Tuhkattujen muistojen Paanajärvi

Kaamoksesta kevääseen!

”Tuhkattujen muistojen Paanajärven” jälkimainingit

Nyt ”Matti turjus turkki päällä” heitti turkkinsa hengariin ja suuntasi kevätaurinkoisille Mustavuoren lumille. Ne olivatkin loistavassa kunnossa kuten aina lumisina talvina, kiitos Helsingin kaupungin liikuntatoimen.  Mahtavaa oli hengästyttää itsensä ja huomata raikaan talviluonnon niin aina innostava vaikutus mieleen ja ajatuksiin. Näin tulin nostaneeksi pääni pois pensaasta jonne asettauduin viime joulukuun loppupuolella kirjoittaakseni ”Tuhkattujen muistojen Paanajärvi” esikoiskirjani. Olin toki julkaissut jo 2017 satasivuisen runokirjan, joka on mielestäni hieman eri viiteryhmää. Haaveenani on ollut tuo kirja jo kauan. Valmiina oli toinenkin tekele, jonka julkaisemista olen pidätellyt jo toista vuotta, mutta voipa olla etten edes julkaise sitä koskaan sellaisenaan. Uusia runoja ajattelin julkaista seuraavaksi.

Tuhkattujen muistojen Paanajärvi-kirjan tarkoitus on ennen muuta kunnioittaa Kuusamon Paanajärveltä lähtöisin olevien naisten, lottien ja lottatyttöjen vaativan rankkaa elämän taivalta. Keskiössö kirjassani on satavuotta maaliskuun 11 päivänä 2021 täyttävä tätini, isäni sisar Elma Sofia.
Kirjassa edetään 1920-luvun rauhattomuuden ja kansalaisodan aikaisten tapahtumien kautta talvi- ja jatkosotaan, jälleenrakennusaikaan ja tuota kautta päähenkilön elämän kulkuun lähes tähän päivään saakka. Teoksessa kerrotaan Paanajärvisten elämästä sukuni näkökulmasta, vaikka perinteinen sukukirja se ei pyri edes olemaan. Kirjani artikkeleihin olen saanut  tutkijanäkökulmaa erityisesti tohtori Leo Koutaniemen ansiokkailla katsauksilla Paanajärven erikoislaatuisen kiinnostavasta luonnosta, sen syntyhistoriasta nykypäivään. Muitakin artikkelilainauksia eri lähteistä siitä löytyy. Kerrotaan mm. tutkijoiden paluusta Paanajärvelle 1989, Paanajärvi Parkin syntyhistoriaa, Paanajärvi-Tavajärvi-seuran syntyhistoriaa, omia ja muiden matkakertomuksia. Muutama aiheeseen liittyvä runonikin sieltä löytyy. Kirjassa on runsaasti kuvia. Kirja on kolmesataasivuinen ja toteutettu värikansin mustavalkopainatuksella taskukirjakokona 185x185 mm, sivupaperi valkoinen munken lynx 100g.

Kirjaa myyn aluksi itse suoramyyntinä lähes omakustannushinnalla. Kirjan painosmäärä on pieni, mutta jos halukkaita ostajia ilmaantuu pystyn tilamaan ja toimittamaan sitä lisää noin parin kolmen viikon toimitusajalla. Nyt maaliskuussa tilattuja kirjoja toimitan henkilökohtaisesti jos toimituspaikat sijaitsevat nelos- tai viitostien varsilla akselilla Helsinki - Oulu – Pudasjärvi – Taivalkoski – Kuusamo. Pääkaupunkiseudulla kirjan saa myös minun toimittamana. Kirja tullee saapuville painosta  viikon 10 aikana.

Kirjan myyntihinta 35 eur, pehmeäkantisena (ensipainos näitä), kovakantisena 45 eur.  Mikäli kirjan haluaa postitettuna hintaan lisätään postikulu, joka on tätä nykyä 5,90 eur.

Helsinki 25 päivä helmikuuta 2021

Veli M. J.
Matin päivän turjurturkki

Havaintoja Paanajärvestä: Fil.toht. Hänninen Kaarlo 1908 osa 3.(3)

Kaarlo Haänninen. Kuva wikipedia.


Tutkijan havaintoja Paanajärvestä

Havainnot on tehty heinäkuun keskivaiheilla leveimmän joen suussa metreissä. Syvyys suulla cm.  Maximinopeus pinnalla joen suussa. Vesimäärä litroisssa 1 sekunnissa.

Oulanganjoki _ 98,5 _310_0,55_72,450

Tervajoki _20_ 215_ 0,58_ 12,880

Mäntyjoki _6 _80_ 1,25_ 2,520

Malinajoki _6 _65_ 2,20_ 2,896

Astervajoki _10,5_ 100_ 0,25_ 1,386

Selkäjoki _7_ 75_ 2,1 _3,450

Pienemmät purot (arv.) – – – 1,500 summa — – 97,082

Lähtevä Oulanka _85_ 350_ 1,1_ 97,485

Vesimäärien mittaukset ovat tehdyt heinäkuun 10-12 p. 1908 Vesimäärien mittaukset ovat tehdyt heinäkuun 10-12 p. 1908, jolloin oli vesi järvessä noin 20 cm korkeammalla keskikorkeutta. Virtojen keskinopeus on laskettu maximinopeudesta pinnalla käyttämällä Wagnerin kaavaa V=0.67 max. Vo+0.027 max. Vo(2), jossa V = joen keskinopeus, Vo = pintanopeus. Oulangan vesimäärää laskiessa olen käyttänyt Harlacherin metodia, olen määrännyt ensin keskinopeuden pinnalla ja siten saadun luvun kertonut 4/5, joten olen saanut virran keskinopeuden sekä sen kertonut profiilin poikkileikkauksen pinta-alalla.

W = t 4 – 5 V Q W = vesimäärä, t = aika, V = pintanopeuden keskiarvo, Q = profiilin poikkileikkauksen pinta-ala.

Paitsi jokia ja puroja tulee järveen myös lukuisasti lähteitä ja vesisuonia, joka johtuu siitä, että järvi on matalalla. Lähteiden olemassaolo tulee talvella parhaiten näkyviin sillä useimmat ovat vedenalaisia ja pitävät talvella järven jäädyttyä rantaa siltä kohdalta sulana.

Haihtumisen tuottama vähennys veden volyymiin verraten on näin syvässä järvessä mitättömän pieni.

Tulvat

Paanajärvi on seudun korkeatulvaisin järvi. Jos keväällä, noin 80 cm vahvuinen, toisinaan vahvempikin, lumivaippa sulaa äkkiä, tuovat vuolaat joet niin paljon vettä järveen, että ahdas Oulangan niska ei kerkiä sitä niellä ja vesi sen tähden nousee nopeasti.

Usein sattuu jäiden lähtö samaan aikaan ja virta painaa ajelehtivat jäät joen matalaan ja ahtaaseen niskaan, joka sitten patoutuu. Silloin nousee vesi nopeasti. Tulva peittää silloin kokonaan suistomaan ja nousee jokea ylöskin päin.

Kahdesti on miesmuistiin sattunut niin korkea tulva, että on häätänyt asukkaat pois Kerkkälän talosta, joka on vähän yläpuolella Kauppilaa ja 3.2 m ylempänä järven pintaa. Kalliossa olevista tulvaviivoista , rannalle tulevan tulvan mukana kulkevista puista sekä jäiden hankaamista rannalla kasvavista puista päättäen nousee tulva keskimäärin keväällä 2.5 m, mutta kovina tulvakeväinä 3.5 m.

Näinkin korkealle saattoin tulvavesi nousta Paanajärven Kauppilan lossirannassa. Kuva Marketta Kakko 1930-luku.

Tulvat eivät tee täällä suuria vahinkoja, sillä rinteiden jyrkkyyden tähden ne eivät pääse levenemään. Muutamien talojen rantapeltoja pyrkivät ne vähän pienentämään. Sen tähden on esim. Heikkalan talossa peitetty järvitörmä varpusuojuksella.

Tulvan aikana on Paanajärven vesi samea, sillä Oulanka purkaa silloin hiekkatörmiään, joilla kasvavat puut juurineen suistuvat jokeen ja yhtyvät ajelehtiviksi rytöpuiksi, jotka kulkeutuivat rannoille. Kun seudun väestö ei niitä korjaa, jäävät ne rannoille paikoin kerroksina lahoamaan.

Kun lähdevedet eivät ole kaukana, ja kun joilla on suuri nopeus, ei tulva järvessä ole pitkä-aikainen. Viikossa menee enin tulva, kahden viikon kuluttua kuivien ilmojen vallitessa vapautuu suurin osa suistomaatakin sen peitosta.


Geologia Vuorilajit

Paanajärven seudulla on sekä sedimenttisiä että purkautuneita vuorilajeja. Vallitseva kivilaji on kvartsiitti. Oulangan ja Kitkajoen varsilla muodostaa se laajoilla aloilla melkein yksin vuoriperän. Siellä täällä pistäytyy siitä esiin diabaasimassoja, paikoin myös dolomiittikallioita.

