Kalleenin Akseli Paanajärvellä

Palokärki guashi 1893

Kalleenin Akseli Paanajävellä 1892 osa 5.

Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.

Palokärki, guashityön syntyvaiheet 1893

Ilman rouva Gallenia ”Palokärki” taulu olisi voinut jäädä meiltä näkemättä

Suuri sommitelma on figuuripoistoineen nykyään siis epätäydellinen, ja varmaan olisimme siitä kiinnostuneempia, jos 1890-luvun alkua edustavat henkilökuvat olisivat säilyneet, minkälaisia ne sitten olivatkin. Nyt jäämme jättiläissuuren maiseman varaan, jossa on kauniita yksityiskohtia, mutta ei varsinaista sommituksellista kokonaisuutta. Omituisuutena mainittakoon, että kosken kupeella on miniatyyrimäisiä kukkadetaljeja, sinikelloja, ym., jotka edustavat Kuusamon kesän harrastuksissa hentoa kukkaromantiikkaa. Akvarellikuvissa on Gallen luonnoskirjassa XII esittänyt vanamoita, kissankelloja, suopursuja, jäkäliä, miltei naismaisen hennosti jäljennettyinä. Onpa kokoelma seikkaperäisesti kuvattuja sieniäkin – kuin sienikarttaa varten aiottuna!
Saman Mäntykosken yläpuolelta louhikosta, jossa kasvoi karuja havupuita, hän aloitti verraten isokokoisen maiseman (65 x 50 cm),
joka kulkee nimelläö ”Talvinen metsä”. Mikään talvi ei kuitenkaan ole tässä kysymyksessä, etualan valkoinen edustaa paremminkin syyshämärää tai varhaista ensilunta. Tässäkin keskeneräisessä öljymaalauksessa on jotakin ”kiinalaistuntua”.

”Mäntykoskesta” kuultaa takaa koristeellinen prinsiippi;

toisessa ”Palokärki”-nimellä tunnetussa guashikuvassa (144 x 89 cm, omistaja ministeri Otto Donner), joka valmistui kesällä 1892, mutta singneerattiin vasta seuraavana vuonna, tämä prinsiippi on jo muotoja ja värityylittelyssä viety perille. Taiteilija ei ollut valmistukseensa tyytyväinen, repi sen kappaleiksi ja rutisti vielä palaset käsissään. Vasta kun rouva Gallen (Mary) seuraavana talvena liimasi kappaleet yhteen ja silitti taulun kuumalla raudalla tasaiseksi, maalarikin keksi, ettei se ollutkaan niin huono. Taulua ehkä silloin retusoitiin hieman. Koristeellisen männynoksareunuksen, jossa on mukana metsän pikku eläimiä, maalasi Kalelassa vieraillut Elin Danielson.”

Viimeksimainittu reunuskoristelu ehkä viittaa tyylillisten ideain lähtökohtaan, sukulaissuhteeseen lähinnä keskiaiaisten maalausten kanssa. Gallenin harrastukset olivat jo 1880-luvulla tapailleet tätä suuntaa; nyt, uusien yleismaailmallisten ihanteiden vallitessa ne tuntuvat itsestään työntyneen tyyliohjeeksi. Niin on esim. metsän esityksessä havaittavissa jonkinlaista ”suomuorramentiikkaa”, minkä kautta on aikaansaatu dekoratiivinen perspektiivivaikutus (arkkitehtonin maalaus- ja veistokoristelu).
Vahvennetut ja yksinkertaistetut väriarvot edustavat samaa koristeellista romatiikkaa ja tyylittelyä. Itse guashitekniikka viittaa siihen, että ollaan uusilla, tavallisesta öljymaaluksesta poikkeavilla jäljillä.

Palokärki syntyy Rajalan takaisen Urovaaran ylisillä

”Palokärki” aihe on saatu Rajalan takaisella louhikkovuorelta (Urovaara),  ja kantaa se yli Paanajärven Nuorusen huipulle päin.

