Ilmari Kianto vierailee Paanajärvellä 1914

Ilmari Kianto vierailee Paanajärvellä v. 1914

Ilmari "IKI" Kiannon 

Matka suuntautui Vienanmeren Keritkylään asti, ja paluumatka Kiestingin kautta Kalevalaan ja Suomeen. Kiannon kommentit havaintoineen valottavat osin säälimättömästi Paanajärven ja Vienan tuon ajan oloja, elämää ja ihmisiä. Verbaalilahjakkuus hauskuutta ironisilla kommenteillaan. Samaan aikaan on ensimäinen maailmansota syttymässä ja Vienan miehiä ollaan kokoamassa rintamalle. Se toi matkaan omanlaisen jännitteen... Tässä yhteydessä lähdeteoksena on käytetty Ilmari Kiannon "Vienan virroilla, Karjalan kankahilla" teosta vuodelta 1915.
Ilmari Kianto
kirjan kansikuva

Ilmari Kianto ja ”apostoli” Paavalin poika Paanajärvellä v.1914

Matkavarustuksia 

Heinäkuun 18 päivänä 1914 saapui Suomussalmen korpikirjailija Ilmari Kianto Kuusamoon apostoli Paavalin palatsiin. 
Alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan matkakumppanina piti olla Paavo Afanasjeff (Ahava, myöhemmin Kuusamoon asettunut kauppias), mutta jostain syystä hän ei voinut sillä kertaa matkaan lähteä. Niinpä Ilmarin oppaaksi lähtikin nuorimies helmenpyytäjä-kauppias, apostoli Paavalin yo. poika Johannes, kuten Kianto asian ilmaisee.

Paavo Ahavan yo. poika Iivo Ahava pestautui myöhemmin Ryssän armeijaan
ja sillä tiellä myös päättyi traagisesti tämän nuoren miehen ihmeellinen elämä.
Matkavarustuksia 

Matkavarustuksiin kuuluin luonnollisesti Oulun kuvernöörin antama passi "bumaga", joka oli varustettu punaisella ranskalaisella etiketillä. Siinä oli runsaasti leimoja, sinettejä ja lakkoja.

 Kulttuuripersoona Ilmari varustautui mm. usealla muistikirjalla, joita oli nejänneskilon verran. Oli myös sini-punakyniä ja eksymisen varalta reittimerkintää varten. Helapääpuukko tuppineen ja varmuusketjuineen uisteluvehkeitä. Armiro tupakkaa 25 laatikkoa ja yksi laatikko sikareita arvokkaampaa seurustelua varten. Sitruunahappoa ja soodaa. Lyttyyn lyyhistyvä juomamalja.Ajantieto ja suuntapuikko. Turistisaippua liivintaskuun. Suomen tulitikkuja ja taskumatti à la Sanctus-Elias. Tonkuhajun vastamyrkky n:o 4711. Varpaiden ja kantapäiden puleerausvehkeitä. Vedenpitävät pieksut, sandaalit, saksalaiset verkkohousut, kansallispusero, sukkaa, rättiä, hattaraa, sekä köykäinen sadekaapu. 
Romppeet pakattiin Karjalan kävijän reppuun, jossa piti olla leveät olkapäitä leikkaamattomat viilekkeet, ei saa painaa yhdeksää kiloa enempää. Ilmarin mielestä repun 7 kg oli normaalipaino ja 5 kg paino oli ihanne.
Sparren hiilipiirros oppaasta (Renne Matokangas) varusteineen
Ilmarin Vienan retki oli suunniteltu perinteisiä laukkukauppareittejä myötäillen. Sen välietappeja olivat Paanajärvi, Vartiolampi, Oulangan kylä, Niska, Kumankoski, Ruva, Koutajärvi, Knäsöi, Mustajoki, Kotajärvi, Lamakkavaara, Jelettijärvi, Ahvenlahti, Kiestinki, Tuoppajärven luostari, Valasjoki, Vaarankylä, Röhö, Uhtua, Jyvälahti, Vuokkiniemi ja Suomussalmi. Reitti oli pitkä ja vaativa. Pääosin se tehtiin venekyydillä, mutta paljon siihen sisältyi myös patikointiosuuksia.

