Suositellut

Oi maamme

SONY DSC
Oi maamme

Oi maamme suomenmaa,
kansakunta sua rakastaa,
siskoin ja veljin me puolustamme,
lapsille rauhaa me rakennamme,
muistoa isäin nyt juhlistain,
maksettu rauha meil’ rinnassain.

6.12.2021 Veli Juhani,
Itsenäisyys ja vapaus
SONY DSC
Suositellut

Syntymäpäivä tänään 23.11.2021

Eeva ja Kirsti

Eeva ja Kirsti rippikuvassa

Tänään syntymäpäiväänsä viettävät kaksoissisaret Kirsti Hellén o.s. Leinonen ja Eeva Saarenpää o.s. Leinonen.

Tässä yhteydessä julkaisen heidän lottatyttötarinaa ja lyhyet kertomukset myös heidän työ- ja harrastustoiminnastaan.

Kirsti Hellén toimi sotilaskotisisarena ja Sotainvalidien Kajaanin naisjaostossa (vuodesta 1954 alkaen). Tämä vapaaehtoistyö on kuulunut Kirstin isänmaalliseen harrastustoimintaan vuosikymmenet ja hän toimi myös vuosikymmenet naisjaoston puheenjohtajana.

Kainuun piirin Sotainvalidien veljesliitto ry. juhli toimintansa 50 vuotistaivalta 3.3.1945. Juhlan kunniaksi julkaistiin piirin historiikkiteos kirjoittajanaan Esko Välimäki. Samassa teoksessa Kirsi Hellén kertoo naistoimikunnan toiminnasta näin:

Helmikuussa viisi vuosikymmentä sitten Veljesliiton yhteyssihteeri Irja Heiskanen Kainuun kierroksen päätteeksi esitti toivomuksenaan saada hajallaan asuvat kainuulaiset sotainvalidit kiinteämpään yhteyteen keskenään kaivaten myös naisjärjestöäa mukaan sotainvalidityöhön.
Kuukausi myöhemmin hänen toiveensa toteutui, kun Sutelaan kokoontuneet sotainvalidit perustivat Kainuun piirin kokonaan hajallaan toimineiden osastojen ”langanpäät” yksiin käsiin piirin toimistossa. Ratkaisusta voinemme olla vain yhtä mieltä: se oli meille kaikille onnistunut ja kannustava.

Jo toisena toimintavuotenaan piiri kutsui meidät mukaan perustaen Naistoimikunnan, mutta sen tehtäväkuvaus selkiintyi vasta 1953 – samana vuonna, jolloin perustettiin Veljesliiton Naisjärjestöt ry.

Naistoimikunta koostui osastojen naisjaostojen edustajista ja sen tehtävänä on ollut lähinnä koota naisjaostojen edustajat yhteen ja keskustellen vaihtaa kokemuksia, antaa uusia ideoita, rohkaista ja kannustaa.

Ennen tätä kaikkiin osastoihin oli perustettu naisjaostot tukemaan osastonsa toimintaa. Keskuudessamme on vielä naisia, jotka jo ennen naisjaostojen perustamista osallistuivat paikkakuntansa sotainvalidityöhön juhla- ja keräystoimikunnan toimivina jäseninä, yhdys- ja huoltolottina.

Varsinainen työ on tehty osastojen ompeluilloissa, myyjäisissä, listakeräyksissä, myyntityössä, juhla- ja iltamajärjestelyissä, kahvila- ja kioskipalveluissa, näyttely-, mannekiiniesitys- ja muissa tapahtumissa unohtamatta lukuisia suurtapahtumien kahvitus- ja muonituspalveluja.
Koti- ja sairaalakäynneillä olemme kohdanneet vaikeuksistaan, kivusta ja särystä huolimatta tyytyväisiä, käynnistämme kiitollisia sotainvalideja.

Useat sadat kainuulaiset naiset sodan jälkeisistä vaikeista olosuhteista nykyisiin seesteisempiin päiviin ovat iloisin mielin osallistuneet pyyteettömään vapaaehtoistyöhön tietäen, että Te, sotainvalidiveljemme, nuoruutenne päivinä terveytenne menettäneinä teitte mahdolliseksi meidän kasvattaa lapsemme ja lastenlapsemme vapaassa ihanassa maassa.

Samalla kun kiitän Kainuun piirin Naistoimikunnan nimissä sotainvalidityöhön osallistuneita ja sitä tukeneita naisia eri puolilla maakuntaa, toivon onnea juhlivalle Kainuun piirille ja sen jäsenille. Jatkamme rinnallanne itse kukin kykyjemme ja vointimme mukaan kiitollisina siitä, että uhrinne ansiosta tahraton siniristimme liehuu vapaassa maassa.

Naistoimikunnan puolesta kiitän Kainuun piiriä hyvästä yhteistooiminnasta ja toivon sille menestystä sekä sen jäsenille seesteistä kultaisen iän aikaa.

