Lapin kaste

Lapinkaste

Hippiäinen hiljaisena hetteikössä hiipi,
keltaisena loistaa hillasuo,
vaivaiskoivut porotokka lehdettömiks riipi,
niin tutun tuoksun hetteikköinen tuo.

Kesäkurki tuijotteli kummaa suolla kulkijaa,
sarvipäänä saapui siihen hirvi,
huolestumaan hetikohta hillahemmon saa,
äkkiä se tulee lähes liki,
hemmo etsii lähipuun,
kirvisteli silmää suolahiki,
taakse kelopuuhun tarrautuu,
näinkö tässä käydä vielä piti?

Tutkailevat toisiansa tovin,
kuurupiilokummastelu alkaa,
ihmetystä hämmästelee kovin,
sarvekkainen nostaa takajalkaa.

Kelopuisen taakse kampeutuu,
paniikille anneta ei sijaa,
mikä tässä auttaa enää muu,
oma käsi oikeuttavi teon.

Kohtalokkaan kanssa kelopuisen,
vain ukkohirvi tämän tietänee,
kaataa puisen kanssa kusisuisen,
nyt elollisen hemmo jättänee.

Monenmoiseen päättyvä voi tää,
ja kitkerältä maistuu aina sappi,
vain kelopuiset jänkämaille jää,
siunauksensa silloin antaa pappi.
 

2.8.2020 Veli M. Leinonen