Erämaa on tässä ainoa tuntu, sillä asumuksista ei näy mitään ja takana on asumaton taipale aina Sallaan saakka” (Kallela-kirja, s. 176). Kapean, osittain varjossa, osittain kesäyön valossa hohtavan järven takana näkyy sininen korpivaara ja sen yläpuolella kellanvihreää taivaanrantaa, keskialan täyttää havumetsä ja etualalla on tukikohtina kaatuneen männyn juurakko ja puoliksi kuivanut mänty. Juurakkoa vasten on sijoitettu ainoa elollisaines, siniruumillinen ja punatöyhtöinen palokärki.  Aiheesta Kallela kertoo myöhemmin näin:


Palokärki on aina ollut ystäväni. Aina kun kuulen sen raikkaan kimakkaa ääntä, saan tunnelman kuin olisin kaikesta ihmisasutuksesta niin kaukana, ettei mitään kosketusta enää ole, – Tapoin sen vain mallikseni, sillä minun täytyi saada se tähän kuvaani kohottaakseni erämaisen yksinäisyyden tunnetta. Tämä punainen täplä on yksilön elämän huuto korven hiljaisuudessa.”



Symbolistinen selitys on myöhemmin annettu; alkuperäiseksi motiiviksi riittää elollisaineksen ja koristeellisen kohokohdan tarve.
”Palokärki” edusti luonnontunnelman uutta tiivistystä ja Pohjolan öisen valaistushetken itensiivisempää ilmaisua.

Myöhemmin Gallen maalasi sen uudestaan öljyväreillä, mitä muotoa varmaankin tarkoittaa Hbl:n arvostelijan, nimimerkki S:n selostus 20.5.1894:

Se maisema Kuusamosta, jolla Gallén ottaa osaa näyttelyyn, ei aiheeltaan ole yleisölle aivan uusi, sillä se oli mukana viime syksynä taiteilijan näyttelyssä, käsiteltynä vesivärein. Se on kuten jo mainittiin, mehukas väreissään ja tosi tunnelmaltaan. Varsinkin näyttää kesäyön taivaan hillitty valo erinomaisen sattuvalta. Hra Gallén on tehnyt sen spesialiteetikseen ja en tiedäkään ketään meillä joka on saanut esille sen samalla kertaa kirkkaan ja hillityn, viileän ja surumielisen, yksinkertaisen ja salaperäisen, mikä sisältyy äärimmäisen Pohjolan yövalaistukseen. Metsien tummaa vihreää ja erinomaisesti ilmaistuna juovikasta vettä vastaan esiintyy taivas kaksinkerroin vaikuttavana.”


Paimenpoika, Mäntykoski ja Palokärki jäivät Paanajärven kesän taiteellisen tuotannon ja kehityksen todisteiksi. Perhe-elämän dokumentti on ”Marjatta karhukoira Kapperin kanssa (97 x 64 cm). Öljymaalaus jäi keskeneräiseksi, mutta joka tapauksessa se on miellyttävä muisto Kuusamon kesästä ja pikku tyttösestä, joka siinä seisoo rakkaan suosikkinsa kanssa ja joka on saanut itsekin tuhria pari vetoa kuvan alareunaan (Kapperi pystykorva oli Aatu Leinosen lahja Kalleenin perheelle, Mary puolison hoivattua karhun raateleman Aatun elävien kirjoihin).



*Kalleeni assistentti, maist. A. Toikka-Karvo (nen?) järjesteli Okkoselle luonnoskirja- (LK) ja piirustuskokoelman (PK) materiaalin.


Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.

Tämä julkaisusarja Kalleenin Akseli Paanajärvellä päätty tähän.

Hki 14.3.2023 Veli M. Leinonen

Susi-Kalle, Kalevi Oikarainen

Susi-Kalle Kalevi Oikaraisen tavaramerkki oli silmiin pistävän korea hiihtopipo
Tämä susi ei päätynyt Rukahoviin

Susi-Kalle, Kalevi Oikarainen

Viisikymmentäkolme vuotta sitten (1970) Kuusamon oma poika Kalevi Oikarainen voitti 50 km hiihdon maailmanmestaruuden Tatralla. Me kaikki hiihdon ystävät seurasimme suurella mielenkiinnolla tietenkin tuota klassikkohiihdon jännitysnäytelmää.
Vedenin oli tavoittanut Kalevin 40 km kohdalla siirtyen yli minuutin johtoasemaan. Mutta kuinka ollakaan, Kalevin viimeisen kympin kirin ansiosta hän ohitti vielä Vedenenin ja voitti näin maailmanmestaruuden.

