
Koskisoutaja Olangan otteessa
Alastoman lehdetönnä Paanan Rajasaari,
koskiveneen ohjaimissa kylän ukkovaari,
utuisen usvaisena lounaistuuli lempii,
tuuletonna tunnelmoiva pohjanakka empii.
Laske ukko lapikkaissa, laupiaasti laula,
väistä niskakoskessa tuo kallioisen kaula,
Vääräkosken aallokossa kivikirveen kansa,
sinne lienee piilotettu seitasaanan ansa.
Sysisyvän syövereissä hillittömän kirnu,
heinäkenkä hepulissa vesiheikki hirmu,
kierrä, kaarra, kieputtele, väistä väinämöinen,
huopaa, souda hurjana kuin jokijoukahainen.
Lehahtipa pohjantuuli, vihoitteli viima,
pitkänvirran vietävänä jokivarren kiima,
kotoisana kohisi jo Laaksolammenkoski,
tuulispäänä soutavalla punoittava poski.
Peurankosken ylisillä harjuskalan koto,
kuvamuisto mieluisa on inhamainen foto,
hitaan virran hiljaisuuden hetki aatoksille,
rantautuneen välipala ilo matkaajille.
Siltakosken suvannossa seisahtuvi aika,
tumman syksyn varjona jo tunturien taika,
Vienan vesiin synnytetty Kalevalan kansa,
runolaulun riimistä se etsii onneansa.
