Matkailukeskukset ja lähiluonto

SONY DSC

Hiljaisuutta etsimässä

Tämän päivän kaupunkiympäristössä asuva ihminen kaipaa loma-ajallaan kiireetöntä hiljaisuutta. Täydellistä hiljaisuutta ei helposti löydä enää suosittujen matkailukeskittymien lähiympäristön luonnostakaan.

Esimerkiksi Kuusamossa on lähdettävä itärajan suuntaan Kuntivaaran maisemiin (n.50 km) tai eteläiseen Iivaaraan suuntaan. Näillä seutuvilla luontoliikkuja kuulee enimmäkseen vielä luonnon omia ääniä. Tosin moottorikelkkaretkueen yllättäessä tämäkin luontonautinto menetetään.

Ukonvaaran siluetti venäjän rajan tuntumassa.

Viettäessäni koko joulukuun Kuusamon lähiluonnossa kalastaen ja metsäsuksilla ahkiota vetäen sain hyvän käsityksen siitä mikä on luontohiljaisuuden nykytila Kuusamon matkailukeskittymän lähiympäristössä.
Mikäli täydellisen metsähiljaisuuden haluaa kokea on oltava valmis siirtymään vähintään. 50 km päähän matkailukeskittymästä.

Koillismaan luontohiljaisuus löytyykin enää Posion Korouman, Livojärven ja Riisitunturin ympäriltä, Taivalkosken Iijokivarren Jokijärven maisemista, sekä Hossasta. Toki Oulangan kansallispuiston Oulankajokivarsi ja Kitkajokivarsi tarjoavat lähes häiriöttömän luontoääniympäristön, mitä häiritsee vain tiettyjen vuoden aikojen asiakaspaljous.

Luontomatkailun ristiriita syntyykin siitä, että rakentamattomiin luontokohteisiin saa siirtyä moottorikelkoin. Toki nykykelkat ovat lähes äänettömiä, mutta jos satut hyödyntämään vaikkapa Kuntivaaraan moottorikelkkareittiä tyynenä pakkaspäivänä, voit tunnea kuinka paikalleen leijailemaan jäänyt bensankatku vaikeuttaa hengittämistä. Siksipä hiihtäen liikkuvalle luontoliikkujalle pitäisi olla tarjolla oma kulkureitti, mikä onkin mainittuun kohteeseen tervetullut.

Muut luontoliikkujaa häiritsevät äänet syntyvät lentoliikenteestä ja läheisten moottoriajoneuvojen äänistä. Toki myös luonto osaa olla äänekäs. Varsinkin kevään toukokuinen äänimaailma on hämmästyttävän monipuolisen äänekäs.
Mutta ne ovatkin juuri niitä ääniä joita luontoliikkuja on tullut kuuntelemaan ja ihastelemaan maisemanäkymien lisäksi.

Kuusamossa 2.1.2022
Veli Juhani

Runolaululla uuteen vuoteen 2022

Tähtien taivaisiin

SONY DSC

Anna tähtesi syntyä elämään taivaiseen,
Anna tähdelle tilaisuus tuikkia toiveineen,
Elä tulevaa aikaa kuin syntyisit uudelleen,
Saako ihminen uskoa unelmaan huomiseen,
Sinä pelkäätkö kohdata elämän haasteineen,
Etkö uskalla luottaa taivaisten ihmeeseen,
Ethän pelkää, ethän pelkää,
eessä sen, voit luottaa unelmiin.

Aaa…mun aurinko säteillen lumoaa nousussaan,
Valon valtava voima saa ihmisen innostumaan,
Siinä hetkessä vapautuu aatokset unelmiin,
Tämä päivä tuo tultuaan elämää ihmisiin,
Jätä jälkesi tähdistön  lentona kosmokseen,
Vaikka veteesi piirretty häviää muistoineen,
Siellä tututkin oottavat sinua ystävineen,
Minne menetkin askellat tähtien taivaiseen…

KSMO 25.12.2021 Veli Juhani
Sävel Attendez mes amis (Odota ystäväni) –Mike Brant 1974
– (You tube)

Aamu uusi kun sinulle eteesi taas avautuu,
Päivä eilinen taaksesi mentyä jo sulkeutuu,
Mitä jälkiä jätit sä elämään menneeseen,
Sitä kantaen elossa jatketaan huomiseen,
Voitko luottaa sä taivaisen ilomme johdatukseen,
Onko pimeään sammunut taivainen tähtineen,
Ilman pelkoo, ilman pelkoo,
eessä sen, voit luottaa unelmiin.




Syntymäpäivä tänään 23.11.2021

Eeva ja Kirsti

Eeva ja Kirsti rippikuvassa

Tänään syntymäpäiväänsä viettävät kaksoissisaret Kirsti Hellén o.s. Leinonen ja Eeva Saarenpää o.s. Leinonen.

