Suloinen Ranska

Suloiseen Ranskaan!

Monologi

Monet kiertänyt oon maat,
mietin missä rauhan saa,
sama aina uudestaan,
kuka luopuis toiveistaan,
suo se mulle matkallain,
sinuun luotan armahain,
jos saan sanoa mä sen,
jos saan sanoa taas sen.


Mennään Ranskaan,
siellä kanssas monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein.

Notre Dame, laivakyydin Seineen saamme,
juodaanko limonaade, vaiko pelkkä parle-moi,
viel sen teemme, ainaiseksi sinne jäämme,
viel sen teemme, laatuaikaa kultasein.

Mennään Ranskaan,
siellä kanssas monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein.

Viel sen teemme, ainaiseksi sinne jäämme,
Viel sen teemme, laatuaikaa kultasein.

Mennään Ranskaan,
kanssas  siellä monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein,
Seinen kaunein mun kultasein.

Hki 16.7.2021 Veli M. Juhani

Riemusta kiljuen

Riemusta kiljuen

Iloitse pienistä ihminen
aina sä itkeä voit,
muistissa säilytä murunen
minkä sä riemuna koit.

Onko suurin ilosi sulle
epäonnessa kaverin,
itsetunnossa murretulle
milloin näkisit toverin?

Ilo vahingon ainainen vaino
pilkka ilona kiljuen,
siinä huntalohuutajain aino
surusilmineen ihminen.

Hki 16.9.2021 Veli M. Juhani

Raatajat Rahanalaiset, Eero Järnefelt.

Kesämuistoista ruskaan

SONY DSC
Kesämuistoista ruskaan

Kuulas aurinko keimaili oksistoon
keltaruskaan syksy jo ehti,
tuuli puistatti puustoa latvuston
metsäpolkua päällysti lehti,
pohjantuulonen tuiskusi tullessaan
kurkiauroina lennätti hallan,
ruskan kirkkautta väreili syksyinen
viima pohjolan otti jo vallan.

Latvat taipuvat tahdissa tuulosen
tammenterhoja tippuvi maahan,
kurre ahkera oksalla oravaisen
niitä talvisen varalle saahan,
polku johdattaa retkelle kaukaisen
kelopuisien kuukkelin maille,
kesä taakse jäi hikisten päivien
tuota hellettä en ole vailla.

Mielimuistoissa kaukana kesäisen
kotiseudulle lauluni suon,
siellä maaselän jylhissä koillisen
sineen piirtyvät tunturit tuon,
käpykankaiden huomassa honkien
ikimetsissä ihmeiden,
kurukoskien jänkiä jäkäläisen
poronpolkuja katsellen.

Hki 15.9.2021 Veli M. Juh.

Veriveljin ja sisarjoukoin

Veriveljin ja sisarjoukoin

Tyhjän päällä pyöritään
taivaankattokannen,
armollista anoen
happi ilonamme,
pöljän sanat sanomalla
tunnetilassamme,
somemössö turruttaa
aivosolujamme.

Ihmisellä itikoita
isommatko aatteet,
kusiaisen valtuuksilla
saadaan sanaan saatteet,
hurraa huudoin huudellaan
taustakuoroissamme,
veriveljin tanssitaan
sisarjoukkoissamme.

Hki 14.9.2021 Veli M.

Lotta Lunkreeni ja Eldankajärven jää

Erkki Tiesmaa ja Elsa Lampi Paavolankankaan Murju-korsun edustalla.
Lotta Lunkreeni ja Eldankajärven jää

Jo monioita vuosia sitten Jyrki Iivonen julkaisi Hesarissa tarinan jatkosodan aikaisesta ”Eldankajärven jää” kappaleesta, jota olen siteerannut jo aiemmin. Artikkelissa kerrotaan ”Eldankajärven jää” kappaleen olleen valistusupseeri kapteeni Erkki Tiesmaan sanoittama.
Edellä mainittu tarina saa nyt jatkoa. Löytyipä kirjahyllystäni parikin teosta, joissa kerrotaan aiheesta laajemmin. Teokset ovat ”Nainen sodassa” (Valitut Palat 1995) ja Einari Kukkosen ”Elämää juoksuhaudoissa” 1985. Mainitut teokset toimivat tämän tarinan lähdeaineistona. Artikkelikuvat mainitun ”Nainen sodassa” kirjasta.

