Appeni oli tunnetusti kätevä käsistään. Teki melkein mitä vain. Osasi purkaa, koota ja korjata auton kuin auton. Taitava hevosmies ja puutöissäkin melkoinen mestari. Oli Laatokan karjalan evakkoja muuttaessaan Savon seudun Leppävirralle.
Olipa kerran hän ystävänsä Reinon kanssa hiukan viihteellä. Keskenään rupattelivat niitä ja näitä, kavereita kun olivat, ja muutaman snapsi siinä meni. Reinolla oli pihassaan vanha savolaismallinen veneen rämä, joka oli päässyt rapistumaan jo niin, että päivä paistoi laudoituksen läpi siellä ja täältä. Hyvä se oli aikansa, tuumasi Reino, kavereiden tarkastallessa venhoa samalla kun koettelivat sen sivulautojen lujuutta. Parhaiten tuo tekee tehtävänsä juhannuskokkotarpeena, toteaa Reino.
Mutta tilanteen kehittyessä jo leikinlaskun suuntaan, heittää Ate puolileikillään, että saatan minä tuosta markan maksaa! Markanko! Ihanko markan, kysyy Reino? Mikä ettei, naurahtaa hän ja haasteen vielä Atelle heittää. Jos tuosta veneen vteet, saat kossupullon kaupan päälle!
Kaupat syntyivät ja eipä aikaakaan, kun Ate oli autotallissaan kyseisen veneen kimpussa. Hiukan purkutyötä, uudet ylisen laidat venelaudasta ja niin muotoutuu ehjä savolaisvenho, joka tuhdisti tervattuna vaikutti suorastaan kaunottarelta.
Siinä on sulle vene jos kiinnostaa, tuumaa Ate, tarjoten minulle heti miten savolaismallisen omistajuutta.
Kiitos, kyllä kelpaa, vastaan. Kallavees, Kallavees, Konnuslahti, Unnukka ja Konnuksen kanava. Kalavesille minä heti mielin verkonlaskuun ja n uistelupuuhiin.
Ja niin rantautui tämä savolaisvenekaunotar Unnukanlahteen Leppävirralla kesällä 1978, ja niine hyvineen kossupullo päätyi appiukolleni.
Nyt minulla oli omistuksessani komea, mutta painava, vesitiivis tervapastillin tuoksuinen savolaiskaunotar. Syvissä vesissä ne kalat uivat, olisi voinut sanoa veneestäkin, mutta mukava sillä oli soudella ja sutjakkaan se kulki. Hankin venhoon vielä viisiheppaisen Terhi perämoottorin, ja niin moniot kerrat sillä pörrättiin pitkin Soisalonsaaren ympärysvesiä verkkoja laskien ja vetouistellen. Mikä parasta yksin ajellen, veneen keula pysyi tukevasti alhaalla, vaikka ajeli kaasu pohjassa. Veneen syvätervaus oli myös näin tehnyt tehtävänsä.
Suvipäivänä kerran kaverini kanssa, päätimme ajella Konnuksen kanavan kautta Oravikosken maisemiin. Vieheet uivat veneen perässä ottikalan toivossa. Niin matka taittui verkalleen, ja muutaman tunnin jälkeen saavuimme Konnuksen kanavasulkuun.
Kuinka ollakaan samaa sulkua lähestyi myös sisävesialus Esso Saimaa. Istuskelimme veneessämme kaikessa rauhassa lähestyvää alusta katsellen. Huomasimme, että olipa ahtaanpuoleinen kanava noin isolle alukselle.
Koska veneeni moottori oli sammuksissa, ajattelimme siirtyä eteenpäin laivan edestä, kun edessämme oleva sulku viimein avautui. Terhin käynnistysyrityksistä huolimatta, suomalaisen koneteollisuuden lahja venekansalle , ei suostunut käynnistymään. Vielä muutamia hätäisiä yrityksiä vielä tein, mutta Terhi pysyi hiljaisena. Esso Saimaa lähestyi ja repi kyljillään kanavan reunusta. Nyt tuli hätä käteen. Ei siinä auttanut silloin enää muu, kuin hyppäsimme äkkiä ylös veneestä kanavan reunan ylisille. Muuutoin olisimme liiskautuneet, ja savoilaismallinen veden jumalatar olisi siirtynyt ahdin valtakuntaan.
Tottahan toki Terhi käynnistyi tapahtuman jälkeen ensi- nykäisyllä.
Kaikki Terhiä käyttäneet varmaan muistavat, että Terhiä piti jäähdyttää n. 10 minuuttia ennen uutta käynnistystä, jos sen oli erehtynyt ajolämpimänä sammuttamaan. Siksipä Terhi pidettiin tuon opetuksen jälkeen aina käynnissä, varsinkin kun kanavasulkuun ajettiin.
