Loikkaus yli Tuoppajärven 31.7.1941

Loikkaus yli Tuoppajärven
Maihinnousu Sohjanaan.
Retki Sohjanasta Tuoppajärvelle 1990-luvun loppupuolella.

Sohjanankosken ylimenohyökkäyksen suunnitelma jatkosodassa Kiestingin suuntaan 31.7.1941 oli seuraava. (Kuvat SA-arkisto)

Heinäkuun 28. päivänä klo 17:00 jaettiin Ryhmä J:n hyökkäyskäsky, jonka mukaan 31.7. klo 01:00 alkavan hyökkäyksen valmistelut oli suoritettava loppuun 30.7. illalla. Käsky sisälsi pääpiirteittäin seuraavat asiat.Ryhmä J jatkaa etenemistään, valtaa Tuoppajärven ja Pääjärven välisen kannaksen ollen sen jälkeen valmiina jatkamaan ensimäisessä portaassa moottoroidun osin etenemistään Kokkosalmen-Kiestingin-Louhen suunnassa.

I/JR 53 siirtyy vesitse Valasjoelta Kokkosalmen ja Kiestingin väliseen rantaan, jossa hyökkää pääosin vihollisen selustaan 1. tavoitteenaan Kokkosalmen-Kokkojärven linja. Kiestingin suunta varmistetaan pienemmin voimin.

Kiestingin seudun sotatoimialue
Loikkaus yli Tuoppajärven joukko- ja kalustoluettelo karttasuunnitelmineen.

SS-IR 6 (-III P)  vahvennettuna 9. Tyk.-K:lla (-joukkue) hyökkää vähintään pataljoonan voimin Sohjanankylän länsipuolitse tavoitteenaan kukkkula 2 km Sohjanankoskesta pohjoiseen. Pataljoona on valmiina ylittämään joen H+ 6 tuntia alkaen.

JR 53 (-IP, Tyk.K ja kev.joukkue/Krh.K) vahvennettuna 2./Kev.Os 5:llä, II.Tyk.K:lla ja 13.Kss.K:lla komentajana Oras Selinheimo hyökkää kahdessa portaassa siten, että:
– 1.porras vyöryttää osiltaan joen varrella olevat asemat luoteissuunnassa ja pääosiltaan kaakkoon rykmentin välirajalle.
– 2.porras etenee kolliseen ja valtaa kukkulamaaston 3 km pohjoiseen Sohjanankoskesta. Lin.P 15 vahvennettuna 35.Raja.K:lla ja Krh.K./JR 53:n kevyellä joukkueella puolustuksessa Sohjanajoen yläjuoksulla.

Reservinä III/SS-IR 6 Tunkajärven itäpuolella valmiina toimimaan JR53:n etenemissuunnassa tai kuljetettavaksi vesitse I/JR 53:n maihinnoususuunnassa.

Tykistövalmistelu: II/KTR 16 ja Lin.Psto 6 tukevat JR 53 vaikutusammunnalla H-5t
– H-2t, lamautusammunnalla H-2t – H ja saattoammunnalla H-H+2t. Saksalaiset patteristot tukevat etupäässä SS-IR 6:tta.

Lentotuki: Tulivalmisteluun liittyen syöksypommittajat hyökkäävät seuraavasti:

  1. H-1t – H-40 min 4 Stukaa Sohjanan sillan pohjoispuoliseen maastoon,
    – H-25 – H  5,  9 Stukaa JR 53:n ylimenopaikalle,
    – H + 20 min – H+ 4 t 40 min 8 Stukaa molempiin edellämainittuihin paikkoihin.
    Tuoppajärven ylikuljetusta suojaa Do-17 kone H-2t – H ja H 5t alkaen.

Pioneerien jako:
– JR 53: pääosa tukee 3./Pion.P 15,
– I/JR 53:n tukee 2 pioneeriryhmää ja Valasjoen kuormauspaikkaa 2 pioneeriryhmää,
– Kanannasten-Sohjanantien sunnassa rakentavat 2./Piion.P 15 ja  2.SiltaK ponttoonisillan.

Pataljoona loikkaa yli Tuoppajärven (Hyökkäysvaihe Kiestinkiin 1941)

Lauri Hannikaisen kertomus jatkosodan tapahtumista Valasjokisuulla ja Tuoppajärvellä 1941 Kansa Taisteli-lehden numerossa 9/1959.

