Pilkkipäivä Paanajärvellä

Aleksi näyttää kuinka ahven ottaa onkeen.
Isä ja poika Paanajärvellä.
Aleksi elvistelee Nuorusjokisuulla vaihteeksi hauen vonkaleella.
Jotkut ovat luotuja onkimaan

Marraskuussa 1994 saavuin vierailulle Paanajärven kansallispuistoon.   Punaiseen paholaiseen oli pakattu  tarpeelliset retkivarusteet kalastusvälineineen, sekä moottorikelkka rekineen.

Raja ylitettiin Kortesalmi - Suoperän kautta ja matka sujui muitta mutkitta. Oli sopivasti pakkasta ja etuajassa saapunut runsasluminen talvi oli siloitellut Pääjärven tien melkolailla mukavaksi ajaa, verrattuna kesäkeliin, jolloin tiestön kuopat ja kivikot tekivät matkanteosta lähes kärsimyksen.

Kalakaverini ja silloinen puiston opas Aleksi odotti Pääjärven kylässä. Hoidettuani asianmukaiset kulku- ym. luvat jatkoimme matkaa kohti Paanajärven kansallispuistoa.

Alkutaival kohti puistoa on melkolailla tasamaata, mutta noin 20 km ajon jälkeen alkaa nousuvoittoinen taival kohti Paanajärven ylänköä.

Muutaman kunnon nousun jälkeen avautuu Pääjärven selkävedet ja  saaristo koko komeudessaan. Edessä näkyy Kivakan siluetti ja järven pohjoispäästä pilkistää Päänuorusen huippu. 

Karmankajokilaakson sillan ylittämisen jälkeen alkaa hurja nousu kaartaen vasemmalle, joka noustaan pikkuykkösen turvin mersuparan ulvoessa täysillä. Muuten tuotakaan mäkeä ei ylitetä.  Karmankajoen pelottava jokiuoma ohitetaan onnellisesti ja pitkän alamäkihuilin jälkeen ylitetään Tavajoen silta, josta alkaa pitkä ja tasaisen viettävä nousu kohti Kivakan maisemaa.

Kivakkatunturin koko komeus pläjähtää eteemme häviten taas tyystin näkymättömiin. Lopulta ollaan jo Nuorusjoen tuntumassa puiston sisäänajoportilla. Pysähdymme tervehtimään puiston työmiehiä, kun he samalla tarkastavat kulkulupamme.

Rupattelutuokin jälkeen jatkamme eteenpäin. Kivakan kupeen ylängöille noustaan liki kuuden kilometrin matkan, josta alkaa pitkä usean kilometrin pituinen pitkä lasku kohti Oulankajoen laaksoa. Tie on niillä main kivinen ja paikoin niin jyrkkäpiirteinen, että on ajettava kieli keskellä suuta.

Marraskuinen ilta on jo hämärtynyt ylittyämme Oulangan sillan. Ajamme auton sillan kupeessa olevan kämpän pihamaalle parkkiin ja lähdemme ikuistamaan Oulangan sinisen hetken, joka on kiehtovan kaunis alkutalven valaisemassa jokilaaksossa. Iltapuhteeksi lämmitetään vielä jokirannan sauna, ja kylvyn jälkeen syödään kunnon päivällinen, jonka kokkaaminen on pikkujuttu asuntoauton kaasuliedellä.

Nukuttuamme hyvänoloiset yöunet nousemme lumisateiseen aamuun. Uutta lunta on saatu vähintään 30-40 senttiä, ja lisää tulee taivaantäydeltä. Nautimme tukevan aamupalan puuron kera, joka nostaa viriliteettimme touhukkaaksi.

Välittämästi ulkosalle päästyämme otamme auton takaosan tavaratilasta moottorikelkan rekineen päivineen. Päätetään ajella suoraan pilkkivesille Paanajärven suuntaan.

Päästyämme Paanajärven itäpäähän huomaamme, että lukuunottamatta rantavesiä Paanajärvi on täysin sula, eikä sinne ole menemistä ilman venettä. Niinpä sitten kulkeudumme Paanajärven itäpään läheisen pienen lammen rantaan ja ryhdymme pilkkiongintaan.
Paanajärven itäpään Niskakosken niska maaliskuussa 2011.
Oulankajoella ja Pääjärvellä kalassa 1990-luku.
Aleksi pyöräyttää ensimmäisen reiän, ja ennen kuin olen saanut aikaiseksi omani,  Aleksi on jo  vetänyt pari pikkuahventa jään pintaan. Katson ihmeissäni tuota touhua,  ja näyttää siltä, että ahvenet suorastaan syöksyvät jään päälle. Siinä touhutessamme saan minäkin parikymmentä pikkuahventa ja mietin, johtuisiko ahvenien innokkuus avannolla kyseisen lammen hapenpuuteesta.

Puolen tunnin pilkkimisen jälkeen lopetamme, koska Alekilla on liki 90 ahventa minun parinkymmenen lisäksi. Kyllä riittää, tuumataan ja niin lähdetään kalan perkuuseen.

Pianpa ollaan kämpän kupeessa takaisin ja saadut ahvenet nyljetään. Päätetään keittää kalasoppa Vienan Karjalaistyyliin.

Kattilaan kumotaan joessa huuhdotut perkaustähteet. Erityisesti mukaan halutaan nahkat ja päät. Muutama kuorineen lohkokottu pikkusipuli sekaan ja pata hiljaiselle tulelle porisemaan kaminan päälle. Kertyvä perkeiden vaahto nostellaan pois.

Siinä odotellessa kämpän tulisilla, me höpistään niitä näitä, ja pelaamme sököä pelipanoksinamme venäläiset tulitikut.

Tunnin jälkeen liemi otetaan talteen, ja liemeen lisätään vielä kymmenkunta pikkuahventa suolistettuina nahkoineen päivineen.
Jatketaan kypsentämistä  hissukseen puolisen tuntia. Liemi siivilöidään ja otetaan talteen. Nyt saatuun kirkkaaseen liemeen lisätään hyvin huuhdellut nyljetyt ahvenet ja haudutetaan vielä puoli tuntia. Lisätään loppuvaiheessa muutama maustepippuri ja loraus vodkaa, sekä suolaa maun mukaan.
Keitto nautitaan siten, että liemi ryystetään tai lusikoidaan sellaisenaan, ja kalapalat syödään käsin, ikään kuin picnikin tapaan. Kyytipojaksi, tilanteen niin salliessa, voi napata vodkapaukun (ellei kaikkea tullut holvattua keittoon), ja lisukkeena mutustellaan venäläistä ruisleipää. Tästä ei lisäaineeton kalasoppa parane, tuumaamme tyytyväisinä, ja otamme hyvin ansaitut pikkunokoset hirsikämpän ylisillä.
21.12.2019 Veli M. Leinonen