Paanajärven ”Sveitsiin”

Kuusamon perukoilla
Kuusamon jälkeen ohitetaan Jyrkänkosken kovasintehdas, joka ei jää ilman huomiota. "Matti Eksymä, maan-merenkulkija-mies, siinä kivistä elämänleipäänsä hijoo. Miksi ei armollinen hallitus lähetä Matille hiivaa, jottei hänen savottansa jäisi erämaan harmahaksi eksymäksi. Toivoisimpa, että hallituksen senaattorit jonakin kauniina kesäpäivänä tekisivät automobiiliretken tuolle hiljaiselle louhokselle". 
Paanajärvelle johtanut tie Kuusinkijokivarressa oli myös Kiannon matkareittiä. Kuva GTK.
Niin he "ajjaa rattuuttelivat" (hevoskyydillä) heinäkuisessa, mutta kylmässä kesäyössä Kuusinkijokivartta kohti Paanajärven pohjukkaa. Niin oli kylmää, että Ilmari kaipasi jo
lisävaatetusta jouluturkin muodossa.
Purlakka Paavalin poika Johannes, jalomielinen Ilmarin opas, oli intohimoinen jokisimpukan helmien pyytäjä. Hänen intoutuu valaisemaan harrastustaan. Hänen silmistään sinkoilee säteitä Juumajokeen (kaiketi Kuusinki) ja Pirttipuroon, joiden sivu ajamme. Niin innostuu Ilmarikin sivuille vilkuilemaan ja kas, "eiköhän vain sinisiä liekkejä leiskaile aarteiden päällä"... Johannes Kuusamolainen on varsinainen paikallistuntija. Hän luettelee kokonaisen kilometrin noita viehättäviä nki-päätteisiä Kuusamolaiskylien nimiä kuten; Kolvanki, Kuusinki, Suininki, Tatanki, Toranki, Vuotunki, Saapunki. Saarvanki (saarva - saukko) sen sijaan kuuluu olevan Uhtualla. Mitkähän rapparit lienevätkin hävittäneet sen alkukansan joka rimmetkin risti nki-loppuisilla nimillä, ihmettelee Ilmari.
Paanajärven Oulankajokisuu Kyökkäysvaaran suunnasta kuvattuna. Lossiranta oikealla Kuusamosta tultaessa.
Jääkylmän kesäyön ihanne.... Vihdoinkin nousevat rattaamme viimeiselle nyppylälle ja ihmeellinen tunturilaakso aukeaa häämöttäen matkustajan silmien alla. Aavistaa, että pohjalla piilee jotakin kirkasta... Se on Paanajärven jättiläisrotko. Maantie vierii läntiseen päähän, töksähtää suoraan jokeen. 

Mikä välkähtelevä, valkean vihertävä vesi. Viehkeä vastakohta Kiannan mustille virroille. Tässä on Oulankajoki n:o 1, ihana nesteiden yhtymä Kitkasta, Kuusingista ja Oulangasta.

Tähän päätty hevoskärriajelu. Ilmari ja Johannes irrottavat itse roomun (lossin) ja hinauttavat itsensä pitkin sinkkiköyttä pohjoisrannan Kauppilan kievariin, paikalliseen turistihotelliin.

Kauppilan taloryhmä Paanajärven yläpäässä Oulankajokisuulla.
Talo eli tavallaan "turistihotelli" Kauppilassa 

Satumaiselta tuntui Ilmarista ensikertainen saapuminen keskellä suviyötä Suomen Sveitsiin. Täällä kai nyt ainakin - ajettelee Ilmari - mahtavat ihmisetkin vastata luonnon jumalaista juhlallisuutta? Mutta kuinka katkera onkaan pettymys kun talon emäntä pyörähtää vuoteita laittamaan. Lieneekö yllättävä yöllinen herätys ja heinäntekoajan työrauhan rikkoontuminen lisänneet emännän vihastusta, kun vieraat eivät saa vastausta edes tervehdykseen? 

