Paanajärvisten kauppamatkoja ja arkieloa
Kerrotaan Paanajärveläisten harrastaneen kauppamatkustusta aikoinaan itään Vienanmeren Knäsöihin ja länteen Oulun kaupunkiin.
Seuraavassa mukailtu kertomus Mäntyniemen Mänty-Ellan (Elias Mäntyniemi) tyttären, Jenni Kristiina Hietalan (o.s. Leinonen )s. 8.6.1901, k. 23.11.2003. (lähdeteos: Anneli Meriläisen Paanajärvi, 1993):
”Mäntyniemen Heikki-isännälle kuului kotihuusholli. Hän piti huolen työmiehistä. Elias taas oli poromies. Sanotaan seitsemänsataa lukuporo olleen, vaikka eiväthän poromiehet lue niitä kaikkia.
Heikki-setä (Mänty-Ukko) oli isäntä ja rahankäsittelijä. Kauttakulku Venäjälle kulki Mäntyniemen talon kautta, jonka ansiosta ryssän rahaa kertyi, kun ihmisiä kulki eestaas Helsinkiä myöten.
Poroja tapettiin kymmenittäin syksyllä ts. teurastettiin talvea varten. Paistit, selkä, kielet, talja ja koipinahkat vietiin kaikki Ouluun. Sieltä tuotiin paluukuormassa konjakista lähtien. Ryyppymiehiä heidän sanottiin olevan. Lähtivät neljällä hevosella ja palasivat viidellä kotiin. Oulusta tuotiin kahvia, sokeria, vehnäjauhoja, ryynejä, ja kaikkea mitä talossa kesää vasten tarvittiin. Se oli kahden viikon reissu kun lähtivät Ouluun.
Venäjältä haettiin vielä kalaa, vaikka sitä kotonakin pyydettiin. Sieltä tuotiin halleja (hylkeitä). Knäsöissä (Knesov) meni vain viikko. Eli kahelta suunnalta ajettiin sitä sapuskaa. Siellä Venäjällä oli tosi hyvä jauho jota annettiin elikoille ja hyvän leivänkin siitä sai.
Knäsöissä ne kävivät aina talvella, ja äidille Heikki-setä sanoi, että nyt Riitu lähtee Knäsöihin. Riitu oli hevosmies. Pääemäntä Heikki-sedän vaimo oli kapustan varressa. Riitulla oli karja, jota hän hoiti kolmattakymmentä vuotta.
Palvelijat siivosi niin kauan kun niitä pidettiin. Tyttärien joutuessa palvelijoita ei enää pidetty. Lisäksi oli kaksitoista vierasta poronhakijaa (sukulaisia Sallasta). Heille piti olla ruokaa ja voitakin piti antaa monta kiloa. Sellaisiin pikkuastioihin voi kerättiin – oli siinä emännällä hommaa että sai eväsvoin kerättyä.
Niittäjät piti olla. Ne olivat sellaisia jätkie. Kun kulkivat savotoissa, olivat he talven luppoaikoina talossa. Sitten kesällä he tekivät heinää, ja maksoivat näin velkojaan. He olivat talossa ns. ruokamiehinä, ja astuivat kuten talon miehet ruokapöytään syömään”.
”Mummoni Riitta (Valpuri Leinonen, s. 21.6.1878, k. 8.8.1945), (o.s. Päiväniemi) oli meillä rahankäsittelijä, Jyvähinkalossa hällä oli sellainen pitkä vanha nahkalompakko. Isän (Mänty-Ella) tullessa savotasta hän antoi anopilleen rahat. Mummo pisti sen ison aitan avaimen kainaloonsa ja sinne se jyvähinkloon sen vei. Hän oli Ellan emäntä. Mänty-Ella oli poromies ja niin menevä ettei juuri koskaan ollut kotona. Mutta vaikka oli, rahat tuotiin mummolle. Sitten oli sellainen vanhanaikainen pitkä arkku. Se oli lukossa, ja siellä oli sellainen käsivarasto, ettei tarvinnut joka päivä aitasta hakkee. Ja keväällä kun lähtivät uittoon sinne pohjoseen – naapuritkin – joilla ei ollut rahaa, he tulivat mummolta lainaamaan matkarahoja, ja sitten kun tulivat uitosta, maksoivat takaisin. Mutta kyllä siitä markanlaijasta lujasti pidettiin kiinni, ei sitä muuten ois ollu, eikä sitä tuhlattu”.
Helsinki 3.4.2020
Veli M. Leinonen