Kirsti Hellén
Naistoimikunnan puheenjohtaja

Jatka lukemista ”Syntymäpäivä tänään 23.11.2021”
Suositellut

Suppiksia

Sieniä
syksyyn

Mennäviikolla astelin jälleen suppisjahtiin Sipoonkorven kätkäläisen maisemiin. Ilma oli loppuviikon puolella hyvin lämmin, lumeton ja utuinen. Menoa se ei toki haitannut tutussa kalliokukkuloiden kurukossa.


https://tuumatti.fi/?p=5287

Suppisrypäs

Sipoonkorven suppilosyksy

Mennäviikolla astelin jälleen suppisjahtiin Sipoonkorven kätkäläisen maisemiin. Ilma oli loppuviikon puolella hyvin lämmin, lumeton ja utuinen. Menoa se ei toki haitannut tutussa kalliokukkulakurukossa.

Aluksi astelin katsastamaan oliko elokuisen retkeni rampajalkainen jänis päätynyt parempiin suihin, ja olihan se. Paikalta ei löytynyt edes karvantupsua, mutta korpit kyllä ilmoittivat olemassaolostaan raakkuen. Kaiketi olettivat minun toimittavan uutta syötävää,
mitä ei tällä erää ollut lain.


Askeleeni suuntautuivat tällä kertaa ennen käymättömälle alueelle, jonka olin katsastanut jo etukäteen kartasta. Minua kiinnosti kukkulanseutu, joka ennakkoarveluni mukaan kohosi jopa 70 metriä merenpinnan yläpuolelle. Lähestyessäni kohdetta näin vilahduksen lähes valkoisesta, kuinkas muuteen, rauhallisesti etenevästä metsäjäniksestä, joka johdatti kulkuni keskelle rahkasammalpeitteistä kuusimetsää.  Tuosta luontokokemuksesta terästäytyneenä huomaan keskellä kuusikkoa valtavia suppilovahveroryppäitä silmän kantamiin. Ettäs sattui!

Tuollaista suppisapajaa en ole ennen kohdannut. Syyskuun puolella harmittelin Sipoonkorven herkkutattien vähäisyyttä, mutta päätin keskittyä tähän myöhäissyksyn suppisjahtiin, joka näemmä palkitsi odottajansa. Ja niimpä isompia aikailematta ryhdyin poimimaan. Kuten aktiivisienestäjät tietävät, suppiksen saa poimittua lähes roskattomana koriin, kun viistää jalan juurivarren yläpuolelta sieniveistä käyttäen poikki. Ryppäinä kasvavat voi viistää kerralla. Tuotos oli kolmen päivän uurastuksen jälkeen vaikuttavat kolme kauppakorillista.

Muitakin sieniyllätyksiä tuli vastaan. Löysin hiukan elähtäneitä lampaankääpppiä ja vaalea- ja rusko-orakkaita. Tattisyksystä näkyi vain hajoamispisteessä olevia sinapinkeltaisia jäämiä. Eteeni ilmaantui myös  juuri nousseita
kanttarelleja pikku kipollinen,
ja poikkikatkenneessa pajuvarressa kasvavia talvijuurekkaita.
Koivunkantosieniäkin löytyi mukavan kerta-aterian verran. Lisäksi löytyi kauniin valkoiset känsätuhkelot. Kymmenet keltasarvikkaat ja keltahaarakkaat koristivat myös metsämaisemaa, joten lajikirjo oli vaikuttava olleti, kun elettiin lokakuun viimeisiä päivinä elonvuonna 2021.

Sienikorini täyttyessä päätin katsastaa lähikukkulan. Maisema oli vaikuttava, eikä minua haitannut näkyväisyyden puute. Huipulta löytyi upeaa pallerojäkälikköä, pensaskatajia, käkkärämäntyjä, kelopuita, kallioikkoa ja sammalikko eri lajein. Oikea ilveskukkula tuo oli. Myös hirvieläimet olivat kalliolla vierailleet. Paikalla puuhasteli myös ahkera orava ja käpytikka kelolatvaansa koputteli, joten luonto-elämyskokemus oli rentouttava. Mikä parasta, kalliokukkulalla vallitsi täydellinen hiljaisuus, eikä ihmisolioita ollut havaittavissa mailla eikä halmeilla.  Siitä sitten kotia kohti savotoimaan suppikset ym. sienet säilöön.

Tällä erää säilöin suppikset rasioihin ja minigrip-pussukoihin, koska pakasteessa oli vielä hyvin tilaa. Pakastesäilytys on mielestäni täysin toimiva säilötätapa. Korpuiksi jäätynyt suppikset kestävät hyvin kylmää, ja jäiset sienet voi murskata vaikka kämmenessä käyttökelpoiseksi sienimuhennos- tai keittotarpeeksi suoraan pannulle tai kattilaan. Halutessaan sienet voi laittaa sulamaan myös kylmään veteen, jolloin viimeisetkin kuusenneulaset ym. pienet metsäroskat nousevat pintaan. Tuon jälkeen kevyt kämmenrutistus, ja sienet ovat jatkokäsittelyvalmiita.

Näin tällä erää Sipoonkorvessa. Nyt varrotaan vain talventuloa ja jääkannen alla lymyilevien syyskalojen pyyntikauden aloitusta. Talvihan on jo mukavasti jalalla tuolla pohjolan perukoilla…joten sitä kohden kohtapuoleen päästään metsäsuksimaan.

Helsinki 1.11.2021 / lisätty 2.11.2021 kuvagalleria
Veli Juhani


Galleria Sipoonkorven sienisyksy seuraavalla sivulla

Suositellut

Vuosaarenhuippu on avattu!