Tässä yhteydessä julkaisen heidän lottatyttötarinaa ja lyhyet kertomukset myös heidän työ- ja harrastustoiminnastaan.

Kirsti Hellén toimi sotilaskotisisarena ja Sotainvalidien Kajaanin naisjaostossa (vuodesta 1954 alkaen). Tämä vapaaehtoistyö on kuulunut Kirstin isänmaalliseen harrastustoimintaan vuosikymmenet ja hän toimi myös vuosikymmenet naisjaoston puheenjohtajana.

Kainuun piirin Sotainvalidien veljesliitto ry. juhli toimintansa 50 vuotistaivalta 3.3.1945. Juhlan kunniaksi julkaistiin piirin historiikkiteos kirjoittajanaan Esko Välimäki. Samassa teoksessa Kirsi Hellén kertoo naistoimikunnan toiminnasta näin:

Helmikuussa viisi vuosikymmentä sitten Veljesliiton yhteyssihteeri Irja Heiskanen Kainuun kierroksen päätteeksi esitti toivomuksenaan saada hajallaan asuvat kainuulaiset sotainvalidit kiinteämpään yhteyteen keskenään kaivaten myös naisjärjestöäa mukaan sotainvalidityöhön.
Kuukausi myöhemmin hänen toiveensa toteutui, kun Sutelaan kokoontuneet sotainvalidit perustivat Kainuun piirin kokonaan hajallaan toimineiden osastojen ”langanpäät” yksiin käsiin piirin toimistossa. Ratkaisusta voinemme olla vain yhtä mieltä: se oli meille kaikille onnistunut ja kannustava.

Jo toisena toimintavuotenaan piiri kutsui meidät mukaan perustaen Naistoimikunnan, mutta sen tehtäväkuvaus selkiintyi vasta 1953 – samana vuonna, jolloin perustettiin Veljesliiton Naisjärjestöt ry.

Naistoimikunta koostui osastojen naisjaostojen edustajista ja sen tehtävänä on ollut lähinnä koota naisjaostojen edustajat yhteen ja keskustellen vaihtaa kokemuksia, antaa uusia ideoita, rohkaista ja kannustaa.

Ennen tätä kaikkiin osastoihin oli perustettu naisjaostot tukemaan osastonsa toimintaa. Keskuudessamme on vielä naisia, jotka jo ennen naisjaostojen perustamista osallistuivat paikkakuntansa sotainvalidityöhön juhla- ja keräystoimikunnan toimivina jäseninä, yhdys- ja huoltolottina.

Varsinainen työ on tehty osastojen ompeluilloissa, myyjäisissä, listakeräyksissä, myyntityössä, juhla- ja iltamajärjestelyissä, kahvila- ja kioskipalveluissa, näyttely-, mannekiiniesitys- ja muissa tapahtumissa unohtamatta lukuisia suurtapahtumien kahvitus- ja muonituspalveluja.
Koti- ja sairaalakäynneillä olemme kohdanneet vaikeuksistaan, kivusta ja särystä huolimatta tyytyväisiä, käynnistämme kiitollisia sotainvalideja.

Useat sadat kainuulaiset naiset sodan jälkeisistä vaikeista olosuhteista nykyisiin seesteisempiin päiviin ovat iloisin mielin osallistuneet pyyteettömään vapaaehtoistyöhön tietäen, että Te, sotainvalidiveljemme, nuoruutenne päivinä terveytenne menettäneinä teitte mahdolliseksi meidän kasvattaa lapsemme ja lastenlapsemme vapaassa ihanassa maassa.

Samalla kun kiitän Kainuun piirin Naistoimikunnan nimissä sotainvalidityöhön osallistuneita ja sitä tukeneita naisia eri puolilla maakuntaa, toivon onnea juhlivalle Kainuun piirille ja sen jäsenille. Jatkamme rinnallanne itse kukin kykyjemme ja vointimme mukaan kiitollisina siitä, että uhrinne ansiosta tahraton siniristimme liehuu vapaassa maassa.

Naistoimikunnan puolesta kiitän Kainuun piiriä hyvästä yhteistooiminnasta ja toivon sille menestystä sekä sen jäsenille seesteistä kultaisen iän aikaa.

Kirsti Hellén
Naistoimikunnan puheenjohtaja

Jatka lukemista ”Syntymäpäivä tänään 23.11.2021”

Suppiksia

Sieniä
syksyyn

Mennäviikolla astelin jälleen suppisjahtiin Sipoonkorven kätkäläisen maisemiin. Ilma oli loppuviikon puolella hyvin lämmin, lumeton ja utuinen. Menoa se ei toki haitannut tutussa kalliokukkuloiden kurukossa.


https://tuumatti.fi/?p=5287

Suppisrypäs

Sipoonkorven suppilosyksy

Mennäviikolla astelin jälleen suppisjahtiin Sipoonkorven kätkäläisen maisemiin. Ilma oli loppuviikon puolella hyvin lämmin, lumeton ja utuinen. Menoa se ei toki haitannut tutussa kalliokukkulakurukossa.

