Käylänkoskelta Juumaan
Tässä yhteydessä Aaro A. Nuutisen tapaa metsänhoitaja ja koskiopas Iikka Mustosen, joka vaikutti tuolloin Kitkajokivarren Käylässä 1931
(lähdeteos Aaro A. Nuutinen v.1931 Suomen Sveitsissä)
Seuraavan aamun oppaaksi saatiin jälleen Iikka Mustonen, joka vei veneellään kolmikon heti aamutuimaan Käylänkoskenlaskuun. Hyvin sujuneen laskun jälkeen oli vain yksi mies saanut vesikasteen.
Ennen puolta päivää päästiiin jokimatkalle Juumaan. Iikalla oli nyt mukanaan nyt oma poikansa, terhakka miehenalku. Soutaa vinnasi myötävirtaan kuin aikamies.
Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen kujettuamme Saukkonivan ja Hietanivan vetäviä suvantovesiä saavuimme Vähä-Käylän koskeen. Iikka laski sen yksinään ja me muut kävelimme. Vähemmän veden aikaan porukka voisi olla veneessä. Nahkalammen kohdalla kosken alla hypättiin taas veneeseen. Tästä on saatu monta lohta Iikan kertoman mukaan, ja kohtapa tultiinkiin tiukkavirtaiseen Nahkanivaan. Siinä kuului olevan hyvä harrivesi ja soutamalla oli saatu myös lohta. Siitä sujahdettiin Pöljänivan pikkukosken vietäväksi, missä Iikka oli nähnyt pari karhua rannassa. Vaan kun ei ollut pyssyä mukana olivat seuraavana yönä tappaneet yhdeksän lammasta ja pari lehmää.
Vääräkoskeen tultaessa noustiin taas pois veneestä, mutta kesemmällä tämäkin koski voitiin laskea ja siksipä Iikka sauvoi kosken yksikseen. Välillä seisten peräpuolella pitkällä savoinseipäällä kulkua ohjaten, toisinaan rauhallisesti, ja toisinaan kiivaasti, kuin hengenhädässä sauvoimella vetäen vettä poikkivirtaan, ohi kuolemankiven (loppukosken vasemmalla puolella), halki vaahtoavien tyrskyjen. Olipa hurjan näköistä menoa. Rohkea ja taitava mies oli tuo ystävämme Iikka, ja kuitenkin niin miellyttävän vaatimaton, tuumasi Nuutisen kolmikko. Itseään ei kehunut vahingossakaan. Siinäpä sitä oli ihan oikea eräoppaan esikuva, meille jälkipolvillekin tiettäväksi.
Peurakosken laskivat Iikka poikansa kanssa ja kameraherra Ingervokin pääsi kyytiin. Muut ohittivat kosken polkua pitkin.
Saarikoski oli miellyttävä erämaaköngäs, jonka niskalla oli kaunis rantametsä. Siinä oli myös mahtava naavakuusikko.
Niskasuvannossa oli kaunis pikkusaari, joka oli mainio tulistelu- ja taukopaikka. Sen läheisessä Niskanivassa oli joen paras harjuspaikka, mistä tohtori Hänninen (Kuusamolainen kansanedustaja ja kirjailija) oli saanut kesäyönä kolmen neljän hujakoissa, kolmisenkymmentäkiloa suuria harjuksia, joista suurimmat olivat olleet toistakiloisia. Siitä suolattiin talvikalat lohen kera kotiinviemiseksi.
Tällä erää Saarikoskea ei laskettu vaan se vedettiin kallioniemekkeen yli telatietä pitkin. Siinä vene tosin joutui koville, ja kaikenkaikkiaan ne eivät Iikan mukaan olleet kovin pitkäikäisiä. Siksipä Iikka toivoikin, että veneitä saataisiin lisää, jolloin ne voitaisiin sijoittaa pitkin jokivartta sopivin välein.
Viimeinen koski ennen Juumaa oli Harjakoski, joka ohitettiin venettä vetäen yli kallioharjanteen. Harjasuvantoon vene laskettiin köyttä apuana käyttäen. Se oli hikistä hommaa noin paisteisena päivänä.
Ei tämä kosken laskeminen ole mitään verrattuna, kun vedetään venettä yli koskien, kertoo Iikka.