Tosiasiallinen ympäristöteko

”Vuosaarenhuippu on muodostunut yhdeksi kummallisimmista virkistysalueista Helsingissä. Vuosien saatossa, ihmisten ja koneiden tekemän hienovaraisen muokkauksen ansiosta helsinkiläisillä on paikka, jonne voi kiivetä, jos alkaa tehdä mieli Lappiin.”

Helsingin Lasipalatsin vanha salava on päätynyt Vuosaarenhuipun nähtävyydeksi. Kuvagalleriaan pääset kuva alapuolen linkistä.
Neitoperho huipulla





”Mäeltä on upeat näköalat koko Helsinkiin ja Vuosaaren satamaan.
Alueen korkein kohta on 60 metriä, muut laet 45 metriä merenpinnasta. Lintumiehet ovat ristineet täyttömäen Himalajaksi ja he tulevat tänne seuraamaan lintujen muuttoa.”

Vuosaarenhuipun Satamakumpu opastekartta 2021
Mellunmäki, Mustavuori, Satamakumpu

Kohta 15 vuotta olen patikoinut lumitalvina hiihtäen Mustavuori-Porvarinlahden alueella Talosaaren suuntaan ohittaen moniot kerrat tuon vanhan kaatopaikan jättömaakummun, joka nyt vihdoin viimein avattiin viime syyskuussa. Nimensä mukaisesti Vuosaarenhuippu on Helsingin korkeimpia näköalapaikkoja. Itse nimitän tuota nyppylää Satamakummuksi, mutta leikillisesti sitä kutsutaan myös Vuosaaren Himalajaksi. Jotkut ovat näkevinään tuolla nyppylällä jopa Lapin tunturitunnelman, mikä vaatinee kuvittelijaltaan jo runsaasti mielikuvitusta. Myönnän kyllä lappitunnelmaa löytyvän esim. Uutelan honkarikkailta käkkärämäntyisiltä kalliorinteiltä, joita löytyy täältä esim. Sipoonkorven ja saaristomeren maisemista.

Vielä 2010-luvulla jättömaatyömaata ohittaessa saattoi nähdä epämiellyttävän hajuisen ikävän mönjän virtaavan jättömaalta Porvarinlahden kortekosteikkoon. Vuosikymmenen vierähtäessä kummun saavuttaessa nykyisen korkeutensa, kiipesin usein tuon 60 mpy. olevan kummun huipulle. Näköalat sieltä ovat kaikkiin ilmansuuntiin Helsingin parhaita. Selkeän säätilan vallitessa kukkulan huipulta pääsee näkemään kaikki lähitienoon ja kanta-kaupungin maamerkit tunistettavasti. Alkuvuosina paikka näytti olevan erityisesti lintubongareiden suosiossa. Paikan suunnittelusta on vastannut kaupungin luontotarhuri Jukka Toivonen tiimeineen. Heidän työ on valtakunnalisesti ja maailmanlaajuisestikin tosi-asiallinen ympäristöteko. Me käyttäjät kiitämme ja kumarramme.

Nyt kun Vuosaarenhuippu on valmis vastaanottamaan vierailijoitaan, on kiinnostus paikkaa kohtaan selvästi  kasvanut. Eikä tuo ole ihme, sillä liikkuminen alueella on tehty helpoksi selvien opasteiden ja lähes esteettömien kulkuväylien ansiosta. Ihan huipulle asti ei pyörätuolia käyttävä sentään pääse. Loppuhuipulle nousemista helpottaa erilliset satamanpuoleiset rappuset, sekä toisaalla lännen ja pohjoipuolen kapeammat luontopolut. Sen sijaan alempaa osaa pääse katsastamaan myös pyörätuolia käyttävät ihmiset.
Vuosaarenhuippuun johtaa lähes joka ilmansuunnasta ohjattuja, kuorma-auton levyisiä, hiekkapohjaisia teitä. Luontopolkujen varrella on helppolukuiset opastetaulut kertomassa kunkin kohteen luontoarvoista. Sen lisäksi, että huippu on oivallinen lintujen bongauspaikka, siellä saattaa onnistua näkemään  metsä- ja kuusipeuroja. Mainittujen hirvieläinten ansiosta alueella on nähty myös ilveshavaintoja (yöaikaan).
Myös urbaania kaupunkielämää pääsee seuraamaan huipun laelta kuin tarjottimelta. Näkymä hektisesti yötäpäivää toiminnassa olevaan Vuosaaren satamaan on vaikuttava.

Viimepäivinä Vuosaarenhuipulla on ollut runsaasti ulkoilijoita, niin nuoria, vanhoja, lapsiperheitä, kuin myös vieraskielisiä turisteja. Kaikkien kasvoilla on nähtävissä hyväntuulisuuden ilme. Tällaiselle luontokohteelle on ollut varmasti kauan kaivattu sosiaalinen tilaus.

Vuosaarenhuipulle pääsee vaikka Mellunmäen metroasemalta suoraan patikoiden Mellunmäen vanhan ostaritorin kautta Mellunmäen metsäpolkua kulkien Mustavuoreen, ja siitä Talosaaren reittiä pitkin Porvarinlahtea kohden. Porvarilahden kortekosteikon kohdalla näkee ensimmäiset länsipuoliset opasteviitat väylineen oikealla. Mellunmäen metroasemalta metsäpolkureittiä käyttäen matka Vuosaarenhuipulle on n. 4 km.

