Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022)

Elma Sofia puhetta pitämässä toimiessaan 1970-luvulla HRHL r.y:n Rovaniemen paikallisosaston puheenjohtajana

Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022) nukkui ikiuneen

Meille monille niin rakas, Elma Sofia (Anttilan Elma) Palokari oli syntynyt 11.3.1921 Paanajärven Uusi-Anttilan tilalla, joka sijaitsi 900 metrin päässä Mäntyjokisuulta itään. Paanajärvi kuului Suomen Kuusamon Heikkilänkylään, mutta luovutettiin rauhanehtojen mukaisesti Venäjälle. Elma Sofia nukkui ikiuneen Raahessa 12.11.2022.

Elma oli Kaisa Sofia ja Juho Herman Leinosen yksitoista lapsisen perheen tyttäristä vanhin, joka tarkoitti vastuun ottamista jo nuorella iällä perheen moninaisiin työtehtäviin. Jo 15-vuotiaana Elma Sofia tarttui Mäntykosken kupeessa sijainneen kansakoulun keittäjän toimeen. Sotavuosina Elma Sofia toimi lottatehtävissä eri puolilla sotarintamaa. Avioiduttuaan Raahessa Esko Palokarin kanssa perhe muutti Raahesta ensin Kajaaniin ja sieltä 1951 Rovaniemelle, jossa Elma Sofia toimi ravintola-alalla tarjoilijana mm. Hotelli Pohjanhovissa, ja sen ohessa hän hoiti myös silloisen HRHL r.y:n paikallisosaston puheenjohtajan luottamustehtävää.

1974 Elma Sofia siirtyi yrittäjäuralle avatessaan Raahen Kauppaklubin ravintolatoiminnan. Siitä alkanut yritystoiminta on alan elinkeinohistorian näkökulmasta merkittävä. Vaikka 1990-luvun lamavuodet olivat ravisuttavia myös Palokarien liiketoimessa, on eteen tulleista vaikeuksista selvitty juuri Elma Sofian positiivisen ja elämänmyönteisen luonteenlaadun ansiosta, ja liiketoiminta jatkuu edelleen uusien investointien siivittäessä yritystoimintaa.

Elma Sofia rakasti Paanajärven kotiseutuaan, missä vierailimme useaan otteeseen. Hän rakasti laulamista ja haikeita ja iloisia serenaadeja saimme kuulla aina Elma Sofian läsnäollessa. Elma Sofia oli ahkera työpuurtaja ja hän harrasti jatkuvasti ulkoilua ja hyötyliikuntaa. Henkilöautoaankin Elma kuljetti vielä 2017 paikkeille. Elma Sofia oli vielä eläessään tiettävästi  vanhin Suomen Leinosen sukuisista. Elmaa jäävät kaipaamaan pojat Esa, Veli ja Vesa perheineen ja lastenlapsineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät.

Elma Sofian hautaus ja muistotilaisuus järjestetään Raahessa kutsuttujen lähiomaisten kesken lauantaina 10. päivänä joulukuuta 2022. Otamme osaa omaisten suureen menetykseen.

Elma Sofiaa voi muistaa halutessaan osoitteella:

Hotelli Budget
c.o. Uimahallintie 4
92100 RAAHE

Kirjoittaja on Elma Sofian veljenpoika
Veli M. J. Leinonen
– linkkinä Elma Sofia 101 vuotta 11.3.2022 Elämänkerta runomuodossa.
https://tuumatti.fi/2022/03/11/elma-sofia-101/

Suuria Kuusamon siikoja

Jääsiikaa
Kalakuulumisia Kuusamosta

Aaro A. Nuutinen retkellään Kuusamon Paanajärvellä ja Kitkan maisemissa 1931 tapasi oppaanaan Aatu Kilpivaaran, joka kertoo  Kuusamon Kallunkijärven siioista näin (Kirjasta Suomen Sveitsissä 1932);

Suuria ovat Kuusamon siiat jos muikutkin

Tiettävästi Kuusamon suurin siika on saatu Kuusamon Käylän Kallunkijärvestä kesällä 1930. Aatu-Kustu Kilpivaaran kertoman mukaan se oli painanut 8,5 kg ja sisälmysrasvojakin oli kertynyt suuren pahkakupillisen verran. Uskottavuutta tähän tarinaan saatiin Kalastuslehdestä, johon Suomen Kalastusyhdistyksen sihteeri Y.Vuorentaus oli kirjoittanut artikkelin kyseisestä aiheesta. Kesällä 1931 oli saatu vielä viisikiloinen siika. Myös Kallunkijärvestä saatu 700 g muikku kuulunee valtakunnan suurimpiin.



