Syntymäpäivä tänään 23.11.2021

Eeva ja Kirsti

Eeva ja Kirsti rippikuvassa

Tänään syntymäpäiväänsä viettävät kaksoissisaret Kirsti Hellén o.s. Leinonen ja Eeva Saarenpää o.s. Leinonen.

Tässä yhteydessä julkaisen heidän lottatyttötarinaa ja lyhyet kertomukset myös heidän työ- ja harrastustoiminnastaan.

Kirsti Hellén toimi sotilaskotisisarena ja Sotainvalidien Kajaanin naisjaostossa (vuodesta 1954 alkaen). Tämä vapaaehtoistyö on kuulunut Kirstin isänmaalliseen harrastustoimintaan vuosikymmenet ja hän toimi myös vuosikymmenet naisjaoston puheenjohtajana.

Kainuun piirin Sotainvalidien veljesliitto ry. juhli toimintansa 50 vuotistaivalta 3.3.1945. Juhlan kunniaksi julkaistiin piirin historiikkiteos kirjoittajanaan Esko Välimäki. Samassa teoksessa Kirsi Hellén kertoo naistoimikunnan toiminnasta näin:

Helmikuussa viisi vuosikymmentä sitten Veljesliiton yhteyssihteeri Irja Heiskanen Kainuun kierroksen päätteeksi esitti toivomuksenaan saada hajallaan asuvat kainuulaiset sotainvalidit kiinteämpään yhteyteen keskenään kaivaten myös naisjärjestöäa mukaan sotainvalidityöhön.
Kuukausi myöhemmin hänen toiveensa toteutui, kun Sutelaan kokoontuneet sotainvalidit perustivat Kainuun piirin kokonaan hajallaan toimineiden osastojen ”langanpäät” yksiin käsiin piirin toimistossa. Ratkaisusta voinemme olla vain yhtä mieltä: se oli meille kaikille onnistunut ja kannustava.

Jo toisena toimintavuotenaan piiri kutsui meidät mukaan perustaen Naistoimikunnan, mutta sen tehtäväkuvaus selkiintyi vasta 1953 – samana vuonna, jolloin perustettiin Veljesliiton Naisjärjestöt ry.

Naistoimikunta koostui osastojen naisjaostojen edustajista ja sen tehtävänä on ollut lähinnä koota naisjaostojen edustajat yhteen ja keskustellen vaihtaa kokemuksia, antaa uusia ideoita, rohkaista ja kannustaa.

Ennen tätä kaikkiin osastoihin oli perustettu naisjaostot tukemaan osastonsa toimintaa. Keskuudessamme on vielä naisia, jotka jo ennen naisjaostojen perustamista osallistuivat paikkakuntansa sotainvalidityöhön juhla- ja keräystoimikunnan toimivina jäseninä, yhdys- ja huoltolottina.

Varsinainen työ on tehty osastojen ompeluilloissa, myyjäisissä, listakeräyksissä, myyntityössä, juhla- ja iltamajärjestelyissä, kahvila- ja kioskipalveluissa, näyttely-, mannekiiniesitys- ja muissa tapahtumissa unohtamatta lukuisia suurtapahtumien kahvitus- ja muonituspalveluja.
Koti- ja sairaalakäynneillä olemme kohdanneet vaikeuksistaan, kivusta ja särystä huolimatta tyytyväisiä, käynnistämme kiitollisia sotainvalideja.

Useat sadat kainuulaiset naiset sodan jälkeisistä vaikeista olosuhteista nykyisiin seesteisempiin päiviin ovat iloisin mielin osallistuneet pyyteettömään vapaaehtoistyöhön tietäen, että Te, sotainvalidiveljemme, nuoruutenne päivinä terveytenne menettäneinä teitte mahdolliseksi meidän kasvattaa lapsemme ja lastenlapsemme vapaassa ihanassa maassa.

Samalla kun kiitän Kainuun piirin Naistoimikunnan nimissä sotainvalidityöhön osallistuneita ja sitä tukeneita naisia eri puolilla maakuntaa, toivon onnea juhlivalle Kainuun piirille ja sen jäsenille. Jatkamme rinnallanne itse kukin kykyjemme ja vointimme mukaan kiitollisina siitä, että uhrinne ansiosta tahraton siniristimme liehuu vapaassa maassa.

