Vieraanvaraisen ystävällinen I.I.Moshin Keritkylässä-1998.
Vienan rannan Keritkylän historiaa
Kerit on Karjalassa Valkomeren rannalla sijaitseva muinainen kylä, joka oli perustettu 1300-1400-luvuilla. Ensimmäiset asukkaat olivat tulleet Keritiin Novgorodista ja Moskovasta, heillä oli oma murre.
Keritjoki laskee rauhalliseen Vienanmeren niemeen. Lähisaaristo, metsät ja ahot ovat luoneet parhaat edellytykset kylän perustamiselle antaen mahdollisuudet vahvistaa sukujuuria ja elinvoimaista kylää.
Kylän asukkaiden yleisiä harrastuksia olivat kalastus ja yritystoiminta, myöhemmin puutavaran tuottaminen ja myynti. Sen ansiosta kylän asukkaat tekivät yhteistyötä Englannin, Norjan ja muiden Pohjois-maiden kanssa. Puutavaroiden myynti toi menestystä Venäjälläkin ( Arkangelissa, Pietarissa, Moskovassa ja Novgorodissa).
Kylän elämä muuttui vilkkaammaksi 1800-luvun loppupuolella, kun kalastajista oli tullut kauppiaita. Perustettiin kalan vastaanottopaikkoja Valko- ja Barentsinmeren rannikoile. Sitten he kuljettivat kalaa itse rakentamillaan veneillä, Arkangelin, Pietarin, Moskovan ja Novgorodin markkinoille. Keritiin he toivat ruokaa ja teollisuustavaroita, jotka olivat myytävinä asukkaille yksityisten kauppojen kautta.
Riittävän kapitaalin saaneet menestyksekkäät kauppiaat Kemistä, Keritista ja Belomorskista perustivat tehtaita, joilla tehtiin puutavaran hakkuu, jalostus ja myynti. Keritissa puutavaran jalostustehtaan perusti Savinovy-dynastia. Heidän sukuhautansa löytyvät nykyisinkin Keritinkylästä.
Talvella tehtiin puutavaran hakkuut, kesällä puutavaraa uitettiin ensin niemeen ja sitten Seredni-saareen asti, missä tehdas oli. Tästä ajasta alkoi työväenluokan muodostuminen. Työväki tuli Arkangelin ja Vologdan alueilta. Keritin asukkaiden päätyönä oli kalastus, ja vain talvella he tekivät puutavaran hakkuu- ja jalostustyötä.
Varakkaat kalastajat, joilla oli nuotat ja kuljetusvälineitä, muodostuivat kalastuskartellit, joihin kuului 3-5 ihmistä. He myivät tuotteet Arkangelissa ja sitten palasivat Keritiin mukanaan ruokaa ja teollisuustavaroita. Niin he saivat vauraan elämän polvesta polveen.
Kirkon juhlapäivinä jumalanpalvelukset pidettiin kirkossa. Silloin ei kukaan työskennellyt. Talot olivat erityisesti siivottu ja koristettu. Juhlittiin ja kokoonnuttiin pöydän ääreen. Jouluna ja Pääsiäisenä toteutettiin niinsanottu punainen kulkue. Joulun jälkeen olivat joulunpyhät, jolloin nuorisolla oli naamiaiset. Erityisesti vietetiin pääsiäisviikot. Jokaisessa talossa tehtiin lettuja, ajeltiin reellä, lapset laskivat mäkeä. Kesällä Juhannuksena juhlittiin aukeilla, leikittiin piirileikkiä ja laulettiin.
Syksyllä ja talvella iltaisin kaikki tytöt ja pojat kokoontuivat isoon tupaan. Tytöt tekivät käsitöitä ja pojat soittivat harmonikkaa, tanssittiin ja laulettiin.
Kylän asukkaat elivät yhtenä ystävällisenä perheenä, kaikilla oli samoja sukujuuria olevia sulhasia ja morsiamia.
Häät vietettiin upeasti: ensin oli vihkimismenot kirkossa, sitten ulkojuhla, joka kesti viikon ensin sulhasen ja sitten morsiamen vanhempien luona.
Ystävyys, keskinäinen kunnioitus ja avunanto riippuivat vahvoista sukulaissuhteista. Moraali ja luottamus olivat silloin korkealla tasolla. Ovi ei ollut lukossa. Varastelua ei ollut olemassa. Voit helposti päästää jokaiseen taloon. Jos kotona ei ollut ketään, oven eteen asetettiin keppi.
Kylän yleisiä sukuja olivat Saviny, Korgujevy, Gusevy, Koryhalovy, Smolkovy, Jurjevy, Ponomarjovy, Chumichevy jne.
