Veskasen siikasyksy
Kesällä 1968 ryhtyi Jussi-setä rakentamaan Pyhävaaran länsipuolelle huvilaa, jonka tilaajana oli silloinen TVH. Myös minut rekrytoitiin raksaporukkan apupojaksi. Mitään kovin tavatonta se ei ollut, koska kaikki aiemmatkin kesät olin viettänyt hanslankarin hommissa milloin milläkin rakennustyömaalla Kuusamossa.
Tällä kertaa työmatka oli tavallista pitempi. Matka tehtiin Jupiter-merkkisellä mopolla Torangista lähtien.
Veskaseen ajeltiin silloista vanhaa hiekkapäällysteistä ja mutkaista viitostietä. Suunnilleen 2 km ennen Pyhäjärveä käännyttiin länteen, kohti Kuontivaaraa. Heti tien alussa saimme saattajaksemme saksanpaimenkoiran, joka oli lähes perskannikassa kiinni, mutta puremaan se ei koskaan päässyt.
Kuontivaaran tiellä ohitettiin lähietäisyydeltä Pyhävaaran sileäpintaiset kalliohuiput jylhine rinteineen. Matka kesti runsaan tunnin ja loppumatka oli helppoa mutta jyrkkää alamäkeä. Jokisillan ylittämisen jälkeen käännyttiin oikealle, kunnes päädyttiin Veskasen järven rantaan.
Veskasen järvi ts. Iso-Veska oli vajaa kaksi kilometriä pitkä, kohtuullisen matala, pieni ja suorantainen järvi, jonka pohjoispäästä lähtevä joki laski Kuontijärveen. Ainoastaan järven eteläpää oli kallioista ja kovarantaista metsämaata, jossa kasvoi enimmäkseen kuusipuita. Veskasen järvi oli myös kalaisa, mikä kävi selville koko kesäkauden jatkuneen pyynnin aikana. Verkot koettiin aina aamun ensitunteina, ja niistä piti valmistaa päivän ateria. Minun vakiotehtävänä olikin ruuanvalmistus rakennusmiehille. Meitä oli kolme ruokakuntaan kuuluvaa työmaalla. Kolmas mies oli Jussi-sedän veli, Uuno.
Iltapäiväateria oli hyvin pelkistetty ja ohjeistettu Jussin toimesta, eikä siitä poikettu koskaan. Kattilaan heitettiin aluksi puolikiloa suolaista voita (tuskin vähäsuolaista oli edes tarjolla tuohon aikaan) Sulavoihin lisättiin peratut kalapalat kokonaisina tai lohkottuina, riippuen kalojen koosta. Mausteeksi suolaa, muutama maustepippuri. Haudutettiin n. 20-30 minuuttia. Valituksia ei koskaan tullut. Raskas työ vaati rasvaista evästä. Ilta-ateria ja aamupala syötiin aina Kuusamossa, joten välipalaksi puraistiin voileipää ja nokipannukahvit hörpättiin sokerikorppujen kera.
Ja niin oli kesä kääntynyt syksyn lokakuuksi. Arvuuteltiin milloin ne yöpakkaset alkavat! Niinä aikoina lähdettiinkin vaihteeksi taas Veskaselle, mutta tällä kertaa Jussi-sedän serkun, Vihtorin ajoneuvolla. Vihtorilla oli mukanaan harvempia n. 40-60 mm siikaverkkoja puolenkymmentä.
Iltaehtoon puolella soudettiin järven pohjoispäähän Veskasjokisuun tuntumaan, minne verkot laskettiin yökaudeksi.
Seuraavana aamuna pakkashuuru valkaisi paikoin maakannasta ja lehdettömiä puita. Odotimme mielenkiinnolla mikä olisi tilanne saalistilanne Veskasella! Ja hupsista, järven pinta oli rantoja myösten kirkkaan kuultavan jääpeitteen verhoama. Vene tönäistiin vesille ja palju saaveineen kökötti veneen peräpäässä. Mukava jääriitteen rapina rymitti kuulaan tuulettoman aamun odottavan jännittynyttä tunnelmaa.
Lopulta pääsimme verkon nostoon. Heti totesimme, että siika likkeellä ja kutupuuhissa. Voi sitä pohjasiikojen paljoutta, mitä verkosta nousi. Paljolti joukossa näytti olevan pulskia mätisiikoja. Niin täyttyi iso saavi äärilaitoja myöten kukkuralleen. Onnistuneen yöpyynnin iloinen puheensorina tiivisti tunnelmaa.
Lopulta rantauduttiin ja kalat suolistettiin. Mätipussit otettiin erikseen talteen puhdistusta ja suolausta varten, mutta suolattavia siikoja ei suomustettu. Heti syötävät paisto- ja keittosiiat toki suomustettiin. Suurin osa suolattiin puusaaviin limittäin ja kerroksittain. Tuoretta paisto- ja keittosiikaa syötiin sitten monta päivää. Myös suolasiikavarasto talven varalle oli huomattava. Koskaan en ole moista siian paljoutta onnistunut näkemään .
Helsinki 9.4.2020
Veli M. Leinonen