Lossikuljetus käynnistymässä Kauppilan rantaan.
Kuva Anneli Meriläisen Paanajärvi-kirjasta 2004.
Keiksi emäntä meitä luulee, kyselee Ilmari loukkaantuneena? Tietääkseni tämä on Kievari, josta saapi laillisen kyydin... että, tällaista oli keskustelu ihanan Paanajärven suviyössä, heinäkuussa 1914. Latistihan se tunnelmaa sen verran etteivät vieraat rohjenneet pyytää edes teekuppia, suuhunpantavasta puhumattakaan. Käytiin vain kiltisti nukkumaan kasvot kylmästä sinisinä... 

Mutta tuo yllättävä palvelukohtaaminen sai Ilmarin pohtimaan Paanajärven Kuusamolaisuuden syvintä olemusta miettien. "Alan uskoa, ettei hyvä Jumala ole tarkoittanut Kuusamolaisia Paanajärven
tunturilaakson asujamiksi. Sydäntä kirvelee kun kuvitteee, kuinka muinaiset naurusuu-karjalattaret täältä ovat iäksi sysätyt alas Oulangan jokea. Jos Reinin rantalaiset valtaisivat Kuusamon, niin varmaan he rientäisivät perustamaan Rüdesheiminsä tänne Paanajärven alppilaaksoon. Te väitätte, että emännän tyttärestä kenties paisuu hauskempi vierasten vastaanottajatar, mutta,
tutustumatta rikkaan talon tyttöön, ei pidä liian varhain päätellä. Arvoisa lukija, sallikaa matkustajan nukahtaa muutamaksi tunniksi, niin sekin selitys seuraa". 
Nukuttuaan Ilmarille selvisi, että isäntä pääsee sittenkin heitä saattamaan, tuolle parinkymmenen kilometrin taipaleelle. Huolimatta muijjansa kipperyydestä ja ihanasta poutapäivästä. Nimittäin Ulla, kipperin tytär, nyrpisti pienoista nenäänsä ja virkkoi: "enkä lähde jätkä-Erkin kanssa. En vaikka... Ja pian Ullan oma ukkovaari, kiltti mies hänkin, tarjoutui vapauttamaan poikansa pojantyttären toveriksi. Vaan Ullapa nakkasi niskojaan ja tiuskaisi; "tuo se joka paikkaan tuppautuu"! Sitaisipa vielä huivia tiukemmalle näyttäen sangen korealta siinä missä istui
soutoteljollaan...

Voitaneen tässä tuumata, että nämä olivat niitä palveluelinkeinon ja maatilamatkailun alkuaikaisia yhteensovittamisongelmia. Mutta aika aikaansa kun kehitys kehittyy ja palvelu paranee. Niin oli käynyt myös Kauppilassa viidentoista vuoden jälkeen. Silloin taloon majoittui Nuutisen seurue, joka puolestaan kiittelee Kauppilan palveluvarustusta kaikin puolin.
Niin jäivät jätkä-Erkki ja ukkovaari luhdalle niittämään, kun Kauppilan isäntä nosti purjeen venhonsa salkoon. Oli nimittäin mahtava poutapäivä ja myötätuuli. Venematka Mäntyniemeen oli n. 20 km.
Eräissä Paanajärvisten veneissä oli lisävarusteena nostopurje.
Kuva Paanajärvi-kirjasta Koutaniemi ja kumppanit.
"Siinä me laskettelimme Paanajärveä. Ulla lekotti ihanana, sileänaamaisena, ristiruutuisessa röijyssään etuteljoilla tarvitsematta juuri kajota airoihin. Kiltti isäntä törötti teerevänä melassa, lujalla kouralla pidellen purjenuoraa. Mies oli nähtävästi hyvin tavastunut venekyytiin ja kauniimman sukupuolen suunsoittoon. Minusta näytti, että isäntä hymyili viisasta hymyä..." 

