Suloinen Ranska

Suloiseen Ranskaan!

Monologi

Monet kiertänyt oon maat,
mietin missä rauhan saa,
sama aina uudestaan,
kuka luopuis toiveistaan,
suo se mulle matkallain,
sinuun luotan armahain,
jos saan sanoa mä sen,
jos saan sanoa taas sen.


Mennään Ranskaan,
siellä kanssas monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein.

Notre Dame, laivakyydin Seineen saamme,
juodaanko limonaade, vaiko pelkkä parle-moi,
viel sen teemme, ainaiseksi sinne jäämme,
viel sen teemme, laatuaikaa kultasein.

Mennään Ranskaan,
siellä kanssas monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein.

Viel sen teemme, ainaiseksi sinne jäämme,
Viel sen teemme, laatuaikaa kultasein.

Mennään Ranskaan,
kanssas  siellä monotanssaan,
tahdon olla vielä kanssas,
kätössessäs kultasein,
Seinen kaunein mun kultasein.

Hki 16.7.2021 Veli M. Juhani

Riemusta kiljuen

Riemusta kiljuen

Iloitse pienistä ihminen
aina sä itkeä voit,
muistissa säilytä murunen
minkä sä riemuna koit.

Onko suurin ilosi sulle
epäonnessa kaverin,
itsetunnossa murretulle
milloin näkisit toverin?

Ilo vahingon ainainen vaino
pilkka ilona kiljuen,
siinä huntalohuutajain aino
surusilmineen ihminen.

Hki 16.9.2021 Veli M. Juhani

Raatajat Rahanalaiset, Eero Järnefelt.

Kesämuistoista ruskaan

SONY DSC
Kesämuistoista ruskaan

Kuulas aurinko keimaili oksistoon
keltaruskaan syksy jo ehti,
tuuli puistatti puustoa latvuston
metsäpolkua päällysti lehti,
pohjantuulonen tuiskusi tullessaan
kurkiauroina lennätti hallan,
ruskan kirkkautta väreili syksyinen
viima pohjolan otti jo vallan.

Latvat taipuvat tahdissa tuulosen
tammenterhoja tippuvi maahan,
kurre ahkera oksalla oravaisen
niitä talvisen varalle saahan,
polku johdattaa retkelle kaukaisen
kelopuisien kuukkelin maille,
kesä taakse jäi hikisten päivien
tuota hellettä en ole vailla.

Mielimuistoissa kaukana kesäisen
kotiseudulle lauluni suon,
siellä maaselän jylhissä koillisen
sineen piirtyvät tunturit tuon,
käpykankaiden huomassa honkien
ikimetsissä ihmeiden,
kurukoskien jänkiä jäkäläisen
poronpolkuja katsellen.

Hki 15.9.2021 Veli M. Juh.

Veriveljin ja sisarjoukoin

Veriveljin ja sisarjoukoin

Tyhjän päällä pyöritään
taivaankattokannen,
armollista anoen
happi ilonamme,
pöljän sanat sanomalla
tunnetilassamme,
somemössö turruttaa
aivosolujamme.

Ihmisellä itikoita
isommatko aatteet,
kusiaisen valtuuksilla
saadaan sanaan saatteet,
hurraa huudoin huudellaan
taustakuoroissamme,
veriveljin tanssitaan
sisarjoukkoissamme.

Hki 14.9.2021 Veli M.

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Pihkapuulta maistuvaa aitoa suomalaista

Vilja peltoon peitettynä kevätkylvöt tehtiin,
pitkän talven taittuessa kesä tulla ehtii,
hiirenkorvan tultua mahla koivupuussa,
sokerisen maukasta kuin makiainen suussa.

Nila irtoo parhaiten ennen juhannusta,
myös pihkapuussa pursuaa mahlamakustusta,
ukko ottaa kätöseensä pian pihkakirveen,
honkaa sillä kopsuttaa, eikä se oo hirvee.