Järven länsipäässä on kvartsiitti voitolla, mutta kuta enemmän tullaan itäpäähän, sitä enemmän voittaa alaa diabaasi ja erilaiset liuskeet, jotka vuorilajit yhdessä dolomiittikallioiden ja järven keskikohdan pohjoispuolella löytyvän konglomeraatin kanssa muodostavat järveä ympäröivät vuorilajit. Hyvin vaihteleva on siis vuoriperä ympäryställä.

Noin 10 km etelään alkaa graniittiseutu, samoin järven itäpään pohjoispuolella, josta raja kulkee NW. Raakkutunturi on kvartsiittimainen keskeltä nouseva graniittivuori.



Järvisyvänteen synty

Sellaiseen vuoriperään on Oulanka uurtanut uomansa nähtävästi jo präglacialisella ajalla. Yleensähän päätellään, että meidän suurimmat jokiuomamme ovat syntyneet ennen jääkautta. Ja mahdottomaltahan näyttäisi väite, että jääkauden jälkeen olisi joki erodeerannut kallioperustaan kilometriä leveän laakson samalla aikaa kun moreenipohjaiset joet eivät koskienkaan kohdalla ole voineet kuluttaa sanottavasti pohjakiviä.

Sitä paitsi jäiden kulkusuunta, joka yleensä kallioperustalla seuraa maan kaltevuutta (ei kuitenkaan kaikkialla) ja maisemien suuntaa (Moreenimaisemissa riippuu tietysti maisemien suunta päinvastoin jäiden kulkusuunnasta, mutta moreenin pohjalla luullaan olevan saman suuntaisen kallioperustan) osoittaa, että maa on täällä jo ennen jääkautta kallistunut Vienanmerelle päin.

Toinen asia on, onko Paanajärven syvänne ollut ennen jääkautta, vaan onko Oulangan laaksoon vasta jääkaudella, tuolla maamme nykyisten pintamuotojen historiassa niin tärkeällä ajanjaksolla, syntynyt tämä järviallas. Ennekuin koetamme etsiä siihen vastausta, täytyy meidän palauttaa mieliin muutamia läheisesti jääkautta koskevia seikkoja ja samalla etsiä yhdennäköisyyden ja yhtäläisyyksien perusteella muita samanlaisia muodostumia maapallollamme, sillä sama synty luo maisemissa yleensä samat muodot.

Mainitsimme jo alussa, että Paanajärvi muistuttaa ilmeisesti vuonoa. Ja vuonojen yleiset tuntomerkit sopivat siihen hyvin. Nehän ovat kaitaisia ja pitkiä, vähän mutkittelevia ja jyrkkärinteisiä meren lahtia vuoristen mantereiden tai saarien laidoilla.
Niiden poikkileikkaus on U-muotoinen ja pohja pitkin vuonoa loivasti kaarteleva. Ne ovat aina sisäosistaan syvemmät kuin suulta ja kuin meri lähitienoilta. Jos ne joutuisivat erilleen merestä, esiintyisivät ne aina järvisyvänteinä.

Ominaista sitä paitsi on vuonoille, että sivulaaksot tulevat niihin suoraan sivuilta ja ovat usein riippuvia laaksoja. (Hängethal).

Jos meri olisi nykyään niin korkealla, että se ulottuisi järven itäpäähän, olisi järvi tyypillinen vuono. Sellainen aika on ollutkin ja se juuri oikeuttaa vertaamaan tätä järveä vuonoon sitäkin suuremmalla syyllä, koska sillä näyttää olevan takanaan sama kehityshistoria kuin vuonoilla yleensä.

Kun maamme alkoi vapautua jääkauden lopulla sitä painavasta, vahvasta jääpeitteestä ja kun jään reuna alkoi vetäytyä yhä ylemmäksi, seurasi Yoldianmeri sen kintereillä peittäen maamme alleen niin, että ainoastaan korkeimmat kohdat siitä kohosivat. Sitä todistavat lukuisat merenrantaterassien löydöt nykyään merestä kaukana olevissa seuduissa.

Yoldianmeri on ulottunut Paanajärveen saakka, joka siitä on vuononsa pistänyt, kuten se uusimmissa Yoldianmeren kartoissa on esitettykin. De Geer’in isobaasikartassa, jossa ne paikat, jossa vanhat Yoldianmeren terassit ovat yhtä korkealla, on yhdistetty viivalla, kulkee 200 m isobaasi Kuusamon kautta. Terassien pitäisi olla niillä seuduilla 200 m korkeudella tai ylempänä. Nykyiset havainnot todistavat myös sitä.
Taivalkosken pitäjässä, noin 100 peninkulmaa etelään Paanajärveltä on löydetty rantaterassi 217 m nykyistä merenpintaa ylempänä. (Fennia 14, n:o 5. Victor Hackman, Om i norra Finland iakttagana senglaciala strandmärken.)

Itse järven rinteiltä on vaikea huomata aivan selviä rantamerkkejä, jotka selvimmin esiintyvät moreenimaissa. Mutta noin 65 m korkealla järven pinnasta pistävät esiin kallioiset vaarojen kyljet, joissa samalla korkeudella eri vaaroissa näytti kallioissa olevan abrasioonin jälkiä, niissä paikoin, missä rapautuminen ja halkeamishalla ei ole pahasti niitä lohkonut. Selvimmin näkyvät ne itäpään pohjoispuolella.

Selviä terasseja on Kitkajärven rannalla huomattu noin 100 m Paanajärveä ylempänä. Myöskin Isolla Paljakalla, joka on 10 km Mannilan kestikievarista etelään, on huomattu rantapenger 259 m korkeudella. (Sekä Kitkajärven rannalla että Isolla Paljakalla olevat terassihavainnot on tehnyt maisteri Wilkman. A.G. Högbom kirj. ”Om några fluvioglaciala erosionsföreteelser” huomauttaa, että toiset terassit vaarojen rinteillä ovat jään päällysvirtojen synnyttämiä, jotka joet ovat sivunneet rinnettä).

Kun Paanajärvi on vain 152,6 m nykyistä merenpintaa ylempänä, on Yoldianmeren pinta ollut lähimain 100 m järven nykyisen pinnan yläpuolella. Myöskin savikerrostumat todistavat meren olleen jääkauden jälkeen näillä seuduilla. Tavallinen maakerrosten järjestys on, kuten seuraava kuva osoittaa.

Paanajärvi lännen suuntaan kuvattuna lännen suuntaan vanhan valtakunnan rajalinjan paikkeilta.

Helsinki 16.12.2019
Veli M. Leinonen

Havaintoja Paanajärvestä: Fil.toht. Hänninen Kaarlo 1908 osa 2.(3)

Kaarlo Haänninen. Kuva wikipedia.

Syvyyssuhteet

Paanajärvi on epäilemättä Suomen syvin suolaton vesi. Se on läpeensä syvä ja poikkeaa suuresti seutunsa muista järvistä, joiden syvyys ei ole 25 metriä suurempi.

Karl E.F. Ingatius sanoo Paanajärven olevan 70 syltä syvän ja arvattavasti perustuu se jonkun matkustajan tekemiin mittauksiin. Myöskin kansa, jonka tiedonannot järvien syvyyksistä yleensä eivät pidä paikkaansa, puhuu 70 sylen syvyyksistä ja on saanut sen luvun mittaamalla hautoihin laskettaviin nieriäisverkkoihin tarvittavaa laskunuoraa.

Tohtori Oscar Nordqvist on myös tehnyt järvessä muutamia mittauksia saaden sen suuremmaksi syvyydeksi 89 metriä. Ingatiuksen mainitsema luku 70 syltä = 124,6 metriä on jotakuinkin oikea, jonka tekemäni syvyyskartta todistaa.

Helikopterikuva Paanajärven keskivaiheilta itään. Äärivasemmalla häämöttää Pää-Nuorusen huippu ja oikealla Kivakan siluetti.

Allekirjoittanut teki järvessä 35 poikki- ja 2 pitkittäislinjoilla mittaukset, määräten syvyyden aina 70 metrin välimatkalla siellä, missä ei pohja ei osoittanut suurempaa muuttuvaisuutta, missä niin oli, tein välimittauksia. Kaikkiaan tein 850 luotausta, joiden perustuksella on piirretty mukana oleva syvyyskartta, jossa syvyyskäyrät ovat 10 metrin erotuksella.

Järven länsipää on Oulangan tuoman hiekan ja liejun mataloittama pitkältä suistomaan alapuolelta ja järvi syvenee siellä loivasti, joka nähdään siitä, että isobathit ovat harvassa.

Sitä vastoin sivuilla kulkee 10 metrin syvyysviiva aivan lähellä rantaa ja 30-40 metrinkin syvyys alkaa läheltä maata. Siellä, missä syvimmät haudat sattuvat lähelle maata, suistuu veden alainen rinne jyrkemmin kaartuen näihin syyrimpiin syvyyksiin. Mitään pystysuoria seiniä ei ole pohjassa. Veden alaisen rinteen kaltevuus vaihtelee 25-30 asteen välillä järven sivuilla.