Autolla saapuville on rakennettu kunnollinen liittymä p-paikkoineen Niinisaarentieltä tultaessa. Paikoisalueen laidalta löytyy infopiste, jonka läheisyyteen on tuotu massiivipuiset pirttipöydät penkkeineen. Parkkipaikan kupeessa on myös puusee-käymälä-bajamaja ja nykylajittelukäytännön mukaiset erilliset jäteastiat.

Hyvällä lapsella, kuten Vuosaarenhuipulla onkin jo monta nimeä ja lisänimiä keksitään aikojen saatossa.
Toivotan menestystä tälle ympäristöteolle, joka olkoon vaikka Jättömäki, Satamakumpu, Pallaskorvike, Hesan Himalaja, Käkikukkula, Nokinyppylä tms.

Vuosaaren huipulla kannattaa poiketa myös vieraiden kanssa. Suomessa joudutaan maisemoimaan vielä useita ihmisen ”ympäristörikoksia” tulevaisuudessa. Tämä on oivallinen paikka esitellä pääkaupunkiseutua liki lintuperspektiivistä, ja ehkäpä tämä monimuotoisen luonnon ympäristöteos kannustaa muuallakin saman kaltaisiin toteutuksiin.

Juuri näiden ympäristöarvotekojen takia asustan hyvillä mielin ja tyytyväisenä Itä-Helsingin Mellunmäessä.

Hki 24.10.2021
26.10.2021 lisätty opastekartat
Veli Juhani

Suositellut

Tuulia kuunnellen

Tuulia kuunnellen

Tuultani kuuntelen

Tuultani kuuntelen
oksien havinaa
musiikki sinulle soi,
Tuultani kuuntelen
purojen solinaa
luontomme
nyt hyvin voi,
edes jää,
edes jää,
elämää eletään,
jos sä voit,
muista mua,
ennen kuin
menet pois.

Vie nyt mua,
vie mut pois,
sylissäin,
kaipaan sua,
Vie nyt mua,
vie mut pois,
sylissäin,
kaipaan sua.

Metsä soi
teeri tanssii,
syksyn rauha
tulla saa,
saan sua saattaa
kesävalssiin,
versoo, noin, jää, syytön,
aamussa maan.

Tyylikäs muistosi
mielessä liikutun
kirsikankukaksi puun,
Tyylikäs vaahteran
lehteni putoaa
ruskassa unohdettuun,
edes jää,
mitä jää,
elämää noinko näät,
ihastun, uudistun,
pakenen,vanhenen.

Vie mut pois,
vie nyt mua,
parempaan,
vie mut pois,
vie nyt mua,
parempaan,
vie mut pian
täältä pois.

Mennyt tuuli
täällä kuiskii,
saan sen viestin
kuullaksein,
Saako tuuli
uuden purjeen,
versoo, noin, jää, syytön,
aamussa maan.

Tuultani kuuntelen
viimassa tuiskujen
lähteellä kuivuneen puun,
Tuultani kuuntelen
sadetta kaipaillen
janooni sammutettuun,
edes jää,
noinko jäät,
elämää noinko näät,
ihastun, uudistun,
pakenen, vanhenen.

Vie nyt mua,
vie mut pois,
sylissäin,
kaipaan sua,
vie nyt mua,
vie mut pois,
sylissäin
kaipaan sua.

11.10.2021 / 18.10.2021 muokattu, Veli Juhani
Francoise Hardy – Tous Les Garcon
vapaasti alkuperäiseen tekstiin ja säveleen sovittaen.

Suositellut

Merelle meen

Välimeri
Merelle meen

Mä meen,
vannoen, sen, tie vapauteen,  
mä mitä mietinkin  – mä meen,
kun tuuli aaltoja noutaa.

Mä meen,
sille tien, suon, sun katseen,
mä mitä mietinkin - mä meen,
vaikk perille päästä ei koskaan,

Veneen, tuulonen vie, vain, merelle päin,
Mereen, tuulonen vie, vain, merelle päin.

Mä meen, perhona vain, en, löytänyt lain,
silti kuin tuulonen - mä meen,
mä merellä tuulessa seilaan,
Mä meen,
vannon sen, mä meen, tie vapauteen,  
mä mitä mietinkin  – mä meen,
aallokko ainainen soutaa.

Mä meen, mä meen, uudestaan,
mä meen, mukavimpaan,
mä mitä mietinkin - mä meen,
vaikk perille päästä ei lainkaan,

Veneen, tuulonen vie, vain, merelle päin,
Mereen, tuulonen vie, vain, merelle päin.

Mä meen, mä meen, uudestaan,
mä meen, mukavimpaan,
me mitä saadaankin - mä meen,
vaikk perille päästäis – ei lainkaan.