Ennen toista maailmansotaa kylässä oli 304 pihaa, niistä yli 100 taloa, jokaisella omistajalla oli oma sauna. Aitassa säilytettiin verkot ja talven muonavaranto. Lisäksi olivat navetta ja hevostalli. Jokaisessa kotitalouksessa oli lehmiä, lampaita, kanoja, joskus jopa poroja, ja tietysti hevosia. Hevonen oli tärkein kuljetusväline talvella. Hevosella kuljetettiin heinää pelloilta ja puut metsästä. Heinää niitettiin pelloilla, meren rannoilla, kallioilla kerättiin jäkälää, koivun ja haavan lehdet, jotka kuljetettiin veneillä.
Pyydettiin sellaisia kaloja, kuten silli ja lohi. Itse rakennettiin talot. Kalastettiin kesällä meren rannalla ja syksyllä kylän lähellä.
Vallankumouksen jälkeen kylän elämäntapa säilyi ja kaikki meni hyvin ennen toista maailmansotaa. Sitten suurin osa miehistä oli mennyt armeijaan ja osa väkeä oli evakuoitu. Kylän elämä alkoi sammua. Elämään vaikuttivat omaisuuden pakko-otto ja 1930-luvun rankaisut. Vapaaehtoisesti väki yhdistäytyi työyhteisöön. Koko tulos kalastuksesta annettiin kalastustehtaalle, palkka jaettiin kolhoosissa.
Kylän elämä tietysti säilyi ja palautui sodanjälkeen, mutta siitä huolimatta se ei ollut niin vilkasta. Puutavaran jalostustehdas palautui ja toimi 1969 v. asti. Toiminnassa oli posti, lennätin, tulli jne. Kylän jokaisessa talossa oli radio ja sähkö. Päivittäin näytettiin elokuvia, nuorisolle järjestettiin tanssi-iltoja.
Kylä kärsi suuren tappion, kun v. 1949 klubi ja 19 taloa, kylän kaunein osa, paloivat. Silloinkin paloi Kaunotar-kirkko, sitten koulu ja varastoja. Oli vielä paloja kylän alaosassa. Monet miehet eivät palanneet sodasta, kolhoosi lopetti toimintansa, nuoriso meni opiskelemaan kaupunkeihin, tehdas siirrettiin Chupaan v. 1945. 20 vuoden kuluttua puutavaranjalostus-tehdas hajosi. Sairaalakin siirrettiin Chupaan ja kylän elämä hiipui.
Vanhat talot alkoivat hajota, eikä enää ollut teitä ja polkuja. Nykyään ei kukaan asu täällä, paitsi kalastuksen harrastajia ja Chupan kalastustehtaan kalastusprikaatia.
On surullista, että niin kaunis paikka on jätetty heitteille. Keretin kylässä voitiin tavata sekä merikulkijoita että helmen- ja kalanpyytäjiä, esim. V. Kalevaev oli korkealle tasolle arvostettu noilla markkinoilla.
Kylässä asui kuuluisa satukertoja M. M. Korgujev, jonka Gorki piti suuressa arvossa. Hän oli Karjalan Korkeiden Neuvoston puheenjohtajana ja Kirjailijoiden Liiton jäsenenä. Korgujev kuoli v. 1942 Keritissa.
Tällaisena minä muistan viehättävän Keritimme. Voisin kirjoittaa siitä vielä paljon. Ei ole elossa enää ihmisiä, jotka voisivat kertoa vielä lisää.
Tämän tarinan kertoi meille äitimme, M. J. Moshina (entinen sukunimensa – Chumicheva).
Hän kuoli 98-vuotiaana Chupassa 7.04.1992, jonne hänet on myös haudattu. Mekin olemme nähneet paljon Keritin elämästä, koska olen syntynyt v. 1923 ja veljeni, Leonid, v. 1919. Tässä on kerrottu lyhyesti Keritin historia, joka oli myös meidän elämää.
Nämä tiedot sain kylässä asuneelta M. J. Moshinan pojalta, jonka tapasin Keritissä käydessäni kesällä 1995. Hän lupautui ystävällisesti kirjoittamaan tämän lyhyen kylähistorian muistiin jälkipolvien iloksi. Hän on syntynyt Keritisssä vuonna 1923.
Tämän venäjäksi käsikirjoitetun alkuperäisen tekstin on suomentanut Maria Toivola.
© 27.10.2010, ja muokattu 11.8.2021
Veli M. Leinonen
Kuvia Keritin entisestä kauppalasta 1990-luvulta. Ylhäällä vasemmalla I.K.Inhan kuva 1890.luvulta.
Kuvia Keritin entisestä kauppalasta 1990-luvulta.
