Kuusamon Kuntivaara kutsuu

Alla olevan linkin kautta näet virtuaalisesti millaisia maisemia Kuntivaaran huipulta avautuu itään. Musiikki videomateriaaleineen hanurisitaituri Mervin ja puolisonsa Peten tuotantoa.

Hanuritaituri Mervi musisoi tunnelmia kesäisen Kuntivaaran maisemista kesällä 2020. Videomateriaali puolisonsa Peten.
Nuorunen ja poika kesäkuun alussa 2020.
Kuuusamon Kuntivaaralta voit nähdä mm. kuinka kesä on saapunut myös Nuoruselle. Tämä kuva on vuoden 1994 marraskuulta ja otettu Venäjän Paanajärven puiston (Paanajärvi Park) Siikajärveltä ensiretkelläni Nuorusen huipulle. Näiltä main kuljettiin jo muinoin 1800-luvulla Oulangan suun Oulangan kylään. Siikajärven rannalla sijaitsi mm. Siikala, jonka kupeessa oli myös aikanaan rajavartioasema.

Koskenlasku on yksi Kuusamon kesähuveista. Turvalliseen lautoilla suoritettavaan koskenlaskuun pääsee päivittäin Kuusamon Käylän ja Juuman Juumajärven Retkietapin ja Basecampin maisemista. Tässä kuvassa allekirjoittanut ja Chris Kitkajoen Harjakoskella eräopaskoulutuksen aikaan 2004. Ihme kyllä, ilman kanootin kaatumista pääsimme kosken alas, mutta kanootti täyttyi reunojaan myöten vedellä. Meidän kanootista puuttui märkäpeite. Kuvan ottanut kollegamme Pauli.

Maailma murskana

Maailma murskana

Onko tää Suomi itsenäinen uutena vuotena,
koska on meitä uunotettu elvytysluotolla,
tuosta me saadaan kolmasosa omaksi hyväksi,
voimmeko enää suomenmaata tuntea isäksi.

Maailma murskana, maailma murskana,
ettekö tajuu ollenkaan  –  on maailma murskana.

Hävittäjäkonehankinta on suurinta hulluutta,
leikkikaluja aikuisille kuin lapsille leegoja,
takausvastuu tajunnan vei elvytystoimista,
lahjana annamme lapsillemme velkavankeutta.

Maailma murskana, maailma murskana,
ettekö tajuu ollenkaan  –  on maailma murskana.

Soteella Suomi ohjastetaan kunnallisliitoksi,
siinä me tyhmyys tunnustetaan omaksi riistoksi,
verotusoikeus vahvistetaan herrojen palkaksi,
nahkurinorrella tavataan, valot sammuta viimeksi.

Maailma murskana, maailma murskana,
ettekö tajuu ollenkaan  –  on Suomemme hukassa.

Hki 26.5.2021 Veli Juhani (VMJL)
Tämän voi laulaa allaolevaan melodiaan;
Маленькая страна · Наташа Королева

Nähtäväksi jää miten kansa kiittää?

Äänestä äly Suomeen

Kuullos pyhä Suomi,
meitä huijataan,
miljardeja nakkaa Suomi Eurooppaan,
berluskonit kiittää,
lahjusrahaa riittää,
päätös vastuuton,
velka nyt lasten on.

Kuullos pyhä Suomi,
vastuu kantakaa,
järkipäättäjille ääni antakaa,
tolkku taloustoimiin,
luottamus uusiin voimiin,
lahjuseurooppaa,
ei euroin saa vahvistaa.

Kuullos pyhä Suomi,
kallis EMU-maa,
velkavankeudesta  pitää vapauttaa,
ohjat ottakaamme,
Suomi on oma maamme,
velkamafiaa,
ei yhtään voi avustaa.

(lauletaan  isänmaallisesti Kuullos pyhä vala säveleen)
19.5.2021 Veli Juhani
Oikeusvaltioperiaate
Eduskunnan päätös elvytyspaketista on EU:n perussopimuksen OIKEUSVALTIOPERIAATTEEN VASTAINEN. Eduskunta mitätöi siis tuon periaatteen. Eu:n päätösvalta on näin siirretty moraalikadon, rahanpesun ja lahjonnan luvattuihin maihin, kuten Italiaan, Espanjaan, Ranskaan ja Saksaan. Kansalaisina voimme ilmaista tähänkin asiaan mielipiteemme tulevissa vaalaissa. Päätökselle olisi tarvittu eduskuntaa sitova kansanäänestys.
Nähtävksi jää kuinka tulevaisuuden nuoret tanssivat EMUn eli velkaunionin tahtiin.
Kotimaani oli Suomi

Kotimaani oli Suomi,
velkavankeus  odottaa,
eikä auta kehyssuomi,
takausvastuu maksetaan.

Liittovaltiossa juoni,
jota Suomi kannattaa,
velkavastuullinen Suomi,
pannaan laskut maksamaan.

Nyt se nähtiin ensikerran,
yhteisvelkaa otetaan,
kuuliaisen tyhmä Suomi,
lahjusmaita rahoittaa.

Kaasuputkiaatos  ohjaa,
meitä velkavastuuseen,
oisko ollut tahto kansan,
vaalit antaa vastauksen.

Hallituksen kaukoviisaus,
joukon tyhmyys tiivistyi,
nahkurille orren töitä,
lahjusvelka lapsilleen.

19.5.2021 Veli Juhani
lauletaan ”Kotimaani Suomi säveleen”.

Tuhkattujen muistojen Paanajärvi

Kirjan tilaaminen

Ensimmäinen painoserä ”Tuhkattujen Muistojen Paanajärvi” pehmeäkantista kirjaa on nyt tilaajilla, mistä suuret kiitokset.

Ennakkomaksetut kovakantiset kirjat saapuvat näillä näkymin Helsinkiin 16.3.2021 ja postitetaan välittömästi tilaajilleen kuluvalla viikolla 11.

Kovakantisen hinta 45 eur/kpl + postitus- ja pakkauskulu 5,90 (Suomeen) eli yhteensä 50,90 eur/kpl.
Pehmeäkantisen hinta 35 eur/kpl + postitus- ja pakkauskulu 5,90 (Suomeen) eli yhteensä 40,90 eur/kpl
.
Ennakovaraus sähköpostiini velimatti.leinonen(at)gmail.com, paluutuspostina lähetän tilaus- ja maksuohjeen.

Lisätietoja saat tarvittaessa allekirjoittaneelta.

Helsinki 15 päivänä maaliskuuta 2021

Veli Matti J. Leinonen
sähköposti: velimatti.leinonen(at)gmail.com

Elma Sofialle täydet sata 11.3.2021

Elon riemujen iloista kiitollisuus

Milloin sanotaan mikä riittää,
on meidän aika Sinua kiittää,
kaikkea saada ei mammonaa,
mut kukapa rakkautta kammoaa.

Rakkautta ilman oltu ei paitsi,
askeleitamme aina sä kaitsit,
kiitollisuus on onnen mitta,
silti ei selvitä ongelmitta.