Mutta neljävuotta sitten me insinööri Laurilan kanssa tuumattiin tuossa Harjakosken niskalla, että ei me lähdetä vetämään venettä maita myöten, vaan lasketaan koski. Sanoin insinöörille, ettei koskea ole kyllä kukaan laskenut milloinkaan, mutta insinööri tuumasi vain, että ”kerta ensimmäinen niin myllyssä kuin hollissakin”, ja niin lähdettiin laskuun. Kolmantena mukana oli rakennusmestari Pekonen, mutta ylioppilas Buss lähti kävelemään kuvatakseen laskun, jotta muutkin uskoisivat sen todeksi. Ja hyvinhän se huilasi tuohon viimeiseen kuohuun asti, mutta siinä vene upposi altamme näkymättömiin, ja nousi uudelleen näkyviin vasta kymmenien metrien päässä suvannossa, ja ajautui siinä poukamaan. Miten miehille kävi, kysyi Nuutinen. Me uimme siitä rantamatalaan, mutta ylioppilas ei laskenut meitä maalle, ennen kuin oli ottanut valokuvan, tuumaa Iikka ja jatkaa, sen jälestä en minä ole laskenut Harjakoskea, eikä tiettävästi muutkaan.
Viimeisen kosken jälkeen lasketaan rauhallisia nivavirtoja seuraillen Juumajärven yläosaan, josta alkaa noin 6 km järvimatka kohti Juumaa.
Juumassa mennään Iikan sukulaistaloon Janne Yli-Juuman asuntoon, joka on vähän etäänpänä rannasta. Talon seinustalla räystään alla nähtiin ilmakuivumassa olevia poronlihoja. Ne ovat vielä verkoilla peitetyt, jottei linnut pääse niihin käsiksi. Tämän jälkeen selvisi, että talollisella oli yli toistasataa poroa. Karhut olivat verottaneet myös täällä lammaskatrasta, mutta ei niinkään poroja, kertoi talon isänä. Myös talon hevosen oli karhu tappanut eräällä nevalla ja peittänyt sen sammalilla. Aina toisinaan niitä karhuja saahaan tapetuksi, mutta viime vuonna Kuusamossa ei oltu saatu yhtäkään. Kuolajärven paikkeilla olivat saaneet mennä talvena kolome karhua, joita oli tultu metästämään ja kuvvaamaan (ihan elävää kuvvaa) ihan Saksasta asti. Olivat maksaneet tästä karhunkierrosta peräti 500 mk.
Vielä käväistiin katsomassa vanhat aitat, joihin oli merkitty tekovuosiksi 1796 ja 1830. Vielä hyvästeltiin saattomiehet, jotka olivat lähteneet paluumatkalle seuraavana aamuna, meidän vielä nukkuessa
Jyrävänniemen nähtävyydet
Jyrävänniemeksi sanotaan sitä erikoisen jylhää erämaa-aluetta Juuman itäpuolella, joka muodostuu niemekkeeksi Kitkajoen kääntyessä ensin etelään ja sitten itään ja pohjoiseen, jonka jälkeen se jälleen kääntyy itään. Niemi on alaltaan useita neliökilometrejä. Nykyisin pieni Karhunkierros sijaitsee kyseisellä alueella.
Nyt lähdettiin kohti Jyrävää. Ensin mentiin puolikilometriä venekyydillä. Siitä alkaa vasemmalle kaartuva Niskakoski, joka heti kohta kääntyy jyrkästi oikealle, päättyen hurjaan koskeen ja stoppariin, jossa vaarana on suistua virran viemänä vasemmanpuoleiseen jyrkkään kallioseinämään. Ei ole menemistä siihen veneellä, tuumaa isäntä, ja vene lasketaan Jyrävänlampeen köyttä apuna käyttäen. Siitä vene sitten soudetaan Myllykosken niskalle.
Myllykoski on kaunis vedenjuoksultaan, varsinkin niskapuolella. Alempana kyllä vesi pärskyy ja pauhaa vaahtoavaisena jykeväpuisen kuusikkokorven syliin. Kosken rannalle oli saatu äskettäin kunnollinen myllyrakennus entisen härkinmyllyn sijaan. Niskalta on jalkasilta kosken yli. Siitä pikkupojat näytävät saavan pöytäveitsen pituisia pikkulohia kääpiövilkkuongillaan. Suurempaa uistinta eivät uskalla paikalliset pistää Myllykoskeen, sillä lohi veisi sen, kuten on monesti tehnytkin. Noita kalliita rullavapoja ja silkkisiimoja oli näet vain herroilla.
