Kotijoella koettua
Kuulas kylmyys peittää tienoon
hanki yllä jäisen,
kilkkaa kirkas lasitettu
tumma itäpäisen,
helmisimpukkaiset herää -
kevät odottaa,
vesitipun alkaessa
tulva vallan saa.
Vedenpinnan nostatusta
jäinen pinta halkeilee,
talvi kohta selätetty
kaste nousee hetteeseen,
mahtavimman lumikannen
vesijättö laillaan,
joutsen hanhiparvineen -
pian synnyinmaillaan.
Lumi vielä pälvehtii
kotijoen varren,
heinähatut hengetönnä
kuivuneina korren,
äärilaidan tulvivaisen
kurkkuäänet kuulen,
ilakoinnin innostamat
tuulta myötätuulen.
Soidinkutsu soitimella
kotiin saapuvalle,
kylmäkaste kaunoisessa
armaat antavalle,
kurnutuksin kuuluttavat
yössä yömme uneton,
kurkitanssit tantereella
kaikulaulu suruton.
Tarpeellinen pieni puro
niskanpohjan uomassa,
kylki kiinni kummalliset
lähdevettä juomassa,
vieno vieras virran viemä
sinne tulla sinnittää,
innostuen iloittelee –
kesä tulla pinnistää.
Lammen löysi harjushaudan
sokkeloisen sopukan,
sulaneena talven roudan
köngäs kutsuu kummimman,
askeleeni ounasteli
vilkkaan virran viemään,
raikkaan kirkas luoksein tuli
purojuoksu tienään.
Joessani oli jokin
raate siellä sikin sokin,
rentukoita niitä näitä
kuusenkerkän tähkäpäitä,
soma sointu suloisena
talven toinnun tuloisena,
kimmellystä kirkaspäin,
kumpupilvet, kuohut näin.
Kalasääski kainosteli
ilmiolon ilmoittain,
kuuluttavi kotikutsun
vaaran yllä varoittain,
turvallinen ilmatila
pesärauha parahin,
huomaa kaiken ylimpänä
ystävä on armahin.
Taidan sille tuttu olla
kotikummun sälli,
ryteikössä rysyävä
lumpeikkojen källi.
Osan otan kaloistasi
perkeet jätän ruuaksesi,
enkä tule pesäpuulle –
ole siellä onnekas.
17.7.2021 Veli M. Leinonen
(muokattu 5.8.2021)
