Sota-ja evakkoajan kokemuksia Paanajärvellä 1939-1945

Sota-ja evakkokokemuksia Paanajärvellä 1939-1945

Elma Sofian sota-ajan lottavuodet

Elma Palokari 2019, kuva Raili Palokari

Selvittäessäni Elma Sofian rintamapalvelusaikaisia tietoja niitä ei heti  löytynyt ja syykin selvisi. Kansallisarkisto vastasi asiakirjapyyntööni toteamalla, ettei kattavaa arkistoa henkilöluetteloineen ole olemassa Lotta Svärdin palveluksessa olleista. Vaikuttaisi siltä, että asiakirjat ovat joko tuhoutuneet Paanajärven osalta, tai Elma Sofia ei ole virallisesti rekisteröitynyt jäseneksi. 

Elma itse kertoo rintamapalvelustunnushakemuksessaan hävittäneensä saamansa työtodistukset lottaikaisista tehtävistään. Hän kertoo esimiehinään olleen Paanajärven aikaiset opettajansa Helmi Ryhdän ja Tilda Mannisen, sekä vänrikki Suunnan.

Tutkittuani ja luettuani Kuusamon veteraani-kirjaa, jonka artikkeleita olen tähän kirjaan lainannut,  totesin, ettei sieltäkään putkahtanut Elma Sofian nimeä. Muutoinkaan nimiluettelosta ei löytynyt montakaan tuttua henkilöä, jotka olisin tunnistanut Paanajärveläiseksi. Toki heitäkin löytyi, mutta suurin osa heistä oli Elma Sofiaa vanhempia kuten esim.  ed.mainitut opettajansa ja lottatoverinsa Betty Engstöm (Leinonen) ja Rajalan Betty Rajala (Leinonen), sekä Olga Kylli, Impi Pesonen ja Hanna Härkönen.

Elma toimi lottana rintamalla vuosina 1939-1940, 1941-1942

Ennen talvisotaa Elma Sofia sai oppia Kuusamon kansanopistolla pyhäkoulun pitämisestä, kangaspuilla kutomista ja ruuanlaitosta.  Hänhän oli hoitanut jo 1936-1937 Mäntykosken koulun keittäjän tointa. 

Talvisodan alkaessa Elma oli ompelemassa lumipukuja Suomen sotilaille Kuusamon kansanopistolla 1939. Opeteltiin pyhäkoulun pitämistä ja kangaspuilla kutomista. Rintamapalvelustunnusta hakiessaan vuonna 1991 Elma Sofian lottatehtäviin osallistumisen todistaa Paanajärven Mäntyniemen Betty Engström (o.s. Leinonen, syntynyt  25.3.1919, kuollut 2019). 

Käytössäni olevien kansallisarkiston asiapaperijäljennöksien mukaan  (1994) Elma toimi talvisodassa erillispataljoona 16:sta muonitus- ja huoltotehtävissä (kuten Bettykin) Kuusamo-Suomussalmi sotatoimialueella 1939-1940. Jatkosodan sytyttyä 1941 Elma toimi muonitus- ja huoltolottana   Kiestingissä vuoden päivät. Tehtäviin kuuluivat myös työtehtävät kanttiinissa iltasin. Jatkaosodan aikana Elma työskenteli evakkojen keskuudessa Hirvaskoskella ja Saloisissa hoitaen sairaita, etupäässä lapsia. 

Elmalle luovutettiin rintamapalveluansioista Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali huhtikuussa 2019 Raahessa. 

Koska minulla ei ole käytettävissä yksityiskohtaisempaa tarinaa Elma Sofian lotta-ajasta turvaudun Kuusamon veteraanikirjaan. Kirjan sivuilla 295 – 298 lottatehtävissä toiminut Kuusamolainen Katri Lauttasaari kertoo perinjuurin vaikuttavan lottatarinansa, joka sopii hyvin kuvaamaan myös Elma Sofian kokemaa lottapalvelusaikaa.

Eeva Saarenpää 23.11.1929-31.3.2024

Eeva Saarenpää syntymäpäivänään 23.11.2023 Raahessa. Kuva Markku Saarenpää.

