Kesämuistoista ruskaan

SONY DSC
Kesämuistoista ruskaan

Kuulas aurinko keimaili oksistoon
keltaruskaan syksy jo ehti,
tuuli puistatti puustoa latvuston
metsäpolkua päällysti lehti,
pohjantuulonen tuiskusi tullessaan
kurkiauroina lennätti hallan,
ruskan kirkkautta väreili syksyinen
viima pohjolan otti jo vallan.

Latvat taipuvat tahdissa tuulosen
tammenterhoja tippuvi maahan,
kurre ahkera oksalla oravaisen
niitä talvisen varalle saahan,
polku johdattaa retkelle kaukaisen
kelopuisien kuukkelin maille,
kesä taakse jäi hikisten päivien
tuota hellettä en ole vailla.

Mielimuistoissa kaukana kesäisen
kotiseudulle lauluni suon,
siellä maaselän jylhissä koillisen
sineen piirtyvät tunturit tuon,
käpykankaiden huomassa honkien
ikimetsissä ihmeiden,
kurukoskien jänkiä jäkäläisen
poronpolkuja katsellen.

Hki 15.9.2021 Veli M. Juh.

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Vilja peltoon peitettynä kevätkylvöt tehtiin,
pitkän talven taittuessa kesä tulla ehtii,
hiirenkorvan tultua mahla koivupuussa,
sokerisen maukasta kuin makiainen suussa.

Nila irtoo parhaiten ennen juhannusta,
myös pihkapuussa pursuaa mahlamakustusta,
ukko ottaa kätöseensä pian pihkakirveen,
honkaa sillä kopsuttaa, eikä se oo hirvee.

Metsäelo ruskea saa loven kohta kylkeen,
petäjäiseen isketään,  kirves lastun sylkee,
kaatuu pian petäjäinen kosteikkoisen maahan,
leipäviljan jatketta perheelle näin saahaan.

Nuori, suora oksaton, pettupuista parhain on,
pihkaa pitää välttämän, tuuliparkkii vähemmän,
vaalenruskee parahin, liinan ihka irtoovin,
tyveen lippa veistäen, kannon kantaan kaataen.

Nylkyveitsi valmistetaan lujaan oksapuiseen,
nelikulma leikataan kyynärmittasuiseen,
iltarupeen tultua kaarnakuoret silvitään,
nilakerros paljatuen liinat niistä jälkeen jää. 

Liinat saavat kuivahtaa tovin auringossa,
sitten niitä paahdetaan uunin ahdingossa,
karvas pihka poistetaan tervastuoksuisesta,
ei silloin vatsaa kourista, ei tuu turvotusta.

Leivinuunipaahteessa pihka pintaan kiehuu,
raavinpuukko kätösissä paistaja nyt liehuu,
liinat kuivuu käpristyen torvitolleroiksi,
punaruskee väriltään muuttuu haperoiksi.

Jälkilämmöin kuivatellaan haperoiset liinat,
on kohta niitä survomassa pappa, mummo, miina,
petkeleellä pieksetään ne murumurkinaksi,
ja puulla pyöröpäisellä huhmar’pettuisaksi.

Vielä kerran siivilöidään seulasihtisessä,
ja karkee rouhe jauhataan käsikivisessä,
sekaan kyllä heitetään myös oikeata viljaa,
hartiat kun kipeytyy ollaan hiiren hiljaa.

Punaruskee pettujauho katovuoden kantoi,
nälkämaassa toivoa  se elovuoteen antoi,
pettuleipä perusruoka oli kotimaista,
pihkapuulta maistuvana aito suomalaista.

Hki 8.9.2021 Veli M.

Runomuotoon kirjoittamani "pettujauhon valmistuskronikan" lähdeaineistona käytetty kuvien kera Götha ja Reima Rannikon "Kainuun leipä" kirjasta (1978).

Kiekuuko kukko kuuluvin?

Vaikka kukko kuuluvin kiekuis!

Naisen naisin naapurista
oman ottaisin korean,
hän leivän leipoisi limppuseksi,
karjan kuskaisi kotia,
ajasta emme huolisi lain,
eikä kelloa keskenämme,
marjoja oltaisi vain,
naurua lauluissamme,
vaikka kukko kuuluvin kiekuis,
ja aamu päiväksi aukeis.

Hki 4.9.2021 Veli M.

(Runo mukailtu Eino Leinon tekstiin
”Virta venhettä vie”perustuen Hannu Mäkelän
2003 toimittamasta kirjasta, 
Päiväkirjalehti/2 Tietäjän puu, sivu 388)

Viime mainitun kirjan tarinoissa sivulla 385– 387 on  ”Karjalan säveleksi” nimetty kertomus miehestä Karjalan erämään yksinäisyydessä, missä matkamies kulkeutuu taloon, jonka emäntä ja isäntä ovat omissa työpuuhissaan. Paikalla on vain keskenkasvuinen poika. Hetken hiljaisuuden jälkeen matkamies saa innostettua tämän hiljaisen yksinäisen miehenalun soittamaan balalaikaa.