Naistoimikunnan puolesta kiitän Kainuun piiriä hyvästä yhteistooiminnasta ja toivon sille menestystä sekä sen jäsenille seesteistä kultaisen iän aikaa.

Kirsti Hellén
Naistoimikunnan puheenjohtaja

Jatka lukemista ”Syntymäpäivä tänään 23.11.2021”

Hautajaisia 1930-luvun Paanajärvellä

Paanajärven aidattu vanha hautausmaa 2013, joka on kunnostettu Paanajärven veteraanivoimin nykyasuunsa. Mm. varustamalla hautapaikat puisin muistoristein.
Kesäretki 2013 Paanajärven Leppälän Tauriaisten perillisten kanssa Paanajärven länsipäähän ja rajavyöhykkeen hautausmaalle, joka on Oulankajokivarressa.

Hautajaisia 1930-luvun Paanajärvellä

lähde: Koillissanomat 22. huhtikuuta 2003, Wesa Rinne, Meimi Mäntyniemi, lisäksi Irja Eeva Rajala s. 1922 muistelee.

Rajala Inhan kuvaamana 1892.

Vanhaisäntä Gustav Isak Rajala (s. 24.4.1850), jota kutsuttiin milloin Iisakiksi, milloin Iikaksi tai Iikka-ukoksi, kuoli 80-vuotiaana 1.12.1930. Hänen veljensä Antti, lapseton leskimies (puoliso, Anna Lisa Heikintytär Kylli, Rajala s. 14.2.1848, k. 13.4.1870), oli kahden talon yhteinen elatusvanhus, kunnioitettu Antti-setä. Hän oli syntynyt 14.4.1844 ja kuoli 28.2.1931 lähes 87-vuotiaana.

Viimeiset elinvuotensa hän mieluummin vietti Elias-nimisen velivainajansa pojan Juho Kustaa Rajalan ja hänen vaimonsa Eeva Stiinan talossa, jonka nuori isäntä oli Eljas Edvard (Eetu) Rajala, s. 2.3.1895. Hänen vaimonsa oli Riitta Eliina, s. 2.9.1897.

Eetu Rajalan tyttäristä Irja Eeva muistaa Antti-sedän hautajaiset, olihan hän silloin 8-vuotias. Lahja Sirkka oli 5-vuotias ja Anja Inkeri toisella vuodella. Sellaista väkeä oli Rajalassa siihen aikaan, kun alettiin valmistella vanhan Antin hautajaisia. Niihin kutsuttiin saattoväkeä mustareunaisilla surukirjeillä; asuihan lähisukulaisia kaukanakin.

Ruokaa varattiin isolle väelle. Ensinnäkin teurastettiin lehmä, josta pitokokki Riitta-Ulla Purola-Määttä keitti kodassa valtavalla muuripadalla runsaan keiton. Vettä siihen piti kaataa 20 litran kaivosankollista. Kuivattuja sekahedelmiä myytiin siihen aikaan isoissa puulaatikoissa. Hautajaisten tavallinen jälkiruoka oli riisipuuro ja sekähedelmäsoppa. Kahvileiväksi leivottiin vehnästä ja leipäjuustoja.

Vainajan arkku, ympärillä kuusia, oli pihalla tuolien päällä. Siinä käytiin jättämässä jäähyväisiä. Ennen sovittua lähtöhetkeä hautajaisväki tuli pihalle. Arkku suljettiin ja nostettiin hevosen rekeen. Luokkiin oli kiinnitetty valkoinen liina merkiksi muille tiellä kulkijoille. Veisattiin:

Jo joutuu lähtöhetki,
ja alkaa viimeretki,
jää turha maailma.
Oi, korjaa sielu huomaas,
sun, Jeesus, armosuojaas.
Suo rauha kerran taivaassa.

Paanajärven vanha hautausmaa 2013.
Paanajärven kunnostettu hautausmaa 2013.

