Kalliopäisenä Kivakka
On kalliopäisenä Kivakka,
Vienan ylväs ja yksinäinen,
luontoäidiltä lapsille luvattu,
taivaan kannella itsepäinen.
Sinun otsalla istuen huomata saan,
näen syrjäisten järvien hylätyn maan,
se katseellaan meitä ain muistuttaa,
miten ahneuden voimilla tuhoja saa.
Eikö vetesi yltänyt varpaisiin,
koska patosit Kumassa kosken,
eikö ahneus vastannut toiveisiis,
miksi tuholle ojensit posken.
Sinä itket lampiisi kyyneleet
jotkat jäätyvät syksyn suruun,
sinun rinteessä hankeen vaipuneet,
puroitkuna valuvat kuruun.
Sinä syytönnä ehkäpä murehdit,
katsot kauaksi tulevaisuuteen,
luonto vuosien saatossa uudistuu,
me uskomme mahdollisuuteen.
1.7.2020 Veli M.J.