8.10.2021 Veli Juhani
Charles Trenet ”La Mer”

Charles Trenet (syntyjään Louis Charles Auguste Claude Trénet) (18. toukokuuta 1913 Narbonne19. helmikuuta 2001 Créteil) oli ranskalainen jazzlaulaja. Hänen uransa alkoi vuonna 1933, kun hän perusti Johnny Hessin kanssa lyhytaikaisen duon Charles ja Johnny, joka teki muutaman hitin. Duon hajottua Trenet siirtyi soolouralle ja vuonna 1937 ilmestyi hänen esikoislevynsä ”Je chante”. Toisen maailmansodan jälkeen hän asui muutaman vuoden Yhdysvalloissa. Tuolloin hän teki tunnetuimman levytyksensä ”La Mer”, joka nousi maailmanmaineeseen. Trenet muutti takaisin Ranskaan vuonna 1951 ja kuoli 87-vuotiaana CHU Henri-Mondorin sairaalassa Créteilissä.
(Wikipedia)

Suositellut

Pullonhenki ja perhoskoi

Livojärven syksy.
Pysyvä jääpeite tulla tupsahti Livojärveen.
Pullonhenki ja perhoskoi

Syksyisen synkässä kylmeni kylki,
kun koillisen tuulonen hyytävää sylki,
lehti on lentänyt lehmuksen
ja terhoton tammi on vehmaksen,
lintuset laula ei lain,
pelkkiä kyyhkyjä vain,
naakkoina vaakkuvat varikset,
korvessa korpit ja kuukkelit.

Viel kaukana lymyää pohjolan talvi,
kun saunassa kypsyvi savuinen palvi,
viipyvi vielä hohtavat hanget
suojassa tuiskun vallien vangit,
viuhuvan viiman kaukaisen kuulen
huminaa honkien tultua tuulen,
metriseen hankeen mieleni kahlaa,
maiskutan kaamoksen mystistä mahlaa.
Yöpakkasen jälkeen Livojärvellä.
Hämärän synkkyyttä pimeyden päivät
valoisan muistissa yöttömän häivät,
sinisten laaksojen siintävät vaarat,
törmällä könkäiden honkien haarat,
huurteessa hopean hohtavi koivut,
katsellen niitä sä talviseen toivut,
rapsahtaa jäätynyt kenkäsi alla,
pakkanen peittosi, hyydytti halla.

Nyt kaamokseen onkeni ojennan
synkäksi syksyni oivallan,
mut maasta voi vieläkin ponnistaa,
voi kuuseen kurkata uudestaan,
jos katajaan joskus kapsahtaa
anna kaamoksen nahkasi uudistaa,
eihän pessimisti pettyä voi,
lennä pullonhenkenä perhoskoi.

Hki 6.10.2021 Veli Juhani
Viimeinen venereissu ennen pysyvää jääpeitettä Livojärvellä.

Suositellut

Suloinen Ranska

Suloiseen Ranskaan!

Monologi

Monet kiertänyt oon maat,
mietin missä rauhan saa,
sama aina uudestaan,
kuka luopuis toiveistaan,
suo se mulle matkallain,
sinuun luotan armahain,
jos saan sanoa mä sen,
jos saan sanoa taas sen.


Mennään Ranskaan,
siellä kanssas monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein.

Notre Dame, laivakyydin Seineen saamme,
juodaanko limonaade, vaiko pelkkä parle-moi,
viel sen teemme, ainaiseksi sinne jäämme,
viel sen teemme, laatuaikaa kultasein.

Mennään Ranskaan,
siellä kanssas monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein.

Viel sen teemme, ainaiseksi sinne jäämme,
Viel sen teemme, laatuaikaa kultasein.

Mennään Ranskaan,
kanssas  siellä monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein,
Seinen kaunein mun kultasein.

Hki 16.7.2021 Veli M. Juhani

Suositellut

Riemusta kiljuen

Riemusta kiljuen

Iloitse pienistä ihminen
aina sä itkeä voit,
muistissa säilytä murunen
minkä sä riemuna koit.

Onko suurin ilosi sulle
epäonnessa kaverin,
itsetunnossa murretulle
milloin näkisit toverin?

Ilo vahingon ainainen vaino
pilkka ilona kiljuen,
siinä huntalohuutajain aino
surusilmineen ihminen.

Hki 16.9.2021 Veli M. Juhani

Raatajat Rahanalaiset, Eero Järnefelt.
Suositellut

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Vilja peltoon peitettynä kevätkylvöt tehtiin,
pitkän talven taittuessa kesä tulla ehtii,
hiirenkorvan tultua mahla koivupuussa,
sokerisen maukasta kuin makiainen suussa.

Nila irtoo parhaiten ennen juhannusta,
myös pihkapuussa pursuaa mahlamakustusta,
ukko ottaa kätöseensä pian pihkakirveen,
honkaa sillä kopsuttaa, eikä se oo hirvee.

Metsäelo ruskea saa loven kohta kylkeen,
petäjäiseen isketään,  kirves lastun sylkee,
kaatuu pian petäjäinen kosteikkoisen maahan,
leipäviljan jatketta perheelle näin saahaan.

Nuori, suora oksaton, pettupuista parhain on,
pihkaa pitää välttämän, tuuliparkkii vähemmän,
vaalenruskee parahin, liinan ihka irtoovin,
tyveen lippa veistäen, kannon kantaan kaataen.