Tarinassa kuvaillaan monin eri sanakääntein balalaikan ihanaa syvien tunteiden monipolkuista sävelkulkua. Toista ”Tietäjien puu” tarinaa lukiessa, tulee väkisinkin mieleen "Lönnrothin puu" Kalevalan (Uhtuan) keskustan rantamaisemissa, missä se tietääkseni vieläkin vahtii Kuittijärven maisemaa.  Tarinassa on myös hyvin läsnä ja aistittavissa vahva karjalaishenkinen kotiseutukaipuu.

Tässä vielä eräs suosittu venäjäinen kansansävelmä ”Troika” balaikkasävelin.

Leinoset Leinon mailla

Eino Leino G.Nyholmin tekemässä piirroksessa kirjan ”Virta venhettä vie” kannessa. Ko. kirjan on toimittanut ja elämänkerralla varustanut Hannu Mäkelä 2003.
Leinoset Leinon mailla

Leinoset lie Leinon lailla
Kajaanissa kotonaan,
Oulujärven Paltaniemi
juurillemme johdattaa,
Kivesvaaran ylisillä
näet juurijärvesi,
Kainuunmeren maisemissa
tikankontin kotisi.

Kotiseudun maisemissa
näköala muistoineen,
hiekkarantain harjumaita,
saaret jokisuistoineen,
henkiheimon olemuksen
saimme kotiluonnosta,
aamuisesta pitkään päivään
innostukseen illassa.

Päivä paistaa kirkkahimmin
aina mailla leinosten,
koriammin koivut kasvaa
meillä saunarantojen,
rakkauselon ilot, surut,
havinoissa haapojen,
taivaankannet sinisinä
vaikka paukkuis pakkanen.

Kilisemme kulkusina
läpi maitten merien,
tuohustulen loimutessa
tervasvenein soutaen,
sielunliikkein sinnikkäisten
ukot, akat, ipanat,
Leinosilla elonvoima
puutteessakin rikkautta.

Hki 20.8. 2021, Veli M. Leinonen,
tervehdyksenä Leinosten 2021 elokuun sukukokoukseen.

Kotijoella koettua

SONY DSC
Kotijoella koettua

Kuulas kylmyys peittää tienoon
hanki yllä jäisen,
kilkkaa kirkas lasitettu
tumma itäpäisen,
helmisimpukkaiset herää -
kevät odottaa,
vesitipun alkaessa
tulva vallan saa.

Vedenpinnan nostatusta
jäinen pinta halkeilee,
talvi kohta selätetty
kaste nousee hetteeseen,
mahtavimman lumikannen
vesijättö laillaan,
joutsen hanhiparvineen -
pian synnyinmaillaan.

Lumi vielä pälvehtii
kotijoen varren,
heinähatut hengetönnä
kuivuneina korren,
äärilaidan tulvivaisen
kurkkuäänet kuulen,
ilakoinnin innostamat
tuulta myötätuulen.

Soidinkutsu soitimella
kotiin saapuvalle,
kylmäkaste kaunoisessa
armaat antavalle,
kurnutuksin kuuluttavat
yössä yömme uneton,
kurkitanssit tantereella
kaikulaulu suruton.

Tarpeellinen pieni puro
niskanpohjan uomassa,
kylki kiinni kummalliset
lähdevettä  juomassa,
vieno vieras virran viemä
sinne tulla sinnittää,
innostuen iloittelee –
kesä tulla pinnistää.

Lammen löysi harjushaudan
sokkeloisen sopukan,
sulaneena talven roudan
köngäs kutsuu kummimman,
askeleeni ounasteli
vilkkaan virran viemään,
raikkaan kirkas luoksein tuli
purojuoksu tienään.

Joessani oli jokin
raate siellä sikin sokin,
rentukoita niitä näitä
kuusenkerkän tähkäpäitä,
soma sointu suloisena
talven toinnun tuloisena,
kimmellystä kirkaspäin,
kumpupilvet, kuohut näin.

Kalasääski kainosteli
ilmiolon ilmoittain,
kuuluttavi kotikutsun
vaaran yllä varoittain,
turvallinen ilmatila
pesärauha parahin,
huomaa kaiken ylimpänä
ystävä on armahin.

Taidan sille tuttu olla
kotikummun sälli,
ryteikössä rysyävä
lumpeikkojen källi.
Osan otan kaloistasi
perkeet jätän ruuaksesi,
enkä tule pesäpuulle –
ole siellä onnekas.

17.7.2021 Veli M. Leinonen
(muokattu 5.8.2021)


SONY DSC
SONY DSC