Nuutisen Nuoruspatikka 1931

Aaro A. Nuutinen seurueineen patikoi myös Nuorusen huipulle 1931. Oppaana alkumatkalla oli Mänty-Ella. Kuva P.Ingervo.

Aikaisin aamulla

Heinäkuisen aamun tyyni kaste oli laskeutunut Paanajärven pintaan ja järvi uinui utuisessa tyyneydessään. Vain kuikkapariskunta ilmoitti olemassaolostaan järven yli kantautuvilla ”kuiiik,kuiiik” huudoillaan. Samaan aikaan Mänty-Ella koputteli varovaisesti makuukammarin oveen herättääkseen vieraansa aamupalalle. Sen jälkeen olisi edessä patikkaretki Nuoruseen. Nouskaahan jo aamukahveelle, pyytelee Ella mahdollisimman hienovaraisesti. Ja eipä aikaakaan, kun muutamien asiaankuuluvien leuanvenytysten jälkeen ollaan istumassa pirtin tuvan ruokapäydän äärellä.

Pöytään oli aseteltu edellisenä päivänä leivottua ohrarieskaa, vastakirnuttua kotivoita, tuoresuolatun taimenen ja tönkkösuolattujen neulamuikkujen kera. Särpimenä pöydässä oli kotiviiliä ja juomana makoisan kotikaljan kera lähdevettä. 

Kahvin aromikas tuoksu leijaili huoneilmassa tyydyttäen vieraat nautinnolliseen hetkeen, jota säesti vain teelusikoiden kevyt kilkatus, kun kahvin sekaan sekoitettiin sokeri ja kerma pehmentämään pannukahvin paahteista makua.  

Olipa emäntä laittanut tarjolle myös tuoretta juustoleipää, jonka hän oli edellispäivän rieskanpaiston alussa loimuttanut liuskekiviuunin hiilloksen edustalla. Meillä se ruukataan murentoe kahaven sekkoan, jossa se lämpiää ja makkeutuu, opastaa emäntä. Vielä makiampaa se on persokupin jälkeen, hän jatkaa. Pian vieraatkin kokevat tämän ennenkokemattoman uuden makuelämyksen ja ihmettelevät, mitenkä juustoleipä voikaan olla niin makoisaa.

Venekuljetus oli patikoinnin lisäksi ainoa varteenotettava vaihtoehto turistien kuljettamiseen Paanajärvellä. Autolla pääsi oikeastaan vain länsipään Oulankajokisuulle.
Kaupallista moottorivenekuljetuspalvelua harjoitti Ilmari Yltiö, joka hoiti jonkin aikaa myös postin kuljettamisen Paanajärvellä. Tämän kuvan perusteella veneeseen on pakkautunut hiukan liikaa porukkaa. Kuva Kuusamon kotiseutuarkisto.

Kun loputkin aamutoimet oli hoidettu, paiskataan reput selkään ja astellaan pihapiirin läpi polkua pitkin rantaan. Hienoinen tuulenpuhuri kuljettaa aamu-utua mennessään paljastaen etelärannan yläpuoliset tunturit, jotka kohoavat metsäisinä ja loivakaarisina huippuina korkeuksiin. Pian myös aamuaurinko luo kirkkaankimmeltäviä säteitään tyvenen järven pintaan. Äkkijyrkät rannat ovat kivikkoisen kalliosia, joten maasto on vaikeakulkuista kävellä. Siksipä useimmiten turvaudutaan venekuljetukseen. Myötätuulen tai sopivan sivutuulen sattuessa nostetaan keskimastoon purjekangas, jolloin matkanteko on tavallista joutuisampaa. Tällä kertaa Mäntyniemen isäntä ja emäntä tarjoavat venekyydin, koska Yltiön vene kuului olevan moottorivian takia remontissa.

