Kiutakönkäällä 1931

Kiutaköngäs 1931, Ingervon kuva.

Retki Oulankajoen Kiutakönkäälle 1931

(lähdeteos Aaro A. Nuutinen v.1931 Suomen Sveitsissä)

Herätys saatiin aamutuimaan Iikan toimesta ja aamukahvittelun jälkeen lähdettiin taipaleelle Kallungin ja Runsuniityn kautta Kiutaköngas kohti. Matkan arveltiin olevan neljättäkymmentä kilometriä meno-paluuna. Oppaaksi saatiin Iikan naapuri Aatu-Kustu, joka oli kunnostanut poikansa kanssa Kiudan kämpän keväällä kuntoon. Samallapa kämpälle saatiin vietyä Helsingistä lähetetty vieraskirja.

Aatu-Kustu oli jo ikämies ja mukaan tuli kuokkapoika, joka oli liki aikamies. Poika oli menossa kuokka olalla paiseniityn ojia aukomaan Oulangan taakse.

Aluksi soudettiin Käylänkosken suvannon yli Taivallammin perään, Rinteelän rantaan liki kilometri. Tämän jälkeen oli jäljellä vielä neljä venematkaa, kertoi Aatu-Kustu, vieraskirja kainalossaan. Tultiin Kallunkijärven rantaan ja siitä Pieskalahteen järven pohjoisrannalle. Siinä matkalla Aatu-Kustu kertoili nuo edellä mainitut kalajuttunsa ja nähtiinpä siinä useita vesilintujakin meriteerineen. Meriteeri mahtoi olla merimetso arvelisin. 

Ei se oppaan tehtävä ollut aina niin mieluinen tuohonkaan aikaan. Siinä Aatun kehuskellessa Nuutisen kolmikkoa hyvin varustautuneiksi tottuneiksi eränkulkijoiksi, ryhtyi hän valottamaan myös ammatin varjopuolia. ”Vaan toisin on usein, kun herrat kulettavat mukanansa rouviaan ja neitejään, joilla on matalat kiiltokengät ja silikkisukat”, kertoo Aatu. ”Sitten, kun jalat kastuvat ja säesket pistelee ohuen sukan läpi, ja niin alkavat juonittelemaan ja äksyilemään oppaallekki, että ovat pahempia kuin kolomivuotiaat pahakuriset penskat”. Pitkän ja hikisen taivalluksen jälkeen saavutaan Kiutavaaran jyrkkää rinnettä liki liukuen, Oulankajoen kurulaaksoon. Rinteellä näkyi useita poroille kaadettuja naavakuusipuiden kantoja. ”Ennen lyötiin kuusipuu säälittä poikki, kun ei osattu antaa puille arvoa, ja niin on laita vielä tännäi päivänä”, kertoili Aatu. Savukosken läskikapinalliset olivat vieneet satoja poroja Puna-Karjalan puolelle paetessaan. Niin oltiin Oulankajoen Runsuniityllä (Oulanka=tulvapaikka). Tästä oli vielä 2,5 km venematka Kiutakönkäälle.

Kitkajoen yläjuoksua Vähä-Käylänkosken paikkeilla 1931. Ingervon kuva.

Vene löytyi ladon kupeelta talviteloiltaan ja veteen laskettuna vuoti kuin seula. Yritettiin tukkia sitä räteillä, mutta tilanne ei siitä juuri kohentunut. Niin virta venhettä vei ja Nuutinen oli peränpitäjänä, kun muu porukka äyskäröi vettä minkä kerkesivät. Aurinko paistoi lämpimästi ja tuulettomaan ilmaan kantautui jo kosken kohina. Pohjoisrannan silopetäjien pintaan tihkunut pihka heloitti keltaisenaan aurinkolämmön vaikutuksesta. Jokimaisemaa ihastellessaan prokuristikin tunnusti, ettei ollut nähnyt tällaista maisemaa missään, eikä voinut kuvitella tällaista olevan olemassakaan.
Ja taas opas jatkoi, ”niin, kyllä se on kaunis tämä Oulanka, mutta tuolla alajuoksulla ei niinkään”. ”Pystyjyrkkäin kallioiden ja hiekkasärkkäin lomitse joki mutkittelloo alituiseen, ja syyspuoleen, matalan veen aikaan hiekkasärkkien yli ei taho venneellä päästä”. ”Vaan tuolla yläjuoksulla Savina- ja Oulankajoen yhtymäkohdassa on seittemätta metriä korkea Taivalkoski ja Savinalampi, sekä Kauniskallio”. ”Sieltä saa helposti viis-, kuuskiloisia haukia, harjuksia ja ahvenia”.

