Pysähtyneen päivän syksy

Pysähtyneen päivän syksy

Jo pitkälle ehti hämärän häivä,
kellertyy ruskaan lehti,

rippeistä kesän lyheni päivä,
suomaille pakkanen ehti,

kypsänä kahisee kultainen kaura,
punertaa pihlajanmarjat,

vihreä nurmi virkeä vielä,
niityllä astelee karja.

Jotain jäi muistoksi menneestä kesän,
niin hartaasti sitä mä kaipaan,

jäniksen vuodesta lintujen pesän,
suopursutuoksujen taikaan,

mustikkakukkia hellevin hillain,
lämpö sai ihmeitä aikaan,

valkeina tuppaina notkuvin villain,
kesäisen tuulosen raikkaan.

No, Oisko tää ollut kummempi toista,
menneitä aina ei muista,

voisko viel tulla samaista moista,
lahjaksi käpyjä puusta,

toiveissa tulviva elämä joista,
hetteestä hyllyvään soista,

nyt kaamoksen kauhu syksystä poista,
kesähetkiä ennemmin muista.

23.9.2020 Veli M. Leinonen