Aluksi astelin katsastamaan oliko elokuisen retkeni rampajalkainen jänis päätynyt parempiin suihin, ja olihan se. Paikalta ei löytynyt edes karvantupsua, mutta korpit kyllä ilmoittivat olemassaolostaan raakkuen. Kaiketi olettivat minun toimittavan uutta syötävää,
mitä ei tällä erää ollut lain.


Askeleeni suuntautuivat tällä kertaa ennen käymättömälle alueelle, jonka olin katsastanut jo etukäteen kartasta. Minua kiinnosti kukkulanseutu, joka ennakkoarveluni mukaan kohosi jopa 70 metriä merenpinnan yläpuolelle. Lähestyessäni kohdetta näin vilahduksen lähes valkoisesta, kuinkas muuteen, rauhallisesti etenevästä metsäjäniksestä, joka johdatti kulkuni keskelle rahkasammalpeitteistä kuusimetsää.  Tuosta luontokokemuksesta terästäytyneenä huomaan keskellä kuusikkoa valtavia suppilovahveroryppäitä silmän kantamiin. Ettäs sattui!

Tuollaista suppisapajaa en ole ennen kohdannut. Syyskuun puolella harmittelin Sipoonkorven herkkutattien vähäisyyttä, mutta päätin keskittyä tähän myöhäissyksyn suppisjahtiin, joka näemmä palkitsi odottajansa. Ja niimpä isompia aikailematta ryhdyin poimimaan. Kuten aktiivisienestäjät tietävät, suppiksen saa poimittua lähes roskattomana koriin, kun viistää jalan juurivarren yläpuolelta sieniveistä käyttäen poikki. Ryppäinä kasvavat voi viistää kerralla. Tuotos oli kolmen päivän uurastuksen jälkeen vaikuttavat kolme kauppakorillista.

Muitakin sieniyllätyksiä tuli vastaan. Löysin hiukan elähtäneitä lampaankääpppiä ja vaalea- ja rusko-orakkaita. Tattisyksystä näkyi vain hajoamispisteessä olevia sinapinkeltaisia jäämiä. Eteeni ilmaantui myös  juuri nousseita
kanttarelleja pikku kipollinen,
ja poikkikatkenneessa pajuvarressa kasvavia talvijuurekkaita.
Koivunkantosieniäkin löytyi mukavan kerta-aterian verran. Lisäksi löytyi kauniin valkoiset känsätuhkelot. Kymmenet keltasarvikkaat ja keltahaarakkaat koristivat myös metsämaisemaa, joten lajikirjo oli vaikuttava olleti, kun elettiin lokakuun viimeisiä päivinä elonvuonna 2021.

Sienikorini täyttyessä päätin katsastaa lähikukkulan. Maisema oli vaikuttava, eikä minua haitannut näkyväisyyden puute. Huipulta löytyi upeaa pallerojäkälikköä, pensaskatajia, käkkärämäntyjä, kelopuita, kallioikkoa ja sammalikko eri lajein. Oikea ilveskukkula tuo oli. Myös hirvieläimet olivat kalliolla vierailleet. Paikalla puuhasteli myös ahkera orava ja käpytikka kelolatvaansa koputteli, joten luonto-elämyskokemus oli rentouttava. Mikä parasta, kalliokukkulalla vallitsi täydellinen hiljaisuus, eikä ihmisolioita ollut havaittavissa mailla eikä halmeilla.  Siitä sitten kotia kohti savotoimaan suppikset ym. sienet säilöön.

Tällä erää säilöin suppikset rasioihin ja minigrip-pussukoihin, koska pakasteessa oli vielä hyvin tilaa. Pakastesäilytys on mielestäni täysin toimiva säilötätapa. Korpuiksi jäätynyt suppikset kestävät hyvin kylmää, ja jäiset sienet voi murskata vaikka kämmenessä käyttökelpoiseksi sienimuhennos- tai keittotarpeeksi suoraan pannulle tai kattilaan. Halutessaan sienet voi laittaa sulamaan myös kylmään veteen, jolloin viimeisetkin kuusenneulaset ym. pienet metsäroskat nousevat pintaan. Tuon jälkeen kevyt kämmenrutistus, ja sienet ovat jatkokäsittelyvalmiita.

Näin tällä erää Sipoonkorvessa. Nyt varrotaan vain talventuloa ja jääkannen alla lymyilevien syyskalojen pyyntikauden aloitusta. Talvihan on jo mukavasti jalalla tuolla pohjolan perukoilla…joten sitä kohden kohtapuoleen päästään metsäsuksimaan.

Helsinki 1.11.2021 / lisätty 2.11.2021 kuvagalleria
Veli Juhani


Galleria Sipoonkorven sienisyksy seuraavalla sivulla