Tavajoen taipaleella,
uipi tukki tuhtikin,
rajakoskeen juuttuneena,
loppuu siltä puhtikin,
pian syntyy tukkisuma,
kaukana on vielä Kuma.
Runo: Veli M. Leinonen
Hyvin on minullakin muistissa entivanhaan toteutetut tukinuittoajat. Varsin elävästi muistan Kemijokivarren Autin kylän ja Pirttikosken seutuvilla olleet tukkien pudotuslanssit, jotka näki vielä hyvin 1970-luvulla Kuusamo – Rovaniemitievarressa. Niitä ajettiin eri ajopelein pitkin talvea Kemijoen jäälle.
Rovaniemen Pohjanhovissa töissä olessani vuosina 1972-1973 näimme päivittäin pitkin kesää ravintolasalin ikkunoista, kuinka tukit soljuivat ohitsemme kohti Kemijokisuuta.
Arvo K. ts. Arvo Emil Korhonen matkakertomuksessaan 1895 (kirja:Veneellä poikki Suomenniemen, seikkailuja Pohjanmaan vesillä ja saloilla) valaisee niitä moninaisia vaikeuksista mitä sen aikainen tukinuitto aiheutti Arvo K:n kolmimiehiselle venekunnalle. Kemijokihan oli tuolloin vielä voimalaitosvapaa jokiuoma.
Viimeistään Tennilän paikkeilla miehille alkoi selvitä millaista hankaluutta ja suoranaista vaaraa uittotukit saattoivat pahimmillaan aiheuttaa tälle venekunnalle, joka oli päättänyt kulkeutua venekyydillä Paanajärvelle ja Kivakkakoskelle asti, minkä sitten tekivätkin.
Kerrottiin heille myös, että uitossa on vähintään 600 tuhatta tukkia tulollaan. Eikä se vielä mitään, mutta kun he saapuivat Vanttauksen, Pirttikosken ja Autin paikkeille, joutuivat he ylittämään tukki-sumakosket, eikä niistä olisi selviydytty ilman tukkilaisten tarjoamaa miesapua, mikä oli välttämätön ja tuonaikainen lain suoma kansalaisoikeus kaikille kulkijoille.
Myös moneen otteeseen päiviteltiin, että ei mahda tuosta touhusta tolkkua tulla, ja että parempi olisi jättää se silleen, kun tähän asti olivat hengissä ja loukkaantumatta selvinneet. Kerrottiin, että ennen heitä oli vain kirnuvoita kuljetettu myötävirtaan Kuusamosta, mutta että vastavirtaan tuossa lastissa!!!???
Siksipä matkaseurue joutui turvautumaan monenmoiseen apuun, mm. hevosvetojuhtiin, ennen kuin pääsivät ylittämään monet Kemijokivarren kosket, tukkisumat ja muutamat vedettömät kannakset ennen Kitkajoen ylisiä.
Tässä yhteydessä kerrotaan kuitenkin Tavajokivarren 1918 syntyneestä tukkisumasta vanhalla Suomen ja Venäjän rajalla.
Kerrotaan, että Tavajoensuun Taavon kylässä asusti 1909 vielä 34 asukasta kahdeksassa (8) talossa.
Taavosta oli 9 virstaa Oulangan kylään Oulankajokisuulle (virsta 1066,8 metriä).
Tukkisuma seisoo vanhalla rajalla Tavajoessa 1918
Lähdeaineisto: Karjalan Heimo nro 9-10 vuosi 2001
Suomen irtautuessa Venäjästä 1918 maiden välinen raja sulkeutui ja tukit ruuhkautuivat Kuusamon Tavajokeen.
Ruotsalainen puutavarayhtiö Kovda Aktiebolag (Arrendt Berggren) rakensi 1900-luvun alussa sahalaitoksen Vienanmerelle Koutalahden rannalle. Sundvallilaiset tukkipomot ostivat hakkuuoikeuksia Kuusamon koskemattomista ikimetsistä ja uittivat puut itään virtaavia joki myöten Pääjärveen ja edelleen Koutajoen vesistöä kohti Vienanmeren rannikkoa (mm. Oulankajoki toimi uittoväylänä, ja Kiutakönkään kupeeseen oli rakennettu Uittoränni, kuten myös Auttijoenkoskeen).