Virttä jatkettiin ja kun aloitettiin toiseksi viimeinen säkeistö, ukin (Juho Kustaan) ohjastama hevonen lähti liikkeelle kohti kirkonkylän hautausmaata.

Nyt lähden matkahani,
jääkäätte rakkahani
nyt haltuun Jeesuksen.
Ja valvovalla miellä
te käykää herran tiellä.
Vie, Herra, meidät yhtehen.

Haikealla mielellä veisattiin viimeinenkin säkeistö. Antti-setä oli lähtenyt. Häntä muisteltiin yhdessä ollen vielä useita päiviä.

Vanhaemäntä Susanna Henrikintytär Rajalan o.s. Kyllin (s. 5.5.1853, k. 28.11.1939) hautaus *30.11.1939

Susanna Rajala oli Gustav Iisakin 86-vuotias leski. Hän kuoli samana päivänä kun jaettiin evakkoonlähtömääräyksiä talvisodan uhan johdosta. Vainaja saatettiin viimeiseen leposijaansa ja hautaansiunaamisen toimitti pastori Olavi Laitinen Paanajärven hautuumaalla *1.12. tai *30.11.1939.
Haudan numero 77, osasto B, lohko I. Haudan lunastajaksi on merkitty Antti Rajala, vainajan vanhin poika. Hänen vaimonsa Hylde tarjosi naapureille kahvit ja lupasi toiveikkaana.
– Kun viiden päivän päästä palataan takaisin, pidetään isommat hautajaiset Susanna mummon muistoksi.

Elämä oli yhtä kaaosta kaikissa kylissä. Ei Susannan tyttärelläkään, Anna Sofia Hännisellä, ollut mitään mahdollisuutta lähteä äitinsä hautajaisiin. Hänellä olisi ollut päähän pantavaksi Antti-veljen lahjoittama vaimovainajaltaan jäänyt silkkihuivi. Se kuului Anna Sofian suruasuun hänen ja hänen lastensa evakkotaipaleella – ja myöhemminkin.

Paanajärvi tammikuun alussa 1995
Muutama puuristi-muistomerkki oli vielä pystyttämättä kesällä 2013.
Kyökkäysvaara kuvattuna rajavyöhykkeen pinnassa Suomen Saunavaarasta.

Silloin joulukuun vaihteessa 1939, Paanajärvi oli jäätymäisillään. Monet veneet olivat lähteneet Mäntyniemestä asti evakkoon ja seikkailivat jääriitteen keskellä, mutta selviytyivät kuitenkin Rajalan rantaan, josta heidät tultiin kutsumaan surutaloon hautajaiskahville. Siitä pääsivät osalliseksi myös he, jotka vaelsivat hevosella kuormineen ja karjoineen pohjoisrantaa pitkin – ns. vaivantietä.

Helsinki 3.4.2020
Veli M. Leinonen

Paanajärveläisten kauppamatkoja ja elo-oloa

Mäntyniemi Ingervon kuvaamana 1931.
Mänty-Ukko Paanajärven Mäntyniemeläisten kanssa. Kuva Anne Toivanen.
Mäntyniemen tiluksilla maaliskuussa 2011

Paanajärvisten kauppamatkoja ja arkieloa

Kerrotaan Paanajärveläisten harrastaneen kauppamatkustusta aikoinaan itään Vienanmeren Knäsöihin ja länteen Oulun kaupunkiin.

Seuraavassa mukailtu kertomus Mäntyniemen Mänty-Ellan (Elias Mäntyniemi) tyttären, Jenni Kristiina Hietalan (o.s. Leinonen )s. 8.6.1901, k. 23.11.2003.  (lähdeteos: Anneli Meriläisen Paanajärvi, 1993):

”Mäntyniemen Heikki-isännälle kuului kotihuusholli. Hän piti huolen työmiehistä. Elias taas oli poromies. Sanotaan seitsemänsataa lukuporo olleen, vaikka eiväthän poromiehet lue niitä kaikkia.