Kalevi Susi-Kalle Oikarainen oli meidän 1960 – 1970 luvun nuorten ehdoton idoli ja hiihtäjäesikuva. Me Torangin hiihtäjähemmot näimme usein Kalevin harjoituslenkillään Munakan maastossa. Susi-Kalle, Kalevi Oikaraisen tunnisti hänen aina niin silmiinpistävän koreasta hiihtomyssystään. Olisi mieluisaa tietää; kuka nuo pipot hänelle kutoi?
Maastohiihto oli myös meidän ikäisten nuorukaisten ykkösharrastus talvisin 1960-1970 luvulla. Kuusamon joukkue Kalevin johdolla (ynnä Karjalaisen veljekset Unto ja Osmo, Manne Liimatainen) voitti tuohon aikaan aika systemaattisesti viestihiihdon SM-kultaa. Ainoan kunnon vastuksen taisi antaa Jämsänkosken Ilveksen joukkue (Huhtalan veljekset, Kalevi Laurila).
Hiihtohullujahan me monet olimme. Jopa alakouluaikaan välitunti hyödynnettiin hiihtoharjoitteluun hiihtämällä Kirkkokedon kansakoulua ympäri.

Kuusamon Eräveikot järjesti alkuvuoden alusta alkaen bussikuljetuksen talkoolaisille Rukatunturiin. Me nuorukaiset pääsimme myös mukaan lattupohjia polkemaan. Tuolloinhan latukoneita ei vielä ollut käytössä. Rivijonomuodostelmassa rynnittiin Rukan maiseimiin ja näin poljettiin latupohjat kevään koitoksiin.

Rukan kisojen aikaan maalis-huhtikuussa pääsimme myös väliaikojen lähettäjäpojiksi selostamoa varten. Väliajat toimitettiin selostamoon pieniin paperilappusiin kirjoitettuna. Selostajina tuolloin olivat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen.  Paavo Noponenhan oli tunnetusti todellinen Kuusamon ystävä. Oltuani Rukahovin työtehtävissä 1971 – 1972 Paavo oli tuttu näky Karhukabinetissa istuskelemassa silloisen isännän Osmo Saastamoisen vieraana. Aamupalaksi herroille tarjoiltiin munavaahdolla miksattu coktail, jossa oli appelsiinin ja sitruunan juuri puristettua tuoremehua.

Mukavat muistot noista ajoista mieleen jäi.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/02/18/susi-kalle-suksi-yla-tatran-kultaa

https://yle.fi/a/3-7657682

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/eraretkella-susi-kallen-kanssa

https://yle.fi/urheilu/3-12404829

Veli M. Leinonen
22.2.2023

Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022)

Elma Sofia puhetta pitämässä toimiessaan 1970-luvulla HRHL r.y:n Rovaniemen paikallisosaston puheenjohtajana

Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022) nukkui ikiuneen

Meille monille niin rakas, Elma Sofia (Anttilan Elma) Palokari oli syntynyt 11.3.1921 Paanajärven Uusi-Anttilan tilalla, joka sijaitsi 900 metrin päässä Mäntyjokisuulta itään. Paanajärvi kuului Suomen Kuusamon Heikkilänkylään, mutta luovutettiin rauhanehtojen mukaisesti Venäjälle. Elma Sofia nukkui ikiuneen Raahessa 12.11.2022.

Elma oli Kaisa Sofia ja Juho Herman Leinosen yksitoista lapsisen perheen tyttäristä vanhin, joka tarkoitti vastuun ottamista jo nuorella iällä perheen moninaisiin työtehtäviin. Jo 15-vuotiaana Elma Sofia tarttui Mäntykosken kupeessa sijainneen kansakoulun keittäjän toimeen. Sotavuosina Elma Sofia toimi lottatehtävissä eri puolilla sotarintamaa. Avioiduttuaan Raahessa Esko Palokarin kanssa perhe muutti Raahesta ensin Kajaaniin ja sieltä 1951 Rovaniemelle, jossa Elma Sofia toimi ravintola-alalla tarjoilijana mm. Hotelli Pohjanhovissa, ja sen ohessa hän hoiti myös silloisen HRHL r.y:n paikallisosaston puheenjohtajan luottamustehtävää.