Jos pidämme 50 metrin syvyysviivaa syvimpien seutujen rajana, niin saamme niitä Paanajärvestä kaksi, joita erottaa Sirkelän talon kohdalla oleva loiva kynnys.

Länsipuolinen syvin seutu alkaa noin 3 km länsipäästä, kulkee keskijärveä vähitellen syveten ja muodostaa Urovaaran kohdalla 113 metriä syvän haudan.

Siitä lähtien mataloituu ja jakautuu Paananniemen kohdalla kahteen väylään, jotka 65 metrin syvyisinä kiertävät keskijärvellä olevaa 32 metrin syvälle ulottuvaa kohoumaa. Sen itäpuolella leviää syvin seutu, mutta pääuoma kulkee etelälaitaa, muodostaen Selkäjoen suussa, lähellä maata 115 metrin syvyisen haudan.

Paanajärven syvin kohta

Vähän mataloituen kulkee uoma ensin eteläpuolelta, sitten keskijärveä. Pyyläisen talon kohdalla on sillä taas 115,5 metrin syvyys. Kääntyen paremmin pohjoispuolelle keskiviivaa mataloituu se aluksi 90 metriin, mutta painautuu pian Leppälän talosta pohjois-koilliseen, vähän pohjoispuolelta järven keskustaa, 128 metrin syväksi haudaksi, joka on Paanajärven syvin kohta.

Siitä alkaen kohoaa pohja ensin jyrkemmin sitten loiveten ja muodostaa tuon äsken mainitun matalikon Sirkelän kohdalla, jossa syvimmällä kohdalla on vain 18 metrin vesi. Matalikon itäpuolella alkaa 50 metrin syvyys keskijärvellä, kääntyy Mäntyniemen luona pohjoisrannalle, josta se kaartuu taas paremmin eteläpuolelle ja Niskavaaran alla muodostaa 80 metrin kuopan. Oulangan niskaan päin mataloituu se taas loivasti ja siinä mistä koski alkaa, on vettä vain 3 metrin syvyys.

Näillä main Leppälän rannasta koilliseen, hiukan keskijärven pohjoispuolella sijaitsee Paanajärven syvin paikka 124 m, millä perusteella kyseessä oli Suomen syvin järvi.

Huomiota ansaitsee tämän syvimmän uoman jokimainen kääntyileminen. Syvimmät haudat ovat aina siinä, missä järvikin kääntyy ja aina mutkan puolella, samalla tavalla kuin joessa. Omituinen on myöskin Ruskeakallion alla veden alainen tasanko, joka laajalta alalta on melkein yhtä syvä.

Vertailun vuoksi mainittakoon tässä syvyysmitat muutamilla poikkilinjoilla.

* Suistomaan kärjestä pohjoiseen
7 15 17 16 6 1
 
* Paloniemestä etelään
5 28 35 36 38 49 45 48 43 39 36 35 30 23 10 5

* Paananniemestä etelään
8 9 15 19 39 50 65 52 32 45 50 65 60 40 35 17 11

* Selkäjoen suusta pohjoiseen
14 38 47 71 82 90 112 95 90 78 65 55 52 50 50 42 39 35 16

* Ruskeastakalliosta etelään
17 40 44 44 45 47 52 55 55 60 74 57 39 30 10

* Leppälänniemestä pohjoiseen 14 30 45 49 60 72 89 90 85 71 65 64 50 31 24 14 5

* Sirkelästä pohjoiseen
8 12 5 17 15 17 18 20 20 19 18 17 13 10 10 8 6 5

* Mäkelästä etelään
8 17 24 35 48 42 45 48 44 36 45 28 16 7

* Mäntyniemen kohdalla
12 30 55 60 76 71 65 55 58 50 58 30 28 15 9

* Pitkin linjalla Leppälän poikkilinjan syvimmästä kohdasta itään 50 metrin välimatkalla toisistaan olevat mittaukset:
90, 101, 115, 128, 119, 114, 103, 80, 76,


näyttävät pitkittäisprofiililla rinteen nousun tästä syvimmästä haudasta. Sekä nousu- että laskurinteet järven pituussuunnassa eivät ole, kuten pituusprofiili näyttää, jyrkät ja poikittaisprofiileissa esiintyy järven pohja ja siitä nousevat rinteet pyöreäpohjaisessa U-laaksona.

Paanajärven itäpää aamukasteisena sateen jälkeen. Kuvassa järven ainoa saari, pienen pieni Rajasaari.

Rannat

Rannat ovat ehyet ja suorat suurimmalta osalta. Ne, mitä niemeksi sanotaan, ovat järven kääntymiskohtia, joita vastassa on mutkaus toisella rannalla, kuten joessa ja rantaviivat kulkevat siis yhdensuuntaisina.

Lahtia ei myöskään ole, jollei ota lukuun mutkauksia järven molemmissa päissä. Länsipäässä olevaa sanotaan Takalonlahdeksi.

Sen mukaan, minkälainen maanlaatu muodostaa rannikon, erotamme: kalliorannan, louhikkorannan, moreenirannan ja hiekkarannan. Kalliorantaa, jossa aallot lyövät suoraan kiinteää kalliota vastaan, on Ruskeassakalliossa ja Malinavaarassa.

Louhikkorannan muodostavat rinteestä halkeamishallan irrottamat ja rantaan soluneet särmikkäät kivet. Sitä on osaksi Ruskeakallion ja Malinavaaran, osaksi Niskavaaran ja Munavaaran alla.

Hiekkarantoja on sangen vähän, muutamissa niemissä vaan ja suistomaan kupeessa.

Yleisin moreeniranta monen muotoisine, enimmäkseen kuitenkin pyöristettyine rantakivineen, jotka aaltoliike on koon mukaan järjestänyt. –

Keroksellinen savi, jolla on alemmilla rinteillä moreenisoran päällä, ei missään pääse yksin määräämään rantamuotoa, joten ei voi puhua savirannasta tässä järvessä.

Hydrografia

Paanajärvi on Oulangan vesistön keskus. Siinä vasta yhtyvät sen voimakkaimmat sivuhaarat sekä pohjoisesta, että etelästä päin. Järven kautta laskevan vesialueen koko pinta-ala on 6,345 km2.

Veisi liian kauas aiheestamme, jos alkaisimme luetella tämän laajan vesistön kaikkia suurimpiakin järviä. Tyydymme tässä vain luomaan yleissilmäyksen tärkeimpiin vesireitteihin.

Kuten jo mainitsimme, alkaa Oulanka Kuolajärven pitäjästä 66 astetta 40′ pohjoista leveyttä ja 3 astetta 42′ itäistä pituutta, kulkee yläjuoksussaan vuolaana syvässä canonlaaksossa plateaumaisemien lävitse, saapi useita pienempiä lisäjokia ja muodostaa noin 20 km Paanajärvestä mahtavan Kiutakönkään, jossa joki syöksee kalliolta alas. Siitä alaspäin alkaa joen laakso levitä ja sen pohja hiekoittua, sekä virta hiljentyä.

Seitsemän kilometriä järvestä saapi se voimakkaan lisäjoen oikealta, Kitkajoen, joka tuo suuren Kitkajärven ja siihen laskevien vesistöjen vedet. Silläkin on Juumajärvestä alaspäin laskeva canonlaakso, ja muodostaa se useita komeita koskia, joista mainittakoon Jyrävä ja Aallokkokoski.

Omituisia ovat jokilaaksoon Jyrävänniemeltä tulevat syvät vuomat: Jäkälä- ja Hautaniitynvuoma. Ne ovat rinnakkain, yhden suun-taisesti kulkevia halkeamannäköisiä kuiluja plateau-maisemassa, ja noin 80 metriä syviä. Niitä myöten juoksevat purot ovat osaksi maanalaisia.

Kitkajoen yhtymäkohdasta alaspäin levenee Oulangan laakso ja putous joessa on pieni. Lähellä Paanajärven länsipäätä saapi se vielä oikealta Kuusinkijoen, joka tuo Kiitämä- ja Suininkijärvien vedet. Muutamat Kuusingin lähdejärvet ovat Paanajärven itäpään kohdalla, 40 kilometriä etelään. Ne laskevat ensin länttä kohti ja sitten Vuotunkijärvistä kääntyy Kuusinki NE (koillisen) suuntaan.

Tämä on sangen nuori erosioonilaaksossa virtaava joki, jonka voi päättää siitäkin, että joki Ylävuotunkijärvestä laskee kahtena haarana Alavuotunkiin ja siitä taas alkaa Kuusinki kahtena yhtä suurena virtana, jotka sitten yhtyvät.

Vuotunki on 98 metriä Paanjärveä ylempänä. Pohjoisesta tulee järven länsipäähän Tervajoki Sovajärvestä.

Paananienmen itäpuolelle laskee Mäntytunturin liepeiltä alkava Mäntyjoki. Sen lähdelammit ovat 350 metrin korkealla. Joki laskee järveen suoraan sivultapäin ja muodostaa lähellä suutaan 13 metriä korkean putouksen, könkään. Joella on ylempänä tyypillinen U-laakso.