Heikki-setä (Mänty-Ukko) oli isäntä ja rahankäsittelijä. Kauttakulku Venäjälle kulki Mäntyniemen talon kautta, jonka ansiosta ryssän rahaa kertyi, kun ihmisiä kulki eestaas Helsinkiä myöten.  

Poroja tapettiin kymmenittäin syksyllä ts. teurastettiin talvea varten. Paistit, selkä, kielet, talja ja koipinahkat vietiin kaikki Ouluun. Sieltä tuotiin paluukuormassa konjakista lähtien. Ryyppymiehiä heidän sanottiin olevan. Lähtivät neljällä hevosella ja palasivat viidellä kotiin. Oulusta tuotiin kahvia, sokeria, vehnäjauhoja, ryynejä, ja kaikkea mitä talossa kesää vasten tarvittiin. Se oli kahden viikon reissu kun lähtivät Ouluun.

Jenni, Erkki, Betty ja Pauli Hietala Mäntyniemessä 1928. Kuva Betty Hännisen kokoelma, Kuusamo – Seuran arkisto.
Kuvassa Betty Engström os. Leinonen ja vasemmalla Betty Hänninen (os. Hietala). Kuva Anne Toivanen.
Kuva I.K.Inha 1892.

Venäjältä haettiin vielä kalaa, vaikka sitä kotonakin pyydettiin. Sieltä tuotiin halleja (hylkeitä). Knäsöissä (Knesov) meni vain viikko. Eli kahelta suunnalta ajettiin sitä sapuskaa. Siellä Venäjällä oli tosi hyvä jauho jota annettiin elikoille ja hyvän leivänkin siitä sai.
Knäsöissä ne kävivät aina talvella, ja äidille Heikki-setä sanoi, että nyt Riitu lähtee Knäsöihin. Riitu oli hevosmies. Pääemäntä Heikki-sedän vaimo oli kapustan varressa. Riitulla oli karja, jota hän hoiti kolmattakymmentä vuotta.

Palvelijat siivosi niin kauan kun niitä pidettiin. Tyttärien joutuessa palvelijoita ei enää pidetty. Lisäksi oli kaksitoista vierasta poronhakijaa (sukulaisia Sallasta). Heille piti olla ruokaa ja voitakin piti antaa monta kiloa. Sellaisiin pikkuastioihin voi kerättiin – oli siinä emännällä hommaa että sai eväsvoin kerättyä.
Niittäjät piti olla. Ne olivat sellaisia jätkie. Kun kulkivat savotoissa, olivat he talven luppoaikoina talossa. Sitten kesällä he tekivät heinää, ja maksoivat näin velkojaan. He olivat talossa ns. ruokamiehinä, ja astuivat kuten talon miehet ruokapöytään syömään”.

”Mummoni Riitta (Valpuri Leinonen, s. 21.6.1878, k. 8.8.1945), (o.s. Päiväniemi) oli meillä rahankäsittelijä, Jyvähinkalossa hällä oli sellainen pitkä vanha nahkalompakko. Isän (Mänty-Ella) tullessa savotasta hän antoi anopilleen rahat. Mummo pisti sen ison aitan avaimen kainaloonsa ja sinne se jyvähinkloon sen vei. Hän oli Ellan emäntä. Mänty-Ella oli poromies ja niin menevä ettei juuri koskaan ollut kotona. Mutta vaikka oli, rahat tuotiin mummolle. Sitten oli sellainen vanhanaikainen pitkä arkku. Se oli lukossa, ja siellä oli sellainen käsivarasto, ettei tarvinnut joka päivä aitasta hakkee. Ja keväällä kun lähtivät uittoon sinne pohjoseen – naapuritkin – joilla ei ollut rahaa, he tulivat mummolta lainaamaan matkarahoja, ja sitten kun tulivat uitosta, maksoivat takaisin. Mutta kyllä siitä markanlaijasta lujasti pidettiin kiinni, ei sitä muuten ois ollu, eikä sitä tuhlattu”.

