Heränneen kuusen henki
Istun kannolla vanhan kuusen,
oksiston alle torkahdan,
neulaset nipistää uinuvan nokkaa,
kohtapa siinä mä nukahdan,
savuisa tuli tunkeutuu silmiin,
hehkussa hiilloksen nuotiopuu,
kipinät taivaalla hämärään leijjuu,
tunturin ylle jo nousevi kuu.
Tunturikuusissa harmajaparran ikioksinen latvusto, rinteillä jyrkän tuuhea metsä, maahisen mainio kasvusto, kostea kevät talvesta muisto, kohta jo kukkivi kerkkä, uudesti syntyvi luonnossa puisto, rakkauden kieli on herkkä. 5.7.2020 Veli M.J.