Sulavirtaan hävisi talvinen nietos, arkinen elo toiveeksi vaihtui, kurukivikkoon katosi kummallinen, sammutti tuulettoman tulen tuskan – synnytti elämän kesäisen riemun.
Valaisi taivainen aurinko, edellytystä elämään antoi, kohti kukkivaa kesää, hiirenkorvallisen koivun, kerkänkeltaisen kuusen kauniin.
Niittyvillaiseen vaihtui vihreä, suopursua tuoksutti tuuli, kutsuvana käki kaukana kukkui, kuuluen vastasi siihen kuikka, kuunteli sitä myös ylpeä kurki.
Vaan eipä ole savua ilman tulta, eikä laulua ilman kesäkiurua, pääsikö pääskynen pälkähästä, kasteliko kesä kuivuneen kukan, vai sammuiko hehku hiilloksen?
