Pohjanhovissa 1972-1973

Pohjanhovin palveluoppikoulu Rovaniemellä 1972

Elokuussa 1972 saavuin Rovaniemelle. Olin saanut tietää, että Hotelli Pohjanhovissa oli vapautumassa piccolon paikka. Elma-Sofia tätini sen tiedoksi saattoi.

Pohjanhovi oli tuolloin pohjolan Lapin perukan kuuluisin hotelli-ravintola, eikä syyttä. Siihen aikaan hotelli kuului Suomen Matkailijayhdistyksen Matkaravinto-ketjuun, jolla oli käytössä logolyhennys MR. Tästä vääräleuat olivat keksineet MR-suomennoksen, ”matkalla voi syödä huonompaakin ruokaa,” mikä Pohjanhovin kohdalla ei pitänyt paikkaansa. Päinvastoin Pohjanhovi oli kuuluisa hyvästä ruuastaan, joita olivat mm. loistelohi ja poronkäristys.

Alkuperäinen Pohjanhovi valmistui jo 1936 syyskuussa. Talvisodassa hotelli toimi sotasairaalana ja lokakuussa 1944 saksalaiset räjäyttivät sen maan tasalle. Alkuperäisestä hotellista säilyi vain maanalainen kellari, minne perustettiin ravintola sodan päätyttyä. Pohjanhovi sai uuden elämän 1947, kun se rakennettiin uudelleen. Hotellissa oli majoitustilaa 200 vieraalle. Hotellin yhteydessä toimi pesula, leipomo ja sikala. Nämä eivät olleet enää käytössä 1972 aikoihin, vaan kellari toimi asiakkaiden ajoneuvojen säilytyspaikkana.

Rovaniemi näytti huomattavasti suuremmalta kaupungilta mitä se todellisuudessa olikaan, ainakin maalaispojan silmin. Kaupunkiesittelyn sain V-8 Simcan etuistuimella autokoulunopettaja Esko Palokarin toimiessa kuljettajana ja oppaana. Koskikatua laskeuduttiin juhlavasti Kemijoen rantaan missä Pohjanhovikin sijaitsi.

Olin melko maalaistollo tullessani Rovaniemelle. Pitkä tukka oli siihen aikaan liki joka jätkällä, niin minullakin.
Aluksi nuorimies vietiin parturiin ja sitten vaatekauppaan, mistä hankittiin klubitakki ja suorat housut kravatteineen. Sitten marssittiin hotellinjohtaja Nurmen haastateltvaksi. Ilmeisesti suositukset olivat kohdallaan, kun sain paikan.

Piccolon tehtävään minut perehdytti suuremmoisella intensiteetilla ja ammattitaidolla eräs rovaniemeläinen nuori mies, joka oli jättämässä työpaikkansa jatkamaan opintojaan.

Homma lähti siitä, että asiakkaiden saapumista päivystettiin jo hotellin pääsisäänkäynnin edustalla. Asiakkaat tietysti tervehdittiin ensiksi ja toivotettiin tervetulleeksi. Tartuttiin matkatavaroihin, jotka roudattiin ne aluksi hotellin aulaan. Respan tiskillä ojennettiin kynä majoituskortteineen. Auton avaimet saatiin talliin ajoa varten samalla kertaa. Sen jälkeen laukut ja asiakkaat  veräjäovihissiin.
Hotellissa oli kolme kerrosta.  Mikäli hississä oli tungosta, hissin liukuva veräjä ja ovi suljettiin. Painettiin haluttua kerrosta nappulasta, ja juostiin itse siihen kerrokseen mihin hissi oli menossa ja niin oltiin avaamassa asiakkaalle jo  ovea. Asiakas saatettiin huoneeseen, ojennettiin huoneen avain ja selostettiin aamias- ja huonepalveluajat, kerrottiin iltaohjelma tärppeineen ja  otettiin pöytävaraus mahdollista ravintolavierailua varten.  Ennen postumista kysyttiin mahdolliset toivomukset huoneeseen toimitettavan syötävän tai juotavan suhteen.  Yöaikaan voitiin tarjota esim. yövoileipiä respan jääkaapista. Toivotettiin vielä loppuksi tilanteesta riippuen,”hyvät yöt”, tai ”toivottavasti viihdytte.”  Mikäli asiakas tunsi saaneensa hyvää palvelua, tippikäteen kolisi aina mukava määrä kolikoita, joista kertyi kuukaudessa vähintäänkin varsinaisen palkan suuruinen lisäansio. Tavanomainen päivä tuotti tuolloin helposti satakin markkaa, mikä oli tuntuva palkkalisä. Vielä ajettiin mahdollinen ajoneuvo talliin, ja niin palveluprotokolla saatiin välivaiheeseen.  Asiakkaan lähtiessä protokolla toistui käänteisesti liki samaan tyyliin parkkipaikalle autoon saattaen.