Läsnäolossa parhainta elo,
lopulta haurastuu paraskin kelo,
aikansa kuta saa jokainen tuta,
lipeää jalka ja päällä on muta.

Joka elämä suotu on elettäväks,
vaikka lopulta päädytään niitettäväks,
ilon pilkettä silmiin ja  elämään,
tahtotilassa onnea etsitään.

Me muistamme sinua hyvällä,
säilyy hymysi naurussa syvällä,
kaikki kaikessa aina on uskollisuus,
elon riemujen iloista kiitollisuus.

Helsinki 11.3.2021 
Veli Matti

Uutuuskirja saapui tänään

Tuhkattujen muistojen Paanajärvi-kirjan myynti ja tilaaminen

”Tuhkattujen Muistojen Paanajärvi” kirja on nyt ennakkovaraajien saatavilla. 

Kaikki nyt saapuneet kirjat ovat pehmeäkantisia ja myydään hintaan 35 eur/kpl + postituskulu 5,90  eli yhteensä 40,90 eur/kpl (hinta Suomeen).

Kovakantisen kirjan hinta 45 eur/kpl + postikulu 5,90 eli yhteensä 50,90 eur/kpl (Suomeen). 

Kaikki kirjatilaukset tehdään sähköpostiini: velimatti.leinonen(at) gmail.com 

Hki 4.3.2021 Veli M.J.
Tuhkattujen muistojen Paanajärvi 
SISÄLLYSLUETTELO

sivu  
9 Esipuhe
12 Suomi 1920-luvun  alussa
19 Paanajärvi kiinnostuksen kohteena, Leo Koutaniemi       
– Luonto-olojen omaleimaisuus       
– Kuinka kaikki alkoi       
– Maisemien leimalliset piirteet       
– Oulankajoki omillaan       
– Pitkinmaiseen
– Poikkimaisemaan       
– Liuskekivien lisähyödyt       
– Sää seuralaisineen       
– Tutkittavaa riittää
30 Paanajärven nuoria 1930-luvulla
31 ”Valaanselät” valokuva
32 Mäntykoski
33 Anttilan portaat ja uuni
34 Tauriaisen Esan taimen ja pari muuta
35 Itärajan siirrot eri aikoina
36 Aluekartta Paanajärvestä
37 Oulangan-Paanajärven laakson ”merivaihe”
38 Muutama runo       
– Taimenia ja savuharjusta runon kera s. 39        
– Paanajärviselle laulan s. 40        
– Paanajärvi, muistojen kultaa s. 41
42 Mäntykoski original, Paanajärvi helikopterikuvana
44 Kansalaissodan jälkimainingit Paanajärvellä       
– Tokoin akitaatiomatka       
– Paanajärveläistunnelmia 1920-luvun alussa
50 Kuvia Anttilan ja Mäkelän jälkeläisistä
51 Anttilan Elman esivanhemmat ja sisarukset 
– Juho Hermannin suku       
– Kaisa Sofian suku58 Kuva Mäkelän pellolta, Anttilan lapsia
59 Tapaturma metsästysretkellä Kuusamossa 1927     
– Uusi-Anttilan esikoispoika loukkaantuu
61 Anttilan Leinosia kotisaunan rannassa
62 Mäntykosken koululaisia 1938
63 Elma Sofia syntyy
65 Elma Sofian syntymäruno
66 Uusi-Anttilan isojakokartta    
– Maakunta-arkiston karttakopio67 Juho Hermanni uudisrakentaa     
– kuva rakennustyömaalta s. 68      
– kuvat uunista ja peruskivistä vuonna 1995 s. 69
70 Inkeri Sivosen selvitys
71 Omavaraistalous Anttilassa
72 Kalastus, metsästys ja kauppamatkat
77 Anttilan liuskekiviuunit ja peruskivet kuvina
79 Paanajärveläinen ruoka
82 Monenmoista kalasta kuvina
84 Elma Sofian nuoruusvuodet
87 Mäntykoski vuonna 1904
88 Kuva Lottakioskista
89 Elman ensipesti Mäntykosken koululla 1937-1938
90 Suojeluskunta ja Lotta Svärd
94 Paanajärven kesätunnelmia 1939        
– Jouko Vahtolan kertomus Ruupen lomamatkasta
103 Kuvia Lotista sota-aikana, SA-kuvat
105 Martta Kakon valokuvia 1930-luvulta
106 Juuret runo
107 Kuljakallio kertoo
111 Elma Sofia, elämäntarina runomuodossa
116 Elma Sofia Paanajärvellä, kuva
117 Talvisodan tragedia Paanajärvellä
121 Sotavuodet ja evakkotarinat 1939-1945         
– Elma Sofian Lottavuodet         
– Kirsti sivu 123 ja Eeva sivu 126         
– Leonard sivu 128
129 Evakkomatkaruno
130 Rintamalotan tarina: Katri Lauttasaari muistelee
137 Helkapirtti, kuva
138 Anttilan evakkojen uudet asuinpaikat            
– Pappa, Veikko ja Uuno
140 Kuvia jälkeläisistä
141 Kuvia papasta ja lapsista
142 Pitkänahon seutukunta
143 Viitasten perukka
144 Aune ja tytöt
145 Janne eli Juho E.
147 Kuvia Kuusamosta
148 Armaasta Mattiin
151 Eeva ja Kirsti
154 Kaksoset
155 Kuvia Anttilan tytöistä
158 Elma Sofia uusiin haasteisiin 1950-luvulla         
– runsaasti Elman omia valokuvia
159 Pohjanhovi vuonna 1973
160 Eskon pirssit
161 Pohjanhovi vuonna 1936
162 Elma Sofia Pohjanhovin palvelukseen
163 Elman Sofian kuvia Rovaniemen vuosilta
170 Legendaarinen Pohjanhovi lyhyesti          
– runsas kuvitus
175 Pohjanhovin keittiömestari Pistokoski
176 Pohjanhovin palvelukonsepti
177 Pohjanhovin ”iskujoukot”
178 Elma Sofian työkaverit Pohjanhovissa 1973
179 Elma urheilee
180 Piccolo-pojan palveluoppikoulu Pohjanhovissa
187 Elma Sofia Lapin työkeikalla, kuva
188 Elma Sofia ravintolayrittäjäksi Raaheen 1973
191 Mietteitä Elma Sofian merkkipäivän kynnyksellä
193 Evakkotango (runotango)
194 Kuva Oulankajoesta 11/1995
195 Sari Palokari kertoo Elma Sofia mummistaan
199 Elma Sofia kesällä 2016
201 Elma Sofian 80-vuotishaastattelu Raahelaisessa
204 Raili Viirret haastattelee 90-vuotiasta Elmaa
206 Kuvia Elma Sofian juhlista ja tapaamisista
209 Professori R. Ruuhijärvi – Puiston  syntytausta
211 Paanajärven Puistonjohtaja Jakov Semenov
213 Majaako-laivan kastajaiskuvat
214 Rauhanrajanpuisto (runo)
216 Kotiseuturetkellä Elma Sofian kanssa           
– runsaasti reissukuvia sivuilla 219-224
225 Paanajärvi-Tavajärvi-seura syntyy
231 Anttilan rantamänty
232 Rajariidasta luonnon voitoksi, Leo Koutaniemi
240 Leo Koutaniemi syntymäpäiväsankarina, kuvat
242 Kaarlo Hänninen ja ylioppilaat Paanajärvellä, kuvat
243 Tutkijoiden paluu Paanajärvelle 1989
247 Selkäkoski kesäkuussa 2013
250 Pumppuvoimalasuunnitelma
251 Nuorusen hankekartta
252 Muutama runo lähes aiheeseen liittyeen
257 Oulankajokivarren kevättä 2010 maaliskuussa
258 Oma ensireissu Paanajärvelle syksyllä 1994
272 Paanajärven mystiikkaa
273 Paanajärven syvyyskartta
274 Punainen paholainen ja Scanikka
275 Mäntyjokivartta tunturien tunturiin
278 Hirviraato ja Mäntykoski tammikuun pakkasessa
279 Kullerokukintaa 280 Hukkareissu tammikuun tuiskussa 1995
283 Multas-leskestä ja SPR:n sairastuvasta
285 Retkiajoneuvokollaasi
286 Ruskeankallion retkeilijät ja Papan museoverkko
287 Paanajärvi kajakista katsoen 2011
291 Kajakkikahjo
292 Hylätty yksinäinen
293 Kelopuu ja kevät
294 AINEISTOLÄHTEET