Eeva Saarenpää (Leinonen) 23.11.1929-31.3.2024 on poissa


Tänään sunnuntaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä 31.3.2024 saimme suruviestin Raahesta. Paanajärven Uusi-Anttilan Leinosten sisaruskatraan viimeinen nukkui aikaisin aamulla ajasta ikuisuuteen.

Eeva oli syntynyt 23 marraskuuta 1929, ja hän saavutti 94-vuoden kunnioitettavan iän. Eeva jäävät kaipaamaan hänen lapsensa Markku Jouni, Marja-Riitta ja Eija Birgitta perheineen. Lämmin osanottomme perheen suureen suruun.

Eevan siunaus, hautaus ja muistojuhla pidetään perhepiirissä.

Eeva avioitui 4.7.1948 Urho Saarenpään kanssa. Perhe asui Raahessa Eevan toimiessa tunnettuna ja erittäin arvostettuna kampaaja-yrittäjänä Raahen keskustassa. Eeva tunnettiin empaattisen iloisena ja positiivista energiaa hehkuvana persoonana. Yrittäjäuran hän lopetti vasta 80-vuotiaana.

Paanajärven Uusi-Anttilan Leinosten kotipaikka sijaitsi 900 metriä Mäntykoskesta itään, järven pohjoisrannan rinteellä. Eevan vanhemmat olivat Juho Hermanni (1890–1971) ja Kaisa Sofia (1890–1941). Heille syntyi 11 perillistä ikäjärjestyksessä Veikko Viljami 1911, Uuno 1912, Juho Edvard 1914, Vieno Armas 1916, Kaarlo Henrik 1919, Elma Sofia 1921, Leonard 1923, Eino Urpo 1926, Eeva ja kaksoissisko Kirsti Katri 1929, Matti Valtteri 1933.

Helsinki 31.3.2024 Veli Matti Leinonen
(kirjoittaja on Eevan veljenpoika)

Paanajärven Uusi-Anttilan Leinosen kaksoissisarukset Eeva Saarenpää ja Kirsti Hellén rippikuvassa
Eeva Saarenpää (o.s. Leinonen) kertoo karjankuljetus-evakkomatkastaan syys-lokakuussa 1944 Paanajärveltä Raahen Saloisiin näin:

Kuusamon nimismies Louekosken määräyksestä olen kuljettanut lehmikarjaa. Olen lähtenyt patikoimaan 8.9.1944 Kuusamon Vuotungista. Matkareitti kulki Posion, Pudasjärven, Yli-Kiimingin, Muhoksen, Tyrnävän, Limingan, Lumijoen, Siikajoen kautta Saloisten pappilaan, jossa asuimme siirtolaisina. Työskentelin Paanajärven Anttilassa vuosina 1942-1944 heinän-, eloviljan- ja perunankorjuutöissä ennen evakkoon lähtöäni.

Nimismies Kaarlo Louekosken määräyksen mukaisesti, poliisi Karppinen tuli kertomaan syyskuussa 1944, että koti karjoineen pitää evakuoida. Leinosten Uusi-Anttilan-perikunnan kahdeksan lehmän lisäksi mukaan otettiin Tyyne ja Hilda Määtän kaksi lehmää (kaksoissisar Kirsti kertoo, että mukana oli myös Pesosen, Leskisen, Rauhasen karjaa, kymmeniä, ehkä satoja, oli pitkä raito). 
Kulkue oli perilla lokakuun puolessa välissä 1944. Mukana oli ollut myös Eevan isä, Juho Herman Leinonen hevosensa kera.

Koska Eeva oli vielä alle 16-vuotias hänen piti vielä selvittää, miksi hänet oli tähän karjankuljetustehtävään määrätty. Ja näin hän itse kertoo:

Meitä oli 11 lasta, kolme tytärtä ja kahdeksan poikaa, joista seitsemän oli rintamalla, ja vanhempi sisareni Elma oli lottahommissa. Äitini kuoli evakkoaikana 1941 (Kaisa Sofia 19.9.1892 -14.3.1941). Välirauhan jälkeen palasimme Paanajärvelle. Isäni ja perheeni jälleenrakensivat uuden kodin 1939 poltetun ja hävitetyn tilalle, jossa asuimme 1942-1944, jonka jälkeen taas lähdimme evakkomatkalle. Meidän kaikkien alaikäisten lasten piti tehdä kaikkia töitä, koska veljemme olivat siellä jossain isänmaata puolustamassa.
Eeva täydentää kertomustaan vielä seuraavasti:

"Silloin myös lapset opetettiin tekemään työtä ja sitä piti tehdä myös elääkseen, laiskoja ei ruokittu eikä ollut sosiaalihuoltoa – oli vain kansanhuolto, josta elintarvikekortit ja sensellaiset jaettiin. Eikä jaettu päivä- eikä lomarahoja. Jokaisen piti elantonsa hankkia ja tehdä töitä vointinsa ja terveydensä mukaan."