Nylkyveitsi valmistetaan lujaan oksapuiseen,
nelikulma leikataan kyynärmittasuiseen,
iltarupeen tultua kaarnakuoret silvitään,
nilakerros paljatuen liinat niistä jälkeen jää. 

Liinat saavat kuivahtaa tovin auringossa,
sitten niitä paahdetaan uunin ahdingossa,
karvas pihka poistetaan tervastuoksuisesta,
ei silloin vatsaa kourista, ei tuu turvotusta.

Leivinuunipaahteessa pihka pintaan kiehuu,
raavinpuukko kätösissä paistaja nyt liehuu,
liinat kuivuu käpristyen torvitolleroiksi,
punaruskee väriltään muuttuu haperoiksi.

Jälkilämmöin kuivatellaan haperoiset liinat,
on kohta niitä survomassa pappa, mummo, miina,
petkeleellä pieksetään ne murumurkinaksi,
ja puulla pyöröpäisellä huhmar’pettuisaksi.

Vielä kerran siivilöidään seulasihtisessä,
ja karkee rouhe jauhataan käsikivisessä,
sekaan kyllä heitetään myös oikeata viljaa,
hartiat kun kipeytyy ollaan hiiren hiljaa.

Punaruskee pettujauho katovuoden kantoi,
nälkämaassa toivoa  se elovuoteen antoi,
pettuleipä perusruoka oli kotimaista,
pihkapuulta maistuvana aito suomalaista.

Hki 8.9.2021 Veli M.

Runomuotoon kirjoittamani "pettujauhon valmistuskronikan" lähdeaineistona käytetty kuvien kera Götha ja Reima Rannikon "Kainuun leipä" kirjasta (1978).

Suositellut

Venevenhosen Kitkajokivalssi Oulanka

Jyrävän koski Kuusamon Kitkajoen Juumassa.
Venevenhonen Kitkalla kulkee
(sävel Robert Norrby)

Venevenhonen Kitkalla kulkee,
kokka kohisee kotia päin,
venemestari soutajan elkein,
sitä ohjailee laulellen näin,
tulvan tultua suurimmat laineet,
talven mentyä pälveksi jäin,
mua rohkaisi tervainen tuoksu, siinä soutelin kotia päin.


Niin saavuin jo järvelle Juumaan,
hiekkarannoille männikkömaan,
tyynen virrassa venhosen huomaan,
rantakivikon rentukoissaan,
siellä kohisi pyörteinen koski,
ohjas kulkurin myrsyävään,
Myllykoskessa villinä virtaa, tervavenhosen voi yllättää.

Kierrän mieluusti kivisen könkään,
ohjaan tummimpaan sinisen veen,
alas hyppyrin niskalta hönkään,
pian stopparipyörteessä meen,
hiisikirnua kuohuttaa valkee,
vesikylpyä saan kasteiseen,
akanvirtoja kiertävi kylkeen, kuin vaatien mut seurakseen.
 
Päädyn kiviseen Aallokkokoskeen,
jonka alkua en edes nää,
kivi kiveltä väistelen virtaa,
koskikaran tää on elämää,
hyppy hypyltä ryökäle ryntää,
leikkausviiltoja aallokkoiseen,
tervavenhoni aaltoja kyntää, on menossa mies maahiseen.


Jylhä jyrävä pakko on kiertää,
hiihdenkirnussa veet vaahtoutuu,
vesipedotkin hirveimmän tietää,
siinä taimenkin ain antautuu,
kuuluu kauaksi kumina kosken,
Juuman kuohujen julmimman veen,
jos arvostat luotusi luomaa, kotiseutusi näät uudelleen.


Jokitaival viel pitkä niin Kitkan,
kotivesien mutkainen tie,
sinne tervainen venhoni lentää,
pienen purteni tuuliseen vie,
pian kohdataan Oulangan oivat,
kurvikaarien vehreimmät veet,
konsa Kyökkäyksen kylkeä kurkkaat, Paanajärven jo näät ihmeineen.

Helmisimpukan virrat nuo toivat,
sinisyvänteen aarteeksi veen,
harsopilviset muistoni loivat,
tanhupyörteessä nään askeleet,
Mäntykoskessa solinan soinnut,
kannelkielinä kimaltelee,
tuohitorvella soittelee paimen, korppi karhua hätistelee.

28.4.2021 Veli M. J. Leinonen (lopullinen versio)
Suositellut

Yksi sana ystävälle

Kokoelma Paanajärven kantatilojen jäljellä olevista liuskekiviuuneista.
Yksi sana ystävälle
 
Yksi sana ystävälle,
kasku kaksi kaverille,
tuttavalle tuntuvia,
mielitietylle mieluisat.
 
Soma sana sovinnoksi,
kirjakansiin kuultavaksi,
elomaille entisille,
sinne syntymäsijoille.
 
Kuku käen kuultavaksi,
ilolinnuksi ihmisen,
kuukkelehi kullallesi,
herätä henki hettehen.
 
Laula lempi laupiaasti,
myötäelä myöhäisesti,
somilla sanoilla saattele,
lämpimäisesti aattele.
 
Lähe luokse lähimmäisen,
ylitä järves jäätyneet,
sopuisaan sulata sopukat,
syliisi sulje ja supata.
 