Tuhkattujen muistojen Paanajärvi

Kaamoksesta kevääseen!

”Tuhkattujen muistojen Paanajärven” jälkimainingit

Nyt ”Matti turjus turkki päällä” heitti turkkinsa hengariin ja suuntasi kevätaurinkoisille Mustavuoren lumille. Ne olivatkin loistavassa kunnossa kuten aina lumisina talvina, kiitos Helsingin kaupungin liikuntatoimen.  Mahtavaa oli hengästyttää itsensä ja huomata raikaan talviluonnon niin aina innostava vaikutus mieleen ja ajatuksiin. Näin tulin nostaneeksi pääni pois pensaasta jonne asettauduin viime joulukuun loppupuolella kirjoittaakseni ”Tuhkattujen muistojen Paanajärvi” esikoiskirjani. Olin toki julkaissut jo 2017 satasivuisen runokirjan, joka on mielestäni hieman eri viiteryhmää. Haaveenani on ollut tuo kirja jo kauan. Valmiina oli toinenkin tekele, jonka julkaisemista olen pidätellyt jo toista vuotta, mutta voipa olla etten edes julkaise sitä koskaan sellaisenaan. Uusia runoja ajattelin julkaista seuraavaksi.

Tuhkattujen muistojen Paanajärvi-kirjan tarkoitus on ennen muuta kunnioittaa Kuusamon Paanajärveltä lähtöisin olevien naisten, lottien ja lottatyttöjen vaativan rankkaa elämän taivalta. Keskiössö kirjassani on satavuotta maaliskuun 11 päivänä 2021 täyttävä tätini, isäni sisar Elma Sofia.
Kirjassa edetään 1920-luvun rauhattomuuden ja kansalaisodan aikaisten tapahtumien kautta talvi- ja jatkosotaan, jälleenrakennusaikaan ja tuota kautta päähenkilön elämän kulkuun lähes tähän päivään saakka. Teoksessa kerrotaan Paanajärvisten elämästä sukuni näkökulmasta, vaikka perinteinen sukukirja se ei pyri edes olemaan. Kirjani artikkeleihin olen saanut  tutkijanäkökulmaa erityisesti tohtori Leo Koutaniemen ansiokkailla katsauksilla Paanajärven erikoislaatuisen kiinnostavasta luonnosta, sen syntyhistoriasta nykypäivään. Muitakin artikkelilainauksia eri lähteistä siitä löytyy. Kerrotaan mm. tutkijoiden paluusta Paanajärvelle 1989, Paanajärvi Parkin syntyhistoriaa, Paanajärvi-Tavajärvi-seuran syntyhistoriaa, omia ja muiden matkakertomuksia. Muutama aiheeseen liittyvä runonikin sieltä löytyy. Kirjassa on runsaasti kuvia. Kirja on kolmesataasivuinen ja toteutettu värikansin mustavalkopainatuksella taskukirjakokona 185x185 mm, sivupaperi valkoinen munken lynx 100g.

Kirjaa myyn aluksi itse suoramyyntinä lähes omakustannushinnalla. Kirjan painosmäärä on pieni, mutta jos halukkaita ostajia ilmaantuu pystyn tilamaan ja toimittamaan sitä lisää noin parin kolmen viikon toimitusajalla. Nyt maaliskuussa tilattuja kirjoja toimitan henkilökohtaisesti jos toimituspaikat sijaitsevat nelos- tai viitostien varsilla akselilla Helsinki - Oulu – Pudasjärvi – Taivalkoski – Kuusamo. Pääkaupunkiseudulla kirjan saa myös minun toimittamana. Kirja tullee saapuville painosta  viikon 10 aikana.

Kirjan myyntihinta 35 eur, pehmeäkantisena (ensipainos näitä), kovakantisena 45 eur.  Mikäli kirjan haluaa postitettuna hintaan lisätään postikulu, joka on tätä nykyä 5,90 eur.

Helsinki 25 päivä helmikuuta 2021

Veli M. J.
Matin päivän turjurturkki

Näpit irti näistä maista

Kuusamon
Kuusamon Juuman Kitkajoen Jyrävä
Näpit irti näistä maista

 Julkeatko Juomasuolla 
 kobolttia kairata,
 nirhata sen nikkelisen,
 Kitkan kirkkaan pilata.

 Me emme anna ainokaista  koskikaran kotia,
 kynsin hampain suojelemme Kitkajuoksun jokia,
 ei vapaan virran kallioista täällä kyllä kuokita.

 Me suojelemme soljuvia saukkomaiden jokia,
 me varjelemme taimenvetten niemiä ja notkoja,
 me puollustamme taattojemme kirkasvetten kotia.

 Me saattelemme saastuttajat kauas kotikunnailta,
 me emme ano teiltä mitään lupauksien lunnaita.

 On vuosisadat puollustettu vapaan veden virtoja,
 on jokivarret irroitettu voimatalouskahleista.

Näpit irti näistä maista,
ei jokikala saastaa laista,
pois malmilouhos aatoksista,
jokivarren poukamista,
usko Kitkan luomutuottoon,
lohikannan kutuluottoon,
vapaat virrat Oulangassa,
Kitkan kirkkaat valvonnassa,
kirves ei saa näihin koskee,
eikä kaira kaivaa kallioiseen.

 30.10.2020 Veli M. Leinonen

Niskakoski Juumassa Nuutisen retkellä 1931. Juuman majatalon isäntä matkalaisten veneessä, joka uitettiin narun avulla ohi Niskakosken. Kuva P.Ingervo.

Kuusamon puhtaan luonnon puolesta

Tällasia aatoksia tuli mieleeni katsottuani eilen 10.2.2020 Yleisradion tv 1 MOT-ohjelmaa koboltti- ja nikkelikaivosbuumin lupauksista ja uusista ihanuuksista mm. tulevaisuuden sähköautoistuvan yhteiskunnan akkuteollisuudelle.