 ”Meidän piti kiertää pääteiltä metsäteille ja soille, koska päätiet olivat ruuhkautuneet pakenevista saksalaisjoukoista heidän edetessään kohti jäämerta. Jossain Posion paikkeilla suotaipaleella kävi sitten niin, että putosin lehmän kanssa suosilmäkkeeseen. Nään vieläki unta, kun pidän heinätuppuista kiinni, ku mihinkään ei saanut jalkoja tai kosketuspintaa kovasta, että olisi päässyt pois sieltä.  Lähitalosta oli saatu köysi, jonka avulla hänet vedettiin ylös suosta kietomalla lassolenkki kainaloiden alle. Myös lehmä pelastettiin. Saadun mutakylvyn jälkeen peseydyin läheisessä purossa ja lammessa. Päälleen puin märät pestyt vaatteet, jotka kuivuivat pikkuhiljaa matkan edetessä kohti määränpäätä, joka oli Raahen seudun Saloinen."

Yrittäjäurastaan Eeva kertoo 2009 antamassaan 80-vuotishaastattelussaan seuraavaa (Raahen Seutu 2009):

Keskiviikkona, muutamaa päivää ennen 80-vuotispäiviään Eeva Saarenpää säteilee elämäniloa tavalla, joka tuo mieleen muutkin Suomen Grand Old ladyt kuten Aira Samulinin, Lenita Airiston ja Kirsi Paakkasen. Säteilyn syykin on selvä, Eeva on saanut ajo-oikeuden vielä viideksi vuodeksi eteenpäin.
Huomenna on uusi syy. Jotkut Kampaamo Eevan asiakkaista joutuvat outoon ja harmilliseen tilanteeseen tammikuun 7. päivänä 2010. Kampaamo, jossa he ovat olleet asiakkaina yli 50-vuoden ajan, sulkee ovensa. Näin he joutuvat etsimään itselleen uuden kampaajan. Tämä johtuu siitä, että Eeva jää eläkkeelle 79-vuotiaana oltuaan yksityisyrittäjänä 57 vuotta. Jos joku haluaa kirjata Raahen hiusmuodin historiaa, olisi Eeva sen suhteen oiva lähde. Hän muistaa minä vuonna rakennettiin mikäkin talo Raahen keskustaan. Ja sillä tavoin.

Kampaaja Eeva on ottanut eläessään vain yhden permanentin, mutta sitä enemmän hän on kähertänyt muiden hiuksia. Hiusala vaihtoi hänen aikanaan höyrypermanenteista sähköpermanetteihin, sitten kylmäpermanentteihin ja kompromissilevyihin, vaahtopermanentteihin ja minivogueihin. Eeva kävi kaikki Euroopan pääkaupungit seuraamassa alan kehitystä hiusväen tapahtumissa.

Kun Eeva palkittiin yksityisyrittäjäurastaan timanttiristillä, hän pukeutui siihen samaan silkkimokkaiseen empiremalliseen mekkoon, jossa hän liikkui Cannesissa ja Nizzassa – 33 vuotta sitten. Sitä matkaa varten hän ompeli itse kolme pukua. Sillä kampaaja ei saa näperrellä työssään tarpeeksi. Hän haluaa näperrellä myös kotonaan. Jos ei ompeluksia, niin kanavatöitä.

Pelkästään Eevan kampaamovuosista voisi kirjoittaa kirjan. Toinen kirja kertoisi hänen lapsuudestaan ja evakkoonlähdöstään. Eeva on se Kekkosen ”lehmämitalilla” palkitsema sotaveteraani (lottatyttö), joka talutti Kuusamoon Paanajärveltä 10 lehmää Saloisiin vuonna 1944. Isä toi samaa matkaa hevosen. Eeva Saarenpää koki sodan kolhut kovina. 13-henkinen perhe hajosi vuonna 1941 äidin kuoltua. Yksi kahdeksasta veljeksestä kuoli rintamalla. Eeva näki lapsena, miten Venäjän desantit veivät Paanajärvellä naapurin isännän.