Keskijärven kohdalle laskee vielä pohjoisesta Malinajoki ja itäpäähän Astervajoki saman nimisestä järvestä.

Etelästä tulee Selkäjoki useista järvistä. Kaikki nämä viimeksi mainitut joet muodostavat putouksia järveen laskiessaan. Tulvivien jokien leveys, syvyys ja vesimäärä selviää seuraavasta taulusta.

Paanajärven itäpää. Taustalla rajasaari. Etäämmällä häämöttää Mäntyniemen peltoaukeat ja niiden ylisillä lännenpänä Kuljakallio.
Paanajärven itäpään Astervajokisuu.
Paanajärven Mäntyjokisuun rantaa.
Paanajärven Selkäjoen Selkäkoski. Kuvassa näkyy vielä vanhan myllyn puurakenteita. Myös myllynkivet ovat jokivarressa.

Helsinki 16.12.2019
Veli M. Leinonen

Havaintoja Paanajärvestä: Fil.toht. Hänninen Kaarlo 1908 osa 1.(3)

Hänninen (aik. Törmänen) Kaarlo, filosofian tohtori, tiedemies, kirjailija, kansanedustaja, (synt. Kuusamo 31.10.1876, k. Helsinki 25.03.1939).

Kaarlo Hänninen (31. lokakuuta 1876 Kuusamo – 25. maaliskuuta 1939 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, tutkija ja Maalaisliiton kansanedustaja. Hänen vanhempansa Erland Törmänen ja Susanna Eliaksentytär Käkelä kuuluivat molemmat vauraisiin talonpoikaissukuihin (Wikipedia).

Kaarlo Haänninen. Kuva wikipedia.

Elämäkerta (Wikipedia)

Erlandin ja Susannan perheessä oli paljon lapsia. Kaarlo oli ainoa, joka pantiin kouluun. Hän kävi koulunsa Kuusamon kirkonkylän yksityisessä kansakoulussa ollen luokkansa parhaimpia oppilaita.

Luonteeltaan Kaarlo oli hiljainen pohtija. Pojan tiedonhalu ilmeni innokkaana kyselemisenä ja kuuntelemisena. Koulusivistystä on nyt tarpeeksi, tuumi isä Erland, Hännis-Lanteri kansakoulun päättyessä. Kuitenkin pastori ja kansakouluntarkastaja J. Reini suostutteli isän laittamaan poikansa Jyväskylän seminaariin.

Hänninen opiskeli opettajaksi Jyväskylän seminaarissa vuosina 1897–1899. Valmistumisvuonna hän teki kahden toverinsa kanssa pitkän matkan Vienan Karjalaan ja Ruijan Lappiin ja julkaisi myöhemmin kokemuksensa kirjassaan Kolme partiopoikaa Lapin erämaassa.

1900 Kaarlo Hänninen sai ensimmäisen opettajan virkansa Kemistä. Hän ryhtyi miltei saman tien suorittamaan ylioppilastutkintoa yksityisoppilaana. Tenttimässä hän kävi Helsingissä. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1906, minkä jälkeen hän muutti perheineen Helsinkiin, kirjoittautui Helsingin Aleksanterin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan ja alkoi opiskella pääaineenaan maantiede. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1910.

Hänninen tutustui tulevaan vaimoonsa Rauha Saima Falleriin opiskelumatkallansa ja avioitui 1902. Perheeseen syntyi seitsemän lasta ja Hänninen muutti perheineen Helsinkiin. He palasivat Kemiin vuonna 1910 ja Hänninen palkattiin tuntiopettajaksi Kemin yhteiskouluun. Hän ei kuitenkaan viihtynyt virassaan kuin vuoteen 1913 asti. Sen jälkeen hänestä tuli Helsingin suomalaisen jatko-opiston maantieteen lehtori, jonka virassa hän toimi 1920 asti.

Kaarlo halusi jatkaa opintojaan ja tutkimuksiaan. Hän valmisteli väitöskirjaansa kuusamolaisista drumlinmaisemien järvistä ja reiteistä Oulankajoen alueella Kuusamossa. Se valmistuikin vuonna 1915. Helsingin suomalaisen jatko-opiston maantieteen lehtorina hän toimi samalla vuoteen 1920 asti lähdetiedot Wikipedia).



Kaunokirjallinen tuotanto

Kiveliön karkurit, saksalaisten sotavankien seikkailuja Lapin ja Pohjois-Suomen erämaissa (WSOY 1923)
Kiveliön kuningas (WSOY 1923)
Jäämeren sankari, kertomus (WSOY 1925)
Suomen samoilijat : Aslak Morottajan ja Jorma Jussilan retkeilyjä osa I Pohjois Suomessa (Valistus 1926)
Kaksi karkulaista (WSOY 1927)
Suomen samoilijat II : Jorma Jussila ja Aslak Morottaja Pohjanmaalla ja Hämeessä (Valistus 1928)
Eläinten olympialaiset ja muita eläinsatuja (Valistus 1929) Karhun kosto (WSOY 1929) Arjak, heimonsa viimeinen (WSOY 1930) Suomen samoilijat : Aslak Morottajan ja Jorma Jussilan retkeilyjä Suomen eri seuduissa osa III Keski-, Itä- ja Etelä-Suomessa (Valistus 1930)
Kuningas Äyräpää (WSOY 1931) Bobi eli eläinten valtakunta (Valistus 1932) Nuori sissipäällikkö, historiallinen romaani (WSOY 1933)
Aslak Jaur, kertomus Suomen muinaisuudesta (WSOY 1934)
Kolme partiopoikaa Lapin erämaassa (WSOY 1936)

Muu kirjallinen tuotanto

Havaintoja Paanajärvestä (Suomen maantieteellinen yhdistys 1912)
Drumlinmaisemien järvistä ja reiteistä Oulankajoen alueella Kuusamossa, väitöskirja (Suomen maantieteellinen yhdistys 1915)

Nykyaikainen maantieteen opetus (Valistus 1916) Yleismaantiede : oppikouluja ja seminaareja sekä yksinopiskelua varten (Kirja 1920)

K. E. Kivirikon kanssa Kananhoidon käsikirja (WSOY 1924), Jaakko Kiven kanssa Talousmaantiede 1, Euroopan maat (Kirja 1924) Talousmaantiede 2, Aasia, Afrikka, Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka ja Australia (Kirja 1924) Uusi oppikoulun maantiede (Kirja 1924) K. E. Kivirikon kanssa Kansakoulun maantieto ja kotiseutu-oppi (Valistus 1925) Maantieteen opetus 1 (Valistus 1925) Oulun-Kuusamon rautatie (1925) Kuvia Suomesta : luontoa, elämää, kulttuuria, toimittajat Kaarlo Hänninen, J. E. Rosberg, Viljo Tolvanen. (Otava 1927) Yleismaantieteen pääpiirteet : opettajia ja yksinopiskelua varten (Valistus 1927) Maantieteen opetus 2 : Kotiseutuoppi : läksyttäinen valmistuskirja (Valistus 1928) Lyhyt talousmaantieto : maamieskouluja, kansakoulujatko-opetusta ja opintokerhoja varten (Valistus 1929) Oulun-Kuusamon-Paanajärven rautatie (1929) Lisämaan antamisesta Kuusamon kunnan liian pienille tiloille sekä sanotussa kunnassa olevien viljelys- ja asunto-alueiden muodostamisesta itsenäisiksi tiloiksi (1931)

Paanajärvi kuvattuna helikopterista 1990-luku.

Havaintoja Paanajärvestä (Suomen maantieteellinen yhdistys 1912)

Havaintoja Paanajärvestä (sivu 1.)

Kesällä, vuonna 1908 olin Maantieteellisen yhdistykseon kustannuksella tilaisuudessa tekemään syvyysmittaukset Paanajärvessä ja samalla lisäämään ennen tekemiäni havaintoja maantieteellisistä seikoista paikkakunnalla.
*
Tutkimusvälineinä olen käyttänyt syvyysmittauskonetta, jossa oli vaskinen luotilanka. Veden lämpösuhteita määrätessä käytin syvyyslämpömittaria, jolla tein mittaukset samassa paikassa, keskijärvellä kello 2 päivällä. Ilman lämpöä tutkiessa käytin paitsi tavallista lämpömittaria, maximi- ja minimilämpömittareita, jotka olivat sijoitetut auringonpaisteelta ja säteilyltä suojattuun paikkaan. Korkeusmittauksissa käytin Elfvingin peiliä ja aneroidibanometria = ilmapuntari. Jyrkkiä seiniä mittasin nuoralla. Kun vielä mainitsen kompassin, kulmapeilin sekä veden läpinäkyväisyyttä tutkiessa käyttämäni 20 cm laajan valkean laudan, ovat välineeni luetellut.