Pohjois-Suomessa Jatkosodan alkaessa toimivan sakasalaisen armeijan johto luuli sallasta itään suoritettavalla panssarien ja ilmavoimien salamahyökkäyksellä voivansa saavuttaa nopeasti Muurmannin rautatien. Kun kenraalimajuri Siilasvuon komentaman III AK:n tehtävä oli suojata saksalaisten eteläistä sivustaa etenemällä  ensin Uhtuan-Kiestingin linjalla, suomalaiset saivat osaltaan olla kokemassa, miten salamahyökkäys tiettömässä ja rämeiden täyttämissä erämaissa luonnistui ja miten vain vesistöjen käyttö saattoi sotatoimia jouduttaa.

Sen jälkeen kun III AK:n hyökkäys 1.7.1941 alkoi, sen vasemman sivustan Ryhmä J. saavutti rajalta 50 km päässä olevan Sohjanan jokilinjan vasta 20.7. mitä raskaimpia ponnistuksia koettuaan.

Everstiluutnatti Jussi Turtolan komentama rykmentti JR 53, joka vahvistuksineen tunnettiin nimellä ”ryhmä J”, oli saapunut Sohjanan edustalle Vienan-Karjalassa heinäkuun puolivälissä. 1941
.

Sohjananvirta yhdistää suuret Vienan vedet, Pääjärven ja Tuoppajärven. Sen itärantaa puolusti venäläinen rykmentti, jossa yksi pataljoona oli virran länsipuolella. Se piti sitkeästi puoliaan, ja vain vaivoin oli rykmenttimme pääosa saanut työnnettyä sen virran yli. Rykmentin ensimäisenä (I) pataljoonana, jota johti Kuusamon rajakomppanian päällikkö, kapteeni B.K.Breitholtz, oli välirauhan aikana Kuusamon sijoitettu kadeeripataljoona II/15.Pr. Miehistö oli etupäässä kuusamolaisia. Pataljoona suunnattiiin nyt Kananaisten kylästä Tuoppajärven rantaan Valaslahden pientä kylää kohti, noin 15 km Sohjanasta kaakkoon.

Tuoppajärven ylitys alkamassa.

Ryhmä J:n johto suunnitteli vahvan osaston lähettämistä Valaslahden Tuoppajärven yli vihollisen selustaan. Sitä varten piti tehdä tie Kananaisten kylästä Valaslahteen.

Varmistus työnnettiin viipymättä Tuoppajärven rantaan ja tähystäjät niemien kärkiin. Valaslahden talot poltti venäläinen partio, jonka nähtiin poistuvan veneellä. Järven niemistä tähystäjämme sitten seurasivat laivojen liikettä Tuoppajärvellä. Pataljoona saapui Valaslahden lähettyville heinäkuun viimeisinä päivinä 1941. Lämmittelimme illan hämärässä kytevien talojen hilloksella. Tuoppajärvi aukeni eteemme laajana. Sen rannat olivat puhdasta hiekkaa ja vesi ihmeen läpikuultavaa. Kaukana idässä näkyi  suuri saari, jossa sanottiin ennen olleen ”Skiitan” (alaluostari, josta Lönnroth vieraili jo 1830-luvulla).

Tie valmistui muutamien päivien kuluttua, ja sitä pitkin alettiin tuoda ylimenovälineitä. Se oli pikatie, jossa soilla oli vain puuta poikittain, mutta siitä ne vain kaikki autot tulivat kaikkine kuormineen ja hevosineen. Tuli myös pari syöksyvenettä, muutamia keveitä ja joku raskaampikin moottorivene sekä lopuksi kuusi siltaponttoonia.

Kohti Sohjanaa ja Kokkosalmea.
Siltaponttooni.

Oulun suojeluskuntapiirin hankkimat 10 moottorivenettä saapuivat 19.7 ja niistä oli 5 kannellisia Oulusta ja 5 avovenettä Raahesta. Havaittiin kuitenkin, että vain osasssa veneitä oli toimiva moottori. Lisäksi puuttuivat veneiden ohjekirjat ja työkalut. Niinpä kersantti Karjalaisen oli lähdettävä hakemaan Kuusamosta puuttuvia tarvikkeita ja naamiomaalia. Kesti kuusi päivää saada kalusto maalattuina käyttökuntoon. Sitä mukaa kun kalustoa saatiin kuntoon suoritettiin koeajot Tunkajärvellä kuormattuina ja tyhjinä. Rakennettiin myös telineitä kaluston nostamista varten ja jäätiin odottamaan lähtökäskyä, mikä saatiinkin 28.7.1941.

