Kalakuulumisia Kuusamosta Aaro A. Nuutinen retkellään Kuusamon Paanajärvellä ja Kitkan maisemissa 1931 tapasi oppaanaan Aatu Kilpivaaran, joka kertoo Kuusamon Kallunkijärven siioista näin (Kirjasta Suomen Sveitsissä 1932); Suuria ovat Kuusamon siiat jos muikutkin Tiettävästi Kuusamon suurin siika on saatu Kuusamon Käylän Kallunkijärvestä kesällä 1930. Aatu-Kustu Kilpivaaran kertoman mukaan se oli painanut 8,5 kg ja sisälmysrasvojakin oli kertynyt suuren pahkakupillisen verran. Uskottavuutta tähän tarinaan saatiin Kalastuslehdestä, johon Suomen Kalastusyhdistyksen sihteeri Y.Vuorentaus oli kirjoittanut artikkelin kyseisestä aiheesta. Kesällä 1931 oli saatu vielä viisikiloinen siika. Myös Kallunkijärvestä saatu 700 g muikku kuulunee valtakunnan suurimpiin.Kapulasiianpyyntiä Myös edesmennyt setäni Veikko Leinonen (1911-1987) kertoo muistelmissaan siianpyynnistä seuraavat tarinat; Kuusamon Paanajärven Mäkelästä Nuupajärville 1916
Jäänaluspyynnin verkkojataa nimitettiin juomuspyynniksi. Lähdettiin verkkojen vientiin Nuupajärvelle Juho Leinosen ja Herman Kurtin kanssa. Pääsimme Hemma enoni kanssa reissulle mukaan. Aamuvarhain pakkastakaan ei ollut paljon ja meidät penskat peiteltiin reslaan veltin alle. Kuljettiin talvista hevostietä Mäkelästä Nuupajärvelle. Tätä tietä kyläläiset käyttivät heinien kuljettamiseen Tuohimosta asti. Ensin matkattiin Malinajärven poikki Korpelan paiseen alapään kautta Issakanlammen viertä Pajumutkan kuvetta. Mustakummun jäädessä tien itäpuolelle jatketaan Niskalammin itäpuolta Suolammin kautta Pieni-Nuupajärvelle ja edelleen maakannaksen poikki Iso-Nuupajärvelle. Kalakämpällä lämmitettiin kiuasuuni. Aluksi savua kertyi niin, että piti olla kyyryssä, mutta pian kiukaan lämmittyä savuverho nousi jo katonrajaan, jolloin saatoimme istahtaa. Meidät viisivuotiaat (Hemma ja minä) kuljetetiin jo illaksi takaisin Mäkelään Lasse-Pekan ja Kalle enon toimesta. Isäni jäi Kurtin Hemman kanssa verkkojen laskuun. Palasivat hekin seuraavana päivänä. Parin yön jälkeen lähtivät kokemaan verkkojaan. Illalla myöhään palatessaan reslassa oli monikiloisia ja pienempiä puolen kilon siikoja kymmenin kappalein. Pyynti jatkui muutamia viikkoja, jonka jälkeen meillä oli puojit puolillaan jäätyneitä siikoja. Ne näyttivät siikahalkopinoilta. Monta hevoskuormaa veivät niitä Kuusamoon myyntiin. Nämä Nuupajärvet olivat kalaisia. Sota-aikana laitoimme sinne parikymmentä verkkoa, ja heti kahden päivän jälkeen saimme neljä kookasta säkillistä isokokoisia siikoja, jotka pantiin kotona lumen sisään. Näin siiat säilyivät hyvinä. Sieltä niitä otettiin aina tarpeen mukaan keitettäväksi tai paistettavaksi. Kapulasiianpyynnistä 1938
Lokakuussa ensijään tultua laskettiin verkkoja *Riekamojärveen, *Hangasjärveen ja *Karhujärveen. Kahden yön jälkeen käytiin kokemassa, ja siikasaalis oli tolkuton. Siiat olivat isoja ja rasvaisia. Riekamojärvestä saimme muutamia viisikiloisia. Ne olivatkin aika pötyköitä, lyhyitä, paksuja, lihavia, oikein rasvaisia. Siiat ladottiin pärekoreihin ja peitettiin lumella. Marraskuussa lähdettiin savottaan Sallaan. Savukosken rajamailla oli Paloselän tukkityömaa. Otimme lumen alta arviolta sata kiloa jäisiä siikoja evääksi. Siian olivatkin oikein hyviä käristyskaloja. Näin kertoi Veikko Leinonen. * Kitkajoen Juumajärven pohjoispuolella
12.10.2022 Veli Juhani
6.10.2022 Veli Juhani
Elämän perustan uunissa uinuu
syntymäliekin loimu.