Tutkimuksiani paikallisista lämpösuhteista, varsinkin vuorokautisesta suurimmasta lämpövaihtelusta ja paisteisten päiväin korkeasta keskipäivän lämmöstä, joissa suhteissa seutu on merkillinen, haittasi minua alkukesällä vallitsevat, tavallista kylmemmät ilmat, jollaisia sattuu vain jonkun kerran miesmuistiin.

Kun sitten heinäkuun lopulla ilmat muuttuivat helteisiksi, olin jo matkustanut sieltä pois. Järvitutkimuksena, sanan täydessä merkityksessä en voi näitä muutamia havaintojani esittää, sillä tutkimusaika, toista kuukautta, oli liian lyhyt ja välineeni osaksi puutteelliset. Mutta jos ne jossain määrin selittävät Paanajärven omitusta luontoa, jota muutamat Pohjolan Sveitsiksi ylistelevät, ja jos ne ovat pienenä lisänä maamme, Tuhatjärvien maan, vielä alullaolevalle järvitutkimukselle, niin tuottaa se minulle mielihyvää. Samalla lausun vilpittömät kiitokseni opettajalleni professori J.E. Rosbergille hyvistä ohjeista.

Utuisen sadeaamun selkeytyessä Paanajärvi näyttää parhaimman mystisen karun kauneutensa 1995.

Geografia

Vienanmereen laskeva Koutajoki, joka vie vettä suuresta Tuoppa-, Pää- ja Koutajärvestä, saa lisäjokia myös Suomen puolelta, Pohjanlahden ja Vienanmeren välillä olevalta vedenjakajalta.

Suurin niistä on Pääjärveen lännestä laskeva Oulanganjoki, joka alkaa 66 (astetta) 40′ pohjoista leveyttä ja 3 (astetta) 42′ itäistä pituutta. (Helsingin kautta kulkeva meridiani on otettu ensimmäiseksi). Sen laaksoon, lähelle nykyistä Venäjän rajaa on muodostunut Paanajärvi. Maantieteellisesti määrättynä on se 66 astetta 17′ tienoilla pohjoista leveyttä ja 5 asteen seudullaitäistä pituutta.

Paanajärven seutu on hyvin vuorinen. Korkeimmat, puuttomat, pyöreät tunturilakat kohoavat yli 500 metriin merenpinnasta ja antavat seudulle jylhän leiman. Järvi on syvällä vaarojen uomassa ja näyttää joiltakin lähitienoon tunturilta katsoessa kuilunomaiselta, mutta rannalta katsoja, joka näkee edessään tämän kaitaisen, syvällä jyrkkien rinteiden välissä olevan järven, luulisi näkevänsä vuonomaisen, jollei tietäisi, että seutu on 14 peninkulmaa merestä.

Ilmakuvassa Paanajärven pohjoisrantaa.

Oulangan laakso, joka jo Paanajärven yläpuolella on noin kilometrin levyinen, ei paljoa levene järven kohdalla. Suistomaan alapuolella, ei paljoa levene järven kohdalla.

Suistomaan alapuolelta, Kyllintalojen kohdalta on se 1,460 metriä. Itäänpäin se vähän kapenee järven puolivälistä, Leppälänniemestä alkaen ja on Mäkelän luota vain 680 metriä.

Järven pituus keskiviivaa mitattuna on 23,5 kilometriä, linnuntietä on päiden väli 21 kilometriä, sillä järvi loivasti, jokimaisesti kaartelee. Pinta-alaltaan on se 22,75 km2.

Oulangan pääsuunta on alussa NW-SE (luode-kaakko), mutta Paanajärven länsipäässä kääntyy laakson suunta N 84 astetta E.

Järven itäpäästä lähtiessä kulkee laakso aluksi SE kaakon) suuntaan, kääntyen sitten W-E (lounaaseen), joka on sen vallitseva suunta Pääjärveen saakka.

Järven absoluuttista korkeutta määrätessä, jossa aina on käytetty barometrihavaintoja, on tultu hyvin erilaisiin tuloksiin, riippuen kai siitä, että sitä laskiessa on usein täytynyt turvautua lyhytaikaisiin havannoihin, joissa paikalliset, normaalista poikkeavat ilmanpaineolot voivat tuntuvasti vaikuttaa tulokseen.

Tohtori Oscar Nordqvistin mukaan on järvi 111,8 metriä korkealla. Tohtori Karl E. Hirn on saanut (v. 1893) korkeusluvuksi 215,5 metriä. Laskettuani keskiarvon 38 barometrihavainnosta, jotka sain Geologiselta Toimistolta, sain Paanajärven absoluuttiseksi korkeudeksi 152,6 metriä. Kun havainnot ovat tehdyt pitempien aikojen kuluessa, ei niissä paikalliset ilmanpainehäiriöt tule niin tuntumaan, kuin lyhytaikaisissa, joten luku lienee lähellä oikeaa.

Ympäristöönsä verraten on järvi matalalla, sillä jos neljän kilometrin etäisyydellä vedettäisiin viiva järven ympäri, kulkisi se keskimäärin 200 metriä järven yläpuolella.

Vaaroilla, jotka kulkevat pitkinä rinteinä järven sivuja, liittyen välittömästi länsipäässä Oulangan laakson rinteisiin, ja ovat vain järveen melkein kohtisuorasti sivultapäin laskevien sivujoki- ja purolaaksojen eroittamat, on omat nimensä, varsinkin korkeimmilla huipuilla.

Välittömästi järvestä kohoavat ja 1 km lähempänä olevat vaarat nousevat merenpinnasta lukien:
* Kyökkäysvaara, Oulangan suun pohjoispuolella, 270 m,
* Urovaara, Rajalan ja Heikkalan välillä, 254 m,
* Honkavaara 290 m,
* Kulja, Mäntyniemen länsipuolella, 410 m,
* Munavaara, sen vastapäätä 435 m.

Vähän taampana ovat kukkulat korkeammat. Niinpä
* Raakkutunturi, joka on noin 5 km Mäntyjoen laaksoa ylöspäin, on 475 m,
* Mäntytunturi, vähän pohjoisempana 576 m.

Maiseman korkeimmat huiput eteläpuolella vaihtelevat 300-400 metrin välillä. Järviuomasta kohottua tasaantuvat maisemat sekä etelään että pohjoiseen päin. Varsinkin pohjoispuolella on niillä tunturileima, sillä ylimmät huiput ovat puurajaa korkeammalla.
Sivurinteet kohoavat järvestä keskimäärin 30 asteen kulmassa. Monessa paikassa jyrkkyyden näyttää niissä määräävän kivilajien lohkeamissuunnat.

Pohjoisrinteet ovat yleensä jyrkemmät,
* Ruskeakallio, joka on Selkäjoen suun kohdalla, pohjoisrannalla, kohoaa pystysuorana seinänä 50,5 metriin.
* Malinavaaran rinteet nousevat 45-50 asteen kulmassa.
Näissä, samoin kuin
* Niskavaarassa ja paikoin
*  Munavaarassa nousee kallio-, tai rappautuneiden lohkareiden peittämä rinne järvestä saakka.

Muualla ovat alimmat rinteet moreenin peittämät, jotka laakson sivumorenit ovat paikoin vahvojakin, kuten Mäntyjoen suussa, jossa se on 11 metriä vahva. Enimmäkseen on kuitenkin moreeni vain ohuena peitteenä kallion päällä ja antaa rinteitä peittävälle havumetsälle juurtumismahdollisuuden.

Talot ovat rakennetut moreenirinteille, joissa on alapuolella savensekaisen hiekan muodostamia vanhoja järvialluviooneja. Viljelyksen suuremmalle leviämiselle ei ole mahdollisuutta, sillä ylempänä pistää esiin jokaisen vaaran kyljestä kiinteä kallio. Se muistuttaa hyvin vuonoasutusta.

Mäntyniemen periferia Kuljan kalliolta kuvattuna 1995.

Helsinki 16.12.2019
Veli M. Leinonen

Oskari Tokoin Agitaatiomatka Paanajärvelle 1919

Oskari Tokoin ja Muurmannin suomalaisen legioonan hiihtokomppanian agitaatiomatka Paanajärvelle v.1919

Agitaatiomatka Paanajärvelle kansalaissodan tiimellyksessä

Tässä yhteydessä olen käyttänyt tietolähteenä Irene Tokoin kirjoittamaa, Oskari Tokoin muistiinpanoihin perustuvaa elämänkerrallista teosta; ”Maanpakolaisen elämää”, jossa kerrotaan Oskari Tokoin värikkäistä elämänvaiheista.

Muurmanin legioonan joukkoja tulistelemassa jossain Pohjois-Vienan perukoilla 1919.
Paanajärven itäpäässä 2011 loka-marraskuun vaihteessa.

Paanajärvellä 1919 tapahtunut, kansalaissodan tapahtumiin liittyvä, Tokoin agitaatiomatka, johon liittyi laiton rajanylitys, on erikoinen ja jossain määrin huvittavakin kansalaissotaamme liittyvä tapahtuma.