Näin homma lähti sujumaan sutjakkaan. Piccolon tehtäviin kuului päivävuorossa myös kaupunkiasioiden hoitaminen. Mm. poliisilaitokselle toimitettiin arkipäivisin kaikkien kirjautuneiden asiakkaiden majoituskortit. Käytiin postissa, toimitettiin ja noudettiin asiakkaiden vaatteita pesulaan ja takaisin yms.

Hotellissa vieraili runsaasti norjalaisia ja ruotsalaisia varsinkin viikonloppuisin. Viikolla asiakkaina oli pääasiassa reppurit, edustajat ts. erinäiset kauppamatkustajat. Koska he vierailivat säännöllisesti pitämässä asiakastilaisuuksiaan erillissä näyttelyhuoneissa heihin muodostui usein hyvinkin tuttavallinen ja luottamuksellinen asiakassuhde.  Vakiovieraita olivat myös silloisen Finnairin miehistöt, jotka yöpyivät hotellissa päivittäin. Näin meille itsekullekin hotellissa työskenteleville tuli lemppariasiakkkaita ja vastavuoroisesti lempparipalvelijoita kunkin mieltymyksen tai työvuorojen mukaisesti.


Jaguaarimiehet

Vakioasiakkaisiin kuuluivat myös eräät veljekset, joita nimitän ”jaguaarimiehiksi.” Yleensä nämä varakkaat herrasmiehet ilmestyivät  pidennetyn viikonlopun viettoon.  Veljekset saapuivat yleensä perjaintain iltapäivällä. Olin kaiketi tehnyt heihin miellyttävän palveluvaikutuksen, joten olin heidän nimikkopalvelija.

Taas kerran herrat saapuivat.  Tyylikäs uusi punainen Jaguar XJ6 saapui pihaan. Eikun protokollan mukaiset vastaanottoseremoniat ja herrojen viikonloppu rävähti käyntiin. Juomaa hyö nautivat heti alkuun ja sitä toimitettiin huoneeseen. Illansuussa tuli pyyntö lähteä kuljettajaksi lentoasemakeikalle.  Niin ajeltiin kentälle ja vastaanotettiin pari viehättävää neitokaista herrojen seuraksi.  Mukavaa viikonloppua vietettiin. Meno oli kosteaa ja vauhdikasta. Siinä maalaispojan maailmankatsomus ja silmät avautuivat hämmästyttävällä tavalla. Seurasi sunnuntain puolenpäivän aika. Veljekset hälyttivät jälleen kerran huoneisiinsa. Kysyttiin voisinko kuljettaa heidät Kemiin,  mistä toinen veljistä jatkaisi autojuna-kuljetuksella Helsinkiin. Kerroin olevani neljään saakka työvuorosssa, mutta jos portieeri vapauttaa minut työvelvollisuudesta, sopiihan se. Niin toinen veljeksistä marssi portierin luokse, ja pikaisen neuvottelun tuloksena minut vapautettiin työvuorosta suitsait, ja kymmenen markkaa vilahti portierin Villen taskuun.
Niin seurue asettautui Jaguarin nahkapenkeille ja rattoisa matkanteko alkoi hauskanpitotunnelmissa. Tervolassa pysähdyttiin Ossaus-nimiseen restoranttiin, missä nautittiin ruokaa ja juomaa. Paikka osoittautui viihtyisäksi, ja kun palvelu pelasi aikaakin vierähti. Lopulta, jo myöhässä aikataulusta, matka jatkui kohti Kemiä. Siellä seurue jalkautui johonkin kaupunkiasuntoon, ja minä kruisailin jakella Kemin punaisen torin ympärillä.
Lopulta kävi niin, ettei ollut Helsinkiin menijöitä, kun juna oli mennyt justiinsa. Toinen veljeksistä naisineen jäi Kemiin, ja minä lähdin ajamaan kohti Helsinkiä, melko tiedottomassa tilassa olevan isäntäni kanssa.  Aluksi ajettiin Ouluun, missä vierailtiin paikallisessa apteekissa.

