Koudasta Paanajärvelle 1911 U.T.SIRELIUS (1872-1929)
lähde: Nuori Suomi XXI joulualbumi. 1911 s. 161-183.
Valokuvat U.T.Sirelius.
Matkareitti
LÄHTÖ KOUTAJÄRVELLE
RUVAJÄRVELLE TUTIJÄRVI
SUSIJÄRVI
RUVA
SOUKELO
UKONNIEMI
SIPRINKI
KANKAANKYLÄ
PÄÄJÄRVI, OULANGAN KYLÄ
KIVAKKAKOSKI
VARTIOLAMPI
KIVAKKATUNTURI
OULANKAJOKEA YLÖS PAANAJÄRVELLE
Muuta artikkelissa huomioitavaa U.T.SIRELIUS KOUDAN REITILLE Kansantieteilijä U.T.Sirelius lähti syksyllä 1911 taiteilija J.W. Mattilan seurassa Vienan Karjalaan ja Vienanmeren rannoille aina Pinegalle asti.
Matka alkoi syyskuun alussa Arkangelin kaupungista ja päättyi Paanajärvelle lokakuun alussa.
Tutkimuksen pääpaino oli rakennuksissa ja metsästyksessä. Suomen kansallismuseon kokoelmiin Sirelius osti pukuja Karjalasta Vartiolammen ja Ruvan kylistä ja niiden lisäksi mm. kehräpuita Vienanmeren venäläiskylistä.
Pääjärven maisemat lumosivat tutkijan ja hän otti lukuisia valokuvia Koutajärven maisemissa.
LÄHTÖ KOUDAN REITILLE
Vienan Karjala! – Nämä sanat heti mielen sytyttää. Kalevalan runot, satjen maailma, mistä ne pulppuavat, kaikuava, kaihoava kannel – ehkä osanotto tämän unohdetun maankolkan kohtaloon.
Mutta on siinä muutakin: sen äärettömät riistarikkaat salot, sen koskien kohina, sen luonnon koskemattomuus, sen kalaisat vedet.
Pitkälle oli syys ehtinyt pohjan perillä, kun höyrymme laski Koudan kylän rantaan, josta meidän oli venein ja jalkataipalitse retkeämme jatkaminen. Ilomme ei kuitenkaan ollut vähäinen, saadessamme kuulla, että juuri tänä vuonna oli kyytitie kylästä avattu aina Paanajärvelle saakka.
Istumme isoon meriveneeseen, neljät airot painuvat ponnahdellen ja tahdikkaasti veteen, perämies luo viimeisen silmäyksen rannalla seisovaan ristiin, paljastaa päänsä ja ristii kasvonsa. Siivuutamme höyryn: sen kannella seisoo pristavi (poliisikomissaari), joka äsken mahtavalla äänellään kuin taikasauvalla meille avasi tien kautta kansanjoukon veneeseemme, ja rannalla tähystelee uratniekka (poliisi, maalaispoliisi) ikään kuin varmistuakseen siitä, että veneessämme kaikki tuli lailliseen järjestykseen.
Tuuli lehahtaa, käy vihainen vihuri peräkannen puolelta. Purje pystyyn, huutavat soutajat.ja kohtapa veneemme kyntää kokka kohisten Vienan lainehtivaa rantaulappaa. vuono, rannalla kohoaa havumetsäinen harju ja vedessä uiskentelee kallioinen saari tai sileäksi huuhtoutunut kiviluoto.
Saattajat ovat venäläisiä ja suurimmaksi osaksi naisia, sillä heikommalle sukupuolelle kuuluu varsinaisesti täälläkin soutajan raskas virka.
Kalastus aavalla merellä on tehnyt heidät hyviksi purjehtijoiksikin. merellä onkin pääasiallisesti näiden seutujen elatus. rannikko on karua, jasiksi ei maanviljelystä harjoiteta juuri nimeksikään, lukkun ottamatta pieniä peruna- ja naurismaita. Lehmiäkin on vähän, mutta monissa taloissa on sadoittain poroja.
Myötätuulessa sujuu matkamme hyvin, ja illansuussa olemme jo 30 virstaisen taipaleemme päässä Näsön kylässä, missä on majatalo.
Sen nuori isäntä on siro, sivistyneeltä vaikuttava mies, jota ensi näkemältä arvelen venäläiseksi kansakoulunopettajaksi. Mutta yhtäkkiä yllättä hän meidät sekaantumalla selvällä karjalan kielellä keskusteluumme, ja selville käy, että hän on kalastaja, joka paremman saaliin takia on tänne muuttanut Karjalan sisäosista.