Tapahtuma-aika oli maaliskuun 15 päivänä 1919, ja tapahtumapaikkana, kuinkas muuten, jälleen Mäntyniemi, missä sijaitsi Suomen n. 25 hengen rajavartioasema.

Muurmannin Suomalainen legioona

Sen jälkeen kun liittolaisjoukkojen päämaja oli muutettu Arkangeliin, kenraali Poole kehotti mupdostamaan siellä olevista terveistä suomalaisista Suomalaiseen legioonaan liitettävän komppanian, joka siellä vaatetetaan, aseistetaan ja harjoitetaan sekä sen jälkeen lähetetään Pohjois-Karjalaan. Kun kaikki terveet miehet koottiin yhteen saatiin 70 miestä käsittävä komppania, jonka päälliköksi luutnantin arvolla kenraali Poole  nimitti Aarne Orjatsalon. Komppania majoitettiin Solombolan kasarmiiin ja harjoitukset alkoivat. Emil Elo ja Tokoi liitettiin upseereina yleisesikunnan ns. Intelligence-osastoon.
Tehtäväksemme annettiin Suomen asioiden seuraaminen ja esikunnalle esitteleminen. Jouduimme tällöin olemaan ikään kuin Suomen edustajina liittolaisten yleisesikunnassa.

Muurmannin Suomalaisen legioonan päällikkyydestä käytiin pitkiä neuvotteluja. Aluksi päällikkönä toimi ranskalainen kapteeni Metz, mutta myöhemmin tehtävään nimitettiin kanadalainen eversti-luutnantti Richard S.P. Burton. Ehdolla oli myös suomalaisia mm. August Wesley ja Aarne Orjatsalo (myöh. Alaric Arnee, koska kenraali Pool ei osannut lausua hänen nimeään oikein). Tokoin mielipidettäkin asiaan kysyttiin, ja hän pelkäsi mahdollista sisäistä sekaannusta jos jompi kumpi mainituista olisi nimitetty, joten Burtonin nimitys oli myös hänen mieleen.

Eversti Burtonin nimitys osoittautui onnellisemmaksi ratkaisuksi kuin aluksi luultiin. Burton ei ollut ainoastaan sotilas vaan hän oli myös suuri ihmistuntija, ja ennen kaikkea alaistensa suuri ystävä, joka tahtoi ja kykeni selvittämään monet ilmenneet vaikeatkin asiat. Hän eli lisäksi parasta miehuuttaan, oli kaksi tuumaa yli kuuden jalan, solakka ja ryhdikäs ja herätti kunnioitusta ja luottamusta jokaisessa, joka hänet kohtasi.

Legioonan kokoonpano

Legioonan pääjoukot oli muodostettu niistä hajallisista ryhmistä,  jotka joutuivat talvella 1918 pakenemaan Pohjois-Suomesta rajan yli Vienaan. Kuolassa, Kemijärvellä ja Kuusamossa muodostetut punakaartilaisjoukot, huonosti aseistettuna ja kokonaan harjaantumattomina sekä johtoa vailla, eivät kyenneet pitämään puoliaan, eivät kyenneet pitämään puoliaan paremmin varustettuja ja johdettuja valkoisia vastaan, vaan joutuivat perääntymään rajan toiselle puolelle. Ainoa sotilasopetusta saanut oli Kuusamon kirkonkylästä kauppiaaan poika Iivo Ahava, joka oli palvellut venäläisissä joukoissa ja kohonnut upseerin arvoon ja joka vallankumouksen puhjettua oli saapunut kotiseudulleen.

Tätä noin tuhannen miehen suuruista joukkoa, joka oli eri-ikäistä, poikasista vanhoihin miehiin asti, seurasi joukko vaimoja. Se perääntyi vastavalmistunutta Muurmannin rataa kohti, jossa toivoi saavansa avustusta siellä mahdollisesti olevilta venäläisiltä joukoilta. Valkoiset kuitenkin seurasivat perässä yli rajan ja jälkitaisteluita käytiin Soukelon kylässä ja Kivisalmessa lähellä Ruvan kylää. Kun valkoiset eivät myöskään kyenneet tai eivät tahtoneet seurata kauemmaksi, niin perääntyvät punaiset saapuivat Näsöön, Muurmannin radan varteen.

Koska asuntoja ei ollut asuttiin korsuissa, havumajoissa ja nuotiotulilla. Tilanne oli kauhistuttava, sillä mukana olleet elintarvikkeet alkoivat loppua eikä mistään ollut saatavissa lisää. Punatauti ja keripukki raivosivat valtoimenaan, ja joka päiv saatiin kaivaa useita maahan. Jopa parikymmentä kuoli päivässä. Tämä joukko oli tuomittu katoamaan lyhyen ajan kuluessa.

Pelastus saatiin, kun amiraalin Kempin joukot saapuivat Muurmanskiin Venäläisten kutsumana. Sen tarkoitus oli estää saksalaisia saamasta sukellusveneilleen tukiasemaa Muurmannin ja Jäämeren rannoilla. Sen maalle laskemat joukot saivat myös vapaasti edetä etelään muodostamaan tukiasemia pitkin Muurmannin radan vartta. Näin kohdatessaan suomalaiset liittolaisjoukkojen kenraali Poole suostui ottamaan  suomalaisten rippeet palvelukseensa, ruokkiakseen, vaatettaakseen ja aseistaakseen heidät. Näin he olivat liittolaisten joukoissa taistelemassa saksalaisia vastaan ja estämään saksalaisia pääsemästä Muurmannin radalle.

Legionaan majapaikaksi valittiin Näsön satama ja sen läheiset rautatien parakit ja asemahuoneet, sekä Näsön vaihde. Lisää pakolaisia saapui Suomesta melkein joka päivä, varsinkin sen jälkeen kun Suomen lehdissä oli kerrottu legioonan perustamisesta. Näin vankilereiltä karanneita ja muuten pakoon päässeitä miehiä alkoi saapua aina Etelä-Suomesta asti. Näistä joukoista muodostui Suomalaisen Muurmannin legioona, noin puolitoistatuhatta miestä. Joukoissa oli kunnon ainesta, mutta oli myös vanhoja ja muuten vain sotilaselämään kykenemätöntä väkeä. Joukon harjoittaminen ja koossapitäminen vaati suuria ponnistuksia ja suurta sovittelukykyä.

Aselepo 11 päivä marraskuuta 1918 aiheutti suomalaisjoukoille hämmennyksen tilan, koska ei ollut tietoa mikä tulisi olemaan heidän kohtalonsa. Se herätti levottomuutta ja pelkoa; melkein tuntui siltä kuin sota olisi päättynyt liian aikaisin. Varkaudet seurasivat sotaa. Siellä oli englantilaisia, ranskalaisia, italialaisia, serbialaisia, venäläisiä valkoisia, pieni joukko amerikkalaisia ja suomalaisia. Tavaraa kuljettavista junista katosi suuria määriä tavaraa, varsinkin ruokaa ja vaatteita. Lopulta suomalaislegioona hoiti junien vartioinnin ja varkaudet saatiin melkein tyystin loppumaan.

Agitaatiomatka Paanajärvelle 19.-26.1.1919

Tähän Mäntyniemen taloryhmän pihapiiriin Pekka Kakkisen joukot saapuivat yllättäin tammikuussa 1919, yhtään laukausta ei silti ammuttu.

Suomesta kantautuneet tiedot kertoivat, että eduskunta oli hajoitettu ja Mannerheim oli määrännyt uudet vaalit pidettäviksi maaliskuun 15-16 päivinä 1919. Siitä  huolimatta että legioonalaiset palvelivat liittolaisten ameijassa, he käsittivät olevansa Suomen kansalaisia ja oikeutettuja käyttämään äänioikeuttaan. Siitä oliko heidät merkitty äänestysluetteloon vai ei, ei ollu tietoa, mutta asiasta päätettiin ottaa selkoa. Ehdotin, että mennään käymään Suomessa ja pidetään siellä edes yksi kunnon vaalikokous, lähetetään valtakirjat ja pyydetään otetta vaaliluettelosta, jolla sitten käydään äänestämässä lähimmässä äänestyspaikassa.

Mutta kuka menee ja miten menee, sillä legioona ei voinut yhtenä joukkona lähteä? Päätettiin, että suksikomppania tekee retken Suomen Paanajärvelle. Taisihan se päätös olla vastoin sotilassääntöjä, sillä legioona oli liittolaisten komennon alainen osasto, joka ei noin vain voinut lähteä liikkeelle ja mennä rajan yli toisen valtakunnan puolelle, varsinkaan aseistettuna. Mutta ilman aseita sellainen retki taas olisi ollut liian rohkea, koska vihollissuhteet edelleenkin vallitsivat Suomen ja Venäjän rajalla.
Suksikomppania, jossa silloin oli 125 miestä, majaili Kannanahdessa. Sieltä täytyi kulkea ensin Näsöön ja sieltä Kanasen, Ruvan, Soukelon ja Vartiolammen kylien kautta Paanajärvelle, jolloin matkaa tuli n. 190 km.
Tammikuun lopulla v.1919 tulivatkin tasaiset pakkassäät. Ensimmäisenä päivänä päätettiin hiihtää Kantalahdesta Näsöön (n.50 km), sieltä 90 km Ruvan kylään, ja edelleen Vartiolammen kylään, ja vasta neljäntenä päivänä 18 km matka Paanajärven Mäntyniemen taloon. Suomen rajavartiojoukon tiedettiin majailevan Mäntyniemen talossa Paanajärven itäpäässä.