Kipinöi tahto -
sammumattoman
päivän toivo.
Joka kiven minä kannoin,
rakentui elo -
elämälle annoin,
olin tulipesän liekehtivä
loimu,
sammumaton jano.
Missä piileksi tulevaisuus?
Savuna ilmaan -
ei se jälkiä jätä.
Kuumana kipinöi elämän
liekki. Hiipuen hiiloksen
hehkuun.
Tuhkaantunut tulen liekki
sammuu.
Maatuneen maan
toivo tavoittaa.
Ravitsee köyhyydestä
kärsineen uudesti kasvuun.
4.10.2022 Veli Juhani
Tuimassa tuulessa valkenee taivas
nyt ulapan aaltoja katsella saan,
mun lempeni tyyntynyt myrskyää aivan
kuin kotkana liitelen taivaisen maan.
Nyt lounaisen lämpimät syksyiseen jäivät,
ja talvisen taakkaan jo jäätyvi maa,
:,:En mennyttä kesäämme unohtaa saata
ne muistojen aatoksiin elomme saa:,:
Nään kurkien nousevan kaukaiseen lentoon
ja joutsenten laulu on jäähyväisten,
ei kuikkamme vieläkään lähteä voinut
kun poikasten lento on heiveröinen.
Viel syksyn lehtevät kirkkaana loistaa
ja lehdet jo kellastaa nuutuneen maan,
:,:ei kesäisen kaipuuta mikään voi poistaa
sen ikävä ainainen tuo syksyiseen:,:
1.10.2022 Veli Juhani
...voit laulella Saarenmaan valssin sävelleen
Lapsuusaikansa Kirsti vietti Paanajärven jylhissä kanjonijärven maisemissa suorittaen kansakoulun kaksoissisarensa Eevan kanssa Mäntykosken törmällä sijainneessa kotikoulussaan. Tuota nuoruusaikaansa Kirsti muisteli kaihoten päästessään sisaruksineen vierailulle synnyinseudulleen muutamaan otteeseen rajojen avauduttua 1990-luvun alkupuolella. Näin Kirsti muisteli (vuonna 1991) evakkoaikojaan heidän palattuaan talvisodan jälkeen takaisin kotitanhuvilleen, joka oli poltettu, (kuten koko Paanajärven kyläkin) kaikkine rakennuksineen;
”Heti kohta jatkosodan alkaessa isä ja kaksi vanhempaa veljeäni palasivat talvisodan aikaan poltetulle Paanajärvelle. Me nuoremmat kaksoistytöt ja veli ja lapseton miniä seurasimme perässä. Asuimme aluksi laavussa, jonka edessä yöllä paloi rakovalkea. Pian kohosi rantatöyräälle hirsinen rakennus, jossa oli tupa, toisessa päässä sauna ja tavaroita varten vaja. Lisää rakennuksia tehtiin kovalla vauhdilla. Oli aittaa, navettaa, tallia hevosille, ja sitten tulikin isomman rakennuksen vuoro (tark. varsinainen päärakennus, asuintalo). Peltoihin kylvettiin ohraa, kauraa, vehnääkin ja tietysti perunaa ja juureksia. Sipulit, ne olivatkin tosi hyviä kasvamaan rinnepelloilla. Järvestä tuli lohta, taimenta, nieriäisiä ja sitä kuulua muikkua nuotalla. Metsässä oli paljon riistaa ja marjoja. Joten voi kuvitella miten oli mahdoton ”hinku” palata toisten nurkista kotiseudulle.
Sodan aikana 7 veljeäni ja yksi sisar oli mikä missäkin sotahommissa ja maanpuolustustehtävissä, ja sisar tietysti lottana siellä jossakin. Meitä oli 11 lasta ja äiti kuoli 1941 evakkomatkalla. Teimme kovasti töitä kotitilallamme, olimmehan kaikki oppineet pienestä pitäen olemaan kaikessa mukana. Ennen talvisotaa kävi paljon turisteja Paanajärvellä, joten sisareni kanssa jouduimme olemaan oppaina Ruskeakalliolle, Mäntykoskelle ym. taiteilijoiden suosimilla paikoille.