Helsinki 3.4.2020
Veli M. Leinonen

SPR Paanajärvi 1930-luku

Paana_Martta Kakko, (Liede) s.Kanneljarvi s.1908, opiskeli Viipurissa

Martta Kakko

Oli syntynyt 1908, Kanneljärvellä ja hän työskenteli Paanajärven SPR:n sairasmajalle v.1933-1934 valmistuttuaan Viipurissa sairaanhoitajaksi.

SPR-sairasmaja oli Paanajärvellä 1927 alkaen. Martta Kakko siirtyi Paanajärveltä Petsamon Nikkelin palvelukseen, jossa hän työskenteli poliklinikan terveydenhoitajana vuoteen 1944 saakka.

Talvisodassa Martta Kakko toimi lääkintäjoukoissa SPR:n joukkosidontapaikoilla.

Tähän aiheeseen voi tutustua lähemmin Martan tyttären, Riitta Lieden kirjassa 2018 ”Kaija Pesosen talvisota – 16-vuotiaan tytön päiväkirjat Petsamon etulinjalta”.

Häntä ennen tehtävää Paanajärvellä hoiti 1931-1934 sairaanhoitaja Birgit Kansanen myöh. Nieminen (lähde: Anneli Meriläinen, Paanajärvi 1991).

Aaro A. Nuutinen kirjassaan Suomen Sveitsissä v.1931 muistelee näin:

”Ennen lähtöämme itäpäähän kävimme Kyökkäysvaaralla näköaloja tutkailemassa. Käväisimme myös pohjoisrannalla sijaitsevassa Suomen Punaisen Ristin sairasmajalla, joka majoitti myös matkalaisia kesäisin, mikäli sairastuneitten paljous ei sitä estäisi.

Sillä kertaa asiakkaina ei ollut kumpaisiakaan. Paikalla oli sairaanhoitaja Kansanen ja hänen apulaisneitinsä, joka suoritti parhaillaan tehtäviinsä kuuluvaa siistimistyötä. Meinattiin, että eipä noissa ole paljon siistimistä, kun olivat niin ensiluokkaisesti sisustettuja ja tyylikkäitä huoneita. Kelpasi tuolla majailla niin sairaiden kuin terveiden.

Alakerrassa oli neljä ja ylhäällä kaksi matkailijoille varattua huonetta. Niistä laskutettiin 25 mk yhden ja 40 mk kahden hengen huoneelta vuorokausi. Lämmin ateria maksoi 10 mk ja kahvi tai tee 5 mk. Majatalon maa-alue oli Paanajärveläisten tarkoitusta varten lahjoittama.

Vihdoin moottorimiehemme Päätalon isäntä Iivari Yltiö saapui veneellään vieraita kyyditsemään. Yltiö harjoitti moottorivene-liikennettä Paanajärvellä.

Ajateltiin vielä käväistä Tervjoella aljokarhua katsomassa, mutta kuului kuolleen mennätalvena. Yltiö kuljetti veneellään postin järven itäpäästä länsipäähän ainakin tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin, ja klo 4 ottaa postin länsipäähän, osuuskaupan pihaan saapuvasta linja-autosta.

Näillä postinkulkuvuoroilla Yltiö, tämä erittäin kohtelias mies, kuljettaa myös matkustavaisia ja vielä erikseen tilauksesta käyttäen heitä Mäntykoskella ja
Ruskeallakalliolla, sekä järven itäpäässä, jonne oli matkaa 23,5 km. Matkan hinta oli 25 mk hengeltä, milloin kuljetus tapahtui postiajon yhteydessä.”

Tässä esitettävä kuva-aineisto perustuu Martta Kakon jäämistöön ja julkaistaan hänen tyttärensä Riita Lieden luvalla.

Paanajärven sairasmaja juhannuksena 1934
Paanajärven tuokiokuvia lauleltuna.
Martta Kakko lähtee lomalle etelään.
Sairastuvan sisalla kuvattu.
Paanajarven etekainen lossiranta tulvii

Martta Kakon kuvat, kaikki oikeudet pidätetään.

Helsinki 14.12.2019
Veli M. Leinonen

Paanajärven Maamiesseura

Lottien kahvitarjoilu Mannisessa 1930-luvulla. Kuva Sanni Tyynelän kokoelma, Kuusamo-Seuran arkisto.

