lähde: ”Paanajärvi”, Anneli Meriläinen, kirjajulkaisu 1993 (Kylätunne)
Paanajärven kyläseppä Evert Kultanen
Paanajärven kyläläisille välttämätön apu oli myös seppä Juho Evert (Juhonpoika Karjalainen) (lempinimi Vertti) Kultanen (s. 1893), joka asui puolivälissä järveä, etelärannalla (Selkäjoen myllyn ja sahan ensimmäinen talo itään). Pelimanninakin tunnettu Evert kierteli kevätkesällä niissä Paanajärven taloissa, joissa oli oma paja. Hän kallitsi viikatteet, takoi ja teroitti niityllä niityllä sekä pellolla tarvitut työkalut, hevosenkengät ja muut rautaesineet. Seppä oli arvostettu ja häntä pidettiin aina vieraana, jolle tarjottiin parasta. Kun jokavuotinen kierros kylällä oli tehty, jatkoi hän työtään kotona omassa pajassaan.
Kultasen talossa kävi paljon väkeä ja ammattia sekä sen harjoittajaa kunnioitettiin siinä määrin, että seppää kestittiin jopa hänen omassa kodissaan. Yhdelle talolle tehtävät työt saattoivat kestää muutamia päiviä ja tapana oli, että Kultaseen tulivat sekä isäntä että emäntä. Isännän tehtävänä oli seurata työn edistymistä, kun taas emäntä valmisti sepälle päivittäin aterian. Tapoihin kuului myös tuliaisiksi tuotu leipäjuusto, joka yhdessä muun tarjoilun kanssa palkitsi työtä ja osoitti sen tarpeellisuutta sekä välttämättömyyttä. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt luontaistuotteina maksettavaa palkkaa, sillä varsinainen työ korvattiin aina tietyn taksan mukaan rahana.
Taitava takoja
Seppä Kultanen oli taitava takoja. Hän oli Juho Kasper Kultasen (Karjalaisen) poika. Juho Eevert teki isännäntöiden ohella sepänhommia, takoi puukot lehdenleikkuuta varten ja kallihti viikatteet hyvissä ajoin ennen heinäntekoa. Suoviikatteet olivat pitempiä ja ohuempia kuin nurmiviikatteet, joilla niitettiin mättäikköjä. Hyvin varustettu oma paja oli kartanon lähellä. Kalkutus ilmaisi, milloin seppä oli paikalla.
– Siellä oli poikasilla ihmettelemistä; ahjo, palkeet, alasin, vasarat, lekat, pihdit ja monenlaiset muut käsityökalut kaikkein tarkimpia töitä varten, muisteli Eero Manninen, jonka tädin puoliso seppä oli. Sukulaispoika pääsi läheltä seuraamaan pajatouhuja ja sai olla mestarin kisällinä.
– Rauta hehkui kuumana ja silloin sitä taottiin. Karkaisuvaihe oli erityisen tärkeä. Siitä riippui esimerkiksi se, millainen terävyys puukkoon, sirppiin, tai viikatteeseen tuli. Isännät kehuivat, että oli lysti niittä Kultas-Vertin kunnostamalla raudalla. Kyllä siinä heinää kaatui, elonkorjuuaikana sirppi leikkasi hyvin vilja.
– Ei seppä työskennellyt aina omissa tiloissaan. Vertti kävi takomassa myös Kauppilan pajassa lähitalojen tarpeiden mukaan. Rautaa hän hankki kaupan kautta ja osasi tehdä siitä kaikkea, mitä niissä oloissa tarvittiin. Kärryn koivupuiset rattaat ympäröitiin selkäraudalla, joka ensin kuumennettiin, Jäähtyessään rauta kiristyi tiukasti paikalleen. Käytännön arkielämän fysiikkaa! Akselit, laakerit, ruuvit…
Selkäjoen myllyllä Vertti teki kaikki tarvittavat sepäntyöt. Vorokki, sen pystyakselin vintturi, jossa lossi nostettiin talveksi kuiville, tarvitsi usein sepän apua. Nuorena oppipoikana Vertti oli kulkenut isänsä ja setänsä kanssa Karjalan puolellakin takomassa.
Helsinki 2.4.2020
Veli M. Leinonen