Mustikassa

Lokuun alussa 2004 sonnustauduin  mustikka-metsään.  Nuoruusvuosina se oli enemmän tai vähemmän  pakkopullaa, koska tapana oli lähes kodissa kuin kodissa kotitarvemustikoiden kerääminen. Syyskuussa joka oppilaan velvollisuus oli puolukoiden toimittaminen kouluun. Näin kouluruokailun aine-kustannuksia saatiin kohtuullistettua. Samalla me nuoret saimme  hyötyliikuntaa. Muistelen, että saimme tuolloin ns. perunannostoloman, joka vastasi nykyistä syyslomaa.

Mustikkareissu suuntautui Kuusamosta länteen maaselän mustikkarinteille Kalliovaaraan. Lähimetsään vaellettuani, mustikkaa ei juuri päässyt kertymään. Päätin lähteä kohti läheistä suota, löytääkseni edes korpihillaa. Piti ylittää kosteikko ja purontapainen metsäoja, kunnes pääsin suolle.  Muutama kuivuudesta kärsinyt hilla sieltä täältä, siinä koko saalis. Etenin vaaran rinteen läheisyyteen suon reunaan, mistä olisi luullut korpihillaa löytyvän, vaan ei sielläkään.

Mustikkarohmupoimuri koko komeudessaan.

Edessäni näkyi kilometrin pituinen suokaistale jonne suuntasin katseeni.  Silmiini erottui kaukana  suon laidassa isokokoinen uroshirvi, joka oli etenemässä itseäni kohti. Keli oli pilvisen tyyni ja ilmavirtaus hirven etenemissuuntaan. Jäin puiden suojaan seuraamaan tilannetta ja odotin missä vaiheessa hirvi huomaa minut. Niin vain hirvi eteni ja eteni, kunnes se oli alle kymmenen metrin etäisyydellä minusta. Kymmenpiikkisine sarvineen ukko-hirvi oli upea ilmestys. Tovin minua ihmeteltyään se jatkoi rauhallista kulkuaan  omille teilleen.

Tämän mahtavan luontokokemuksen siivittämänä jatkoin mustikkamaiden inventointia. Lopulta saavuin vuosia sitten ojitetulle koivupuuvaltaiselle vaaranrinteelle. Ja kas kummaa, tuumasin! Ojanpohjien reunamilla oli mustikkaa pitkässä varressa sinisenään. Isokokoista, komeaa ja makoisaa se oli. Nyt oli käyttöä uudelle käsivarteen kiinnitettävälle  rohmupoimurille. Äkkiäkös minä pari ämpärillistä keräsin. Autolleni oli parin kilometrin suotaival metsäojaylityksineen, joten päivän hyötylii-kuntakiintiö siinä myös toteutui.

Seuraavana päivänä hankin kaupasta noin satalitraisen muovivalmisteisen pyykkikorin, josta rakensin itselleni selkärepputyylisen kantamuksen. Vuorasin kantamuksen muovipussilla, ja näin varustautuneena ajelin mustikka-löydölleni uudestaan.

Tämä ukkohirvi oli kohdannut luonnollisen kuoleman.
Sankollinen kerättynä.

Pian totesin rohmupoimurini älyttömän tehokkaaksi. Hyvälaatuista mustikkaa näytti riittävän , ja neljän tunnin rupeaman jälkeen kantamukseni oli täynnä. Kartoitin vielä mustikkaesiintymän laajuutta. Sitä näytti riittävän sarka saralta useita satoja metrejä. Samalla havaitsin, että en ollut siellä yksin marjastamassa. Lähistöllä oli karhun tuoreita jätöksiä, joten niitä saattoi olla alueella useampiakin. No, tuskin niitä tarvitsi pelätä, koska marjanpoiminnasta kantautuva ääni pitäisi ne mitä todennäköisemmin loitolla, ajattelin.

Oli täysi tuska ja työ kantaa n. 55 kg mustikkasaalis autolle. Monioita kertoja piti istahtaa kannon päälle juomaaan ja happea haukkaamaan. Marjat toimitin suoraan marjajopparille Kuusamoon. Mustikasta maksettiin tuolloin (2004) 0,95 eur/kg, joten viidenkympin paremmalle puolelle nousi päiväansio. Näin jatkoin viisi vuorokautta. Joka aamu havaitsin tutut tuoreet karhun jätökset mustikkamaalla. Siitä piittaamatta kerrytin mustikkasaalista mainitulla päivätahdilla. Mietiskelin myös milloin saan ihmisseuraa apajalleni. Karhuista en saanut tuon taivaallista näköhavaintoa, mitä pidin ihan normaalina. Eivätpä ne olleet nokkaansa näyttäneet minulle ennenkään vaikka iät ja ajat olin metsässä samoillut.

Nuorena on vitsa väännettävä.
pakastusvalmiit mustikat

Lopulta paraskin mustikkapaikka ehtyy, kun aikansa ahertaa. Viidennen päivän aamuna olin jo sitä mieltä, että poiminta-alue alkaa olla putipuhdas mustikoista. Siinä neljättä sankollistani kerätessäni säikähdin kunnolla, kun yht’äkkiä pensaikko kahisi! Ja samassa kajahti ilmoille kuuluva miehen ääni todeten;”No eipä näytä täälläkään olevan mustikoita.”
Eipä juuri, totesin minäkin ja poistuin paikalta täyttämään pyykikorini. Mustikkaa oli poimittu nyt enemmän kuin kotitarpeiksi.


Helsinki 13.4.2020
Veli M. Leinonen