Tankattiin jossain Kempeleen maisemissa.  Palveluasemia olivat vielä siihen aikaan. Kaveri tuli tankkaamaan kertoen tankin olevan täysi. Minä puolestani kerroin, että laittaisitko tuon toisenkin tankin täyteen. Autossa oli nimittäin pari tankkia. Toisen tyhjentyessä kojelaudan napista vaihdettiin täydelle tankille. Tultiin Liminkaan missä vierailtiin isäntäni ystävän luona. Siellä varattiin hotellimajoitus Jyväskylän Laajavuoresta. Sitten tasan keskiyöllä matka jatkui juuri silloin valmistunutta uutta nelostietä pitkin. Syyskuun aikaa elettiin. Kattorajoituksia ei tuolloin tunnettu. Hyvä uusi öljysorapinta oli kuin tehty jaguaarille. Kärsämäen eteläpuolella oli vielä n. 10 km tietyöpätkä, muutoin tie oli valmis ja hyväpintainen. Eikä siinä matkalla vitkasteltu. Laajavuoren pihaan saavuttiin tasan kello kaksi yöllä 320 km matkanajon jälkeen.

Majoituttiin ja tilattiin syötävää ja juotavaa isännälle. Minun piti noutaa vielä naisseuraa kaupungilta. Juhlat tietenkin taas jatkuivat aamutuimaan saakka. Melkoista sekomeininkiä se oli. Laajavuoren wieninleike perunamuuseineen jäi kyllä ikimuistona mieleen. Niin hyvältä se ei ole sen jälkeenkään koskan maistunut. Vasikanleike, sitruunasiivu kapriksella ja anjoviksella ryyditettynä kera perunamuusin oli vertaansa vailla.

Aamulla isännän ja seuralaisen juomapuoli oli lopussa. Isäntä pyysi minua noutamaan paikallisesta alkosta ns. täyden lastin. Alaikäinen vielä olin. Siihen aikaan vasta 20-vuotias sai ostaa väkeviä, puhumattakaan täyslastista. Ajoin jaguaarilla viinakaupan oven eteen ja astelin myymälään. Pyysin palveluhenkilökuntaa edustavalta naiselta täyslastia. Hän katsoo minua silmiin kysyen:”onkos sitä ikää?” Mitäs luulette, vastaan reippaasti ja käännän katseeni kadulla seisovaan jaguaariin. Niin poistuin täyslastini kanssa takaisin Laajavuoren hotelliin.

Isännän ja seuralaisen päivä jatkui juopottelun merkeissä. Iltamyöhällä lähdettiin jatkamaan matkaa Helsinkiin isännän kotipuoleen. Yön pimeinä tunteina saavuin Järvenpäähän ja lopulta Helsinkiin, missä ajelin Espoon ja Helsingin väliä eestaas odotellen, että isäntä heräisi humalastaan kertomaan osoitteensa. Aamutuimaan päästiin isännän asunnolle. Saunottiin ja syötiin. Ennen kuin silmiä ehdittiin ummistaa saapui talon emäntä pihaan, mikä tarkoitti juhlien loppumista ja palaamista arkeen.

Reissu jäi kyllä mieleen, eikä jäänyt ainutkertaiseksi näiden veljesten kanssa. Rahaa tuli pari saturaista, lentolippu ja rannekello palkkioksi reissusta. Hyvä ettei potkuja tullut, koska olin töistä poissa koko maanantaipäivän – lupahan oli annettu vain sunnuntaita varten.  No, ei tullut potkuja kuitenkaan, nähtiin ilmeisesti, että tätä se hyvä asiakaspalvelu joskus vaatii.

22.8.2020 Veli M. Leinonen (korjattu Muurola Tervolaksi ja ravintolan nimeksi Ossaus 26.11.2020)