Kuusamon Juomasuolla kyykitään ja kuvataan maaperää taas hyvin innokkaasti, vaikka kaikesta päätellen kysymyksessä olisi muutaman vuoden mielettömän kallis projekti, joka uhkaa mm. Kitkajokea ja puhtaan luonnotilaisen Kuusamon kuuluisaa matkailubrandia.

Kotiseudun luontoarvoja pitää uskaltaa puollustaa aina kun mahdollista, eikä siinä ole kysymys pelkästään jonkun tietyn puolueen asia taikka äänitorvena oleminen.


Helsinki 11.2.2020
Veli M. Leinonen

Lomamatkalla Kuusamossa ja Koillismaalla kesäkuussa 2020

Tuosta jos lähtis olis kohta Vennäällä.

Kesäkuisen huippuhetket

Saimaalla

Toukokuussa, runsas viikko ennen vappua alkoivat näkyä ensimmäiset kesän merkit. Sinivuokot kukkivat jo varhain Porvarinlahdella, minkä kautta pyyhälsin Saimaalle. Vähäinen jääpeite häipyi sopivasti Vuorilahden perukoilta Saimaalla, ja niimpä pääsimme hetimiten kalanpyyntiin. Kutukalanpyynnisssä onnistuimme ihan hyvin. Saaliskaloiksi saimme isoja ahvenia ja kuusikiloisen hauen. Halkojakin tehtiin muutama motti. Talviturkki luonnollisesti nakattiin saman tien. Vesi taisi olla viisiasteista vielä tuolloin. Korvasieniä ei tuohon aikaan vielä näkynyt.

Mustakurkku-uikku

Toukokuun alussa poikkesin luontoretkellä Paraisilla, missä onnistuin kuvaamaan mustakurkku-uikkuja. Eräs maanomistaja oli vuosien saatossa rakentanut omille mailleen tekolampia, jotka ovat nyt maisemoituneet sinne ikään kuin olisivat siellä aina olleet. Lammelle kotoutuneet mustakurkku-uikkut näyttivät viihtyivän siellä hyvin. Uikkujen seurana uiskenteli muutamia heinäsorsia ja telkkiäkin. Aluetta päivysti myös kalasääski, mutta varsinaista pesähavaintoa en havainnut. Kyseisellä alueella viihtyi myös runsaslukuinen valkohäntäpeura- ja metsäkaurispopulaatio.

Mustakurkku-uikut

Luontoelämyksellinen matka Koillismaalle Kuusamoon Kainuun kautta

Toukokuun viimeisinä päivinä matka suuntautui Kuusamoon. Päivän vaihtuessa toukokuun viimeiseksi kruisailin Vuokatinvaaran huipulle, jossa vallitsi kylmä kollistuuli. Vaaran huippu oli liki laskettelukunnossa. Vaikuttavia  ovat seitsemän sininsen huipun maisemat kaikkiin näkyvissä oleviin ilmansuuntiin.

Kajaaninlinnan rauniot ja tervareitin jokiuoman tarkastelun jälkeen matka jatkui Kuusamoon. Toukokuun viimeisen koulun päättäjäispäivän juhlallisuudet eivät juuri näkyneet Kajaanin kaupunkikuvassa, mikä oli merkillistä.

Hyrysalmen ja Suomussalmen Ämmänsaaren tietämillä alkoikin ennennäkemätön luontonäytelmä livenä. Aluksi ilmestyivät porot tien vierustalle. Useilla emillä oli juuri syntynyt vasa seuranaan.

Jänöjussien paljous oli ennennäkemätön. Kuusamon metsästäjähemmot sanoivatkin, ettei moista ole ennen nähty. Mietittiin mikä moisen jänispaljouden perijuurin aiheutti, päädyttiin runsaslumiseen talveen ja siihen, että jäniksien ravinnonsaanti on ollut helppoa. Tämä ilmiön soisi näkyvän myös syntyvyyssuomen tulevassa keväässä 2021… Joka tapauksessa jäniksiä meni tien molempiin suuntiin ja joiden kuiden matka oli päättynyt ajoneuvon alle.

Väsyneen kuljettajan huippuhetki oli tietysti ”hiljaisen kansan” peltoaukeanäkymä. Hyvin olivat nuo heinäpäät jälleen pukeutuneet ja selvinneet lumitalvestaan. Taisivat olla vielä vapputunnelmissa.
Kuin kruununa tuon jälkeen soidinkoppelo lensi autoni sivuikkunan kyljessä liki kahdeksaakymppiä antaen mainion lentonäytöksen livenä. Jos ikkunan olisi avannut, olisi koppelo voinut päätyä autokyytiin.

Teerenpeliä.

Kuusingin Jyrkänkoski ja Kuntivaara

Sunnuntaipäivä meni nukkuessa, mutta  kesäkuun ensimmäisen maanantai oli jo toimintaa täynnä. Ei kesää tai talvea ilman käyntiä Kuntivaaran näköalapaikalla ja gammissa, ja niin oli nytkin.  Mikä se sinne niin vetää, kysynee joku henna tai hemmo?!  Kotiseuturakkaushan se on, vastaan. Paanajärven Leinosten Mäntykosken kotipaikan kupeeseen tuolta kyseiseltä paikalta on vain runsas poronkusema, ja sehän vetää kuin mangneetti pohjoisneulaa.

Jyrkänkosken sillalla oli pysähdyttävä kuvaamaan Kuusinkijoen kevättulvaa, joka on enemmän kuin vaikuttava. Yleensä tästä vähävetisestä koskesta näkee vain pieniä vesinoroja, mutta nyt se on lähes pelottava. Mutkan jälkeiset ylitulvineet saarekkeet kivineen muodostavat sellaisia vaarapaikkoja ettei huvittaisi lähteä tuonne kajakoimaan – hengenvaarallista se olisi. Kosken kupeessa voi ihastella Valma Lämsän museoimaa liippatehtaan jäämistöä.

Kuntivaaran tie oli juuri ja juuri ajettavassa kunnossa kelirikon jäljiltä. Pääsen kuin pääsenkin etenemään Kuntivaaran parkkipaikalle, vaikka tiellä on monin paikoin lunta niin, että auton pohja tuntuu saavan koko ajan maakosketusta. Jäniksien paljous se vaan ihmetyttää, niitä on täälläkin mielettömästi.

Puolenpäivän maissa päivä on vielä enemmän pilvinen kuin pilvipoutainen, joten kuvaamisen kannalta keli on mitä parhain. Heti alkumatkasta käy selville, että Kuntivaarassa on lähes täystalvi. Pienen patikoinnin jälkeen huomataan Liittolammen olevan vielä umpijäässä. Kuulostelen kiikarilla tarkkailen lähimaastoa josko saisi havaintoja karhuista, joita lähialueella tavataan runsaasti. Valitettavasti  haaskapyyntikuvauspaikka on luvanvaraisena myös näillä main, mistä en ole hyvillä mielin. Pelkäänpä, että karhut oppivat liiaksi valmiin noutopöydän tarjoamaan ruokaan, niiden luontainen ihmisarkuus katoaa, ne kesyyntyvät liiaksi, ja on vain ajan kysymys milloin karhu kohtaa ihmisen epämieluisalla tavalla. Vaan niin on jälleen, että karhu pysyy näkymättömissä, vaikka lähitienoon avohakkuuaukoilla on runsaasti hirvieläinten, karhujen ja maalintujen jälkeen jättämiä jätöksiä. Ehkäpä ne oleilevatkin ruokintapaikkojen läheisyydessä, vai ovatko ne vielä vasta heräilemässä talviuniltaan?