Nyt soutumatka suuntautui kymmenkunta kilometriä länteen, kohti Korpelan rantaa. Sirkelä-Siikajärvi-reitti kuului olevan pitempi ja vaikeakulkuisempi sisältäen pitkiä ja kosteita suotaipaleita. Soutumatka sujui leppoisissa merkeissä, eikä aika käynyt pitkäksi, kun kuunneltiin Mäntyniemen pariskunnan värikkään mielenkiintoista jutustelua. Ilman kirkastumisen myötä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta heijastaen metsäisen peilikuvan varjoisan eteläpuolen rantaveteen. Tekisi mieli jäädä tänne Paanajärvelle pitemmäksi aikaa, tuumaa Nuutinen ja jatkaa. Tämä on maan tulisin pätsi ja sopiva kesänviettopaikka etenkin auringonottajille. Ruiskin kypsyy täällä hyvin, paljon varhemmin muin muualla Kuusamossa, jossa ohra on yleisin viljelty leipävilja.

Paanajärvi Mutkatunturilta länteen. Etäällä häämöttää mm. Kuntivaaran huippu. Kuva Esko Suomalainen.

Korpelaan

Korpelaan tullaan hyvissä voimin ja pirtissä päästään katsomaan siikaverkon kunnostamista. Saadaan aamupäivän välipalaksi maistaa nelikiloista suolasiikaa ja poronlihaa. Korpelan emäntä kertoo heidän paimenpoikansa nähneen aamutuimaan karhun, joka oli ollut laidunmaalla aterioimassa tappamaansa lammasta. Se oli jo neljäs tälle kesälle. Seurueelle kerrotaan, että Vatajärven Peuralahteen oli matkaa 12 kilometriä, ja koska opasta ei otettu matkaan, kysyttiin reittiohjeita talon emännältä.

Kääntykää vain aina oikeaan niistä polun risteyksistä, hän tuumaa, ja seuratkaa aina sitä kuletun näköistä polkua. Polun varressa on myös talvella heinäkuormasta pudonneita heiniä, jotka ovat hyviä maamerkkejä reitillä. Lisäksi syrjäpolut ovat porrastamattomia, jatkaa emäntä. Ja niin seurue kiitti vieraanvaraisuudesta ja jalkautui Nuorusen polulle.

Selkäkosken mylly

Niin alkoi nousu Selkäkosken ylisille missä päästiin ihastelemaan Selkäkosken putousta.Koskeen oli rakennettu vankkarakenteinen iso uusi mylly, jossa oli myös tukinsahauslaitteet. Vastarannan Mäntykosken myllyhän oli poistunut käytöstä jo 1800-luvun loppupuolella. Näin kertoi vielä alkumatkasta mukana oleva Mänty-Ella. Isot ovat tuossa myllynkivet, ja tukeista saadaan sahatavaraa kylän moninaisiin rakennustarpeisiin. Vesikin riittää mukavasti, paitsi loppukesän aikaan, jolloin virtaama ei tahdo riittää.


Samalla kun lepohetki oli lopuillaan, hyvästeltiin Ella kotimatkalle. ”Käykeehän vielä joskus Mäntyniemessä, ja tuon Helsingin herran täytyy tuuvva morsian mukanaan. Laitetaan pirtin uunille levveä tila, siinä on mukava nukkua kuhjottoa, vitsailee Ella valokuvaajalle. Ja työ Vaasan herra, kun outta mehtämies, niin tulukoa meille syksyllä, ottoa pyssy matkaan, niiin käyvvään niillä hanhilammilla. Myöhäsyksyllä, kun muualla on jo vähä lunta, vuoan teällä Paanajärven rantarinteet vielä lumetta ovat. Sillo rinteet kerräytyy täyteen teeriä katajanmarjoja ja muuta sullaa kasvillisuutta syömään. Silloin niitä on satoja, jopa viissisattoakii parvessa. Silloin niitä soap ammutuiks”.

Selkäkosken myllyt.

Niin jätettiin haikeat hyvästit karhukaatajalle, leppoisan mukavalle Mänty-Ellalle ja matka jatkui.Todettiin vielä, että täällä erämaissa ovat ihmiset paljon ystävällisempiä ja välittömämpiä kuin yleensä muualla. Alkuosan polku seuraili Selkäjokivarren kuivia ja korkeita hiekkakankaita, mutkittelevan jokivarren niittyrantoja.Kahden jokihaaran jälkeen tultiin poikki joen, kohti sarakkorantaista Selkäjärveä. 