Saamme tietää kylässä asuvan monta muutakin karjalaisperhettä. Oman kielemme kuuleminen saa meidät hilpeiksi, ja tohisevan samovaarin ääressä ilta kuluu rattoisasti.
KOUTAJÄRVELLE
Aamulla varhain jatkamme matkaa ja saattajiksi saamme nytki viisi henkeä, joista kaksi on karjalaista: vaimo ja miehistymässä oleva poika. Edessämme on neljän virstan maataival Koutajärvelle, jonne vain kapea polku johtaa. Siksi tavarat o sälytettävä selkään. Kumma kyllä nuoret tytötkin ovat kestäviä kantajia. Taito on nähtävästi veressä, kulkevat perintönä pojasta poikaan – ammoisista esi-isistä.
Tiettömän Karjalan kantamaan tottuneista miehistä ei suotta sukeutunut laukkuselkäisiä ”harjulaisia” (harjuri, harjaryssä kiertelevä kulkukauppias, laukkuryssä, joka osteli mm. sianharjaksia).
Komea Koutajärvi, jossa sanotaan olevan saaria yhtä paljon kuin vuodessa päiviä. Ne ovat kallioisia, havumetsäisiä, ja rannoilla kohoaa korkeita vaaroja, joista uljaimpana länsipäässä lakkaansa nostaa Kallikorvan komea tunturi. Se näkyy jo Koutajärven tuolle puolen, neljän peninkuman päähän, ja kuten korkeat vuoret ylipäätään, se vie katsojan monasti harhaan: sen luulet olevan virstan päässä, mutta saatkin taivaltaa peninkulman tai toistakin. Järven länsipäässä on pieni karjalaiskylä, johon ensimäinen talo pystytettiin lähes 40 vuotta sitten. Siellä alkaa maanviljelysalue pikku peltoineen.
Majatalon emäntä on saapuessamme nuotalla, mutta tulee kohta jälestämme. Iloksemme on hänellä kantamus sikaa ja forelleja. Päättipä niistä keittoa tehdä. Emmepä olleetkaan sitten Arkangelin laihavain pöytäin sellaista ateriaa syöneet. Jopa avautuu ovi, ja pari Karjalan miestä astuu sisään: toinen suuripartainen erämaan asukki kuin muinaisia Väinämön poikia, toinen pitkä, siro, tottunut muissakin seuroissa olemaan – suuren liikkeen luottomies. Mutta molemmat ovat uudistuksiin innostuneita.
Sukeutuipa keskustelu siitä, miten vedenriistaa parhaiten olisi Koudasta otettava, miten säilytettävä ja kaupaksi saatava. Me suunnittelimme suuria, koko salmen salpaavia rysiä, puhuimme savustamoista ja säilyketehtaista. Innostus täyttää Karjalan miesten mielet, ja pitkälle on yö kulunut, ennen kuin toisistamme erkanemme.
RUVAJÄRVELLE
Aamulla on edessämme 50 virstainen taival kautta Koutajoen ja monien järvien Ruvajärven majataloon. Ennen lähtöämme käyn kylän taloja katselemassa ja niiden elämää ihmettelemässä. Onpa yhdessä riimusauvakin (kalenteri) tallella. Siitä syntyy kaupanteko minun ja tuuheapartaisen vaarin välillä. ”Ka möisin mie sen, ka möisin”, sanoo ukko, ”mutta jos grieha (synti) tuloo”. ”Ka mikä rieha siitä”, vakuuttavat toiset ja pitkän punnitsemisen jälkeen joudun sauvan omistajaksi.
Kuljimme vielä kappaleen Koutajärveä ja nousimme sitten joen suulle. Siinä seisoi talo, jossa erään ruotsalisen sahayhtiön edustaja asui. Kesäinen työkausi oli jo päättynyt, ja pari höyryvenettä odotteli rannalle vedettynä uutta avovettä.
Koskinen on Koutajoki. Kovia virtoja ja kohisevia kuohuja vastaan tuontuostaan kokka puski. Voimakkaimmissa pyörteissä oli maihin noustava ja venettä sauvottava ja nuorin vedettävä. Luomoava luonto: juuri vieressämme korkea Kallikorvan tunturi, etempänä vasemmalla satasaarinen Kouta ja jalkojemme alla kuohuvat pyörteet. Mikä mainio seutu urheilevalle riistamiehelle: saaret ja tunturien rinteet pyitä ja teeriä pyrähtelevät, ja koskissa keskikesällä taaja harjusten parvi.