Jyrkänkoski Kuusinki
Valman museoitu liippatehdas.
Jyrkänkosken kylämukavuuksia.
Kivikot piilossa kiiluu.
Kesäpälviä Kuntivaaran rinteessä.

Kuntivaaran ylisillä

Kuntivaaraan nousu alkaa leppoisasti. Liittolammen ohittamisen jälkeen vaelluskenkä on kastautunut uppisukelluksiin, joten sukat märkänä matka jatkuu kohti ylämaastoa, jossa lunta riittää paikoin metritolkulla niin, että merkityllä polulla pysyminen tuottaa väliin vaikeuksia. Keväthanki on kuitenkin pakkautunut tiiviksi ja se tuntuu kantavan niin, että kulku on jotensakin helppoa. Orastava koivunlehti silmussaan on vasta juuri ja juuri nähtävissä.

Ylisille noustaessa maisema alkaa avautua. Vennäänpuoleiset Ukkonvaara Tavajärvineen ja Nuorusineen sieltä pilkahtelevat esiin ensimmäisenä. Huipulle pääsyn jälkeen on ryhdyttävä kuvaamaan 360 asteen joka suuntaan. Luulisi jo näillä kilometreillä kaiken nähneen – vaan ei sentään – tällaista Kuntivaaran katselmusta en ole konsaan ennen kokenut. Sanattomaksi se miehen saa.

Suunnilleen luoteessa oleva Rukatunturi ei liiemmin enää hetkauta. Tosin Riisitunturin kupeelta Kitkan Tolvan kylästä kuvattuna Pyhävaara, Ruka, Valtavaara ja Konttainen ovat kyllä vaikuttavia ilmestyksiä (kuva jäljempänä). Kuntivaaran laelta näkee etelässä Iivaaran ja sen takana häämöttävän Näränkävaaran. Käymisen arvoisia paikkoja nekin ovat.

Suloista kevätpuron solinaa kantautuu Liittolammen ylisiltä.
Kuntivaaran tykkylumet on tässä.

Hirven maamerkki susille.
Naavapartakuusi
Tykkytuho ympäristötaiteen näkökulmasta.
Munavaara ja Päänuorunen.
Kivakka edessä ja Poikanuorunen isänsä kylessä.
Nuorunen ja poika.

Kuntivaaran komeuksia ovat tietenkin Ukonvaara, ts. Ukkotuntunturi, Nuorunen pikkupoikansa kanssa, Kivakka, Päänuorunen, Munavaara ja runsaspuustoinen Mäntytunturi. Lumihuippuisina ne ovat ehkä kauneimpia kuin koskaan. Kyllä niitä kelpasi ihastella.

Pakollisen makkaranpaiston jälkeen teen halkoja seuraaville Kuntivaaran valloittajille. Tehtävää varten Kuntivaaran gammin kupeessa on puuliiteri täynnä pikkupölliä. Liiterissä on myös kunnon pokasaha varaterineen ja halkomakirveineen, josta kiitos paikan ylläpitäjille. Nyt oli aika palata takaisin Kuusamoon.

Aurinko paistoi nyt lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmin ilmavirtaus toi esiin kesän ensihyttyset muutamine kärpäsineen. Talven jäljeltä oli valitettavasti näkyvissä myös moottorikelkkaretkueiden roskaamista, oluttölkkejä ja tupakantumppeja siellä täällä. Toivoisikin, että Kuntivaaran voisi rauhoittaa moottoriliikenteeltä kokonaan. Moottoriliikenteen soisi pysyvän lähempänä väestökeskittymiä.

Luontonäytelmä sai arvoisensa lopun Kuntivaaran tielle tultaessa. Ylivuotinen uroshirvi töllisteli tienlaidassa ja tutkaili suoraan silmiin. Aikamme siinä toljotettua toisiamme hää päätti palata Kuntivaaran rinteille.

Korvasienihavainnot puuttuivat tyystin. Tosin oikeanlaista hakkuaukkoa ei ollut saapuvilla. Sen sijaan horsmanversot nostattivat nuppujaan, ja niitä tuli kerättyä muhennostarpeiksi.
Automatkan jatkuessa Kuusamoon pääsin kuvaamaan peltoaukean harjulla käynnissä olevaa ukkoteerien kevätsoidinta. Eipä aikaakaan kun pari teertä koko komeudessaan levitteli siipensä täyteen taisteluvalmiuteen. Olisi pitänyt kuvata vain auton sisätiloissa, mutta malttamattomana poistuin autosta ulos mukamas paremman kuvauskulman löytääkseni, mistä seurasi teerien lento livohkaan. Kuului vain muutama äänekäs siivenisku ilma-alassa ja niin linnut olivat tipotiessään.

Näkiköhän tämä hirvi ensikertaa ihmisen?
Kumpi kumpainen kumman kampee?
ny ne lähtivät…
Ihan kullerokesä.
Kiudan nieluun ei ole menemistä.
Kiutakönkään niskan piippuhylly.
Kiutakönkään niskakuohut kovertavat kallioseinämää.
Kiuta, könkäistä könkäin.
Myllykosken riippusillan näkymiä.
Jyrävää
Jyrävän ylisiltä.
Juuman Kitkajoen Aallokkokoski kuohuu.

Oulankajoen Kiutaköngäs ja Kitkajoen Juuman kosket

Kuusamossa on toki viikoksi tai pariksi nähtävää, mutta makeaa mahan täydeltä voi jättää tulevaakin reissua varten. Kuusamosta on vain muutama poronkusema Lappiin, Sallan Hautajärvelle ja Posion kautta Taivalkoskelle. Tällaista kierrosta Koillismaalla kaikille kotimaan matkailusta kiinnostuneille mielelläni suosittelen.

Kulkeuduin siis Sallan Hautajärven opastuskeskukseen ts. Oulankajoen lähtömaisemiin. Sielläkin oli nähtävissä koronakaranteenin vaikutukset, mutta ystävällinen palveluhenna tarjosi auliisti apuaan, ja kauppasi koskenlaskuretkiä Oulangan yläjuoksulle Savinalammen maisemiin aina Myllykoskea myöten Kiutakönkään liepeille asti. Tarjolla oli myös mustikkapiirakkaa ja makoisaa kahvia, mitkä nautittiin ulkoterassin kesähelteessä.