Sivuutimme Ruskeakallion korkean rotkokohoaman, josta legenda kertoi mesikämmenen poroa ajaessa syöksyneen alas satametriseen syvänteeseen. Ei ollut meillä aikaa koluta luolia ja kiipeillä huippuja, koska olimme päättäneet joutua määräpäivänä meren laivaan. Matkalaisten kartat olivat viheliäisen huonoja, mutta sen korvasi Johanneksen opaskokemus. Heidän matkansa määränpäänä oli Vienan meri. Mielikuvituksessaan heillä kiilsivät Kannalahden simptsukkahelmet, Solovetskin kullatut sipulikupolit ja kukaties Bjarmien pyhät lehdot, sekä Turjan rannan tulitarhat.

Paanajärven Mäntyniemi

Paanajärven itäpään Mäntyniemi.
Niin purjehdimme tuon kirkkaan jättiläiskaukalon alapäähän ja nousimme Mäntyniemen vihantaan vanhaan kartanoon. Neiti Ullalle heitimme hellät hyvästit, tarjoten piparmynttiä - ja säälin sekaisella ihailulla katsoimme majatalon isännän perään, jota Jumalan oikullinen puuska nyt kiidätti takaisin siihen Paanajärven trooppiseen alkupisteeseen, jossa pippuri kasvoi.

"Kun tässä nyt tulin hipaisseeksi klimaattia, niin rohkenen kehoittaa ihmiskuntaa tekemään Paanajärven lago-laaksosta Suomen maallisen paradiisin, sillä tottatosiaan uskon tuhansien turistien kanssa kilpaa että sekä omenapuu että viinirypäle siellä kypsyisivät, mutta nykyinen kuusamolainen ei muka ymmärrä kasvattaa edes vehnää ja maissia. Mansikat ja herukat siellä ovat jokapäiväistä herkkua, toverini Johannes kiskoi niitä minulle vuoristosta alas kokonaisia pensaita." 

"Ihmettelin ensin suuresti, miten Mäntyniemen emäntä oli vastakohta - jos heikkokin - kievarin muijalle, mutta kohta kävikin ilmi, että hän oli kasvanut Sallan sinitaivaan alla ja ainoastaan joutunut kristilliseen avioliittoon Kuusamon puolelle. Sen tähden kehoitan täten lämpimästi kaikkia Paanajärven nuoria miehiä, varovaisuuden vuoksi, noutamaan siippansa Sallan tuntureilta, jotta paradiisi Suomen Sveitsissä pääsisi jonkunlaiseen alkuun."

Jää hyvästi, Suomen sinipiika-silmä, lumoava Pohjantähti…

Ennen Paanajärven kuningastimantin hyvästelyä Ilmari virittäytyy kertoakseen tunnelmoimaan;

"Paanajärven alapäästä, Mäntyniemestä tai Leinosesta katsottuna, aukeaa Jumalan luoma Pohjolan alppitaivas kaikessa loistossaan. Tuo vihantien vaarojen välissä kesäillan kullassa päilyvä, tyyntyvä ulappa on siinä määrin kaunis, etteipä pikamatkailijan kynä kykene sitä kertomaan: hämmästyneenä hän vain katsoo katsomistaan elohopeana välkkyvää vedenpintaa, jossa iltaperhoset survovat ja kala pulahtaa; hän tuntee yhdellä haavaa sekä sääliä että ylpeyttä että Suomen kansa kolmellakymmenellä talonpoikaistalollaan on valloittanut tämän sorean, läpisolahtavan pikkujärven, jonka pohjoisrannalla sellainen etelämaalainen kuumuus vallitsee aurinkoisina kesäpäivinä, että joka ikisen pirtin kylki on ruskeaksi kärventynyt. Saapihan samota sata peninkulmaa todelliseen Etelään päin ennen kuin löytää sieltä saman ilmiön kuin tämä täällä Pohjolassa. Paanajärvi - konsa koittaneekaan sinun renesanssi-aikasi?. Paanajärvi säälin sinua, ettei jalohohtoasi saanut koskaan nähdä Juhana Ludvig Runebergin, Zachris Topeliuksen tai Lars Stenbäkin runosieluinen silmä. Silloin olisi meille virinyt niin valtava Pohjan hymni että sitä vielä sata vuotta laulettaisiin Kuusamon synkimmissäkin seuroissa ja se pystyisi voittamaan kaikki aikakautemme väkinäiset vuosisataisveissut…"

Veli M Leinonen 3.3.2011