Meuhasi merimyräkkä

Meuhasi merimyräkkä

Meuhasi meren myrsky,
tummana idän puhuva,
lennätti lumivalkoista,.
Taikoja tuli tekemään,
talvisodan hengessä hönkää,
menneinä aikoja muistain.

Myrskysi tuulen puhurit,
piiskaten kivikkoistaan,
vesi laajasti lainehti,
kiillotti kiven kyljen,
pärskysi valkean pintaan,

Sorea kuusikko sousi,
kellisti kylen kumaraan,
valkeiksi kivikot koristi,
kotioon kehoitti koskelot;
”lentäkää kotia kohti,
ettei kylmä teitä kypsennä”,


kesä on kaukana, taigametsätkin takana,
ja pohjoisen järvet jo jäässä.

Niin puhui mykkyrämyrsky,
petollisen leppeä lempo,
hivuttautui kalliopintaan,
siveli niitä sileään,
vimmattu virkeä virittyi,
pian piiskalla pieksäin.

Mellasti melkolailla,
äkäisen kiihkeään kiihtyi,
kirnusi kelon koloisssa,
lakaisi kortteikon ketoon,
kaislikkoa kahisutti,
pirun pelossa pakeni.

Viritti viheliäinen viikatteen,
meuhasi mehtäläinen,
armotta aurasi uria,
pyryssä yli pyyhälsi,
kiroten kuuseen kimposi,
kylkeä kampsesi,
kumosi koko kuusen.

Mitä viheliäinen tekikään,
Olisit ohi mennyt, väistää olisit voinut.
Pitikö kuusi kaataa?

Mullan tuoksuinen Särkkäniemi kyynelehtii.
Lumensekainen myrsky pyyhkii maisemaa.
Kuusi korisi kyljellään, henkitoreissa horisi.

© Veli M. Leinonen 29.12.2012