Talomme oli järven pohjoisrannalla, jossa oli suurempi vaara desanteista. Aika-ajoin, varsinkin kesällä menimme järven yli yöksi pakoon venäläisiä partioita, jonne myöskin vartiosotilaat tulivat mukaan. Käviväthän yksi elokuun yö hakemassa naapurimme (Kuusela) isännän mukaansa. Aamulla tuli sitten tytär kertomaan, koska olivat yöllä kieltäneet lähtemästä ampumisen uhalla kertomamaan käynnistään. Meille eivät uskaltaneet tulla, koska olivat kysyneet onko meillä aseita ja sotilaita paikalla. Meillä oli jostain hankittuja kivääreitä ja käsiaseita, joilla me tytötkin opeteltiin ampumaan. Kesällä nukuimme aitoissa, joissa oli pyöreitä reikiä ampumista varten. Huomasimme kyllä monta kertaa merkkejä partioiden liikkumisesta, joten pelkomme olivat kyllä päällimäisenä mielessä.
Sitten kävi niin kuin kävi. Poliisi Karppinen tuli 7 pnä syyskuuta 1944 ilmoittamaan. Nyt oli taas lähdettävä pois kotikonnuilta. Pakkasimme hevosrattaisiin ruokaa ja vaatteita ja kellokas lehmä narun päähän, jota muut eläimet seurasivat, ja tunnin sisällä olimme matkalla länteen. Lehmikarjaa kuletettiin Raahen seudulle (Saloisiin). Meidän asuinpaikaksi tuli Saloisten pappila, jossa oli navetta ja hevosille suuri talli. Sillä seudulla oli paljon siirtolaisia.” “Allekirjoittanut oli työssä Saloisten siirtoväen toimistossa, josta jaettiin ”markkoja” elämiseen. Suoritin kaupallisen koulutukseni Raahessa. Sitten tulin Kajaani Oy:n palkkaosastolle. Eläkkeelle jäin 1.1.1990. Vapaa-ajan harrastuksiini on kuulunut toimia maanpuolustusjärjestöissä. Olen ollut sotilaskotisisarena pian 30-vuotta.
Sotainvalidien Kajaanin naisjaostoon liityin 1954. Toimin nykyään Kainuunpiirin naistoimikunnan puheenjohtajana, sekä Kajaanin osaston naisjaoston puheenjohtajana. Lisäksi kuulun naisjaoston työvaliokuntaan. Kunnalliselämässä olen ollut myös mukana ja kuulunut eri lautakuntiin.”
Kirsti Helléniä jäävät kaipaamaan puoliso Jorma, lapset Kari ja Kristiina lapsenlapsineen, ystävät ja sukulaiset. Kirstin siunaaminen ja hautaus toimitetaan perhepiirissä 30.09.2022.
Kirstiä ja lähiomaisia voi muistaa osoitteella Halmetie 2, 87250 KAJAANI.
------------------------------
Evakon kotiseutumuisto
Vanhan rajan tuolla puolen
on mun kotimaa,
Mäntykosken rantamailla
saimme asustaa,
siellä missä rantamänty
yhä kasvaa saa,
siellä ensiaskeleemme
saimme taivaltaa.
Oi jospa niille kotimaille
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.
Leivinuunin hehkun muistan
kotikammarin,
laitumella lammaslaumat
paimenpoikien,
tuohitorven soitannalla
karhut kaikkoaa,
muikkupottuin rantakala
nälän sammuttaa.
Oi jospa niille kotimaille
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.
23.9.2022, Veli Juhani
Runolaulu Kirstin muistolle
Satumaan sävelin.
Muistoa kunnioittaen,
Helsingissä 23.9.2022
Veli Matti Leinonen
Katoaa aamu,
vajoaa yöhön,
uupuvi tuskainen elämäntyöhön,
kellertyy lehti,
ruskaansa ehtii,
rujona rankana vaipuvi rehti.
Muistojen virta
vierivi pois,
aivan kuin eloa
ollut ei ois,
mitä et muista
löydät sen puista,
utuiseen kätkeytyy, kuihtuvi puu.
Mieluisten muistojen
ilojen ääni
katoaa kaikuna
kadotukseen,
sointua soittojen
vaikenee laulu,
kuoriutuu kaarna
puustani pois.
15.9.2022 Veli Juhani