Helsinki 14.2.2020 
Veli M. Leinonen
 

Rokuan kisat 2.4.1945

Rokuan hiihdot 1945

Eino Leinonen  (synt. Paanajärvellä 1926, kuollut 1991 AUS, Charleville)


Rokuan hiihtokisojen 17 km sarjassa 18 – 21 vuotiaat hiihdettiin sunnuntaina 2.4.1945.

Hiihtomatkat olivat miesten 30 km ja nuorten 17 km.

Kuudennet Rokuan kisat hiihdettiin ensi kerran kansallisina Utajärven Urheilijoiden järjestäminä ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä. Lähtö ja maali olivat tällä kertaa sijoitettuna Niskan pysäkille Pyykön taloon. Miesten sarjan 30 km matkan voittaja oli Paavo Perkkiö ja nuorten 17 km voitti hiukan yllättäin Eino Leinonen (19 v,Raahen Ponnistus). Veikko Keskitalo voitti ikämiesten sarjan.
Kiitokset Pentti Lohelalle artikkelin toimittamisesta allekirjoittaneelle.
Sanomalehti Liitto5.4.1945

17 km hiihdon lopputulokset:

1. Eino Leinonen, aika 1.17,34
2. Olavi Ikonen, aika 1.19, 46
3. Mauri Venola, aika 1.20,22

Raahen Ponnistus
Utajärven Urheilijat
Oulun hiihtoseura

Australia odotti

Samainen Eino U. Leinonen ja hänen veljensä Matti V. Leinonen (1933 – 2004) pakkasivat matkalaukkunsa ja matkasivat Australiaan vuonna 1959. Matti kotiutui Suomeen jo muutaman vuoden Australiassa oleskelun jälkeen. Isäni Eino vietti siellä loppuelämänsä vuoteen 1991 saakka, jonne hän myös kuoli hukkumalla monsuunisateen aiheuttamaan tulvaan. Eino on haudattu Kuusamon Nilon hautausmaalle ja Matti Pulkkilaan.
Isäni Eino ehti nuoresta iästään huolimatta osallistua Lapin sotaan veljensä Leonardin kanssa.
Leonardille ja isälleni myönnettiin jatkosodan 1941-1945 muistomitalit. Laivamatka-aineistosta kiitokset Christerille.


Tässä vielä Liitto-lehden lähes koko artikkeli

Helsinki 2.11.2021
Veli Juhani

Rokuan kisat
1. – 2.4.1945

Haapaveden Paavo Perkkiö Rokuan 30 km:n  hiihdon voittaja.

Eino Leinonen nuorten ja Veikko Keskitalo ikämiesten mestarit.

Kuudennet Rokuan kisat hiihdettiin ensi kerran kansallisina Utajärven Urheilijoiden järjestäminä ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä. Lähtö ja maali olivat tällä kertaa sijoitettuna Niskan pysäkille Pyykön taloon. Miesten sarjan 30 km matkan voittaja oli Paavo Perkkiö ja nuorten 17 km voitti Eino Leinonen (Raahen Ponnistus). Veikko Keskitalo voitti ikämiesten sarjan.

Kuudennet Rokuan kisat, jotka tänä vuonna olivat ensi kerran kansallisina, suoritettiin Utajärven Urheilijoinen järjestäminä ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä. Lähtö ja maali oli tällä kertaa sijoitettuna Niskan pysäkile Pyykön taloon. Keli oli ensimmäisenä pääsiäispäivänä ikämiesten hiihtäessä lentokeli, mutta toisena kilpailupäivänä aamulla alkanut lumisade ja suojasää muutti ladun raskaaksi.

30 km:n latu kulki aluksi 4 km tasaista suomaastoa, josta sitten varsinaiset vaarat alkoivat ollen hiljaista nousua aina Pookin hiihtomajalle asti, jossa oli 9,5 km:n väliaika- ja ruokailuasema. Pookilta latu teki pitkän laskun Kolmosjärvelle, nousi siitä useiden korkeiden vaarojen yli Säräisniemen puolelle, jossa polveiltuaan palasi valtion linjalle, jonka suuntaisena latu kulki Nuojuaa kohti Kolmiomäenmäen kautta, kääntyi sitten vasemmalle ja palasi osittain vaarojen harjanteitä, osittain kupeissa käyden hiihtomajalalla, jossa oli 22,5 km:n tarkastusasema. Majalta latu laski ”isoon kuppiin” ja oli näin ollen helppoa myötämaata. Nuortenlatu käsitti 30 km:n ladusta saman paluuladun sieltä. Yli 35 vuotisten 10 km:n latu kosketti vaaroja vain noin 3 km:n matkalla.

30 km:n hiihtäjät lähetettiin matkalle puolen minuutin väliajoin ja ensimmäisenä klo 8:30 ladun aukaisijana matkalle lähti Martti Raappana Utajärveltä ja hänen vanavedessään Tauno Kortesalo Iistä. V. Torvela Oulusta lähti numerolla 9, Jaakko Valtonen Säräisniemeltä numerolla 13 ja Viljo Lusua Utajärveltä 15, sekä Hannes Tikkanen Kainuun hiihtoseurasta numerolla 17. Muita lähtijöitä oli  A. Nevanoja, Haapajärvi, A. Tiitto, Oulu, Pekka Leinonen Säräisniemi, Lauri Korsulainen, Kärsämäki. Lähdössä ei huomannut mitään mainittavampaa eikä vielä ensimmäisen väliaika-aseman tuloksetkaan osoittaneet mitään erikoista. Väliajoissa paras oli tuolloin H.Tikkanen, A. Nevaoja ja P. Perkkiö oli kolmantena.