Maalaisseurojen alkuperäisessä tarkoituksena oli ”herättää, voimassa pitää ja virkistää mieliä sellaisiin parannuksiin, joitten käytännöllinen hyöty on tullut yleisesti todistetuksi”. Pellervolaiseen aatteeseen liittynyt Kuusamon maalaisseura aloitti toimintansa vuonna 1899. 1930-luvulle tultaessa nimi oli muuttunut maamiesseuraksi, se oli levinnyt eri puolille pitäjää ja Paanajärvelläkin toimi oma aktiivinen yhdistyksensä. Vuoden 1937 toimintakertomuksen mukaan tässä seurassa oli 75 jäsentä, joista oli pienviljelijöitä 70 ja muun ammatin harjoittajia viisi. Vuoden aikana pidettiin kolme johtokunnan kokousta, kahdeksan yleistä kokokousta (300 osanottajaa) sekä kahdet iltamat (120 osanottajaa).

Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja J.G.Rajala, sihteeri Kalle Härkönen, rahastonhoitaja J.H. Rajala sekä J.H. Uusi-Anttila (Leinonen), J.E. Pesonen ja Lempi Pesonen. Naisjaoston johdossa toimivat puheenjohtaja Lempi Pesonen, sihteeri Aili Pesonen, sekä Hanna Härkönen ja Betty Leinonen. Vuoden aikana seura järjesti lannanhoito-, hyönteishävitys- sekä pellavanviljelys ja – jalostuskilpailut. Keskeisinmpiä kokouksissa käsiteltyjä asioita olivat kylvösiemenen peittaus, perunanviljelys, siankasvatus, rikkaruohojen hävittäminen, lampaanjalostaminen ja –hoito, pitovaatteet, niiden valmistus ja kunnossapito sekä kodin ympäristön kaunistaminen.

Maamiesseuran tulot koostuivat pääasiassa jäsenmaksuista, iltamien pääsylipuista sekä kahvi- ja päivällistuloista. Menoja kertyi mm. kahvi- ja päivällistarpeiden ostosta, retkistä, näytelmäkirjoista sekä posti-, puhelin- ja vuokranmaksuista.

Paanajärven rajavartioston väkeä, suojeluskuntalaisia ja lottia 1930-luvun alussa. Kuva Sanni Tyynelän kokoelma, Kuusamo-Seuran arkisto

Vuonna 1939 seuralle hankittiin viljanlajittelija, jonka ostamiseksi otettiin Paanajärven osuuskassalta 700 markan suuruinen laina. 12.3.1939 pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin seuraavat koneen käyttöä koskevat säännöt: 1) Viljanlajittelijaa ovat oikeutettuja käyttämään kaikki jäsenmaksunsa suorittaneet maamiesseuran jäsenet. 2) Korvauksena lajittelijan käytöstä päätettiin periä maamiesseuralle Smk 1 / 60 säkiltä puhdistamatonta viljaa vähimmän korvauksen ollessa yksi markka. 3) Viljanlajittelijaa on jokainen jäsen oikeutettu käyttämään kotonaan tai sopivaksi katsomassaan paikassa. 4) Viljanlajittelijaa käytettävä ohjeen mukaisesti ja käyttäjä on vastuussa huolimattomuuden takia sattuneesta viljanlajittelijan särkymisestä. 5) Viljanlajittelijan käyttömaksut perivät piirimiehet aina piirillään ja perivät maamiesseuran jäsenmaksun samassa yhteydessä. 6) Kaluston hoitajaksi alapään piiriin valittiin Armas Kauhanen.