Metsäelo ruskea saa loven kohta kylkeen,
petäjäiseen isketään,  kirves lastun sylkee,
kaatuu pian petäjäinen kosteikkoisen maahan,
leipäviljan jatketta perheelle näin saahaan.

Nuori, suora oksaton, pettupuista parhain on,
pihkaa pitää välttämän, tuuliparkkii vähemmän,
vaalenruskee parahin, liinan ihka irtoovin,
tyveen lippa veistäen, kannon kantaan kaataen.

Nylkyveitsi valmistetaan lujaan oksapuiseen,
nelikulma leikataan kyynärmittasuiseen,
iltarupeen tultua kaarnakuoret silvitään,
nilakerros paljatuen liinat niistä jälkeen jää. 

Liinat saavat kuivahtaa tovin auringossa,
sitten niitä paahdetaan uunin ahdingossa,
karvas pihka poistetaan tervastuoksuisesta,
ei silloin vatsaa kourista, ei tuu turvotusta.

Leivinuunipaahteessa pihka pintaan kiehuu,
raavinpuukko kätösissä paistaja nyt liehuu,
liinat kuivuu käpristyen torvitolleroiksi,
punaruskee väriltään muuttuu haperoiksi.

Jälkilämmöin kuivatellaan haperoiset liinat,
on kohta niitä survomassa pappa, mummo, miina,
petkeleellä pieksetään ne murumurkinaksi,
ja puulla pyöröpäisellä huhmar’pettuisaksi.

Vielä kerran siivilöidään seulasihtisessä,
ja karkee rouhe jauhataan käsikivisessä,
sekaan kyllä heitetään myös oikeata viljaa,
hartiat kun kipeytyy ollaan hiiren hiljaa.

Punaruskee pettujauho katovuoden kantoi,
nälkämaassa toivoa  se elovuoteen antoi,
pettuleipä perusruoka oli kotimaista,
pihkapuulta maistuvana aito suomalaista.

Hki 8.9.2021 Veli M.

Runomuotoon kirjoittamani "pettujauhon valmistuskronikan" lähdeaineistona käytetty kuvien kera Götha ja Reima Rannikon "Kainuun leipä" kirjasta (1978).

Kiekuuko kukko kuuluvin?

Vaikka kukko kuuluvin kiekuis!

Naisen naisin naapurista
oman ottaisin korean,
hän leivän leipoisi limppuseksi,
karjan kuskaisi kotia,
ajasta emme huolisi lain,
eikä kelloa keskenämme,
marjoja oltaisi vain,
naurua lauluissamme,
vaikka kukko kuuluvin kiekuis,
ja aamu päiväksi aukeis.

Hki 4.9.2021 Veli M.

(Runo mukailtu Eino Leinon tekstiin
”Virta venhettä vie”perustuen Hannu Mäkelän
2003 toimittamasta kirjasta, 
Päiväkirjalehti/2 Tietäjän puu, sivu 388)

Viime mainitun kirjan tarinoissa sivulla 385– 387 on  ”Karjalan säveleksi” nimetty kertomus miehestä Karjalan erämään yksinäisyydessä, missä matkamies kulkeutuu taloon, jonka emäntä ja isäntä ovat omissa työpuuhissaan. Paikalla on vain keskenkasvuinen poika. Hetken hiljaisuuden jälkeen matkamies saa innostettua tämän hiljaisen yksinäisen miehenalun soittamaan balalaikaa.

Tarinassa kuvaillaan monin eri sanakääntein balalaikan ihanaa syvien tunteiden monipolkuista sävelkulkua. Toista ”Tietäjien puu” tarinaa lukiessa, tulee väkisinkin mieleen "Lönnrothin puu" Kalevalan (Uhtuan) keskustan rantamaisemissa, missä se tietääkseni vieläkin vahtii Kuittijärven maisemaa.  Tarinassa on myös hyvin läsnä ja aistittavissa vahva karjalaishenkinen kotiseutukaipuu.

Tässä vielä eräs suosittu venäjäinen kansansävelmä ”Troika” balaikkasävelin.