Lapin aiheita kuvaava taiteilija Koivisto oli ikuistanut Myllykosken kauneuden ja joku viipurilainen taidemaalari maalasi eräänä kesänä useita tauluja mm. Myllykoskesta. Täällä on vieraillut myös useana kesänä tutkijoita keräämässä harvinaisia kasveja, joita täällä kuuluu olevan runsaasti.
Nähtiinpä koskikarakin pesintäpuuhissaan samalla, kun lähdettiin astelemaan ohi Myllykosken Aallokkokosken ohittavaan lähes parin kilometrin marssiin. Aallokkokoski on nimensä veroinen. Se juoksee jyrkkänä aallokkona voimakkaasti virraten kuin myrskyävä meri konsanaan reilun kilometrin, kunnes se hetkeksi rauhoittuu syöksyäkseen hurjaakin hurjempaan Jyrävänkoskeen. Jyrävänkosken molemmin puolin kohoaa liki 70 metriset pystysuorat kallioseinämät korkeuksiin. Kyllä on suurenmoista ja mahtavaa luontoa, tuumataan. Mennä kesänä matkailijoita ei ollut käynyt kymmentäkään, sanoo opas. Suurin osa matkalaisista eivät arvaa alueen kauneutta, vaan palaavat suoraan Juumasta Käylään tai Paanajärvelle suoraa patikkareittiä.
Kanjonille saavuttaessa sää muuttuu äkkiä sateiseksi sumuilmaksi, estäen mieliharmiksemme valokuvien oton. Oppaan mielestä Jyrävä on paras Kitkan koskista ja ainai toiseksi paras Kuusamossa. Jotkut kuulema tykkäsivät Kiutakönkäästä vähä enemmän.
Jyrävänkoski näytti mahtavalta ylhäältä katsoen. Emmepä arvanneet tätä näin mahtavaksi. Sitä saattoi katsoa kauan kyllästymättä. Monta metri korkea, lyhyt, aivan pystyjyrkkä putous, josta valtava vesimäärä syöksyy raskaasti kivettömään suvantoon. Putouksen alla leijuu jatkuva vesihuurupilvi, kuin valkeana harsohuntuna ja kun aurinko pilkisti hetken pilven takaa, näim me kauniin valokaaren muodostuvan utuharsoon. Nyt kävi valokuvaamineen päinsä.
Sateesta huolimatta oleskelimme Jyrävänkönkäällä parisen tuntia, syöden voileipä-kahvipäivällisen, samalla kun ihailimme villin könkään talttumattomien luonnonvoimien sykayttävän rauhaisaa erämaaseutua. Siinä oli valtava vapaudenlaulu, pauhu ja jyminä, joka kaikui moninkertaisena autiossa korvessa. Se loi oman, erikoisen tunnelmansa. Tänne tullaan vielä uudelleen onkivehkeitten kanssa harjuksia ja lohia onkimaan, tuumaa Nuutinen.
Nyt kampsut ja kimpsut kokoon ja vettä mukilla nuotioon, tuumataan ja lähdetään patikoimaan kohti Jäkälävuomaa. Katsotaan Hautaniitynvuomakin ja Kallioporttina olevat kaksi vierekkäistä kalliota. Kallioportilta jatkettiin Juumaan päin jolloin saatettiin ihailla pitkäkasvuista kuusikkoa ja täysikasvuista valtavaa männikköä. Sitten opas antoi reittiohjeet ja juosta hilpaisi näkymättömiin kohti Juumaa, kunnes hänet tavataan uudelleen Juuman kupeesta, kertoakseen vieneensä veneen jo kotirantaan. Niin ovat nopeajalkaisia ja kovakuntoisia ikään katsomatta, nämä Kuusamon opastavat koskenlaskija-eräoppaat, tuumataan. Juumassa päästään vielä huippuleppoisaan ja vieraita viihdyttävään saunaan, jolloin pähkäillään, jotta jäätäisiinkö jo ensikesää varten Juumaan, kunnes nukkumatti korjaa Nuutisen kolmikon jo untenmaille.
(lähdeteos Aaro A. Nuutinen v.1931 Suomen Sveitsissä)
Helsinki 6.4.2020,
Veli Matti Leinonen