Hautajärveltä matka jatkui Kiutakökäälle mistä myöhemmin löysin itseni taivastelemasta Kiutakönkään mahtavan pelottavaa ja suorastaan julmaa kevättulvaa, joka oli vielä huipussaan. Olen aina pitänyt Jyrävää Kuusamon julmimpana koskena, mutta nyt tuon kokemuksen jälkeen päädyn toisenlaiseen aatokseen.

Ko. päivälle tulikin pituutta, kun piti vielä katsastaa Juuman Myllykoski, Aallokkokoski ja Jyrävä. Liian paljon hyvää yhdelle päivälle, sanoisin.

Koillismaakierros Lappiin ja Taivalkoskelle

Seuraava matkakohde oli Posion Tolvassa, missä totesin Ritva Kokon Korpihillan olevan vielä suljettuna, joten seuraava kohde oli Pentikin myymälä ja museo Posion keskustassa.

Ennen tuota poikkesin Mourusalmen kalasatamaan misssä oli täystohina päällä. Tuoretta mahtavaa ”Kitkan viisasta” ts. neulamuikkua saatiin jäähileen sekaan parin päivän tarpeiksi. Kaikkea muutakin juuri pyydettyä järvikalaa olisi ollut tarjolla. Henkilökunta oli koillismaalaisen lupsakkaa ja juttua riitti nauruksi asti.
Pentikin myymälässä oli vielä rauhallista, mutta rauha antoi hiljentymisen vapautta, joten saatoin keskittyä suurella hartaudella mahtavan museon esineistöön.

Posion kierrosta olisi voinut hyvin jatkaa myös Korouomaan, mutta kaikkea ei saa mahtumaan yhteen kesäpäivään, eikä ole edes järkevää.

Livojärven Säikkä

Seuraava käyntipaikka olikin Livojärven kristallikirkkaan vesistön Säikän hiekkaranta ja kahvila-kioski. Eikäpä se päivä muutoin olisi täydellinen ollut jollei olisi saanut nauttia Säikän rantakahvilan nuorisotiimin mainioista letuista nokipannukahvin kera. Matkaevääksi ostettiin vielä Selkälän kalasäilykkeitä ja Seppäsen rouvan ruhtinaallisen rukiista ruisleipää.

Johan ne Rukan rumensi.
Savottaesineistöä ja ”vikke nilon” polkupyörä.
Tässä on pieni osa Pentikin museon puukkokokoelmasta.

Livojärven Hirsiniemi

Säikästä matka jatkui Lapin perukan parempaan ”punkalaitumeen” ts. Hirsiniemeen.

Livojärven Hirsiniemen itäpäässä on mainio uittokämppä, jonka Poroputtaan (paikallinen ilmaisu, oik. Poropudas) Marko oli kunnostanut oikein viimeisen päälle savottahenkiseen edustuskuntoon. Punahonkalaudoitettu sisustustus seinineen ja kattoineen loi oikeaa savotta-aikaista erätunnelmaa.

Sää oli mitä parhaimman aurinkoisin. Mikäpä siellä oli pari päivää meloessa, uistinta heittäin, kuikkaa kuunnellen, uiden ja saunoen.

Jos oikeaa luonnonrauhaa kaipaat suosittelen tätä luomakunnan kauneinta harjumaisemaa seuraavaksi rauhoittumispaikaksesi Livojärvellä.

Hirsiniemen savottakämppä ihan itekseen.
Hirsiniemen savottahenkisessä kämpässä voi hyödyntää aurinkokennoenergiaa.
Helpotuksen ja huokauksen mukavuuslaitos on täysin egologinen ja hajuton. Musiikkina kuikan huutoa, itikoitten ininää ja karhun kämmenen kaarnankuorintarapinaa.
Kalankäsittely- ja valmistuspaikka ulkotulilla.
Hirsiniemen kapea salmi voi olla taimenen ottipaikka.
Kämpän tulistelu- ja hiillospaistopaikka.
Näkymä Hirsiniemen kämpältä itään. Tuolla vasemmalla olevan saaren edustalla on n. 20 metrin syvänne.
Kajakki on kätevä kulkupeli myös Hirsiniemen Livojärvellä.

Kajakilla Kitkajoen koskiin

Mitäpä olisi reissu ilman perinteistä Kitkajoen koskenlaskua. Suuntasin siis vielä Käylään, ja Käylänkoskea katsellessa oli tietenkin päästävä jokakesäiselle koskenlaskutripille. Vettä oli niin, ettei kuunaan koskaan, sanoivat paikalliset koskihemmot. Varustauduin kypärällä, kippariliiveillä ja kuivapeitteellä kohti Käylänkoskea… mukavaa oli kyyti ja homma näytti sujuvan entiseen malliin. Siitä parin kolmen kilometrin järvitaipaleen jälkeen Kiehtäjännivojen kautta päädyin varsinaiselle koskitaipaleelle.

Vähäkäylänkoski menikin mukavasti, ja niin meni alkuun myös Vääräkoski. Vääräkosken loppupään ässässä oli kuivapeittoni saanut siinä määrin vettä päälleen, että se irtosi ja stoppariaallot tulivat syliini, täyttivät kajakin ja hupsista, kohtapa olin mukkelismakkelis raikkaassa Kitkajokikylvyssä.

Äkkiäkös sitä ylös korkki pulpahtaa, niin tein minäkin. Melaparkki oli kiinni, ei menetyksiä, ja niin soljuin kajakin takaa kiinni pitäen kohti alajuoksun Peurakoskea. Ennen Peurakoskea joki kaartaa vasemmalle ja pyrin sillä kohtaa uimaan lähirantaan kääntääkseni ja tyhjentääkseni kajakin vedestä. Vaan eipä se enää onnistunut, piti valmistautua koskiuintiin kajakin kanssa kaksistaan. Tiesin jo entuudestaan, että unnista ei tule mieleinen.

Kuten Kitkajoen kosket yleensä myös ko. Peurakoski todella kivikkoinen. Aika ajoin yritin saada virranviemänä jalkatuntumaa, jotta voisin tarrautua pohjaan, mutta se oli turha toivo. Voimakas virta vei miten tahtoi mukanaan, ja iskuja sateli koipiin oikein kunnolla. Koskiuintiasentoonkaan ei voinut asettautua, koska en halunnut menettää käsiotettani kajakkiin.

(Kuten sanottua, Kuusamon kosket ovat kivisiä ja vähävetisiä pääsääntöisesti.
Eräopaskoulutuksen aikana meille opetettiin myös koskiuinti. Se onnistuu parhaiten yläjuoksun Kiveskoskessa, missä sitä harjoiteltiin. Pienoisen leikkimielisen sanailun seurauksena kokeilin koskiuintia tuolloin myös Juuman Niskakoskessa. Voitin vedon, mutta toista kertaa en vapaaehtoisesti siinä koskessa aio uida. Sain kunnon tällin reisilihakseeni Niskankosken loppustopparissa silloinkin).