Matka suunniteltiin niin, että perillä ollaan lauantaina puolen päivän aikaan ja viivytään yö talossa, jotta keritään lähettää tietoja ympäristön kyliin ja kutsua ihmisiä sunnuntaina pidettävään vaalikokoukseen, jossa Tokoi puhuisi. Matkan varrella tarvittava muona lähetettiin kahdella hevosella Vartiolammen kylään, ja siitä kukin otti kahden päivän annoksen reppuun.

Näin sitten hiihdettiin nihkeän pakkaskelin vallitessa väsyneinä Vartiolammen kylään, jossa kaikki saivat levätä tarpeekseen, sillä Paanajärvelle lähdettiin vasta päivän koittaessa, ollaksemme perillä puolen päivän aikaan.

Vaikka tiedettiin, Mäntyniemen talossa majailevasta rajavartio-osastosta, sen suuruudesta ei oltu varmoja. Varsinkaan ei tiedetty miten heidät otettaisiin vastaan. Siitä vain oltiin varmoja, että jos se vastaankin panee, se voidaan nopeasti voittaa.

Kaiken varalta joukko jaettiin kolmeen osastoon. Yksi osasto hiihti Paanajärven alapäästä jäätä pitkin Mäntyniemeen, toinen kaartaa metsiä myöten Mäntyniemen kohdalla sijaitsevalle vaaralle, ja laskee sieltä suoraan pihalle, ja kolmas joukko hiihtää pitkin rantaa, niin että jokainen joukko on perillä samaan aikaan, kuitenkin niin, että vaaralta laskevat joukot tulevat ensinnä talon pihaan.

Vaaran päältä laskevalle joukolle määrättiin johtajaksi rohkea ja notkea suksimies Pekka Kakkinen. Hänen vesipullonsa täytettiin tulisella Jamaica-rommilla, josta annettaisiin tuliaisryypyt, jos vastaanotto olisi suopea, mutta reppuun pantiin myös riittävästi panoksia siltä varalta, että vastaanotto olisi epäystävällinen.

Pekka joukkoineen, noin 25 miestä, hiihti vaaran päälle ja laski sieltä huimaa vauhtia keskelle talon pihaa. Mäntyniemessä oli vain kymmenkunta miestä, kersantti Pullin johdolla, ja niistäkin suurin osa sattui olemaan saunassa, kun kersantti Pulli oli parin toverinsa kanssa heiniä hakemassa.

Vieraita ei siis ollut odotettu, joten Pekan joukon ilmestyminen talon pihalle oli täydellinen yllätys. Hämminki kävi sitäkin suuremmaksi, kun samaan aikaan toinen kolonna hiihti pihaan järven rantaa pitkin ja kolmas nousi ylös järven jäältä. Saunassa olevat rajamiehet tulivat ulos ilkialastomina, kädet ylhäällä ilmoittaen antautuvansa taisteluitta. Pekka Kakkinen, joka ensimäisenä kiiruhtaa saunan ovelle, ottaa rommipullon repustaan ja sanoo:”Mitä te höpisette antautumisesta! Menkää pistämään housut jalkaanne ja paita päällenne ja ottakaa tästä saunaryypyt.” Se oli miehille merkkinä siitä, että oltiin tultu sopumielessä eikä tappeluaikeissa. Myöhemmin kersantti Pullikin tovereineen saapui heinäkuormineen, ja hänen kanssaan sopu sitten virallisesti vahvistettiin.

Mäntyniemen puhelimella soitettiin yläpäähän rajavartioston esikuntaan ilmoittaen, että täällä on vieraita. Kerrottiin, että heitä voi tulla puhuttelemaan, sillä vieraat ovat tulleet ystävällisessä hengessä vain niin kuin vaaliagitaatiomatkalle.
Esikunnan upseerit eivät olleet uskoakseen, vaikka kersantti Pulli kuinka vakuutti. Mutta kun pantiin suksikomppanian soittoniekat hanuristi Sipola ja viulunsoittaja Ahola musisoimaan puhelimen ääressä, niin alkoivat uskoa.

Mäntyniemessä pidettiin hauskaa ja talonväkeä kestittiin ruualla ja juomalla. Puhelimella ym. keinoin levitettiin tietoa Paanjärvisille, että Mäntyniemessä olisi sunnuntaina 25 tammikuuta (1919) suuri vaalikokous, jossa puhuu Suomen eduskunnan entinen puhemies ja Suomen entinen pääministeri Oskari Tokoi.

Niin oli sunnuntaina Mäntyniemen tupa täynnä köyhää kansaa, etupäässä torppareita ja muita työläisiä, mutta oli talollisiakin. Vaalikokoukseen saapuivat myös rajavartioston upseerit Paanajärven yläpäästä. Keskustelu oli ystävällistä, ja upseerit lupasivat saattaa esikuntansa tietoon ja Suomen hallituksen tietoon Suomalaisen Legioonan suksikomppanian matkan ystävällisen tarkoituksen.

Lähettipä Tokoi ja kumppanit vielä vaaliluettelo-otteeseen liittyvät valtakirjatkin Mäntyniemestä virallisin allekirjoituksin varustettuna. Ei liene kuitenkaan tietoa siitä saapuiko Tokoin valtakirja ja valtuutus koskaan Aatu Halmeelle asti.

Myöhemmin ko. joukkojen komentajaa Eversti Burtonia syytettiin kyseisestä ilmeisen luvattomasta rajanylityksestä. Hän lähti selvittämään asiaa  Paanajärvelle henkilökohtaisesti, jolloin hän ja hänen seurassaan olleet kapteeni Haggard, kersantti Paul Lehto, ja lähetti August Kuusiniemi pidätettiin Suomen rajavartioiden toimesta. Vaan eipä Burton asiaa purematta niellyt, vaan vaati saada luvan lähettää sähkösanoman Mannerheimille, jossa hän jyrkin sanoin vaati vapauttamista. Mannerheim vastasi, että englantilaiset olisi vapautettava, mutta suomalaiset olisi tuotava pidätettyinä Helsinkiin. Mutta Burton vastasi, että ellei suomalaisiakin vapauteta hänkin tulisi Helsinkiin. Ja niin lopulta Mannerheim antoi käskyn palauttaa suomalaisetkin Burtonin komentoon, sekä pyysi osoittamaan heidän palvelijoilleen kohteliaisuutta.

Iivo Ahava

Mirko Harjula (2006, 447) kertoo Iivosta seuraavaa:


Iivo Ahava syntyi vienankarjalaisen kauppiaan perheeseen Uhtualla 19.2.1896, kävi kansankoulun Kuusamossa ja kauppakoulun Oulussa, lähti sitten Helsnkiin kauppaopistoon.

Toisen tiedon mukaan erotettiin Rovaniemen yhteiskoulusta alkuvuodesta 1916. Liittyi Venäjän armeijaan, osallistui sotatoimiin Galitsian rintamalla, yleni kersantiksi ja sai 2 Yrjön ristiä urheudesta. Palveli vuonna 1917 Oulussa.

Johti Muurmannin radan työläisten järjestymistä Suomen punakaartin pohjoiseksi rintamaksi Kantalahdessa helmikuussa 1918, johti rintamaa maaliskuusta 1918 alkaen taistelussa valkoisen Suomen joukkoja vastaan.

Liittyi brittien Muurmannin suomalaiseen legioonaan ja sai brittiläisen luutnantin viran. Osallistui taisteluun valkoisia vastaan elokuussa 1918. Osallistui talvella 1919 karjalaisten nationalistien toimintaan, valittiin helmikuussa 1919 näiden Karjalan kansalliskomiteaan.

Valkoiset venäläiset pidättivät ja serbit ampuivat Ahavan rintamien välissä Urosjärven eteläpuolella Muurmannin radalla 16.4.1919″

Iivo Ahava sotilasasussaan.

Iivo Ahavan kohtalo

Emeritusprof. Jukka Nevakivi kirjoittaa Muurmannin legioona (1970, passim) teoksessaan seuraavaa:

”Suomalaisen legioonan samoin sitä ennen SPK:n (Suomen punakaarti) pohjoisen retkikunnan hyvät suhteet karjalaisiin johtuivat tärkeältä osaltaan siitä, että kummassakin joukossa keskeisissä tehtävissä toiminut Iivo Ahava oli täysiverinen vienankarjalainen.

Hänen isänsä, uhtualainen Paavo Afanasjev, oli pojan lapsena ollessa muuttanut perheineen Suomen puolelle Kuusamoon ja luonuut siellä asemansa paikkakunnan yhtenä johtavista kauppiaista.