”Mä olen heittänyt ne ajat pois, vaikka muistan ne kuin tämän päivän”!

Lokakuun 2011 viimeisinä päivinä tehty kajakkiretki Mäntykoskella ja Uuteen-Anttilaan (Juho Herman ja Kaisa Sofia Leinosen kotitilalle).

Kaksoissisar Kirstin kertomus evakkoajoista Paanajärvellä

Kirsti Hellén (o.s. Leinonen) kertoo:

Heti kohta jatkosodan alkaessa isä ja kaksi vanhempaa veljeäni palasivat talvisodan aikaan poltetulle Paanajärvelle. Me nuoremmat kaksoistytöt ja veli ja lapseton miniä seurasimme perässä.

Asuimme aluksi laavussa, jonka edessä yöllä paloi rakovalkea. Pian kohosi rantatöyräälle hirsinen rakennus, jossa oli tupa, toisessa päässä sauna ja tavaroita varten vaja.

Lisää rakennuksia tehtiin kovalla vauhdilla. Oli aittaa, navettaa, tallia hevosille, ja sitten tulikin isomman rakennuksen vuoro (tark. varsinainen päärakennus, asuintalo). Peltoihin kylvettiin ohraa, kauraa, vehnääkin ja tietysti perunaa ja juureksia. Sipulit, ne olivatkin tosihyviä kasvamaan rinnepelloilla. Järvestä tuli lohta, taimenta, nieriäisiä ja sitä kuulua muikkua nuotalla. Metsässä oli paljon riistaa ja marjoja. Joten voi kuvitella miten oli mahdoton ”hinku” palata toisten nurkista kotiseudulle.

Sodan aikana 7 veljeäni ja yksi sisar oli mikä missäkin sotahommissa ja maanpuolustustehtävissä, ja sisar tietysti lottana siellä jossakin. Meitä oli 11 lasta ja äiti kuoli 1941 evakkomatkalla. Teimme kovasti töitä kotitilallamme, olimmehan kaikki oppineet pienestä pitäen olemaan kaikessa mukana. Ennen talvisotaa kävi paljon turisteja Paanajärvellä, joten sisareni kanssa jouduimme olemaan oppaina Ruskeakalliolle, Mäntykoskelle ym. taiteilijoiden suosimille paikoille.

Talomme oli järven pohjoisrannalla, jossa oli suurempi  vaara desanteista. Aika-ajoin, varsinkin kesällä menimme järven yli yöksi pakoon venäläisiä partioita, jonne myöskin vartiosotilaat tulivat mukaan.

Käviväthän yksi elokuun yö hakemassa naapurin isännän mukaansa. Aamulla tuli sitten tytär kertomaan, koska olivat yöllä kieltäneet lähtemästä ampumisen uhalla kertomamaan käynnistään. Meille eivät uskaltaneet tulla, koska olivat kysyneet onko meillä aseita ja sotilaita paikalla. 

Meillä oli jostain hankittuja kivääreitä ja käsiaseita, joilla me tytötkin opeteltiin ampumaan. Kesällä nukuimme aitoissa, joissa oli pyöreitä reikiä ampumista varten. Huomasimme kyllä monta kertaa merkkejä partioiden liikkumisesta, joten pelkomme olivat kyllä päällimäisenä mielessä.

Sitten kävi niin kuin kävi. Poliisi Karppinen tuli 7 pnä syyskuuta 1944 ilmoittamaan. Nyt oli taas lähdettävä pois kotikonnuilta. Pakkasimme hevosrattaisiin ruokaa ja vaatteita ja kellokas lehmä narun päähän, jota muut eläimet seurasivat, ja tunnin sisällä olimme matkalla länteen. Lehmikarjaa kuletettiin Raahen seudulle (Saloisiin). Meidän asuinpaikaksi tuli Saloisten pappila, jossa oli navetta ja hevosille suuri talli. Sillä seudulla oli paljon siirtolaisia.

Helsinki 1.12.2019
Veli M. Leinonen