1974 Elma Sofia siirtyi yrittäjäuralle avatessaan Raahen Kauppaklubin ravintolatoiminnan. Siitä alkanut yritystoiminta on alan elinkeinohistorian näkökulmasta merkittävä. Vaikka 1990-luvun lamavuodet olivat ravisuttavia myös Palokarien liiketoimessa, on eteen tulleista vaikeuksista selvitty juuri Elma Sofian positiivisen ja elämänmyönteisen luonteenlaadun ansiosta, ja liiketoiminta jatkuu edelleen uusien investointien siivittäessä yritystoimintaa.

Elma Sofia rakasti Paanajärven kotiseutuaan, missä vierailimme useaan otteeseen. Hän rakasti laulamista ja haikeita ja iloisia serenaadeja saimme kuulla aina Elma Sofian läsnäollessa. Elma Sofia oli ahkera työpuurtaja ja hän harrasti jatkuvasti ulkoilua ja hyötyliikuntaa. Henkilöautoaankin Elma kuljetti vielä 2017 paikkeille. Elma Sofia oli vielä eläessään tiettävästi  vanhin Suomen Leinosen sukuisista. Elmaa jäävät kaipaamaan pojat Esa, Veli ja Vesa perheineen ja lastenlapsineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät.

Elma Sofian hautaus ja muistotilaisuus järjestetään Raahessa kutsuttujen lähiomaisten kesken lauantaina 10. päivänä joulukuuta 2022. Otamme osaa omaisten suureen menetykseen.

Elma Sofiaa voi muistaa halutessaan osoitteella:

Hotelli Budget
c.o. Uimahallintie 4
92100 RAAHE

Kirjoittaja on Elma Sofian veljenpoika
Veli M. J. Leinonen
– linkkinä Elma Sofia 101 vuotta 11.3.2022 Elämänkerta runomuodossa.
https://tuumatti.fi/2022/03/11/elma-sofia-101/

Suuria Kuusamon siikoja

Jääsiikaa
Kalakuulumisia Kuusamosta

Aaro A. Nuutinen retkellään Kuusamon Paanajärvellä ja Kitkan maisemissa 1931 tapasi oppaanaan Aatu Kilpivaaran, joka kertoo  Kuusamon Kallunkijärven siioista näin (Kirjasta Suomen Sveitsissä 1932);

Suuria ovat Kuusamon siiat jos muikutkin

Tiettävästi Kuusamon suurin siika on saatu Kuusamon Käylän Kallunkijärvestä kesällä 1930. Aatu-Kustu Kilpivaaran kertoman mukaan se oli painanut 8,5 kg ja sisälmysrasvojakin oli kertynyt suuren pahkakupillisen verran. Uskottavuutta tähän tarinaan saatiin Kalastuslehdestä, johon Suomen Kalastusyhdistyksen sihteeri Y.Vuorentaus oli kirjoittanut artikkelin kyseisestä aiheesta. Kesällä 1931 oli saatu vielä viisikiloinen siika. Myös Kallunkijärvestä saatu 700 g muikku kuulunee valtakunnan suurimpiin.



Kapulasiianpyyntiä

Myös edesmennyt setäni Veikko Leinonen (1911-1987) kertoo muistelmissaan siianpyynnistä seuraavat tarinat; 