Tuosta ratkiraadollisesta laulusta kerrotaan tehdyn kolme eri levytystä kevättalvella 1942, joista Jori Malmsténin PSO:lle laulamaa ei julkaistu. Mainituista levyjulkaisuista Soinnulle sen lauloi A.Aimo ja Saarikolle Korsukuoro. Kerrotaan everstiluutnatti Simo Mäkisen antaneen ”käskyn” tehdä pojille kunnnon rallin, ”ettei tarttis aina noita iänikuisia siviiliralleja lauleskella”. Ja niin Tiesmaa pisti runoratsunsa laukkaamaan. Säveleksi muistui mieleen hänen ylioppilasvuosiensa aikainen saksalainen ”Fred Markushin Ali-baba-foksin” sävel-aiheeseen sovittama ratkirealistinen korsulaulu, jonka tunsi pian jokaikinen. Laulu levytettiin vielä uudelleen kahdesti ”Musketöörien” toimesta v. 1959 ja KY:n laulajien toimesta v. 1971.

Kerrotaan mainitun kappaleen saaneen soittokiellon silloisissa Ylen ohjelmissa. Tätä hiukan ihmeteltiin, koska itänaapuria ei mollattu alkuperäissanoituksessa lainkaan. Soittokielto saattoi syntyä levytysversioihin syntyneiden tekstimuunnoksien takia (esim. ”ei oo hevosella heiniä” muotoon, ”ei oo ryssällä heiniä, syövät tallista seiniä”), mutta syy saattoi olla myös pelkkä tekstin raadollisuus.

Lotta Lunkreenin esikuva

Kerrotaan valistusupseeri Tiesmaan tehneen ”Eldankan” sanoituksen yhden iltapuhteen kuluessa ”Murju” korsun kämppäkavereiden innostamana ja avustamana. Sitä laulettiin korsuissa ja asemiesilloissa. Sen realistiset ja hirtehiset sanat osuivat suoraan ajan ytimeen. Niihin oli saatu ympätyksi tiivis annos asemasodan tunnelmaa. Oli patterien paukkumista, korttipeliä korsun kaminan loisteessa, läskiä, lotinaa ja eukon ikävää. Paikallinen nimistö ja ajankohtaiset tapahtumat oli niinikään tallennettu. Kerrottiin esim. Munakukkulasta,  joka oli menetetty taistellen, ja Makkarakukkulasta, jonka pojat onnistuivat pitämään hallussa. Kesämuistoja olivat mm. liukumiinat ja riukujen prykäämiset.

Honkien varjossa sumppia keittävällä lotta Lunkreenilla oli myös esikuvansa tosielämässä. Hän oli Elsa Lampi, sortavalalaistytö, joka tuolloin toimi muonituslottana JR 32:ssa. Samassa rykmentissä palveli myös Erkki Tiesmaa. Tiesmaa oli tunnettu kokkapuheiden pitäjä ja vitsinikkari, joka tapasi antaa lotille lempinimiä. Ja niin Elsakin sai omansa ”lotta Karoliina” lempinimen, joka oli siis Eldankanjärven jää-laulussa mainitun  ”lotta Lunkreeni” esikuva. Kerrotaan ”Lotta Karoliinassa” olleen kaikkien peruslottien hyvät ominaisuudet.

