Evakon kotiseutukaipuu Yläpuolella kanjonijärven, minun elämä avautuu, siinä mietin viekö se järjen – miten mennytkin palautuu, totuus tyyntyneen sateeseen hukkuu, huntuun peitetyt usvassa nukkuu, – minä mennyttä uneksin. Onko ylhäällä kahlittu kauneus, rosokivikkoon rikottu maa, voiko mennyttä kohdata laupeus, minkä lempeä tuulessa saa, kotiseutujen peltojen vainiot, eloaikamme muistoina mainiot, rauha luonnolle palkinto parhain, Paanajärvi suojeltu armain.