Kuusamon Paanajärven Mäkelästä Nuupajärville 1916




Jäänaluspyynnin verkkojataa nimitettiin juomuspyynniksi. Lähdettiin verkkojen vientiin Nuupajärvelle Juho Leinosen ja Herman Kurtin kanssa. Pääsimme Hemma enoni kanssa reissulle mukaan. Aamuvarhain pakkastakaan ei ollut paljon ja meidät penskat peiteltiin reslaan veltin alle. Kuljettiin talvista hevostietä Mäkelästä Nuupajärvelle. Tätä tietä kyläläiset käyttivät heinien kuljettamiseen Tuohimosta asti. 
Ensin matkattiin Malinajärven poikki Korpelan paiseen alapään kautta Issakanlammen viertä Pajumutkan kuvetta. Mustakummun jäädessä tien itäpuolelle jatketaan Niskalammin itäpuolta Suolammin kautta Pieni-Nuupajärvelle ja edelleen maakannaksen poikki Iso-Nuupajärvelle. Kalakämpällä lämmitettiin kiuasuuni. Aluksi savua kertyi niin, että piti olla kyyryssä, mutta pian kiukaan lämmittyä savuverho nousi jo katonrajaan, jolloin saatoimme istahtaa.
Meidät viisivuotiaat (Hemma ja minä) kuljetetiin jo illaksi takaisin Mäkelään Lasse-Pekan ja Kalle enon toimesta. Isäni jäi Kurtin Hemman kanssa verkkojen laskuun. Palasivat hekin seuraavana päivänä. 

Parin yön jälkeen lähtivät kokemaan verkkojaan. Illalla myöhään palatessaan reslassa oli monikiloisia ja pienempiä puolen kilon siikoja kymmenin kappalein. Pyynti jatkui muutamia viikkoja, jonka jälkeen meillä oli puojit puolillaan jäätyneitä siikoja. Ne näyttivät siikahalkopinoilta. Monta hevoskuormaa veivät niitä Kuusamoon myyntiin.

Nämä Nuupajärvet olivat kalaisia. Sota-aikana laitoimme sinne parikymmentä verkkoa, ja heti kahden päivän jälkeen saimme neljä kookasta säkillistä isokokoisia siikoja, jotka pantiin kotona lumen sisään. Näin siiat säilyivät hyvinä. Sieltä niitä otettiin aina tarpeen mukaan keitettäväksi tai paistettavaksi.	


Kapulasiianpyynnistä 1938



Lokakuussa ensijään tultua laskettiin verkkoja *Riekamojärveen, *Hangasjärveen ja *Karhujärveen. Kahden yön jälkeen käytiin kokemassa, ja siikasaalis oli tolkuton. Siiat olivat isoja ja rasvaisia. Riekamojärvestä saimme muutamia viisikiloisia. Ne olivatkin aika pötyköitä, lyhyitä, paksuja, lihavia, oikein rasvaisia. Siiat ladottiin pärekoreihin ja peitettiin lumella. Marraskuussa lähdettiin savottaan Sallaan. Savukosken rajamailla oli Paloselän tukkityömaa. Otimme lumen alta arviolta sata kiloa jäisiä siikoja evääksi. Siian olivatkin oikein hyviä käristyskaloja. Näin kertoi Veikko Leinonen.
* Kitkajoen Juumajärven pohjoispuolella
annossiika perattuna
siikaa perattuna avannolla

Juurtunut sukupuu

Suvisuomen juurtunut sukupuu

Jo kauan sitten itään soudettiin,
ja joen kautta matka taitetaan,
tieten taiten kivikkoisen tien,
nyt jokiveneen vien,
meen tuntureiden taa.

Siellä sinijärven selän aina nään,
sukujuuret täällä on mun elämää,
kurun kaunis rosoisena oiva
tuohitorvet soivat,
mut kotia en nää.

Näin vain unessain,
pitkän matkan tuon,
sortoaika kodin vei, 
kumpupilvet sanoi hei,
luonnonrauhaan voipuu maa.

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
vaino meiltä kaiken vei, 
päivä paistanutkaan ei,
tuhkanharmaan taivas saa.

Sinisyvän tunne siitä muistuttaa,
moni sanoi; vielä kotiin palataan!
lippu salkoon ylpeästi nousi,
ja kotimaalle soisi 
laulun kajauttaa. 

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
oikeaksi väärän teit,
kotirannan meiltä veit,
juuret kasvaa mäntyinä maan.

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
riistovalta kodin vei, 
taivas loistanutkaan ei,
rauha tuhkas isämaan,
kotirannan meiltä veit,
taivas loistanutkaan ei,
sukumännyn juuret saan.

8.10.2022 Veli Juhani
sävel: Pussycat - Mississippi 1973, toimii Mississippi - Pussycat - Instrumental cover by Dave Monk