Rintamalotta Elsa Lampi lähemmin

Elsa palveli kaikki sotavuodet. Talvisodan syttyessä hän oli 21-vuotias. Aluksi hän toimi muonituslottana kotikaupunkinsa Sortavalan sotasairaalan keskuskeittiössä. Se oli ankaraa aikaa nuorelle naiselle, joka joutui päivittäin kohtaamaan sodan karun todellisuuden syöttäessään vaikeasti haavoittuneita, kädettömiä, näkönsä menettäneitä ja lopen uupuneita miehiä. Jatkosodan aikana Elsa työskenteli Vuonnisen kylän tienoilla vuoden päivät muonituslottana, kun Uhtuan suunnan tietä paranneltiin työmaakomppanian toimesta. Tuolta Elsa siirtyi Uhtualle, missä hän toimi koko sodan loppuajan.
Paavolankankaan lottakanttiinissa Elsa keitteli ”sumppiaan”, kuljetti muonia etulinjan tuntumassa olevaan komentokorsuun ja etulinjaankin. Elsa oli avulias, ystävällinen, iloisesti hymyilevä, oikea mielialojen kohottaja sodan ankean arjen keskellä. Näin muisteli Elsaa JR 32:n tiedustelu-upseeri Jouko Pesola, joka oli Tiesmaan mukana synnyttämässä  ”Eldankajärven” laulun sanoja kuin myös esittämässä ko. laulua korsuissa, teltoissa ja asemiesilloissa.
Näin Lotta Lunkreenista ts. Elsa Lammesta tuli elävä legenda. Erkki Tiesmaa muisti Elsaa vielä lottakanttiinin vieraskirjassa, kun Elsa käväisi auttamassa äitiään Sortavalassa parin kuukauden lomalla. Tässä vielä lopuksi Tiesmaan
Elsalle kirjoittama runo:

Täällä aikansa pikku Karoliina keitti,
paisti klubiruuat, vyöllä esiliina.
Kanssa lotta Helunan ol kiivas päivän tahti,
päivät oli ruokkimassa, yöllä Murjun vahti.
Ero tuli, kanttiinille Karoliina kulki,
siellä saman töitten innon aina saattoi julki.

Nyt hän, pikku Karoliina, lähtee kauas kottiin,
hyvän muiston jättää meihin ynnä lottiin.
Kiitosta vain, Karoliina, onnellista matkaa,
mihin ehtii hän, jos aina Uhtuan tyyliin jatkaa.

Uhtan tyyliin Elsa jatkoikin loppuun asti. Kun Lotta Svärd-järjestö 23 marraskuuta 1944 lakkautettiin, Elsa hakeutui muonitustöihin Rovaniemen Työmaahuollon (ts. lottien työn jatkajajärjestö). Lopullisesti Elsa siirtyi siviiliin 1945 jolloin sota-ajan komennusta oli kestänyt kokonaiset viisi vuotta.

(lähdetiedot Valitut Palat – Nainen sodassa, Raili Malberg, Elsa Vanhalan haastattelu 15.5.1995)

Hki 9.9.2021 Veli M. Leinonen

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Vilja peltoon peitettynä kevätkylvöt tehtiin,
pitkän talven taittuessa kesä tulla ehtii,
hiirenkorvan tultua mahla koivupuussa,
sokerisen maukasta kuin makiainen suussa.

Nila irtoo parhaiten ennen juhannusta,
myös pihkapuussa pursuaa mahlamakustusta,
ukko ottaa kätöseensä pian pihkakirveen,
honkaa sillä kopsuttaa, eikä se oo hirvee.

Metsäelo ruskea saa loven kohta kylkeen,
petäjäiseen isketään,  kirves lastun sylkee,
kaatuu pian petäjäinen kosteikkoisen maahan,
leipäviljan jatketta perheelle näin saahaan.

Nuori, suora oksaton, pettupuista parhain on,
pihkaa pitää välttämän, tuuliparkkii vähemmän,
vaalenruskee parahin, liinan ihka irtoovin,
tyveen lippa veistäen, kannon kantaan kaataen.

Nylkyveitsi valmistetaan lujaan oksapuiseen,
nelikulma leikataan kyynärmittasuiseen,
iltarupeen tultua kaarnakuoret silvitään,
nilakerros paljatuen liinat niistä jälkeen jää. 

Liinat saavat kuivahtaa tovin auringossa,
sitten niitä paahdetaan uunin ahdingossa,
karvas pihka poistetaan tervastuoksuisesta,
ei silloin vatsaa kourista, ei tuu turvotusta.

Leivinuunipaahteessa pihka pintaan kiehuu,
raavinpuukko kätösissä paistaja nyt liehuu,
liinat kuivuu käpristyen torvitolleroiksi,
punaruskee väriltään muuttuu haperoiksi.