Kun uittomiehet vaihtoivat 1918 keksit kivääriin, ruotsalaisfirman tukkisuma jäi laukaisematta tulevan Tarton rauhan rajalle. Tosin ruotsalaisyhtiö yritti vielä alkukesästä 1920 uittaa Tavajokeen vuosikausiksi juuttuneet tukit – niiden määrä on asiakirjojen mukaan 32 000 kpl – edellen itään. Tilanne oli kuitenkin erilainen kuin kolme vuotta aiemmin. Nyt piti maksaa tullimaksut ja hankkia uittolupa. Kun tukkifirma ei ollut hoitanut näitä kuuntoon, Suomen valtio takavarikoi uittamatta jääneet puut noin 27 000 runkoa ja haastoi yhtiön paikallisen edustajan käräjille.Tukit oli määrä myydä huutokaupalla, mutta niin tai näin, Tavajoessa ne ovat vielä tänäkin päivänä – ainakin suurin osa.
Sammalpeitteen vuosikymmenien saatossa saaneet jyhkeät tukit ovat nyt vain satunnaisten kulkijoiden siltoina. Suma seisoi vankkana Neuvostoliiton murtuessa ja muuttuessa uudelleen Venäjäksi.
Viileä vesi virtaa vihreäksi sammaltuneen suman suojassa kohti Pääjärveä. Tukkitunnelissa asustavat komeat harjukset, mutta rauhassa ne saavat siellä olla. Alue on yhä asumatonta erämaata ja kuuluu rajavyöhykkeeseen.
Kumakosken tukkisuma 1936
Kirjailija Eemeli Parras kirjoitti Punaiseen Karjalaan matkakuvauksen otsikolla ”Karjalaa käymässä” 4.9.1936. Hän kuvailee näkemäänsä matkallaan Pääjärveltä Ruvaan näin:
”Olen lukenut ja kuullut Kuman koskesta. Kiinnostukseni ei siis ollut vähäinen lähtiessäni Kuntikylästä soutuveneellä pitkin Kuntijärveä Kuman kiehua kohti. Sitä lisäsi kohina mikä kuului korviini veneemme sujahtaessa Kuntijoen uomaan.
Matkatoverini, eräs kolhosnikka kertoi kuminan kuuluvan tyynellä ilmalla jopa 25 km päähän. Valtaisa tukkiruuhka oli keräytynyt Kuman kuohujen keskelle. Siitä oli tullut kokonainen vuori. 70-tuhatta tukkia sellaisessa ruuhkassa tänäkin uittokautena.
Tukkivuori on murrettava. Sellainen isku voidaan antaa vain tehokkaalla räjähdysaineella. Miehet hyppelivät ja kiipeilevät ruuhkalla. Korvia huumaava kohina täyttää tienoon. Silmä etsii ruuhkasta sitä solmu- salpakohtaa, johon panokset asettaa. Koko tukkiruuhka tuntuu tutisevan valtaisien vesimassojen puristuksessa. Toisinaan osoittautuu ensimmäinen, joskus toinenkin tehottomaksi. Ruuhkassa tapahtuu heilahdus, mutta yhä jää sen tuhatsokkeloinen runko murtumattomaksi.
Uusi kumea laukaus, murtuu ruuhkaa, sortuu vuori. Samat voimat, jotka olivat tukit ruuhkaksi sulloneet, viskaavat ne kuin tulitikut vesimassojen mukana koskea alas.
Olisin siinä Kuman luomoissa istunut pitempäänkin, mutta oli määrä jatkaa matkaa vielä samana iltana Kumajokea myöten Soukelojärvelle ja Ruvaan.
Kuman koski on kahden kilometrin pituinen. Tyventä suvantoa siinä et näe lainkaan, sillä vuolaana virtana kiitää Kumajoki melkein koko matkan kosken alta Soukelojärvelle saakka”.
Helsinki 30.12.2019
Veli M. Leinonen