Ladun seuraava osuus oli tiettävästi vaikein, mutta yllätyksiä tällä osuudella aiheutti ennen kaikkea se, että vaaroilla olleen aamupyryn vuoksi latu oli pehmeä, osittain aukaisematta. Kun etupään hiihtäjät joutuivat tahtomattaan latupartiohiihtäjinä, johon järjestäjätkään eivät olleet varautuneet, sillä k.o. ladunosalla latupartiotehtäviin määrättyjen nopeus oli ollut sallittua hitaampi, niin ei heillä ollut enää suuriakaan toiveita, kuten jo 22,5 km:n kohdalla otetut väiajat kertoivat. Johdossa oli P.Perkkiö 1.37.45, sitten parin minuutin päässä L. Korsulainen ja kolmantena P.Leinonen jo neljä minuuttia jäljessä.

Ladun loppuosuudella ei sitten suurempia muutoksia tapahtunutkaan. Maaliin saapui ensimmäisenä A. Nevanoja, mutta pian hänen aikansa alitti P. Perkkiö, joka sitten voittikin tämän osittain raskaan kelin kilpailun. Lopputulokset olivat seuraavat:
1) Paavo Perkkiö, Haaveden urheilijat 2.14.20,
2) Arvo Nevanoja, Haapaveden urheilijat 2.18,10,
3) Lauri Korsulainen, Kärsämäen Kataja 2.19,37.

Rokuan mestari Paavo Perkkiö sai vuodeksi haltunsa SVUL:n Oulun piirin kuuluvien urheiluseurojen välisen mieskohtaisen, T:mi Savolaisen lahjoittaman kiertopalkinnon Rokuan Tuopin, johon tätä ennen on yksi kiinnitys A.Koistisella, Ruokolahdelta. Lisäksi Perkkiö sai ensimmäisen kiinnityksen kansalliseen Rokuan 30 km:n hiihtoon SOK:n Oulun konttorin lahjoittamaan kiertopalkintoon, joka on taiteilija E. Junttilan Pallastunturilta maalaama taulu.  Tämän 30 km:N hiihdon yhteydessä suoritettiin SVUL:n Oulun piiriin kuuluvien seurojen välinen joukkuehiihto 2-miehisin joukkuein ja sen voitti Haapaveden Urheilijat, joka saa sen vuodeksi haltuunsa liikemies Haikalan lahjoittaman kiertopalkinnon.

Nuorten 18  – 21-vuotisten 18 km:n
(hopeiseen kakkulusikkaan merkitty 17 km)

Hiihto suoritettiin samanaikaisesti pääkilpailun kanssa. Tämän sitkeän, raskaalla kelillä hiihdetyn kilpailun voitti hiukan yllättäin Eino Leinonen Raahesta (Raahen ponnistus). Lopputulokset:

1) Eino Leinonen, loppuaika 1.17,34 Raahen Ponnistus
2) Olavi Ikonen, loppuaika 1.19, 46, Utajärven Urheilijat
3) Mauri Venola, Loppuaika 1.20,22, Oulun hiihtoseura

Loppukaneetti

Järjestävä seura oli tehnyt paljon työtä kilpailujen onnistumiseksi eikä järjestelyyn nähden sanottavaa huomautettavaa ollutkaan paikalliset mahdollisuudet huomioiden. Maksavia katsojia maalissa ja Pookilla oli yhteensä noin 500.

Palkinnot jaettiin välittömästi kilpailupaikalla. Toisena pääsiäispäivänä oli Utajärven Urheilijoilla vielä Utajärvellä ohjelmallinen iltama, jossa mm. jaettiin palkinnot seuran jäsenille talvella suoritetuista kilpailuista.
artikkelin lähteenä käytetty Liitto-lehden julkaisemaa artikkelia (alla kuvakopio) 5.4.1945

Suppislaulu lapsille

Suloisia suppiksia Sipoonkorven kätköissä

Suloisessa suppiksessa,
oisko sientä maukkaampaa,
kuusen varjoin kätkyessä
suppis kasvaa parhaimmin,
:;sit’ ei haittaa idän halla,
eikä pohjan pakkaset,
ne ei lopu poimimalla,
eikä haittaa satehet:;

Suloisessa suppiksessa
tuoksuu sieni parahin,
pienen pienten pikarissa
luontoäiti armahin,
:;siinä maistuu kuusenkerkkä,
mahlakoivun kesämuistoinen,
sitä kokkaat laulamalla,
lähiluonnon kiitoksen:;



Suloisessa suppiksessa,
oisko sientä maukkaampaa,
kuusen varjoin kätkyessä
suppis kasvaa parhaimmin,
:;sit’ ei haittaa idän halla,
eikä pohjan pakkaset,
ne ei lopu poimimalla,
eikä haittaa satehet:;

Hki 2.11.2021
©Veli Juhani

Suppisrunon voi laulaa Karjalaisten
maakuntalaulun sävelin