Jälkilämmöin kuivatellaan haperoiset liinat,
on kohta niitä survomassa pappa, mummo, miina,
petkeleellä pieksetään ne murumurkinaksi,
ja puulla pyöröpäisellä huhmar’pettuisaksi.

Vielä kerran siivilöidään seulasihtisessä,
ja karkee rouhe jauhataan käsikivisessä,
sekaan kyllä heitetään myös oikeata viljaa,
hartiat kun kipeytyy ollaan hiiren hiljaa.

Punaruskee pettujauho katovuoden kantoi,
nälkämaassa toivoa  se elovuoteen antoi,
pettuleipä perusruoka oli kotimaista,
pihkapuulta maistuvana aito suomalaista.

Hki 8.9.2021 Veli M.

Runomuotoon kirjoittamani "pettujauhon valmistuskronikan" lähdeaineistona käytetty kuvien kera Götha ja Reima Rannikon "Kainuun leipä" kirjasta (1978).

Kiekuuko kukko kuuluvin?

Vaikka kukko kuuluvin kiekuis!

Naisen naisin naapurista
oman ottaisin korean,
hän leivän leipoisi limppuseksi,
karjan kuskaisi kotia,
ajasta emme huolisi lain,
eikä kelloa keskenämme,
marjoja oltaisi vain,
naurua lauluissamme,
vaikka kukko kuuluvin kiekuis,
ja aamu päiväksi aukeis.

Hki 4.9.2021 Veli M.

(Runo mukailtu Eino Leinon tekstiin
”Virta venhettä vie”perustuen Hannu Mäkelän
2003 toimittamasta kirjasta, 
Päiväkirjalehti/2 Tietäjän puu, sivu 388)

Viime mainitun kirjan tarinoissa sivulla 385– 387 on  ”Karjalan säveleksi” nimetty kertomus miehestä Karjalan erämään yksinäisyydessä, missä matkamies kulkeutuu taloon, jonka emäntä ja isäntä ovat omissa työpuuhissaan. Paikalla on vain keskenkasvuinen poika. Hetken hiljaisuuden jälkeen matkamies saa innostettua tämän hiljaisen yksinäisen miehenalun soittamaan balalaikaa.

Tarinassa kuvaillaan monin eri sanakääntein balalaikan ihanaa syvien tunteiden monipolkuista sävelkulkua. Toista ”Tietäjien puu” tarinaa lukiessa, tulee väkisinkin mieleen "Lönnrothin puu" Kalevalan (Uhtuan) keskustan rantamaisemissa, missä se tietääkseni vieläkin vahtii Kuittijärven maisemaa.  Tarinassa on myös hyvin läsnä ja aistittavissa vahva karjalaishenkinen kotiseutukaipuu.

Tässä vielä eräs suosittu venäjäinen kansansävelmä ”Troika” balaikkasävelin.

Palvelukonseptin ihanuuksia ja Vispiläkauppa

Vispiläkaupan vispilä ja vilkkuvalohattu
Palvelukonseptin ihanuuksia ja Vispiläkauppa

Lienee palvelualan ammattilaisen sisäsyntyistä mielenkiintoa kiinnittää huomio siihen, miten kulloisessakin kohdalle sattuneessa ostospaikassa näkyy kaiken asiakaspalvelukulttuurin perusasia, eli tapa tervehtiä. Itse pääsääntöisesti äänestän jaloillani lähes poikkeuksetta joka ikisen paikan, missä tätä asiakaspalvelun perusasiaa ei osata.

Toki ymmärrän etteivät kaikki halua tulla huomioiduiksi lainkaan, mutta sepä onkin kunkin itsensä omaa umpimielisyyden yksityisyyttä. Sattuuhan niitä huonoja päiviä itse kullekin, jolloin ärsyyntymisherkkyys epämieluisan asiakaspalvelukohtaamisen aiheuttamaan reaktiooon on kuin tulen sammuttaminen bensiinillä.