Mutta nyt Peurakoskessa polvisuojuksetkin olisivat olleet tarpeen. Ne olivat mukanani rullaluistelua varten, ja mietin pitkään pukisinko ne ylleni. Nyt ne olisivat olleet tarpeen. Iskuja sateli kosken kivikosta jatkuvasti ja loppukuohussa kopsahti kipeimmin. Kuitenkin se on niin, että ihminen fokusoituu näemmä tosipaikan edessä ja taistelee. Niin tuli suvantovaihe eteen minullekin. Reisilihaksiani olivat happivelassa niin, että oli pakko päästä huilimaan rannan tuntumaan. Siinä vaiheessa apuakin oli jo saapuvilla, koska olin lyöttäytynyt Sami Räisäsen koskiretkueen eteen. Sami tarjosi lauttakyytiä uitetulle koskikoiralle, otin melaotteen ja kohtapa olin hetken lautassa.

Pikaisen hengähdyksen jälkeen kajakkini käännettiin ja tyhjennettiin vedestä, ja kohtapa olin poukaman rannassa keräämässä voimiani. Mietin miten tuo kaato pääsi tapahtumaan? Vieläkö matka jatkuisi? Samin porukka meni jo menojaan.
Mikkelin aikaista naapuriani lainaten: ”pitää jäädä hyvä maku suuhun kommelluksenkin jälkeen”. Ja niin päätin jatkaa Saarikoskeen. Keräsin voimiani ja keskustelin rantaan ilmestyneen perhokalastajan kanssa. Hänkin sattui olemaan koskenlaskukippari. Tuumailtiin josko lasken Saarikosken oikeaa kapeaa ränniä, jota yleisesti ei suositella. Päädyin keskilinjaan keskikiven kiertäen ja happivelkaisena voimat koonneena, eikun menoksi. Hyvin meni, tosin kuivapeite irtosi taas ja kajakkiin ryöpsähti kunnolla vettä. Järki sanoi, että nyt rantaan! Riittää tältä päivältä.

Opiksi otettavaa…

Ja luulo siitä, että runsasvetinen Kitkajoki olisi lempeä aalloiltaan… voi unohtaa, kyllä se oli jotakin aivan muuta, kuin pikkupiru olisi riepottanut kerjäläistä… Opetus: Kuivapeitteen on syytä pysyä paikallaan ja yksin ei tulisi koskenlaskuun lähteä. Onnikin voi olla ehtyvä luonnonvara! Varsinaisia vammoja en mustelmat poislukien saanut, mutta suojaamaton älykännykkä on nyt mykkä, joten whatsuppailu ei tuon jälkeen onnistunut.

Minun ”koskenlaskukampe” on yli kymmenen vuotta vanha Advanced Elements, ja ominaisuuksiltaan tarkoitettu muuhun kuin koskenlaskukäyttöön (mm. eskimokäännös ei sillä luonnistu), joten suosittelen koskenlaskuun erikoistuneiden yrittäjien palveluksia, joita löytyy nykyisin myös Käylästä (Leenan koskitupa, neljä vakiolähtöä päivässä).

Jyrävän yläosan kuohua.
Jalavan kauppa Taivalkoskella.
Kaupan sisäänkäynti.
Jalavan kaupan tunnelmaa.
Lomakartano Saijan lähiruokaillallinen järjestetään tänäkin vuonna 3.-4.7.2020.
Saijan lähiruokaillallisen alkupala 2019.
Iijokiseutu valitettavasti peruttiin tältä vuodelta.
Koskenlaskussa Iijoella kesällä 2019.
Päätalon Kallen ”vonkamies” Kallioniemen pihalla.
Vonkamies kotikunnaillaan.
Päätalon Kallioniemen uittoaikaista historiaa kesällä 2019.

Mitäpä olisi Koillismaakierros jollei poikkeaisi Jalavan kauppaan Taivalkoskella. Vaikuttava ja tosi retro myyntirepertuaari on vailla vertaa. Taivalkosken torilla oli tarjolla vielä huumorihemmon mainiot muurinpohjaletut hilloineen ja kahveineen, jotka makustivat mukavasti tuotakin kesäpäivää.

Ajomatka kohti etelää kannattaa tehdä luonnollisesti Jokijärven kautta Saijaan, Helenan ja Askon maanmainioon lomakartanoon, missä tarjoillaan mm. raikkaan viileää viinimarjanlehtijuomaa, kuin ranskassa shampanjaa.  Lähiruokaviikkojen illallinen tarjoillaan siellä taas perinteisesti heinäkuun eka viikonloppuna. Halutessaan Saijasta voi patikoida kilometrin soisen rämemaaston kautta osin pitkospuita pitkin (pääsee myös autolla) Päätalon Kallen museoidulle kotitilalle, jonka jälkeen kotimaan matkailukesän Koillismaakierros on mukavasti makusteltu.

Toki Pudasjärven Iso-Syöte jäi nyt käymättä, mutta siitäpä sitten seuraavalla kerralla. Moni muukin matkan Koillismaalainen luontoelämys jää nyt huomiotta. Mm. kalasääsken toiminta pesäpuussaan ja sen läheisyydessä on ainakin yhden tarinan arvoinen luontokokemus.

Nyt on oikea aika lähteä kotimaan luontolomalle. Mahtava marjakesäkin on tuloillaan.

Hyvää kesää kaikille kotimaan matkailun merkeissä.

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2020

Veli Matti J. Leinonen

Äidittömyyden päivä

SONY DSC
Äidittömyyden päivä

Taas tänään vietämme perinteistä äitienpäivää. Tänä vuonna siitä tekee erikoisen tuo ”koronapirulainen”, kuten presidenttimme Sauli Niinistö asian ilmaisi. Kaikesta huolimatta hyvää äitienpäivää. Kukaanhan meistä ei ole tiettävästi syntynyt äidittömä?!

Tänä herttaisena, äitirakkauden kirsikankukantuoksuisena juhlapäivänä on hyvä muistaa myös äidittömien lasten tuntemuksia. Onhan niin, että monen monella lapsella ei ole äitisuhdetta lainkaan, tai jos on, se on voinut olla eriskummallinen, monista eri syistä johtuen. Oma äiti on voinut kuolla synnytykseen, mikä on nykyisin hyvin harvinaista. Joiden kuiden äidin lapset on huostaanotetttu erilaisista syistä johtuen. Jonkun äiti on kuollut äkilliseen tapaturmaan tai sairauteen lapsen (lasten) ollessa alaikäinen. Useimpien äiti elää normielämän ja poistuu tuonpuoleiseen. Oma lukunsa on äidittömät sotaorvot. Äidittömyys voi olla tuskallista.

Oma äitini sairastui vakavaan krooniseen sairauteen heti kohta syntymäni jälkeen. Meitä oli neljä poikaa, joista olin nuorimmainen. Äidilläni todettiin skitsofrenia, suomalaisittain jakomielitauti ts. vaikea mielisairaus.

Tammikuussa, tänä vuonna, pyysin kansallisarkistosta kaikki äitiäni koskevat asiakirjat nähtäväkseni. Ei ollut mieluista luettavaa.

Elettiin vaikeita aikoja sodan jälkeisessä suomessa. Isänikin oli Kuusamon Paanajärven evakko. Korvaustila oli saatu Pulkkilasta. Suuri osa Kuusamon Paanajärven evakoista pakeni sotaa Pudasjärven Hirvaskoskelle ja osa Raahen Saloisiin.

