Kategoria: luonnonsuojelu, luonto ja luomakunta, vuosikierto

Kalleenin Akseli Paanajävellä 1892 osa 5.

Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.

Palokärki, guashityön syntyvaiheet 1893

Ilman rouva Gallenia ”Palokärki” taulu olisi voinut jäädä meiltä näkemättä

Suuri sommitelma on figuuripoistoineen nykyään siis epätäydellinen, ja varmaan olisimme siitä kiinnostuneempia, jos 1890-luvun alkua edustavat henkilökuvat olisivat säilyneet, minkälaisia ne sitten olivatkin. Nyt jäämme jättiläissuuren maiseman varaan, jossa on kauniita yksityiskohtia, mutta ei varsinaista sommituksellista kokonaisuutta. Omituisuutena mainittakoon, että kosken kupeella on miniatyyrimäisiä kukkadetaljeja, sinikelloja, ym., jotka edustavat Kuusamon kesän harrastuksissa hentoa kukkaromantiikkaa. Akvarellikuvissa on Gallen luonnoskirjassa XII esittänyt vanamoita, kissankelloja, suopursuja, jäkäliä, miltei naismaisen hennosti jäljennettyinä. Onpa kokoelma seikkaperäisesti kuvattuja sieniäkin – kuin sienikarttaa varten aiottuna!
Saman Mäntykosken yläpuolelta louhikosta, jossa kasvoi karuja havupuita, hän aloitti verraten isokokoisen maiseman (65 x 50 cm),
joka kulkee nimelläö ”Talvinen metsä”. Mikään talvi ei kuitenkaan ole tässä kysymyksessä, etualan valkoinen edustaa paremminkin syyshämärää tai varhaista ensilunta. Tässäkin keskeneräisessä öljymaalauksessa on jotakin ”kiinalaistuntua”.

”Mäntykoskesta” kuultaa takaa koristeellinen prinsiippi;

”toisessa ”Palokärki”-nimellä tunnetussa guashikuvassa (144 x 89 cm, omistaja ministeri Otto Donner), joka valmistui kesällä 1892, mutta singneerattiin vasta seuraavana vuonna, tämä prinsiippi on jo muotoja ja värityylittelyssä viety perille. Taiteilija ei ollut valmistukseensa tyytyväinen, repi sen kappaleiksi ja rutisti vielä palaset käsissään. Vasta kun rouva Gallen (Mary) seuraavana talvena liimasi kappaleet yhteen ja silitti taulun kuumalla raudalla tasaiseksi, maalarikin keksi, ettei se ollutkaan niin huono. Taulua ehkä silloin retusoitiin hieman. Koristeellisen männynoksareunuksen, jossa on mukana metsän pikku eläimiä, maalasi Kalelassa vieraillut Elin Danielson.”

Viimeksimainittu reunuskoristelu ehkä viittaa tyylillisten ideain lähtökohtaan, sukulaissuhteeseen lähinnä keskiaiaisten maalausten kanssa. Gallenin harrastukset olivat jo 1880-luvulla tapailleet tätä suuntaa; nyt, uusien yleismaailmallisten ihanteiden vallitessa ne tuntuvat itsestään työntyneen tyyliohjeeksi. Niin on esim. metsän esityksessä havaittavissa jonkinlaista ”suomuorramentiikkaa”, minkä kautta on aikaansaatu dekoratiivinen perspektiivivaikutus (arkkitehtonin maalaus- ja veistokoristelu).
Vahvennetut ja yksinkertaistetut väriarvot edustavat samaa koristeellista romatiikkaa ja tyylittelyä. Itse guashitekniikka viittaa siihen, että ollaan uusilla, tavallisesta öljymaaluksesta poikkeavilla jäljillä.

Palokärki syntyy Rajalan takaisen Urovaaran ylisillä

”Palokärki” aihe on saatu Rajalan takaisella louhikkovuorelta (Urovaara),  ja kantaa se yli Paanajärven Nuorusen huipulle päin.

Erämaa on tässä ainoa tuntu, sillä asumuksista ei näy mitään ja takana on asumaton taipale aina Sallaan saakka” (Kallela-kirja, s. 176). Kapean, osittain varjossa, osittain kesäyön valossa hohtavan järven takana näkyy sininen korpivaara ja sen yläpuolella kellanvihreää taivaanrantaa, keskialan täyttää havumetsä ja etualalla on tukikohtina kaatuneen männyn juurakko ja puoliksi kuivanut mänty. Juurakkoa vasten on sijoitettu ainoa elollisaines, siniruumillinen ja punatöyhtöinen palokärki.  Aiheesta Kallela kertoo myöhemmin näin:

” Palokärki on aina ollut ystäväni. Aina kun kuulen sen raikkaan kimakkaa ääntä, saan tunnelman kuin olisin kaikesta ihmisasutuksesta niin kaukana, ettei mitään kosketusta enää ole, – Tapoin sen vain mallikseni, sillä minun täytyi saada se tähän kuvaani kohottaakseni erämaisen yksinäisyyden tunnetta. Tämä punainen täplä on yksilön elämän huuto korven hiljaisuudessa.”



Symbolistinen selitys on myöhemmin annettu; alkuperäiseksi motiiviksi riittää elollisaineksen ja koristeellisen kohokohdan tarve.
”Palokärki” edusti luonnontunnelman uutta tiivistystä ja Pohjolan öisen valaistushetken itensiivisempää ilmaisua.

Myöhemmin Gallen maalasi sen uudestaan öljyväreillä, mitä muotoa varmaankin tarkoittaa Hbl:n arvostelijan, nimimerkki S:n selostus 20.5.1894:

”Se maisema Kuusamosta, jolla Gallén ottaa osaa näyttelyyn, ei aiheeltaan ole yleisölle aivan uusi, sillä se oli mukana viime syksynä taiteilijan näyttelyssä, käsiteltynä vesivärein. Se on kuten jo mainittiin, mehukas väreissään ja tosi tunnelmaltaan. Varsinkin näyttää kesäyön taivaan hillitty valo erinomaisen sattuvalta. Hra Gallén on tehnyt sen spesialiteetikseen ja en tiedäkään ketään meillä joka on saanut esille sen samalla kertaa kirkkaan ja hillityn, viileän ja surumielisen, yksinkertaisen ja salaperäisen, mikä sisältyy äärimmäisen Pohjolan yövalaistukseen. Metsien tummaa vihreää ja erinomaisesti ilmaistuna juovikasta vettä vastaan esiintyy taivas kaksinkerroin vaikuttavana.”


Paimenpoika, Mäntykoski ja Palokärki jäivät Paanajärven kesän taiteellisen tuotannon ja kehityksen todisteiksi. Perhe-elämän dokumentti on ”Marjatta karhukoira Kapperin kanssa (97 x 64 cm). Öljymaalaus jäi keskeneräiseksi, mutta joka tapauksessa se on miellyttävä muisto Kuusamon kesästä ja pikku tyttösestä, joka siinä seisoo rakkaan suosikkinsa kanssa ja joka on saanut itsekin tuhria pari vetoa kuvan alareunaan (Kapperi pystykorva oli Aatu Leinosen lahja Kalleenin perheelle, Mary puolison hoivattua karhun raateleman Aatun elävien kirjoihin).



*Kalleeni assistentti, maist. A. Toikka-Karvo (nen?) järjesteli Okkoselle luonnoskirja- (LK) ja piirustuskokoelman (PK) materiaalin.

Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.

Tämä julkaisusarja Kalleenin Akseli Paanajärvellä päätty tähän.

Hki 14.3.2023 Veli M. Leinonen