Kapulasiianpyyntiä

Myös edesmennyt setäni Veikko Leinonen (1911-1987) kertoo muistelmissaan siianpyynnistä seuraavat tarinat; 

Kuusamon Paanajärven Mäkelästä Nuupajärville 1916




Jäänaluspyynnin verkkojataa nimitettiin juomuspyynniksi. Lähdettiin verkkojen vientiin Nuupajärvelle Juho Leinosen ja Herman Kurtin kanssa. Pääsimme Hemma enoni kanssa reissulle mukaan. Aamuvarhain pakkastakaan ei ollut paljon ja meidät penskat peiteltiin reslaan veltin alle. Kuljettiin talvista hevostietä Mäkelästä Nuupajärvelle. Tätä tietä kyläläiset käyttivät heinien kuljettamiseen Tuohimosta asti. 
Ensin matkattiin Malinajärven poikki Korpelan paiseen alapään kautta Issakanlammen viertä Pajumutkan kuvetta. Mustakummun jäädessä tien itäpuolelle jatketaan Niskalammin itäpuolta Suolammin kautta Pieni-Nuupajärvelle ja edelleen maakannaksen poikki Iso-Nuupajärvelle. Kalakämpällä lämmitettiin kiuasuuni. Aluksi savua kertyi niin, että piti olla kyyryssä, mutta pian kiukaan lämmittyä savuverho nousi jo katonrajaan, jolloin saatoimme istahtaa.
Meidät viisivuotiaat (Hemma ja minä) kuljetetiin jo illaksi takaisin Mäkelään Lasse-Pekan ja Kalle enon toimesta. Isäni jäi Kurtin Hemman kanssa verkkojen laskuun. Palasivat hekin seuraavana päivänä. 

Parin yön jälkeen lähtivät kokemaan verkkojaan. Illalla myöhään palatessaan reslassa oli monikiloisia ja pienempiä puolen kilon siikoja kymmenin kappalein. Pyynti jatkui muutamia viikkoja, jonka jälkeen meillä oli puojit puolillaan jäätyneitä siikoja. Ne näyttivät siikahalkopinoilta. Monta hevoskuormaa veivät niitä Kuusamoon myyntiin.

Nämä Nuupajärvet olivat kalaisia. Sota-aikana laitoimme sinne parikymmentä verkkoa, ja heti kahden päivän jälkeen saimme neljä kookasta säkillistä isokokoisia siikoja, jotka pantiin kotona lumen sisään. Näin siiat säilyivät hyvinä. Sieltä niitä otettiin aina tarpeen mukaan keitettäväksi tai paistettavaksi.	


Kapulasiianpyynnistä 1938



Lokakuussa ensijään tultua laskettiin verkkoja *Riekamojärveen, *Hangasjärveen ja *Karhujärveen. Kahden yön jälkeen käytiin kokemassa, ja siikasaalis oli tolkuton. Siiat olivat isoja ja rasvaisia. Riekamojärvestä saimme muutamia viisikiloisia. Ne olivatkin aika pötyköitä, lyhyitä, paksuja, lihavia, oikein rasvaisia. Siiat ladottiin pärekoreihin ja peitettiin lumella. Marraskuussa lähdettiin savottaan Sallaan. Savukosken rajamailla oli Paloselän tukkityömaa. Otimme lumen alta arviolta sata kiloa jäisiä siikoja evääksi. Siian olivatkin oikein hyviä käristyskaloja. Näin kertoi Veikko Leinonen.
* Kitkajoen Juumajärven pohjoispuolella
annossiika perattuna
siikaa perattuna avannolla

Juurtunut sukupuu

Suvisuomen juurtunut sukupuu

Jo kauan sitten itään soudettiin,
ja joen kautta matka taitetaan,
tieten taiten kivikkoisen tien,
nyt jokiveneen vien,
meen tuntureiden taa.

Siellä sinijärven selän aina nään,
sukujuuret täällä on mun elämää,
kurun kaunis rosoisena oiva
tuohitorvet soivat,
mut kotia en nää.