Kerran sain välitöntä omakohtaista palautetta ”hyvän huomenen” toivottamisesta sanoin ; kuulehan veliseni, kyllä se riittää hyvin tuo pelkistetty ”huomenta”! Onkin mukavaa, että tervehdyskultuurin moninaisuus erilaisine paikallisine tervehtimistapoineen toimii. Maassa maan tavalla ja maakunnassa maakunnan tavalla, voisi sanoa. Riippuen missäpäin Suomea liikutaan kuullaan mm; Moi, moikka, hei, heippa, terve, moro jne. Eikä aina ole tarpeen sanoa mitään, mutta pienimmillään asiakkaan kohtaamisessa riittää miellyttävähenkinen pään nyökkäys katsekontaktin kera. Niin arkiselta, tylsältä ja kyllästyttävältä kuin se saattaa palveluhenkilön mielessä tuntua, on tärkeää millä äänenpainolla tervehdys esitetään. Ei saisi olla ylimielistelevä, ylimairea tai väkinäinen. Luonnollisen oman itsensä näköinen tapa silmiin katsoen on varmasti paras tapa.

Kautta aikojen Suomessa ja muualla maailmassa on osattu asiakaspalvelun hienoudet. Omakohtaisen  parhaan asiakaspalveluoppikoulun sain suorittaa Rovaniemen Pohjanhovissa 1970-luvun alussa, jonka palvelukonsepti toimisi loistavasti tänäkin päivänä missä tahassa maailman kolkassa.

Aikanaan Kantaravintolat Oy:n asiakaspalvelukouluttajana toimi edesmennyt Bertil Johansson. Pääsin hänen työparinaan näkemään ja oppimaan, kuinka erilaisia asiakaspalvelun hienouksia voidaan opettaa. Mainittu yhtiö toteutti koko silloisen henkilöstön kattavan koulutusprojektin. Koulutusrupeama kesti kokonaisen viikon. Bertil tarkasteli kulloistakin aihetta lähestymällä teemaa kertomuksellisen esimerkin avulla. Hänen alustukset olivat useinkin hupaisia, ja niiden tarkoituksena oli ennen kaikkea herättää kuulijakunnan kiinnostus käsiteltävänä olevaan aiheeseen.

Yksi tarinoista oli Hilton vs. Marriot johtajien tapaaminen. Kaverukset päätyivät keskusteluun, jossa väiteltiin asiakaspalvelun paremmuudesta yhtiöiden välillä.  Olipa kysymys mistä tahansa asiakaspalvelun kommervenkistä, oli toisen osapuolen vastaus aina ”niin meilläkin”, ”näin mekin teemme”, joten hotelliketjujen  paremmuus oli enemmän kuin vaikea todentaa. Vielä kuitenkin yritettiin, ja niinpä Hiltonin johtaja kertoi esimerkillään, miten he korjaavat tilanteen, jossa pöytäseurueen daamin rintaliivien olkain on päässyt valahtamaan ikävästi olkapäältä.
Hiltonin johtaja kertoo, että hovimestarimme siirtyy huomaamatta daamin taakse ja pitkävartista cocktailusikkaa käyttäen olkain nostetaan paikalleen huomaamatta. Mutta taas, jälleen kerran, Marriot-johtaja toteaa;näin mekin teemme, mutta me teemme tuon lämmitetyn lusikan avulla!  Joten ratkaisu paremmuudesta oli sillä selvä.

Itse olen vankasti sitä mieltä, että juuri tervehtimiskulttuuri ja asiakkaan huomioiminen on kaiken asiakaspalvelun- ja myyntityön alku ja perusta. Siitä ei kannattaisi kenenkään tinkiä. Valitettavan usein näkee lähimarketeissä tympääntyneen näköistä henkilökuntaa kymmenittäin ohittamassa sinut huomaamattomasti, vaikka pienellä pään käännöllä huomaisi, että asiakkaalla näyttäisi olevan jotain kysyttävää. Joskus marketissa on vain yksi kassa ilman näkyvillä olevaa muuta henkilökuntaa. Tällöin apua tarvitseva asiakas harhailee sinne tänne löytääkseen etsimänsä. Ei ole ketään keltä kysyä!
Usein kassatoimihenkilö on myös tympääntynyt ja työn uuvuttama, että mitään tervehdyksen tapaista on turha odottaa. Sen sijaan keltaisissa lehdissä julkaistaan pitkä lista siitä, miten meidän asiakkaiden tulisi valmistautua kassahenkilön kohtaamiseen. Se on pitkä lista, joka meidän tulisi ulkoa opetella kuin katekismuksen kymmenen käskyä aikoinaan. Mitäpä jos siellä opiskeltaisiin ja sisäistettäisiin myös asiakaspalvelun keskeiset toimintatavat lista siitä, miten toivoisimme meitä palveltavan?