Täällä oi taitava onkija yleensä yhtenä iltapäivänä perhoillansa sata harjusta nostanut. Sinne valoisiin kesäöihin, neliviikkoisen ihanille taipalille teki taas mieli. Ajatuksemme kiertelivät jo kalasaunoissa ja niiden kustannusarvioissa. ”Kuulkaapas isäntä! – tehkääpäs meille tuohon koskenniskalle kallioniemeen kalasauna, – tai kaksikin; tulemme tänne molemmat ensikesänä mielitiettyinemme. Tässä ihavat kalapadat keitämme”. ”Tehään tehään, oikein valkoinen pirtti. Kyllä niitä siihen mahtuu”, virkkoi isäntä. – ”Mutta tuokaa niitä perho-onkia, että meillekin riittää.” Ja me lupasimme tuoda.
TUTIJÄRVI
Olimme jo nousseet Lehmikorviin, Skorotuumaan, Seretnöin ja Niskakorvan, kun eteemme aukeni pieni Tutijärvi. Keskustelumme kääntyi siinä seudun muinaisiin asukkaihin, lappalaisperheeseen, joka vielä joku aika sitten tämän järven rantamailla majaili.
Emäntä muisteli vanhoja tarinoita. ”Elipä siinä ennen lappalainen eukkoineen ja pooikansa kera. Joka aamu saivat vain kolme kalaa, ei milloinkaan enempää. Miettivät siinä ukko ja akka, mitä tehdä. ”Ka tapetaan poika”, sanoo toinen. ”Ka tehdään niin”, vastaa toinen. Ja niin tekivät. Mutta siiitä lähtien saivat vain kaksi kalaa.
Tutijärven yläpuolellakin on Koudalla edelleen vuoltava luonteensa. Susijärveen asti luetaan yhdeksän huomattavampaa koskea: Kallikorva, Iijava, Kuivapatuna, Jormonlamminkoski, Häränsilmä, Juupankoski, Patuna ja Pudas – yksi kummalakin puolen saarta – sekä Niskakoski. Iijavan yläpuoliset olivat niin voimakkaita, ettei niitä käy sauvominen. Siksi on reput ja tavarat otettava selkään ja viiden virstan taival Susijärvelle astuttava. Tämä käykin helposti, sillä kruunun puolesta on kaikille noille paikoille tehty tukevat portaat: kaksi veistettyä hirttä pantu rinnatuksin. Olipa niillä turvallista kävellä kuin paikoin Arkangelin ja Onegan kaduilla.
SUSIJÄRVI
Susijärven rannalle tultuamme alkoivat vatsamme jo kovin vajuuttaan valitella. Siinä saimme ensi kerran nähdä, ”vanhauskoisten” eli staroverien pöytäjärjestyksen.
Emäntä, joka yksin kuului tähän oppiin, asettui eri kulmalle syömään, sillä uskonvaatimus on, että toisoppiset eivät saa käyttää vanhauskoisen astioita, koska ne siitä saatuvat. Emäntä oli muutoin herttainen ja iloinen ihminen. Tarjosipa minulle palanpainikkeeksi ison paistetun metson koiven. Lahja lahjasta, ja annon emännälle eväistäni kappaleen juustoa. ”Mitä se on?”, kuului epäilevä kysymys. ”Juustoa – lehmän maidosta sitä tehdään.” Näin kuinka pala emännän kädestä siirtyi hänen naapurilleen.
Mutta pälkähti mieleeni tehdä pieni pila. ”Kerrotaan” sanoin puhetta jatkaakseni, ”Aaprahamin muinen, kun Herra tuli luokseen vieraisille, Saaralleen sanoneen, että toisi päytään parasta ja vanhinta juustoa. Hyvältä oli maistunut Herrasta, sanova.” – Toisella silmällä katsoin hetkisen päästä emäntään ja huomasin nyt, että toinen puoli juustokappaleesta lohkesi hänen sormiinsa ja samaa tietä suuhun.
Susijärvi on pitkä ja soikea. Rannat ovat koutalaisiin verraten matalat ja yksitoikkoiset. Ajan kuluksi ottaa taiteilija huiun laukustaan ja alkaa viserrellä. Sepä keveämielisten karjalaisten sydämiin tehoaa. Silmät välähtelevät ja suut ylistelevät. Ja ennen pitkää ovat he itse laulunpätkässä kiinni. Mutta turhaan odottaa kuulumisia kumpujen yöstä tai kertomuksia muinasikansan työstä. Ihme: kanteleesta ei mitään tiedetty eikä nimikään tunnettu. Mutta sen sijaan osasi emäntä joikautella kuin oikea lappalainen.
Olipa siinä kontrastia äskeiselle huilun huminoille. Soinnuton ääni ynisi ja venytteli yksitoikkoista säveltä. Sanoja ei kaikkiahta kuulunut lainkaan, mutta toisin erin soitettiin niitä useampaan kertaan. Sisällys oli mielen tilapäistä purkausta: milloin surua onnettomista perheoloista, milloin valitusta pojan armahan sotapalvelukseen joutumisesta, milloin iloa isän kotiin paluusta.
