksy kutsuu poimimaan
kuin tanssivaista hultaa.

Metsämarja hyväilevi
mustikkaisen kansan,
korpisoilla lakastaja
näkee kultakellan,
valkoisena kukkasina
kukki suolla villa,
suolla pursu kukkikoon
ja keltaisena hilla.

Marjakuskina Kainuussa ja
Koillismaalla elo-lokakuussa 2003
omistettu ”marjakeisari Kari Jansalle”

Marjaisan kalaisaa uutta vuotta 2023

Helsinki 17.12.2022

Terveisin
Vellu, Veli Matti J. Leinonen

Galleriakuvat kirjasta "Seitsemän sinisen takana"  Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuvat Eero Kemilä.

Juurtunut sukupuu

Suvisuomen juurtunut sukupuu

Jo kauan sitten itään soudettiin,
ja joen kautta matka taitetaan,
tieten taiten kivikkoisen tien,
nyt jokiveneen vien,
meen tuntureiden taa.

Siellä sinijärven selän aina nään,
sukujuuret täällä on mun elämää,
kurun kaunis rosoisena oiva
tuohitorvet soivat,
mut kotia en nää.

Näin vain unessain,
pitkän matkan tuon,
sortoaika kodin vei, 
kumpupilvet sanoi hei,
luonnonrauhaan voipuu maa.

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
vaino meiltä kaiken vei, 
päivä paistanutkaan ei,
tuhkanharmaan taivas saa.

Sinisyvän tunne siitä muistuttaa,
moni sanoi; vielä kotiin palataan!
lippu salkoon ylpeästi nousi,
ja kotimaalle soisi 
laulun kajauttaa. 

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
oikeaksi väärän teit,
kotirannan meiltä veit,
juuret kasvaa mäntyinä maan.

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
riistovalta kodin vei, 
taivas loistanutkaan ei,
rauha tuhkas isämaan,
kotirannan meiltä veit,
taivas loistanutkaan ei,
sukumännyn juuret saan.

8.10.2022 Veli Juhani
sävel: Pussycat - Mississippi 1973, toimii Mississippi - Pussycat - Instrumental cover by Dave Monk

Uudesti kasvun unelma

Uudesti kasvun unelma 

Elämän perustan uunissa uinuu
syntymäliekin loimu.
Kipinöi tahto -
sammumattoman 
päivän toivo.

Joka kiven minä kannoin,
rakentui elo -
elämälle annoin,
olin tulipesän liekehtivä 
loimu,
sammumaton jano.

Missä piileksi tulevaisuus?
Savuna ilmaan -
ei se jälkiä jätä.
Kuumana kipinöi elämän
liekki. Hiipuen hiiloksen
hehkuun.

Tuhkaantunut tulen liekki
sammuu.
Maatuneen maan
toivo tavoittaa.
Ravitsee köyhyydestä
kärsineen uudesti kasvuun.

4.10.2022 Veli Juhani

Evakon kotiseutumuisto

kuvassa liki kaikki Paanajärven poltettujen tilojen liuskekiviuunit
Evakon kotiseutumuisto

Vanhan rajan tuolla puolen
on mun kotimaa,
Mäntykosken rantamailla
saimme asustaa,
siellä missä rantamänty
yhä kasvaa saa,
siellä ensiaskeleemme
saimme taivaltaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

Leivinuunin hehkun muistan
kotikammarin,
laitumella lammaslaumat
paimenpoikien,
tuohitorven soitannalla
karhut kaikkoaa,
muikkupottuin rantakala
nälän sammuttaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

23.9.2022,  Veli Juhani
Runolaulu Kirsti Hellénin muistolle
Satumaan sävelin.
Kirsti Katri Hellén 1929-2022, kuva Jorma Hellén

Leinoset tavattavissa Tampereella!

Tammerkoski photo
Photo by Marjaana Pato
Tervetuloa Leinoset Tampereelle!

Terve teille Leinoslaiset
leikkisät ja laulavaiset,
lesket, vaarit, kumminkaimat
aina jonkun meijän naimat,
miehet, naiset lapsen lailla
sukujuhlaan Mansen mailla,
mitä mielit mielessäsi
torikahvit kupissasi,
leinosia ollaan aina,
jopa ensi sunnuntaina.
Mitenkäs sun mummo jaksaa -
vieläkö sun ukkis juksaa?
Missä luuraa sisko sulla,
entäpä ne velikullat?
Joko olet ukiks tullu,
vieläkö oot työssä ollu?

Lauantaina Vapriikkia
apinoiden kammaria,
jos lätkästä et tiijjä mittään
museoon sun tulla pittää,
mitä teki kansalaiset
punaiset ja valkolaiset?
mediaakin tallennettu
museossa kaikki taattu!

Höyryt päästää höyrykone
Mansen rokki hallitsevi,
puinen villa hillitsevi,
teollisuus kassaa kilistävi,
Pyynikin teatteri hevostelevi.

Sukukokous sunnuntaina
aamukirkko kuten aina,
valtutetaan uudet kasvot,
tarkastellan takamatkaa,
kiikaroidaan tulevaisuutta,
kehitellään taas jotain uutta.

Tavataan Tampereella
13.-14.8.2022
sinne saapuvat kaikki,
ainakin Mikko ja Maikki!

Tampereen ohjelman löydät
uudesta sukulehdestä 1/2022.

Tervehtien Veli M.