Mutta kuten kaikki hyvin tiedämme, asioimme mieluusti niissä paikoissa joissa asiakaspalvelu tervehdystapoineen hallitaan. Näitä paikkoja on onneksi paljon ja niistä on mieluisaa kertoa. Tässä pari esimerkkiä.

Asiakaspalvelun ABC

Tuossa suunnilleen viikko sitten piipahdimme ohikulkumatkallamme Porvoonväylän ABC asemalla virkistäytymistauolla. Heti palveluaseman aulaan tullessa näyttää siistiltä ja hygieniseltä, mikä on näinä aikoina mieluisaa. Heti ovesta tultaessa oikealla on erillinen käsienpesupaikka. Käytämme tätä hyväksemme. Astelemme palvelutiskin reunustaa kassoja kohden poimien suuhunpantavat kera kahvin. Sattui juuri olevan kahvinkeittimien huoltopesu meneillään, joten espresson ja pannukahvin sijaan jouduimme tyytymään termospullokahviin. Yleensä termarikahvi käännyttää minun kulkuni suoraan ulos, mutta tällä erää kertaa saatoimme todeta sen olevan kelvollista.
Nyt siirrytään kassalle. Meitä ryhtyy palvelemaan nuori naisihminen, jonka viehättävää olemusta komistaa läpinäkyvän kirkas suojaviiri. Koska askellan veljeni perässä, joka toimii maksajana, seuraan mielenkiinnolla nuoren naisen asiakaspelveluhetkeä. Hän tervehtii, seuraa tarkasti palveltavaa silmiin katsoen, kuin mitään muuta tärkeämpää maailmassa ei olisikaan. Hoidetaan veikkaukset ja maksaminen. Minä onnistun vielä koettelemaan nuorukaisen (Elisan) palvelutilannehallintaa kannustavalla kommentillani, mistä saan osakseni myötätuntoisen hymyhäivähdyksen. Poistumme kiittäen terassille, missä viivähdämme tovin ja poistumme tyytyväisinä jatkaaksemme matkaamme.

Tovin ajeltuamme Kymen ja Karjalan perukoita kohden huomataan, että veljeni lippis on jäänyt äskeisen paikan terassituolille. Päätän soittaa ko. paikkaan. Minun keskustelukumppanina on Jessika-niminen naisihminen. Hän kävelee terassille ja löytää kuin löytääkin veljeni lippiksen. Lupaa ottaa sen talteen puhelinnumeron ja nimen kera. Veljeni ilmoittaa noutavansa lippiksen viikon päästä uuden käyntinsä yhteydessä. Ja totta totisesti, lippalakki palautuu omistajalleen pienen, Jessikalle omistetun löytöpalkkion kera. Ja niin, mitäpä tähän on enää lisättävää!

Joensuun ravintolaelämyksiä

Tuolla samaisella reissullani pääsin tutustumaan Joensuun ravintolatarjontaan. Viimekäynnistä olikin vierähtänyt melkoinen tovi. 

Häätyy tunnustaa, että Joensuun restotanttielämä on minulle vierasta. Joskus 90-luvulla tuli piipahdettua muutama kerta Kimmelissä ja sen aikaisessa Atriumissa. Tuossa viimemainitussa  paikassa matkamiestä tervehti entinen kollegani Leksa papukaijansa säestämänä. Kuulin, että mainittu säestäjä-papukaija on vieläkin elossa, mutta sittemmin siirretty  huonon käytöksensä vuoksi erääseen Hammaslahden yksityisasuntoon. Huono käytös oli kuullun mukaan liiallista kiroilua ja asiakkaiden sättimistä miten milläkin pilkkasanalla. Ja olisi saanut papukaija Atriumissa edelleenkin olla, mutta kun ei ymmärtänyt kiroillessaan käyttää linnunkielisiä ilmaisuja, mikä eräissä asiakaskohtaamisissa koettiin kiusalliseksi.
 