Paavo Ahava oli elänyt aluksi venäläisten hallinnollisen karkotusmääräysten alaisena, mutta ei luopunut kansallisista harrastuksistaan. Hän oli ollut ensimmästen mukana perustamassa Vienankarjalaisten liittoa ja Karjalan Sivistysseuraa ja levittämässä niiden vaikutusta rajan itäpuolelle. Nimenomaan Karjalan asia enemmän kuin mikään muu antaa leimansa Iivon lapsuuden ja nuoruuden aatteellisille vaikutteille. Mitä 2 sotavuotta ja vallankumouksen kokeminen Venäjän armeijassa saattoivatkaan lisätä hänen maailmankatsomukseensa, tuntuu perusta säilyneen entisenä: Iivo Ahava ilmeisesti luotti, että Venäjän uusi johto kunnioittaisi kansojen itsemääräämisoikeutta niin pitkälle, että antaisi Karjalan kuten Suomenkin päättää omasta tulevaisuudestaan ja muodostaa oman valtion kansallisella pohjalla. Viite 46)

mts 209 viite 46): Karjalan sivistysseuran piirissä oli nähtävästi v 1918 alkutalvesta vakavasti suunniteltu itäkarjalaisen delegaation lähettämistä Pietariin pyytämään kansankomissaarien neuvostolta autonomiaa Venäjän Karjalalle.

Muurmannin legioonan tarkoituksemattomaksi varuskunta palvelukseksi muuttunut toiminta ei voinut tyydyttää Ahavaa eikä edistää Karjalan asiaa. Tammikuun lopulla 1919 Ahava pyysi ja sai luvan siirtyä Vienan Kemiin sijoitettuun karjalaisen rykmentin esikuntaan.

Kemin karjalaisten kokouksessa 17-18.2.1919 Ahavan poliittisena neuvonantajana toimi Oskar Tokoi, kokouksen suomenkieliseksi sihteeriksi valitun Ahavan lukemassa alustuksessa esitettiin, että Karjala julistettaisiin itsenäiseksi valtioksi…

Kemin kokousta on pidettävä kansallismielisten karjalaisten vastatoimena suomalaisten miehittämissä Karjalan osissa ja Suomessa pidetyille kokouksille, joissa oli vaadittu Karjalan liittämistä Suomen yhteyteen. Vaikka kokouksen päätöksissä oli sosialistien vaikutukseen viittaavia piirteitä, sitä ei voi leimata yksin punaisten puuhaksi. Alustuksen loppuponnet, jotka kokous sanasta sanaan hyväksyi, paljastavat miksi silloiseen Suomeen liittymistä ei pidetty itsestään selvänä: ”Karjalan yhteiskunnalliset rikkaudet ovat säilytettävät Karjalan kansallisena omaisuutena…Karjalan tuleva hallitusmuoto on oleva täysin demokraattinen.”

Liittoutuneiden ja valkoisten venäläisten taholta päätökseen suhtauduttiin ehdottoman kielteisesti.

Yrityksestä ei ollut muita tuloksia kuin että sen johtohenkilöt joutuivat epäilyksen alaiseksi. Tokoi vältti vangitsemisen brittiläisen majuri Burtonin avulla. Sen sijaan Ahava pidätettiin tiettävästi jo maaliskuun 1919 alussa, jolloin karjalaisessa rykementissä ilmoitettiin havaitun kapinahankkeita ja siltä takavarikoitiin kaikki konetuliaseet.

Suomalaisen legioonan kapinavaiheen jälkeen 6.4.1919 Ahava pidätettiin toisen kerran. Koska häntä ei kuitenkaan katsottu voitavan tuomita kenttäoikeudessa, hänet ehdotettiin palautettavaksi suomalaiseen legioonaan. Syystä tai toisesta tätä ei kuitenkaan toteutettu, vaan Ahava pakotettiin valitsemaan Pohjois-Venäjän hallituksen näihin aikoihin kaikille tarjoama mahdollisuus siirtyä linjojen yli bolsevekkien puolelle.

Prikaatin sotapäiväkirjasta päätellen Ahava kyydittiin väkisin etelään viimeistään kymmen päivää pidättämisen jälkeen (eli 16.4.1919 KS). Siirryttyään ilmeisesti junalla liittoutuneiden vastavaltaamalle Urosjärven (Urosozeron) asemalle Seejärven itäpuolelle, hän lähti 13. rykmenttiin kuuluneen ltn Robinsonin kanssa ylittämään aseman eteläpuolelle muodostunutta rintamaan.

Robinson ilmoitti virallisesti jättäneensä Ahavan liittoutuneiden ulommaisten asemien eteen. Myöhemmin Ahava löydettiin ei-kenenkään maalta ammuttuna, kenen toimesta, sitä ei tiedetä – sikäli kuin sitä koskaan tutkittiinkaan. Yleisesti pidettiin syyllisinä serbialaisia, joita oli tähän aikaan liittoutuneiden rintamalla radan varressa. Itkonen väitti kuitenkin kuuleensa Muurmanskissa valkoisten venäläisten suusta, että verityön olisi tehnyt heikäläinen kapteeni Dietovin johtama komennuskunta.

Wapaus-lehden julkaiseman uutisen mukaan puna-armeijalaiset olivat löytäneet Iivo Ahavan ruumiin 24.4.1919:

”Ahavan rummis oli pahoin runneltu. Kylki oli verille asti revitty. Silmästä oli toverimme ammuttu ja kuula tullut päästä ulos. Verta oli runsaasti seudulla, joka osoittaa että oli ollut luultavasti kova tappelu, ennen kuin Ahava oli henkensä menettänyt. Ruumiin taskusta löytyi paperi josta ilmeni, että kuollut oli ns. Karjalan pataljoonan kapteeni Iivo Ahava, joka oli toimestaan vapautettu ylempää päällystöä kohtaan osoitetusta epäkunnioittavasta menettelystään”

Iivo Ahava

Uutinen Iivo Ahavan kuolemasta herätti tavatonta järkytystä legioonassa. Poikkeuksetta kaikki elossa olevat legioonalaiset samoin kuin kirjalliset lähteet pitivät häntä legioonan pidetyimpänä upseerina.
Vaikka hänen sotilaallisissa kyvyissään ja poliittisissa käsityksissään olisi ollut toivomisen varaa, kukaan ei voinut asettaa kyseenalaiseksi Ahavan rohkeutta, rehellisyyttä eikä jalomielisyyttä.

Nuoren päällikön kohtalo tuntui sitäkin traagisemmalta, kun kaikki tunsivat hänen kielteisen asenteensa turhan väkivallan käyttöön. Hänen kuolemansa oli epäoikeudenmukainen, tarpeeton ja julma. Se oli pelottava muistutus vaaroista, jotka näinä viikkoina ympäröivät legioonaa niin sisältä kuin ulkoa.”

Pentti Haapalan ja Tuomas Hopun (toim) teoksessa Sisällisodasta (2009, 388) kerrotaan seuraavaa: Sodan jälkeen ;

Heimosodat ja Muurmannin legioona

”Mannerheimin päiväkäsky 23.2.1918, jossa valkoisen armeijan tavoitteeksi julistettiin myös Itä-Karjalan vapauttaminen ja Suur-Suomi, oli lähtölaukaus Vienaan suuntautuville retkille kevättalvella 1918. Pohjoinen, jääkärikapteeni K.M.Walleniuksen johtama n. 1 200 miehen osasto yritti miehittää huhtikuussa 1918 Pohjois-Vienaa, mutta yritys epäonnistui. Vastassa oli Iivo Ahavan johtama punakaarti, joka pyrki hyökkäämään Pohjois-Suomeen valkoisten armeijan selustaan. Rajan takana käytiin lukuisia pienehköjä mutta verisiä taisteluja, jotka kokonaisuudessaan päättyivät ratkaisemattomaan.”

Artikkelissaan Iivo Ahava, punainen heimosoturi, (Studia Historica 1967, passim) Nevakivi kirjoittaa mm.

”Iivo Ahava oli täysverinen vienankarjalainen. Hän oli syntynyt 13.2.1896 Uhtualla sekä isän että äidin puolelta tunnettua talonpoikaissukua olevaan viisilapsisen perheen esikoisena (Lähteenä tässä on Iivo Ahavan sisaren rva Veera Parviaisen antama tieto). Isä Paavo, alkuperäiseltä sukunimeltään Afanasjev, muutti sittemmin Suomen puolelle Kuusamoon, missä hän loi asemansa eräänä paikkakunnan johtavimmista kauppiasta ulottaen liiketoimensa Ouluun saakka.

Iivo Ahavan asema punakaartin rintamakomentajana oli äärimmäisen vaikea, olihan syntyisin Kuusamon varakkaimpiin kuuluneesta perheestä, jonka isä liikkui valkoisten asioilla ympäri Karjalaa, ja jonka nuorempi veli Paavo Ahava oli tiedustelijana ja karttoittajana sekä sisar Veera Ahava lääkintätehtävissä Walleniuksen esikunnassa. ”

Helsinki 16.4.2013
Veli M. Leinonen