Näin vain unessain,
pitkän matkan tuon,
sortoaika kodin vei, 
kumpupilvet sanoi hei,
luonnonrauhaan voipuu maa.

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
vaino meiltä kaiken vei, 
päivä paistanutkaan ei,
tuhkanharmaan taivas saa.

Sinisyvän tunne siitä muistuttaa,
moni sanoi; vielä kotiin palataan!
lippu salkoon ylpeästi nousi,
ja kotimaalle soisi 
laulun kajauttaa. 

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
oikeaksi väärän teit,
kotirannan meiltä veit,
juuret kasvaa mäntyinä maan.

Näin sen unessain,
suvisuomen maan,
riistovalta kodin vei, 
taivas loistanutkaan ei,
rauha tuhkas isämaan,
kotirannan meiltä veit,
taivas loistanutkaan ei,
sukumännyn juuret saan.

8.10.2022 Veli Juhani
sävel: Pussycat - Mississippi 1973, toimii Mississippi - Pussycat - Instrumental cover by Dave Monk

Kirsti Hellén on poissa

Kirsti Hellén
1929-2022

Kirsti Hellén 1929-2022

Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken  Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoski tunnetaan eritoten kansallis-taiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski.

Kirsi palkitsemistilaisuudessa Sotainvalidien veljien keskellä.

kesäkuisia lempikukkia Paanajärvellä.

Tikankontti ja kullero olivat Kirstin

Kirsti Hellén 1929-2022

Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken  Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoskihan tunnetaan eritoten kansallistaiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski.
              

Lapsuusaikansa Kirsti vietti Paanajärven jylhissä kanjonijärven maisemissa suorittaen kansakoulun kaksoissisarensa Eevan kanssa Mäntykosken törmällä sijainneessa kotikoulussaan. Tuota nuoruusaikaansa Kirsti muisteli kaihoten päästessään sisaruksineen vierailulle synnyinseudulleen muutamaan otteeseen rajojen avauduttua 1990-luvun alkupuolella. Näin Kirsti muisteli (vuonna 1991) evakkoaikojaan heidän palattuaan talvisodan jälkeen takaisin kotitanhuvilleen, joka oli poltettu, (kuten koko Paanajärven kyläkin) kaikkine rakennuksineen;

”Heti kohta jatkosodan alkaessa isä ja kaksi vanhempaa veljeäni palasivat talvisodan aikaan poltetulle Paanajärvelle. Me nuoremmat kaksoistytöt ja veli ja lapseton miniä seurasimme perässä.  Asuimme aluksi laavussa, jonka edessä yöllä paloi rakovalkea. Pian kohosi rantatöyräälle hirsinen rakennus, jossa oli tupa, toisessa päässä sauna ja tavaroita varten vaja. Lisää rakennuksia tehtiin kovalla vauhdilla. Oli aittaa, navettaa, tallia hevosille, ja sitten tulikin isomman rakennuksen vuoro (tark. varsinainen päärakennus, asuintalo). Peltoihin kylvettiin ohraa, kauraa, vehnääkin ja tietysti perunaa ja juureksia. Sipulit, ne olivatkin tosi hyviä kasvamaan rinnepelloilla. Järvestä tuli lohta, taimenta, nieriäisiä ja sitä kuulua muikkua nuotalla. Metsässä oli paljon riistaa ja marjoja. Joten voi kuvitella miten oli mahdoton ”hinku” palata toisten nurkista kotiseudulle.

Sodan aikana 7 veljeäni ja yksi sisar oli mikä missäkin sotahommissa ja maanpuolustustehtävissä, ja sisar tietysti lottana siellä jossakin. Meitä oli 11 lasta ja äiti kuoli 1941 evakkomatkalla. Teimme kovasti töitä kotitilallamme, olimmehan kaikki oppineet pienestä pitäen olemaan kaikessa mukana. Ennen talvisotaa kävi paljon turisteja Paanajärvellä, joten sisareni kanssa jouduimme olemaan oppaina Ruskeakalliolle, Mäntykoskelle ym. taiteilijoiden suosimilla paikoille.