Kerrankin oli asiakkaaksi tullut peräkammarin poika pikkupossu kainalossaan, kun jo papukaija ovelle huusi:Miksi sinä tuon sian toit mukanasi? Mies alkoi änkyttämään, kunnes tajusi, että äänessä onkin papukaija... jolloin papukaija huutaa: Ole sinä hiljaa, minähän kysyinkin tuolta possulta!

Muutoin elokuinen Joensuu näytti ihmeen viihtyisältä ja ihmisystävälliseltä kaupungilta. Pielisjokivarren tunnelma oli mitä parhain. Ravintolatarjonta oli riittävän monipuolista.

Vispiläkauppa

Alkuillasta pistäydyimme pikkumurkinalla ”Vispiläkauppa” nimisessä restorantissa. Pelkästään tuo ravintolan nimi oli hauska ja kaukana tosikkomaisuudesta. Tunnelma siellä oli kotoisen viihtyisä ja välittömän rento.
Alkutömpsyjen jälkeen saatiin ruuaksi etanat tapastarjottimineen. Palvelusta vastasi pitkän linjan palveluvirtuoosi, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Kerrottiin hänen olleen kaupungissa jo parikymmentä vuotta, ja nyt hän oli siirtynyt vastaamaan ”Vispiläkaupan” asiakaspalvelusta. En kerro tässä tämän enempää, mutta kehotan kaikkia Joensuussa vierailevia poikkeamaan ko. paikassa. Mukavinta on kokea tuo persoonallinen palvelukokemus henkilökohtaisesti itse.
Kerrottakoon kuitenkin vielä,  että minun poikamies-seuralaistoive-vitsailu toi kuin toikin vieruspaikalleni vispiläkaupan vispilän, joten en tuntenut oloani lainkaan yksinäiseksi (kts. tekstin yläosan kuva).

Helsinki 3.9.2021 Veli M.

Lentoonlähtö

Suruvaippa lähdössä viimelennolleen.
Lentoonlähtö

Huojuu honka hopeainen
petäjäinen perinjuurin,
repii irti isänmaasta
kanervaisen kankahasta,
lonkeroistaan sammaleisen
kallioisen kainalosta.

Taipuu oksa ohdakkeinen
kuukahtavi kuukkelikin,
lehykäinen lehtiverso
vipuvarsi vieterinen,
soman salon somistavi
punamarjat pihlajaisen.

Kurkkii käki kuusikkoisen
oravainen oksallansa,
kellistyy se kelopuukin
terhakkaisin tervaskanto,
lennähtävi leppäkerttu
kirvan suussa sulattavi.

Viimesanat viivähtävät
sanottua saako sanan,
mitä kulkee kielenkantaan
syvän sielun seutuvilta,
anna tulvan tulvehtia
kyynelvirran vierehtiä.

Kauas tikka kaotettu
kuukkeliksi kuletettu,
sana saatu saatteheksi
sielunpeilin siemeneksi,
suruvaippa sukkasissa
lehahtava lentoonlähtö.

1.9.2021 Veli M. 

Sade

Uutelan syysmyräkkä
Sade

Ripsin ropsin huiskin kuiskin,
porskin, pärskin, märissäin,
helmin telmin huuhdoin huiskin,
poskin koskin pirskahtain.

Kostee kastaa märkää mättää,
huuhtoo, huljuu, huilahtaa,
loiskuu läiskyy, lainein roiskuu,
lätäkössä läikähtää.

Liristen, loristen, poristen puroin,
sinnin pinnin ilakoin,
hipsin, sipsin, napsin, nipsin,
silmin kirkkain silakoin.

Hyrskyn myrskyn tulvin kuljin
huljevettä humputtain,
karikkojen kurukkojen
hiidenkirnut huljuttain.

25.8.2021 Veli M. Leinonen