Vihdoin vene kokka kolahti Koirankielimutkan niemekkeen rantaan. Siitä oli vielä liki kilometrin matka vihaisena kiuhuvan pienen Niskanivan ohitse Kiutakönkäälle. Könkään matkailijamajan ovi kiskaistiin auki puolikaksitoista, eli 17 km matkaan oli kulunut neljä ja puolituntia. Aatu paiskasi vieraskirjan pöytään ja pyysi matkakolmikon kirjottamaan nimensä siihen. Nuutinen kirjoitti vielä ”tulevansa tänne uudelleen”. Kolmikko kehuskeli kämppää ja toivoivat, että joku rahakas lahjoitaisi sinne vielä kaminan, mitä Aatukin piti toivottavana ja lupasi kyllä käydä sen paikoilleen sitten asentamassa. Kämpän remonttiin oli kulunut liki tuhat markkaa ja kaikki sisäkalusteet ikkunoineen oli uusittu. Vieläpä Aatu naulasi järjestyssäännöt seinään matkalaisille ikäänkuin vetoomukseksi.

Rakennukset oli teettänyt aikoinaan Berggren yhtiö, joka oli koettanut uittaa tukkeja v. 1900 Oulankajoessa Paanäjärvelle ja Venäjälle asti, mutta jo puolentoista vuoden jälkeen oli lopettanut toimintansa. Sitä perua oli myös kosken kupeelle louhittu uittouoma. Ei antautunut Oulanka silloinkaan vaan ihmisen oli väistyttävä. Uiton jäljiltä oli vieläkin näkyvillä tukkisumia alajuoksun varrella, joista jotkut matkalaiset olivat kyhännet lautan ja seilanneet sillä aina Paanajärvelle asti. ”Tuossa 14 metrin putouksessa pyörisi joku tehdaskoneistokin, mutta saattaa päivä vielä monesti näreen kiertää, ennen kuin Kiutaköngäs kahlitaan teollisuuden käyttöön”. Jotta Aatu-Kustulla oli myös mahtava ennustajan näkökyky tulevaisuuteen, kuten nyt tiedämme.

Kiutakönkäs 1931. P.Ingervon kuva.
Itse Kiutaköngäs 1931. Kuva Ingervo.
Kiutakönkään maja 1931. Ingervo.
Kiutakönkään alasuvanto 1931. Ingervo.

Koskessa oli kolme putousta, joista uljain oli keskimäinen. Pohjoisrannan pystysuora rosoinen ja rapakivinen seinämä kohoaa kohti korkeuksia. Kaikkialla on tulvaveden pyöreiksi hankaamia kallioseinämiä. Koskessa on myös hiidenkirnuja, jotka ovat sinne aikojen kuluessa muovautuneet. Eräästä sellaisesta kuului saatavan haavilla lohia ja voipi niitä pyytää myös atraimella. Lohet näet puotoavat kirnuun yrittäessään hypätä tuon koskinikaran yli. Tuossa toissakesänä Aatu-Kustu oli saanut kyseisestä paikasta 8 lohta. Vierasmajan seinustalla oli tuo mainittu atrain näkysällä.

Varmin lohestustapa Kiutakönkäällä oli ”Amerikan halolla onkiminen”. Ei tarvitse muuta kuin poikkivirtaan heittelee sitä samanväristä puu-uistinta, kuin mitä Käylänkoskessakin ottavat, niin jo on kiinni 4 – 6 kiloinen Pääjärvestä noussut lohi, kertoili Aatu. Puuuistimen lisäksi täällä käytetään silkkikalaa, sekä verkkouistinta n:o 2 (O.Y.Verkko, Oulu). Keskimäisen putouksen alussuvanto kuului olevan antoisin. Kun lohi tarrautuu uistimeen ei tahdo 70 metriäkään siimaa riittää.

Niin oli saatu Kiutaköngäs tietoutta runsain mitoin ja lähdettiin paluumatkalle Käylään. Kiutavaaraa takaisin noustessa todettiin, että ainakin täällä oppii, jos ei muuta, niin ainakin hiljaa kävelemään. Väsynyt kolmikko saapui Käylänkoskelle saattajineen puoliyhdeksän aikaan illalla patikoituaan kuusi- ja puolituntia. Perillä maksettiin Aatu-Kustulle 50 mk opastuspalkkiona, juotettiin, syötettiin ja hyvästeltiin vielä sydämellisesti. Ja niin postui kotiinsa Kurtin Kilpivaaraan, tuo väsymätön erämaiden kulkija, talollinen metsämies ja eräopas.

(lähdeteos Aaro A. Nuutinen v.1931 Suomen Sveitsissä)


Helsinki 6.4.2020,
Veli Matti Leinonen