Maamiesseuran toimintaan kuului neuvontatyö, jota tehtiin mm. Oulun läänin Talousseuran sekä Oulun läänin Kotiteollisuusyhdistyksen kanssa. Esimerkiksi vuonna 1938  pidettiin Talousseuran järjestämä karjakkokurssi ja seuraavana vuonna oli Kotiteollisuusyhdistyksen kolme viikkoa kestänyt veneentekokurssi. Edellämainitulle karjakkokurssille otti osaa paanajärveläisiä tyttöjä ja se järjestettiin Rajalassa, jonka navetta oli kurssin ajan oppilaiden harjoituspaikkana. Opettajina toimivat Talousseuran puolesta agronomi Saarni ja karjatalousneuvoja Kymäläinen. Ohjelmaan kuului aamuin illoin käytännön harjoittelu navetassa sekä päivällä pidetyt teoriatunnit, joilla käsiteltiin karjanhoitoon ja ruokintaan liittyviä asioita. Kurssin päätteeksi kilpailtiin käsinlyspyssä ja vietettiin päätösjuhla, jossa esiteltiin mm. oppilaista tehty kronikka. Tietyt tapahtumat toistuivat vuosittain. Kylän naiset osallistuivat joka syksy ruuanlaittokurssille, jonka päätteeksi kyläläisille tarjottiin maksullinen päivällinen. Myös koululaiset olivat mukana seuran toiminnassa. Heillä oli kotonaan 05-1 aarin kokoiset kerhopalstat, joissa kasvattivat mm. porkkanaa, punajuurta, sipulia, keräkaalia ja hernettä. Kesän aikana kerhoneuvoja kävi tarkastamassa palstat, ja syksyllä arvioitiin saadut sadot sekä palkittiin parhaat kasvattajat.

Neuvontatyön kautta saadun hyödyn ja tiedon lisäksi seuran keskeinen tehtävä oli paanajärveläisten keskinäisen kylätunteen lujittaminen. Seuran kokoukset olivat suojeluskunnan ja lottien järjestämän toiminnan sekä lestadiolaisten seurojen ohella niitä tilanteita, joissa asukkaat saivat tavata toisiaan. Vaikka ihmiset kokoontuivtkin yhteen jonkun tietyn aatteen nimissä, oli useille kuitenkin tärkeintä pelkkä yhdessäolo, johon aate tarjosi sopivan mahdollisuuden. Varsinkin nuoret tulivat näihin tilaisuuksiiin ensisijaisesti tavatakseen toisiaan ja vasta toissijaisesti jostain muusta syystä. Tärkeintä ei välttämättä ollut se, miksi oltiin yhdessä, vaan se, että oltiin yhdessä.
Näin myös maamiesseuran toiminta merkitsi varsinaisen sisältönsä ohella yhdessäoloa, jonka kautta kuvastui paikallinen sisäryhmäasenne sekä ihmisten samastuminen omaan kyläänsä ja sen elämäntapaan. Esimerkiksi maamiesseuran järjestämät ohjelmalliset iltamat olivat koko kylän suosima juhla. Tavallisesti paanajärveläiset kokoontuivat kylän taloissa ja ihmiset antoivatkin auliisti pirttinsä yhteiseen käyttöön. Ohjelmaan kuului aina kahvitarjoilu ja joskus illan päätteeksi oli luvassa myös tanssia. 23.4.1939 pidettyjen iltamien ohjelma oli seuraava.

Paanajarvi lottien kioski

Ohjelma                               Yhteislaulua
                                                          Tervehdyspuhe Erkki Rajala
                                                          Runo nti Lempi Pesonen
                                                          Esitelmä nti Toini Hämäläinen
                                                          Väliaika
                                                          Yhteislaulua
                                                          Lausuntaa Aili Pesonen
                                                          Yksinlaulua Betty Leinonen
                                                          Esitelmä maat.tekn. Veikko Sarkkinen
                                                          Murrejuttuja mv Kalle Härkönen
                                                          Näytelmä ”kyllä kauppias auttaa”
                                                          Iltama alkaa klo 19 i.p.
                                                          Pääsymaksut Smk 5-3.

Paanajärven maamiesseuralaiset retkellä 1930-luvulla Sovakylässä. Kuva Impi Pesosen kokoelma, Kuusamo-Seuran arkisto. Kuvasta tunnistetut Hanna Härkönen, Paavo Härkönen, Juho E. Leinonen.

Lähdeaineisto: Anneli Meriläinen, Paanajärvi 1993

Helsinki 23.3.2020
Veli M. Leinonen