Vesikuljetuskomennuskunnan johtajana toimi luutnatti Ville Isola, joka myöhemmin sai nimen ”Tuoppajärven amiraali” ja vastaavasti mainittu tie sai nimekseen ”Amiraalin tie”. ”Vara-amiraalina” toimi rajakersantti Matti Koponen. Virkeä luutnantti Isola apulaisineen tuli myöhemmin kuuluisaksi monista rohkeutta vaativista partioretkistä, joita he suorittivat pitkin laajaa Tuoppajärveä. Suojaisessa lahdenpoukamasssa kalusto työnnettiin veteen. kalustoon kuului nyt 10 isoa moottorivenettä ja 18 syöksyvenettä. Ponttoonit liitettiin kolmittain poikkipuilla yhteen, ja näin saatiin aikaan kaksi suurta lauttaa. Lauttojen keskelle asennettiin konekiväärit ilmatorjuntaa varten. Moottori- ja syöksyveneitten keulaan pantiin pikakivääri tai 14 m/m panssaritorjuntakivääri taikka 20-millinenkin. Koeajo suoritettiin, ja niin jäätiin odottamaan hyökkäyshetkeä. Jokin tunne pakotti kirjoittamaan kirjeen kotiin. Vaisto sanoi, että tuon järven takaa ei posti kulje säännöllisesti.

it-tykki miehineen
Tämä SA-kuva näyttää huoltojoukkujen soppatykkilaivueelta. Sohjananjoen silta häämöttää vasemmalla.

Hyökkäyshetki tuli yöllä 30/31.7.1944. Turtolan kaksi pataljoonaa (II ja III) hyökkäsi kello 1 alkaen saksalaisosaston avustamana Sohjananvirran yli. Kuului vain kaukaista tykkien jyskettä. Pitkänä nauhana syöksyivät stukat taivaanrannalla maata kohti pudottaen pomminsa ja samalla ampuen konekivääreillään valojuovia.

Pari tuntia varhaisemmin lähti myös ensi porras I patajoonastamme ylittämään 28 km pituista järvimatkaa. Siihen kuuluivat luutnatti Tolvasen 2.K ja yksi kk-joukkue sekä pioneereja, yhteensä 200 miestä. Sen tehtävänä oli ottaa sillanpää noin 15 km Sohjanasta Kiestingin suuntaan eräästä tarkemmin määrätystä lahdesta ja seuraavan portaan saavuttua yhteisvoimin katkaista noin 4 km päässä rannasta oleva Sohjana-Kiestinki välinen maantie. Ponttoneita työnsivät syöksyveneitten moottorit. Tällaiseen kolmiosaiseen pontoonilauttaan sopi suunnilleen 100 miestä. Tätä ensimäistä lähtöä ei tuuli näyttänyyt haittaavan. Moottorien ääni häipyi illan hämärään. Alettiin odottaa jännittyneinä, onnistuuko vai ei. Alukset palasivat takaisin tyhjinä. Maihinnousu oli onnistunut vihollisen estämättä.

II porras lähti aamuyöstä 1.8. mukanaan luutnatti vaaramon 3.K ja yksi kk-joukkue. Aamupäivällä tuotiin pari haavoittunutta ja saatiin tietoja maihinnoususta. Joukkoomme olivat työntyneet käskyn mukaan mainitulle maantielle, tuhonneet muutamia autoja ja katkaisseet venäläisten puhelinyhteydet. Eräs vihollisen laivakin oli ilmestynyt näkyviin. Silloin oli meidän kaksi syöksyvenettämme hyökännyt sitä vastaan ja ampunut panssarintorjuntkivääreillä. Laiva oli saanut vuodon ja ajanut suoraan rantamatalikolle, jolloin miehitö oli hypännyt veteen, kaahlannut rantaan ja hävinnyt metsään. Toinen laiva oli tullut oli tullut Kiestingistä Sohjanaan päin, mutta kääntynyt takaisin syöksyveneittemme lähestyessä.