Lentoonlähtö

Suruvaippa lähdössä viimelennolleen.
Lentoonlähtö

Huojuu honka hopeainen
petäjäinen perinjuurin,
repii irti isänmaasta
kanervaisen kankahasta,
lonkeroistaan sammaleisen
kallioisen kainalosta.

Taipuu oksa ohdakkeinen
kuukahtavi kuukkelikin,
lehykäinen lehtiverso
vipuvarsi vieterinen,
soman salon somistavi
punamarjat pihlajaisen.

Kurkkii käki kuusikkoisen
oravainen oksallansa,
kellistyy se kelopuukin
terhakkaisin tervaskanto,
lennähtävi leppäkerttu
kirvan suussa sulattavi.

Viimesanat viivähtävät
sanottua saako sanan,
mitä kulkee kielenkantaan
syvän sielun seutuvilta,
anna tulvan tulvehtia
kyynelvirran vierehtiä.

Kauas tikka kaotettu
kuukkeliksi kuletettu,
sana saatu saatteheksi
sielunpeilin siemeneksi,
suruvaippa sukkasissa
lehahtava lentoonlähtö.

1.9.2021 Veli M. 

Sade

Uutelan syysmyräkkä
Sade

Ripsin ropsin huiskin kuiskin,
porskin, pärskin, märissäin,
helmin telmin huuhdoin huiskin,
poskin koskin pirskahtain.

Kostee kastaa märkää mättää,
huuhtoo, huljuu, huilahtaa,
loiskuu läiskyy, lainein roiskuu,
lätäkössä läikähtää.

Liristen, loristen, poristen puroin,
sinnin pinnin ilakoin,
hipsin, sipsin, napsin, nipsin,
silmin kirkkain silakoin.

Hyrskyn myrskyn tulvin kuljin
huljevettä humputtain,
karikkojen kurukkojen
hiidenkirnut huljuttain.

25.8.2021 Veli M. Leinonen

Ehtoisa emäntä

Muikunpaistaja, Korpilahti,öljyvärimaalaus 1886, Akseli Gallén-Kallela.
Ehtoisa oli emäntä

Askelsi lempeä Leena,
käpylämäkeä käveli,
ihanasti lihat liikkui,
hame heilui helmoissa,
kepeä lanne keikkui,
säärivarret säkenöi,
hulmusi huntu huivin.

Kanervikko kultainen kukki,
ovokki ylimmän oksan,
lintuni tiettömän taivaan,
kummeksui sitä kuukkeli,
huuhkaja sille huhuili,
varjoissa vaakkui varis –
mutta ehtoisa oli emäntä.

Veli M. Leinonen 25.8.2021

Leinoset Leinon mailla

Eino Leino G.Nyholmin tekemässä piirroksessa kirjan ”Virta venhettä vie” kannessa. Ko. kirjan on toimittanut ja elämänkerralla varustanut Hannu Mäkelä 2003.
Leinoset Leinon mailla

Leinoset lie Leinon lailla
Kajaanissa kotonaan,
Oulujärven Paltaniemi
juurillemme johdattaa,
Kivesvaaran ylisillä
näet juurijärvesi,
Kainuunmeren maisemissa
tikankontin kotisi.

Kotiseudun maisemissa
näköala muistoineen,
hiekkarantain harjumaita,
saaret jokisuistoineen,
henkiheimon olemuksen
saimme kotiluonnosta,
aamuisesta pitkään päivään
innostukseen illassa.

Päivä paistaa kirkkahimmin
aina mailla leinosten,
koriammin koivut kasvaa
meillä saunarantojen,
rakkauselon ilot, surut,
havinoissa haapojen,
taivaankannet sinisinä
vaikka paukkuis pakkanen.

Kilisemme kulkusina
läpi maitten merien,
tuohustulen loimutessa
tervasvenein soutaen,
sielunliikkein sinnikkäisten
ukot, akat, ipanat,
Leinosilla elonvoima
puutteessakin rikkautta.

Hki 20.8. 2021, Veli M. Leinonen,
tervehdyksenä Leinosten 2021 elokuun sukukokoukseen.