Solovetskin luostarisaaret Vienanmerellä
Vierailu Solovetskin luostarisaarille on mielenkiintoinen retki arktiseen luontoon keskelle Vienanmeren saaristoa napapiirin tuntumaan.
Matkalla saareen pääsee bongaamaan maitovalaita ja hylkeitä.
Luostarin syntyhistoria ulottuu aina vuoteen 1424, jonka jälkeen saaressa on eletty hyvin toisistaan poikkeavia aikakausia.
Tämä Vienanmeren hengellisen elämän keskus on nykyään hyvin suosittu vierailukohde, jonka takia retken suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin varsinkin jos haluaa yöpyä saaren majataloissa
Solovetskin luostarin synty
Solokan luostarisaaren asuttivat v.1430-luvulla Savvati ja Hermann nimiset veikkoset, jotka rakensivat asuinsijansa saaren Sekirnaja-vuorelle. Mainittua vuosikymmenen loppupuolta pidetään yleisesti luostarin syntyaikana.
Savvatin kuoltua saarelle saapui Zosima-niminen erakko, jonka sanottiin olevan karjalalaisia ja kotoisin Äänisniemen Tolvujan kylästä. Savvatti tiettävästi vaikutti alunperin Valkeajärven Luostarissa, missä hän ei ollut tyytynyt asemaansa, ja saapui Valomon kautta Solovetskin saarelle.
Perustietoja
Vienanmerellä sijaitsevat luostarisaaret ovat 165 km pohjoisen napapiirin eteläpuolella (N 65.01.540/E 035.42.710). Vienan Kemistä merimatka Solokaan on noin 40 km. Merimatkan aikana voi hyvinkin nähdä maitovalaita, jotka ilmestyvät hengittämään pintaan.
Saaristo on n.300 neliökilometrin suuruinen. Alueeseen kuuuluvat Iso ja Pieni Solovetski, Iso ja Pieni Muksalma, Iso ja Pieni Jänissaari, sekä Hanhisaari. Keskilämpötila helmikuussa -11C. Solokan saarissa on laskettu olevan peräti 300 järveä. Igumeni Filipin aikana 1500-luvulla niistä 52 järveä yhdistettiin kanavilla ja näin saatiin luostarin viereinen Pyhäjärvi vesitettyä jopa niin, että veden voimalla pyöritettiin luostarin myllyä.
Saaren peruselinkeinoihin on kuulunut alusta lukien kalastus. Turskan ja kampelan lisäksi pyydettiin silakkaa, jota toimitettiin sillinä jopa tsaarin ruokapöytään. Aikoinaan pyydettiin myös maitovalaita eli belugoita, sekä hylkeitä. Tuloja saatiin mös suolan keittämöistä (52 keittämöä), joiden tuotanto oli sosialisoitu Nowgorodin hallitsijan päätöksellä luostarin käyttöön. Saarella harjoitettin myös poronhoitoa sinne siirretyn peurakannan ansiosta.
Luostarirakennukset rakennettiin alunperin puusta, jota oli saarilla runsaasti. Useat tulipalot kuitenkin tuhosivat alkuperäiset rakennukset, ja viimeisen suurpalon v.1538 jälkeen ne rakennettiin uudelleen. Mm. Filipin aikaan vuosina 1552-1557 rakennettiin yksi alueen arkkitehtuurin muistomerkki Trapeza ruokasali, joka oli aikanaan Venäjän suurin ruokasali. Salin 475 neliömetrin tilaan mahtui 400 henkeä ruokailemaan, ja sali rakennettiin yhden kannatuspylvään varaan, mikä oli tuohon aikaan ennennäkemätöntä. Rakentamista edesauttoin oma tiilitehdas, jossa valmistetut tiilet olivat tosi laadukkaita.
Saaren synkeät vuosikymmenet ajoittuvat 1900-luvun alkuun, kun lokakuun vallankumouksen jälkeen saaresta kehittyi vankileirien saaristo, jonne venäläisälymystöä ja muita ”järjestelmän vihollisia” karkoitettiin systemaattisesti. 800:sta sadastatuhannesta henkilöstä arvellaan peräti sadantuhannen menehtyneen tai tulleen teloitetuksi.
Nykyisin saarella asustaa vajaa tuhat asukasta ja n. 50 munkkia.
© Veli M. Leinonen
Hki 6.10.2011, päivitetty 30.11.2020