III porras lähti illalla 1.8. klo 19 tienoilla. Se käsitti I.K:n (luutnatti Atras) sekä Esik.K:n taistelujoukkueet ja lääkintähenkilökunnan lääkintäkapteeni P.Parjasen johdolla.
Myös pataljoonan komentaja, kapteeni Breitholtz siirtyi tässä vaiheessa Tuoppajärven yli mukanaan myös kaksi naista. (Pataljoonan komentaja kapteeni B. K. Breitholtz kaatui majurina Lohivaarassa 21. 11. 1941). Nämä urheat naiset, joiden mukanaolo oli täysin vapaaehtoista, olivat Helena Breitholtz venäjän ja saksan kielen taitoisena tulkkina se kuusamolainen kansakoulunopettaja, neiti Laine lääkintälottana. Kuljetus oli suurin , sillä se käsitti lisäksi muonaa, ampumatarvikkeita ja muuta kamaa. Matka sujuui ilman häiriöitä. Suomen lippu levitettiin tarvittaessa tunnukseksi omille lentäjille. Syöksyveneet kiertelivät kuin ampiaiset ympärillä. Järvi oli melkein tyyni, iltaaurinko kimalteli veteen.
Sohjanan kohdalla kaarsimme varmuudeksi kauaksi selälle vihollisen tähystystä varoaksemme. kun saavuimme hämärässä vähän enne puoltayötä tavoitteemme lähelle, häämötti vihollisen jättämä laiva rantamatalikolla sivullamme.
Rannalla varmistamassa oleva kk-joukkueen johtaja  vänrikki Tala  ilmoitti, että hänen taistelulähettinsä oli kadonnut viedessään viestiä etäämmälle olevalle kk-pesäkkeelle. Venäläinen partio oli hänet siepannut, kuten myöhemmin selvisi. Pakkanen saapui takaisin parin kuukauden kuluttua monia seikkailuja kokeneena.

Kompuroimme hämärässä kantamuksinemme pitkänä jonona maastoon, jossa komppaniat olivat ottaneet asemat tien eteläpuolella. ne hallitsivat osittain maantietä, jolla ei ollut toistaiseksi liikennettä. Välttämätön keskustelu kävi kuiskien, eikä puhumista paljon ollutkaan. Olimme kaukana vihollisen selustassa, ja lähes 30 km oli vettä välissä omaan rantaan. Yhteydet olivat poikki, sillä ”amiraalin laivasto”  surrasi selälle heti, kun oli saanut meidät rantaan. Vain pieni moottori jätettiin haavoittuneiden kuljettamista varten. Tarkoituksena oli kuljettaa seuraavana aamuna pataljoonalle alistettu 35.RajaJK:n rajajääkäriosasto järven yli.

Torkuimme mättäiden koloissa, kunnes aamu valkeni. Monilla oli kuitenkin kädet täynnä puuhaa kuten komppanianpäälliköllä. Tutkittiin karttaa, suunniteltiin raskaitten aseiden asemat ja maalit. 2.K:n tuli sulkea tie länteen, 3.K:n itään. Tukikohtaa oli määrä laajentaa Kiestingin suuntaan.

Aamupäivä oli rauhallista. Komentaja määräsi minut ottamaan yhteyttä rannassa olevaan varmistusosastoon. Samalla minun piti odottaa klo 10:00 aikaan tulevaksi odotettua jääkäriosastoa ja antaa sille tarkemmat määräykset paikasta, missä se olisi työnnyttävä maantielle. Sen piti tapahtua noin 3 km pataljoonasta oikealle Kiestingin suuntaan. Saavuttuani rantaan, alkoi taivas tummua uhkaavasti, tuuli kiihtyi ja salamat välähtelivät. Tuoppajärvi vyöryi synkkänä rantaa kohti.

Samanaikaisesti alkoi kuulua kiivasta kivääri- ja konetuliaseitten tuliääniä. Pian jysähtelivät myös kranaatinheittimet. Venäläiset olivat heränneet puolustustaisteluun puhdistaakseen Sohjanaan menevän tien. Sitten tulitukseen yhtyi ukkonen. Salamat sinkoilivat siellä täällä paukkuen metsän puihin. Rankkasade putosi ryöppynä maahan. Tuoppajärvi ärjyi äkäisenä samalla kun ammunta vain kiihtyi. Syntyi kummaa kuminaa joka sekoittui ukosen jyrinään. Ikäänkuin tuhansilla moukareilla olisi hakattu rautatynnyriä.

Tähystin järvenselkää. Ketään ei näkynyt ja kun määräaika oli ylitetty, päättelin ettei sieltä ketään tule tällaisella ilmalla. Lähdin takaisin tukikohtaan. Sain kuulla vihollisen hyökänneen Kiestingin suunnasta, mutta se oli onnistuttu lyömään takaisin. Haavoitteuneita sidottiin sateessa paljaan taivaan alla.

