Hautajaisia 1930-luvun Paanajärvellä
lähde: Koillissanomat 22. huhtikuuta 2003, Wesa Rinne, Meimi Mäntyniemi, lisäksi Irja Eeva Rajala s. 1922 muistelee.
Vanhaisäntä Gustav Isak Rajala (s. 24.4.1850), jota kutsuttiin milloin Iisakiksi, milloin Iikaksi tai Iikka-ukoksi, kuoli 80-vuotiaana 1.12.1930. Hänen veljensä Antti, lapseton leskimies (puoliso, Anna Lisa Heikintytär Kylli, Rajala s. 14.2.1848, k. 13.4.1870), oli kahden talon yhteinen elatusvanhus, kunnioitettu Antti-setä. Hän oli syntynyt 14.4.1844 ja kuoli 28.2.1931 lähes 87-vuotiaana.
Viimeiset elinvuotensa hän mieluummin vietti Elias-nimisen velivainajansa pojan Juho Kustaa Rajalan ja hänen vaimonsa Eeva Stiinan talossa, jonka nuori isäntä oli Eljas Edvard (Eetu) Rajala, s. 2.3.1895. Hänen vaimonsa oli Riitta Eliina, s. 2.9.1897.
Eetu Rajalan tyttäristä Irja Eeva muistaa Antti-sedän hautajaiset, olihan hän silloin 8-vuotias. Lahja Sirkka oli 5-vuotias ja Anja Inkeri toisella vuodella. Sellaista väkeä oli Rajalassa siihen aikaan, kun alettiin valmistella vanhan Antin hautajaisia. Niihin kutsuttiin saattoväkeä mustareunaisilla surukirjeillä; asuihan lähisukulaisia kaukanakin.
Ruokaa varattiin isolle väelle. Ensinnäkin teurastettiin lehmä, josta pitokokki Riitta-Ulla Purola-Määttä keitti kodassa valtavalla muuripadalla runsaan keiton. Vettä siihen piti kaataa 20 litran kaivosankollista. Kuivattuja sekahedelmiä myytiin siihen aikaan isoissa puulaatikoissa. Hautajaisten tavallinen jälkiruoka oli riisipuuro ja sekähedelmäsoppa. Kahvileiväksi leivottiin vehnästä ja leipäjuustoja.
Vainajan arkku, ympärillä kuusia, oli pihalla tuolien päällä. Siinä käytiin jättämässä jäähyväisiä. Ennen sovittua lähtöhetkeä hautajaisväki tuli pihalle. Arkku suljettiin ja nostettiin hevosen rekeen. Luokkiin oli kiinnitetty valkoinen liina merkiksi muille tiellä kulkijoille. Veisattiin:
Jo joutuu lähtöhetki,
ja alkaa viimeretki,
jää turha maailma.
Oi, korjaa sielu huomaas,
sun, Jeesus, armosuojaas.
Suo rauha kerran taivaassa.
Virttä jatkettiin ja kun aloitettiin toiseksi viimeinen säkeistö, ukin (Juho Kustaan) ohjastama hevonen lähti liikkeelle kohti kirkonkylän hautausmaata.
Nyt lähden matkahani,
jääkäätte rakkahani
nyt haltuun Jeesuksen.
Ja valvovalla miellä
te käykää herran tiellä.
Vie, Herra, meidät yhtehen.
Haikealla mielellä veisattiin viimeinenkin säkeistö. Antti-setä oli lähtenyt. Häntä muisteltiin yhdessä ollen vielä useita päiviä.
Vanhaemäntä Susanna Henrikintytär Rajalan o.s. Kyllin (s. 5.5.1853, k. 28.11.1939) hautaus *30.11.1939
Susanna Rajala oli Gustav Iisakin 86-vuotias leski. Hän kuoli samana päivänä kun jaettiin evakkoonlähtömääräyksiä talvisodan uhan johdosta. Vainaja saatettiin viimeiseen leposijaansa ja hautaansiunaamisen toimitti pastori Olavi Laitinen Paanajärven hautuumaalla *1.12. tai *30.11.1939.
Haudan numero 77, osasto B, lohko I. Haudan lunastajaksi on merkitty Antti Rajala, vainajan vanhin poika. Hänen vaimonsa Hylde tarjosi naapureille kahvit ja lupasi toiveikkaana.
– Kun viiden päivän päästä palataan takaisin, pidetään isommat hautajaiset Susanna mummon muistoksi.
Elämä oli yhtä kaaosta kaikissa kylissä. Ei Susannan tyttärelläkään, Anna Sofia Hännisellä, ollut mitään mahdollisuutta lähteä äitinsä hautajaisiin. Hänellä olisi ollut päähän pantavaksi Antti-veljen lahjoittama vaimovainajaltaan jäänyt silkkihuivi. Se kuului Anna Sofian suruasuun hänen ja hänen lastensa evakkotaipaleella – ja myöhemminkin.
Silloin joulukuun vaihteessa 1939, Paanajärvi oli jäätymäisillään. Monet veneet olivat lähteneet Mäntyniemestä asti evakkoon ja seikkailivat jääriitteen keskellä, mutta selviytyivät kuitenkin Rajalan rantaan, josta heidät tultiin kutsumaan surutaloon hautajaiskahville. Siitä pääsivät osalliseksi myös he, jotka vaelsivat hevosella kuormineen ja karjoineen pohjoisrantaa pitkin – ns. vaivantietä.
Helsinki 3.4.2020
Veli M. Leinonen