Paanajärven taimen
Kutukoskeen kutsuttu
Hiidenkirnun hinkalossa,
kitusissa könkään kiuan,
säikähtävi säynäväinen,
harjustakin harmittaa.
Ei saukko sinne samoa,
eikä maleksi majava,
korppikin kaukaa katsoo,
kummeksuu sitä kuukkeli.
Sortuu siinä siian sinni,
koskikarakin kumartain,
mut taimen sinne sukeltaa,
voimia keräten kiertäin.
Poistuu poika poterostaan,
syöksähtää koskessa hurjin,
ui tyttönen tynnyristään,
pinteestään joutunut kurjin.
Salamana pyrstö piiskaa,
hyppää Kitkan kivisiin,
sorakkoisen sortuvista,
kurukoille oman kunnaan.
Kotikoskessaan komea,
herätteli helmipallot,
mätimaidollaan maalasi,
pyöritteli pyrstöllänsä,
sommitteli somasti soraan.
Oli suojeltu kutukoski –
taimenen synty sai sijansa.
25.8.2020 Veli M. Leinonen