Meidän isä oli tutustunut äitiimme evakkoaikana. Avioituivat 1948. Perhe asettautui asumaan Pulkkilan Viitastenjärven rannalle, mikä oli runsaan kymmenen kilometrin etäisyydellä Pulkkilan keskustasta. Meillä oli hirsitalo, rantasauna, navetta ja aitta pihapiirissä. Navettaa lukuunottamatta talo rakennuksineen on yhä tilapäisasumuksena ja hyvässä kunnossa. Me pojat olimme syntyneet, kuulemani mukaan, tuossa sympaattisen pikkuruisessa rantasaunassa.

Tuohon aikaan ukot tekivät työtä mitä saivat. Monien miesten työ löytyi pohjoisen suurista savottatyömaista ja niihin liittyvistä uitoista. Puuta kaadettiin, ja melkein joessa kuin joessa oli kevätuitto. Tukinuittorännejä ilmestyi moneen koskeen ja jopa maakannaksiin. Isänikin niissä kävi, mutta varsinaiselta ammatiltaan hän oli muurari.

Äiti oli siis meidän penskain kanssa enimmäkseen itsekseen. Talvella asuminen ja eläminen tuolla tiettömän taipaleen päässä ei liene ollut helppoa. Ja niin kävi, että äiti sekosi ja hän joutui pysyvään laitoshoitoon. Mitään kontaksi lapsiin ei ollut.

Itse en juuri tuolta ajalta muista muuta kuin navetan palamisen. Muistan kun lapaseni olivat jääneet navetan sisälle ja olin menossa niitä noutamaan, kunnes Kake veljeni esti sen.

Tilanne oli tuon tapahtuman jälkeen kaoottinen. Isä oli palkannut meille lastenhoitajan, josta tuli myöhemmin isän jonkin sortin mielitietty. Isä ilmaantui toki aika ajoin kotiin. Itselläni tästä ei ole mitään muistikuvaa, mutta monia tarinoita aiheesta olen saanut kuulla. Loppujen lopuksi lie pappa ja veljekset keskustelleet kohtalostamme varsinkin sen jälkeen, kun isä otti ja lähti Australiaan paremman elämän toivossa, jääden sille tielleen.

Vanhemmat veljeni saivat huostaanottopaikan papan ja isäni veljien huusholleista. Meille määrättiin virallinen huoltaja. Minut otti kasvattipojakseen setäni Jussi. Jostain kumman syystä minä olin tuohon 1914 syntyneeseen kahden sodan veteraaliin tykästynyt.
Hän oli rakentanut rintamamiestalon Kuusamon Torankiin ja oli juuri avioitunut, ts. perustanut perheen. Mieluisia olivat linja-automatkat Oulun ja Kuusamon välillä. Ensimmäiset matkat taisivat olla häkäpönttöbussissa. Mieluisia siksi, että Jussi tunsi tuon tietaipaleen mutkaisen ja mäkisen tietaipaleen kuin omat sormensa. Olivat serkkunsa kanssa rahdanneet tukkeja Kuusamosta Oulun tehtaille useiden vuosien ajan. Minä olin utelias ja Jussi oli asiantunteva matkaopas.

Jussin perheeseen asettuminen ei ollut ihan mutkatonta. Lieneekö hän koskaan puolison mielipidettä minun tulemiseeni kysynyt, ja varhaislapsuusvuodet oivatkin siitä syystä väliin melkoista henkistä helvettiä.

Äidittömyyden sai tuta, tosin mitään varsinaista kiusaamista en muista koskaan kokeneeni miltään taholta. Veljeni kotiseudulla kyllä kuultiin liiankin usein, huudahduksia: ”hullun akan poika” ja ”hullu sä oot, hullu se on äitisikin”. Minulla taas Kuusamossa Jussin sukunimikin oli sama, joten moni, lähinaapureita lukuunottamatta, ei varmaan edes tiennyt, etten ole heidän tosiasillinen lapsi.

Pahinta olivat hetket siellä ja täällä, kun vieraissa paikoissa alettiin kyselemään minusta: kuka se tämä poika on? Silloin halusi laskeutua näkymättömänä maan rakoon.

Alakoulussa äitienpäivät olivat minulle yhtä helvettiä. Silloiset opettajataidot lienevät  tuolloin olleet enemmän  tai vähemmän puutteellia. Sitä äitienpäiväkorttia piti rustata viikkokausi. Minulle nuo ajat olivat piinallisia itkemispiinaviikkoja. Koskaan en suostunut piirustamaan tai askartelemaan mitään äitienpäiväkorttijuttua.

Minun eläni ja äitisuhteeni loksahti kohdalleen 1975, kun rohkaistuin tapaamaan äitini armeija-aikana Oulussa. Hän oli silloinkin vielä sijoitettuna Heikinharjun sairaalaan Ouluun.
Peloissani astelin pitkiä sairaalakäytäviä kohti äitini huonetta. Vastaan asteli enemmän tai vähemmän mielenkiintoista porukkaa. Sitten asuin äitini huoneeseen. Siinäpä se äitikkä nyt istui. Ujonpuoleinen ja vähäpuheinen hän oli, mutta heti hän minut tunnisti. Ajattelin siinä silloin, että nuo muut potilaat ovat ehkä hulluja, mutta äitini on ihan normaali. Anteeksi vain. Sellainen oli tunnelma.

Ei silloin, eikä koskaan hän pystynyt avautumaan menneistä, meidän lapsuusajasta. Siihen hän ei kyennyt. 1980-luvulla hoitomenetelmät olivat jo niin kehittyneet, että oma äitinikin pääsi kodinomaiseen paikkaan Pulkkilaan, missä hän elelikin mukavasti vuoteen 2004 saakka. Vanhimman veljeni kanssa poikkesimme säännöllisesti äitiä tapaamassa, ja tuon jälkeen äitienpäivä sai minunkin kalenterissa uuden, tosiasiallisen merkityksen, mistä olen kiitollinen.

Muutenkin armeija-aikainen äitini tapaaminen oli merkityksellinen elämäni käsikirjoitukseen. Jos siihen asti olin hapullut etsiskellen kadoksissa ollutta minääni, se selkeytyi minulle kertaheitolla. Tuon jälkeen tahtotilani elämänurani suhteen oli täydellisen selvää. Toteutin just ja tasan tarkkaan ne opinnot ja työtehtävät ja yrittäjätaipaleen, mikä oli ollut hakusessa. Kiitos siitä kuuluu paljolti omalle äidilleni.

Tämän halusin kertoa nyt muistuttamaan kanssaihmisiä äidittömien, eritoten lapsien ”äitituntemuksista”.
Hienovaraisuutta kiitos. Liikutun aina kyyneliin katsoessani noita ”äitiä tai isää etsimässä” ohjelmia.

Hienoa jos kaikilla olisi äiti, ja vaikka ei olisikaan, toivottavasti he hänet löytävät, ja jos eivät löydä, saisivat asian suhteen sisäisen ja henkisen rauhan.

Hyvää äitienpäivää.

Helsinki 10.5.2020
Veli M. Leinonen