Vatajärven maisemiin


Selkäjärven ja Palojärven välisen kannaksen kautta marssittiin laajaan ikikuusikkoon, oikeaan karhukorven synkkään sydänmaahan, jollaista nykypäivien kulttuuripersoonat harvoin näkevät. Polulla saattoi havaita karhun riipimiä pystyyn kuivaneita kelokkaan alkuja, joista karhu oli repinyt kaarnat irti löytääkseen pikkumurkinaa suuhunpantavaksi. Samoin oli käynyt useille muurahaismättäille. Märkää kulkumaata oli korkeintaan kilometrin verran, ja kulkua helpotti kosteikon pitkospuut, jotka oli kunnan avustuksella sinne rakennettu. Koko taival oli Laihajärvelle asti asumaton, missä nähtiin vasta ensimäiset asujamistot. Tästä polku ohjautui muutaman kilometrin päähän Vatajärvelle. 

Saavuttiin korkealle vainiomäelle Peuralahden taloon. Siellä matkalaiset mieluisasti majoitettiin, syötettiin ja vielä opastettiin Nuoruselle, joka oli kymmenen kilometrin etäisyydellä talosta. Toki majoitusta oli tarjolla muissakin taloissa, mutta täällä oli tyytyminen vähän vaatimattomampaan elantoon mihin oli Paanajärvellä totuttu. Todettiin, että matkailun kannalta tila vaatisi hieman kohennusta. Peuraniemessäkin piti käydä kodan kuppeella asioillaan, koska käymälä-nimistä laitosta ei ollut kaytettävissä.

Vaan kaikesta matkaväsymyksestä huolimatta oltiin jo aamukuudelta ihastelemassa Nuorusen komistusta Peuraniemen pihan aurinkoisessa aamussa. Vatajärven kapean kannaksen erottaman Tavajärven ympärillä näkyivät Nuorusen lisäksi Välivaara, Vatavaara, Lehtovaara. Kauempana etelässä häämöttivät Iivaara ja länsipuolen Kuntivaara (445 mpy). Ukonvaara (495 mpy) kohosi Tavajärven itäperukan lähimailla ja Nuorusen eteläpuolella kökötti vielä Poika-Nuorunen.

Näkymä Nuoruselta Kivakan suuntaan. Kuva P.Ingervo 1931.
Kuntivaaralta kuvattu Nuorunen ja Nuorusen poika ts. Poikanuorunen. Marraskuu 2019.

Nuorunen

Puolikymmenen maissa lähdettiin soutamaan Vatajärveä pitkin Nuorusen suuntaan. Oppaaksi tarjoutui Peuraniemen reipas nuori-isäntä 40 mk korvausta vastaan. Ihana yhtämittainen venereitti kulki läpi Pienen Laihajärven, Kalliolammen, Matalalammen ja Ison Laihajärven ja runsaan kuuden kilometrin verran. Reitti oli kerrassan upea ja sisälsi sieviä salmi- ja lampivesiä. Ison Laihajärven päästä oli vielä viiden kilometrin matka Nuorusen laelle. 

Hyväkuntoinen polku seuraili enimmäkseen kuivia kangasmaita, mutta loppumatkasta polku oli jätettävä taakse, kun aloitettiin nousu metsän taakse piiloutuneen Nuorusen laelle. Opas olikin tarpeen, kun patikoitiin vanhan ikimetsän komeaan kuusikkoon. Monessa vaiheessa luultiin matkan pään olevan jo lähimailla, mutta yht’äkkiä Nuorunen tuntui olevan taas luoksepääsemättömän kaukana. Ei ole helppoa tuo nousu taivasten valtakuntaan. Sydän jyskyttää ohimoita kivistäen ja hengästyminen pakottaa pysähtymään tauolle tuon tuosta. Samalla lepuutetaan lyijyraskaita reisi- ja pohjelihaksia.