Talomme oli järven pohjoisrannalla, jossa oli suurempi  vaara desanteista. Aika-ajoin, varsinkin kesällä menimme järven yli yöksi pakoon venäläisiä partioita, jonne myöskin vartiosotilaat tulivat mukaan. Käviväthän yksi elokuun yö hakemassa naapurimme (Kuusela) isännän mukaansa. Aamulla tuli sitten tytär kertomaan, koska olivat yöllä kieltäneet lähtemästä ampumisen uhalla kertomamaan käynnistään. Meille eivät uskaltaneet tulla, koska olivat kysyneet onko meillä aseita ja sotilaita paikalla.  Meillä oli jostain hankittuja kivääreitä ja käsiaseita, joilla me tytötkin opeteltiin ampumaan. Kesällä nukuimme aitoissa, joissa oli pyöreitä reikiä ampumista varten. Huomasimme kyllä monta kertaa merkkejä partioiden liikkumisesta, joten pelkomme olivat kyllä päällimäisenä mielessä.

Sitten kävi niin kuin kävi. Poliisi Karppinen tuli 7 pnä syyskuuta 1944 ilmoittamaan. Nyt oli taas lähdettävä pois kotikonnuilta. Pakkasimme hevosrattaisiin ruokaa ja vaatteita ja kellokas lehmä narun päähän, jota muut eläimet seurasivat, ja tunnin sisällä olimme matkalla länteen. Lehmikarjaa kuletettiin Raahen seudulle (Saloisiin). Meidän asuinpaikaksi tuli Saloisten pappila, jossa oli navetta ja hevosille suuri talli. Sillä seudulla oli paljon siirtolaisia.”Allekirjoittanut oli työssä Saloisten siirtoväen toimistossa, josta jaettiin ”markkoja” elämiseen. Suoritin kaupallisen koulutukseni Raahessa. Sitten tulin Kajaani Oy:n palkkaosastolle. Eläkkeelle jäin 1.1.1990. Vapaa-ajan harrastuksiini on kuulunut toimia maanpuolustusjärjestöissä. Olen ollut sotilaskotisisarena pian 30-vuotta.
Sotainvalidien Kajaanin naisjaostoon liityin 1954. Toimin nykyään Kainuunpiirin naistoimikunnan puheenjohtajana, sekä Kajaanin osaston naisjaoston puheenjohtajana. Lisäksi kuulun naisjaoston työvaliokuntaan. Kunnalliselämässä olen ollut myös mukana ja kuulunut eri lautakuntiin.”

Kirsti Helléniä jäävät kaipaamaan puoliso Jorma, lapset Kari ja Kristiina lapsenlapsineen, ystävät ja sukulaiset. Kirstin siunaaminen ja hautaus toimitetaan perhepiirissä 30.09.2022.

Kirstiä ja lähiomaisia voi muistaa osoitteella Halmetie 2, 87250 KAJAANI.

------------------------------
Evakon kotiseutumuisto

Vanhan rajan tuolla puolen
on mun kotimaa,
Mäntykosken rantamailla
saimme asustaa,
siellä missä rantamänty
yhä kasvaa saa,
siellä ensiaskeleemme
saimme taivaltaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

Leivinuunin hehkun muistan
kotikammarin,
laitumella lammaslaumat
paimenpoikien,
tuohitorven soitannalla
karhut kaikkoaa,
muikkupottuin rantakala
nälän sammuttaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

23.9.2022,  Veli Juhani
Runolaulu Kirstin muistolle
Satumaan sävelin.



Muistoa kunnioittaen, 

Helsingissä 23.9.2022

Veli Matti Leinonen

Siel’ kauniin alla kaikkeuden

lumpeenkukka

Siel kauniin alla kaikkeuden
nuo hongat huminoivat,
ja Mäntykosken kuohuissa
viel kannelkielet soivat,
mun rakkaus roihuu könkäineen
tuon roson kallioissa
ja aamun auer suloinen
virtaa Mäntyjoen koissa.


Mun mielein sinne askeltaa
suurin arvoituksin,
vuodenaikain muuttuvin
sen huoman syliin suksin,
jääpoltteen tunnen ihollain
kun uinun kuohun alla,
on kotikaipuu nälkäinen
vaik’ tuiskuis talven halla.


Tuol kauniin alla kaikkeudun
nään luojan luoman väärin,
sen virran viemä puhtoinen
vie viestin meren ääriin,
ja rauhanhenki kaikkeuden
viel’ nousee usvan lailla,
kun luomakunta tuntee sen
toipuu luonto rauhan mailla.

25.6.2022 Juhannuspäivänä,
Veli Juhani

rentukoita