Vene ilman soutajaa runotarina
Vuoden 1995 – 1996 kesällä etsimme sopivaa leiripaikkaa Pääjärven pohjukan Niskan kylästä. Jo ensireissulla majoituimme Olgan kotitaloon. Se oli maalaamaton hirsirakennus ja kunnoltaan kylän parhaita.
Olga oli hyvin ystävällinen ja vieraanvarainen emäntä. Ihmettelimme vain hänen päivittäisiä itkuhetkiä saunan edustan puupenkillä.Viimein meille selvisi, että Olga oli menettänyt hiljattain miehensä, poikansa ja vävynsä Pääjärvellä sattuneessa veneturmassa. Kenelläkään ei ole tarkempaa tietoa tapahtumasta – tiedetään vain, että miehet menivät kalaan ja verkkojen nostoon kadoten sille tielleen. Myöhemmin Pääjärvestä löydettiin vain yhden seurueen jäsenen kumikenkä.
Olgan suru
Syksy on ystävä sydänmaan, Niskassa Pääjärven perä.
Tunturitaival vain kulkusi tiellä, vaarat on ylhäällä pilvessä.
Onnesi purossa kyynelten virta, suolainen hikesi kirpeä.
Vaarojen tuoma, on kohtalon juoma, hetken huumassa virkistää. Tunturituuli, sun uskosi suuri, kulkurin matkalla yllättää.
Tee oli keitetty – hyvästit heitetty. Aamulla lähtivät isä ja poika Pääjärvelle kalaan. Vävynkin noutavat - taitavat soutajat, Olga jää kotiin päivystämään.
Taivaalla tummaksi ulappa muuttuu, pihassa kukkiva perunamaa. Olga on laittanut takkaan jo tulta, myrsky ei ilmoita tuloaan. Hetkessä saapuu tuonelan tuuli, myrsky kun iskee soutajiin. Puhuri pyyhkii Pääjärven pintaa, taistelu uuvuttaa syvyyksiin.
Myrskyn uhrit saaliina vedessä,
elossa tanssitaan viimeinen tahti,
tuonelan portilla kuoleman edessä,
siinä on myrskyn voima ja mahti.
Näin menettää ihminen elämän aikaa – kotonan Olga itkee.
Lämpöisen pieni on Niskassa tupa,
kauniisti kukkii jo perunamaa.
Olga touhuaa syömistä pöytään,
sipulia, tatteja ruskistaa.
Uudet perunat kuppinsa löytää,
tillin tuoksua valtoimenaan.
Hiljainen Olga penkillä istuu,
ikkunaa kurkkien odottaa.
Tovin päästä taas järvelle katsoo,
näkyykö siellä soutajaa?
Huolissaan Olga pihalle astuu,
kädet ristii rukoukseen.
Tuore kala vain pöydästä puuttuu,
mietteissään istuu harmajapää.
On valmiina keitetyt perunat ja silli,
tuoreena tuoksuu voisulatilli.
Kuuma sauna on kylpyä vailla,
miehiä kaivataan kotinsa mailla.
Jäähtynyt, syömätön ruoka jäi pöytään,
tokkopa kukaan miehiä löytää.
Nyt mökissä Olga on yksinään,
hän penkillään istuu ja nyyhkyttää.
Syksyiset päivät jää surujen varjoon.
Aamusta iltaan, yhtä kuin yö.
Hiljaisuus ei puhu, uneton on yö.
Vene jäi ilman soutajaa. Suru vei Olgakin aikanaan.