Hiki virtaa ja jäkälikkö narskuu ponnettomien askeleiden alla. Kurkkua kuivaa ja pitäis saada kostuketta. 
Joko sitä huipulla ollaan, aletaan kyselemään. Vielä ois kilometri, opas tuumaa. Kohta loppuu mehtä ja alkaa nousu kallioisessa. Taitaa olla kahvinkeittohetki enemmän kuin paikallaan. Tässä kun sattuu olemaan tuo raikasvetinen puro ja vielä polttopuutakin.

Siinäpä sitten matkalaiset litkivät vettä tuohikkaalla, joka on oppaalla mukana. Maistuvaista on lähdevesi Nuorusella. Kiehautetaan nokipannukahvit ja ihmetellään tykkylumen katkomia kuusenlatvoja.

Kahvit siemaistaan kampanisun kera ja sitten jatketaan kalliosen rinteen kivikossa nousua Nuoruselle. Nuorusen laella on paljaspäinen kallio ja kelopuusta valmistettu rajapyykkikolmio. Valokuvaaja Ingervo on ensimäinen Nuorusen valloittaja liki 600 metrin (mpy) korkeudessa.

Näköala on vaikuttava, oikeastaan sanoin kuvaamaton. Olemuksen ja mielen keveys valtaa katsojan mielialan noissa korkeuksissa. Joka puolella on metsää, vaaramaisemaa, järviä, jokia ja pikkulampia. Sää on satumaisesti harvinaisen kaunis ja aurinkoinen. 

Tuolla idässä näette Kivakan ja sen pohjoispuoleisen Komettovaaran, sekä tuolla kaukaisuudessa Päänuorusen. 
Pääjärvi on tuolla Kivakan kupeessa ja tuolla kauempana idässä häämöttää Tuoppajärven valtavat selkävedet.

Tavajärvi on tässä jalkojemme juuressa etelä-länsisuuntaisesti. Ja tuolla pohjoisessa voitte nähdä Paanajärven länsipään ja Oulankajokisuun. Muutoin järvi piiloutuu syvään kanjoniinsa. Paanajärven takana köröttää Mäntytunturi ja sen itäpuolinen Mutkatunturi. Lähellä etelässä köllöttää Ukonvaara ja tuonne itäsuuntaan virtaa Nuorusjoki Siikajärven selkävesiä hivellen. Siikajärvi on antoisa kalapaikka. Näkyypä tuolla luoteessa jopa Kuusamon komeat Rukatunturi, Valtavaara ja Pyhävaara, 
sekä Kitkan takainen Riisitunturi.

Nuorunen Siikajärveltä 1994.

Vaan tänne oli jätettävä tämä luonnonkauneuden väriloisto ja ihanuus keltavihreine jänkäniittyineen, jäkälikköineen ja ikimetsineen. Nuorusen seitakivi hyvästeli matkalaiset ylhäisen yksinäisessä puhumattomuuden hiljaisuudessa. 

Tänne piti jättää kapustarinnat, kuukkelit ja käenkukunta. Likimain surumielisinä hyvästeltiin Nuorusen tunturin huippu 
ja sen ikimuistoiset järvimaisemat. Laskeutuminen Tavajärven maisemiin oli alkanut.

Paluumatka Vatajärven Peuralaan kesti kolmisen tuntia, kun koko patikkaretki kahvitaukoineen oli kestänyt kokonaiset seitsemän tuntia. Opas kyyditsi matkalaiset vielä Vatajärven vastarannalle, josta edelleen matka jatkui Tavajärven Aittokumpuun ja Kuusamoon vievän maantien alkuun. Matkaa jatkettiin maantietä patikoiden 18,5 km päähän Paanajärven tielle, Kuusinkijoen Jyrkänkoskelle, missä päästiin tutustumaan Kuusamon Heikkilänkylän kovasintehtaaseen.

Siihen päättyi Nuutisen pariskunnan ja valokuvaaja Ingervon Paanajärviretki. 

Kuusamon kirkolla valokuvaaja Ingervo hyvästeltiin Ouluun matkaavaan linja-autoon, kun taas Nuutiset jatkoivat vielä Kitkajärven Jäkäläniemeen. 

Siellä pariskunta vietti leppoisan loppukesän kirjaa viimeistellen. 

Veli M. Leinonen 3.2.2011