Pian taistelu alkoi uudelleen. Vihollinen hyökkäsi uudelleen. Lännen puolella oli hiljaista. Rajuilma tyyntyi ja sää muuttui koleammaksi. Vihollinen pääsi eräällä kohdalla rynnäkköetäisyydelle. Uraa huudot kaikuivat männikössä. Miehiä juoksi komentopaikalle hakemaan lisää ammuksia. Haavoittuneita kannettiin joidenkin kävellessä omin voimin komentopaikalle.
Uraa, uraa, uraa huudot kuuluivat taas. Omia miehiä juoksi komentopaikkaa kohti asettautuen siinä uudelleen puolustusasemiin. Reservi oli jo käytetty. Kranaatinheittimiä tuodaan myös komentopaikalle Jsp:n viereen. kapt. Breitholtz määrää ne asemiin. Ammuksia on jäljellä enää parikymmentä. Luutnatti Hieta joukkoineen toimi joutuin ja tottuneesti. Pitkä pelottava ryssän hyökkäys jatkui yhä. Nyt lähetettiin kranaatit vihollisasemia kohden. saatiin täysosuma. Uraa-huudot loppuivat samantien. Loputkin kranaatit ammuttiin samaan kohteeseen. Odotettu rajajääkäriosasto saapui myrskyn viivästyttämänä vasta myöhään illalla rantaan. Luutnatti Seppälä sai komentopaikalla toimintaohjeet joukoilleen. Hän hyökkäsi kahtena osastona mukanaan pieni saksalaisosasto varhain aamulla 3.8 n. 4 km itään Kiestingin suuntaan maantielle. He tuhosivat jonkun ajoneuvon ja yrittivät räjäyttää sillan. Syntyneessä taistelussa Seppälä muutamine miehineen kaatui (mm. rajak. Huuskonen).

Breintholtz tervehdyskäynnillä.
Breintholtz hautaus

Pataljoonan komentaja kapteeni B. K. Breitholtz kaatui majurina Lohivaarassa 21. 11. 1941 Tilanne pysyi 3.8. muuttumattomana. Vihollinen oli karkoittanut meikäläiset välittömästä maantien läheisyydestä Kiestingin puolelta, mutta lännessä 2.K roikkui kiinni maantiessä häiriten vihollisen liikennettä.Tihkusateisena aamuna 4.8. oltiin puolitokkurassa. Tykit jylisivät lännessä. Suomaliset joukot olivat valtaamassa Kokkosalmea. Muonakin oli lopussa, koska patruunatäydennys oli ollut tärkeämpi. Minulla oli leipälaukussa vanikkaa mitä siinä pureskelimme.

Iltaan mennessä taistelun äänet alkoivat tulla lähemmmäksi. Vihollisrykmentti oli vetäytymässä. Illan hämärtyessä ensimäiset vihollisosastot tulivat näkyviin. Alkoi hurja ammunta. Yhä uusia osastoja ilmaantui näkyviin. Elävä voima pakeni ajoneuvoista molemmin puolin tietä pyrkien puolustautumaan ja pääsemään esteen läpi. Vihollinen oli kuitenkin niin sekaisin, ettei järjestäytynyttä hyökkäystä tullut, vaan kaikki sen yritykset hyytyivät tuleemme.
Taistelu hiljeni yön tullen ja venäläiset vyöryivät kahta puolta mottiamme kohti Kiestinkiä.

Vihdoin Isolan tykkivenejoukot toivat muonaa ja 10 täydennysmiestä. Pieniä venäläisosastoja oli kulkenut polun poikki itään komentopaikan tuntumassa mutta ilmeisesti heitä luultiin omiksi, joten hankauksia ei päässyt syntymään. Illalla saatiin myös yhteys Ryhmä J.n joukkoihin ja yöllä he vierailivat komentopaikan rakotulilla.

Aamulla tutuksi tullut komentopaikkamme jätettiin parahiksi, nimittäin venäläinen pommituslaivue pudotti lastinsa siihen myöhemmin.

Sota jatkui. Samana aamuna lähti saksalainen pataljoona etenemään kohti Kiestinkiä. Verisimmät taistelut olivat vielä edessäpäin.

Helsinki 26.3.20202
Veli M. Leinonen