Laulun keskestä alkaa soida korvaan voimakkaan kosken kohina. Se on Kouvankoski, joka johtaa vedet Ruvajärvestä Susijärveen.
Soudamme sen alle ja pysähdymme saareen katselemaan laineitten iloista hyppyä ja kauniisti kaartuvia vesipintoja, jotka auringonpaisteessa ihanasti kimmeltävät ja kuultavat. Kun koskelta taas suuntaamme kulkumme Susijärven länsipäähän, näemme Kouvankosken kohdalla kaukana Pesioivan tunturin. Sen sanotaan olevan Kallikorvaa korkeamman. Susijärven päästä on lyhyt taival Ruvajärven itäpäähän. Sen kuljettuamme kosken niskalla olevalla kalasaunalle, jossa ystävällinen isäntä vieraan-varaisesti ottaa vastaan.
Tavanmukaiset kysymykset tehtyä: Mistä tullaan, mitä kuuluu ja onko rauha maassa, kokoonnumme rannalle kalatulen ääreen. Osa lohiharvoista on juuri nostettu vapeille ja lihava kalakeitto kiehua porisee liesikivillä. Toisessa padassa on yhdeksän pyytä kypsymässä. Päätti siitä kannon päähän istuuttua ja riistan kimppuun käydä.
Ruokien valmistumista odottaessa otetaan valokuva koko seurueesta ja kalasaunasta, jossa iloinen tuli palaa kiukaassa. Saunassa ei muutoin ole minkäänlaista kalustoa: heiniä vain levitettu seinävierille vuoteiksi. Ilta on käsissä, ennen kuin kalasaunalta taas veneeseemme ehdimme ja airoille käymme. Länsituuli, joka on vastaamme puskenut koko päivän, kiihtyy ja laineita nostaa, rannat painuvat hämärään.
Tuokion päästä on yö kietonut vaippaansa kaiken nähtävän: vain metsien latvat kuultavat syystaivaan himmeässä kuvastimessa. Korpi huokaa ja hongat valittavat tuulen humussa ja aallokon paiskoessa veneen keulaa. Karjalan hilpeät miehet ja naiset käyvät vaiteliaiksi. Silloin tällöin kuuluu lyhyt laulun ynähdys. Vasta puoli kaksitoista yöllä olemme kylmästä väristen, jalat jäykkinä pitkästä istumisesta Ruvan kylän rannassa. Viidenkymmenen virstan taival on taitettuna.
RUVA
Ruvaan pysähdymme tutkimuksiamme varten pitemmäksi aikaa. Teemme tuttavuutta niin karhunkaatajiin kuin jo vanhuuttaan vapisevain vaimojen kanssa. Edellisiltä saamme kuulla vanhan kansan eräretkistä – nistä ajoista, jolloin vielä liukkaasti liikkuva suksimies peuroja keihästeli ja uljaita hirviä keväthangilla ajeli. Mesikämmeniä on vielä runsaasti, ja juuri kylään tullessa oli kontio viimeksi lintumiehen ritoja kokemassa käynyt. Näyttipä meille eräs erämies innostuksissaan komeata karhuntaljaa, johon onnekas kuula viime syksynä ottellussa pesän suussa reiän puhkoi.
Hauska oli tutustua naisten vanhimpaan pukuparteen. Leninki eli kosto – läheinen sukulainen muinaiskarjalaiselle naisen vartalovaatteelle – tehtiin yhdessä palttinan ”solesta” (leveydestä) ja kasviväreillä punaiseksi painettiin. Päässä oli ”sorokka” (suom. harakka), jonka otsamuksen korvat panivat aavistamaan, että päähineen muodolla saattoi olla yhteyttä jonkin eläimen kanssa.
Ruvan eteläpuolella alkavat seudut taas korkeiksi kohota. Komein vaaroista on Päinuoru, joka – samoin kuin aikaisemmin Kallikorva – nyt pitkät ajat kuin tienneuvojana edessämme seisoo. Matkamme käy yli seitsemänvirstaisen Soukelojärveen, joka Ruvajokea purkaa vetensä Rukajärveen. Joen niskassa on pitkä Ruvankoski, josta veneemme ona sauvomalla nostettava.
SOUKELO
Venettä vedetään Koutajoen ensimäisissä koskissa Soukelo on kaunis järvi, jonka rantoja mielellään katselee. Ennen sen eteläpäässä olevaan kylään tuloamme sivuutamme matalan havumetsäisen hietikkosaaren. Siinä on kalmisto. Omituiset, huonemaiset hautalaitteet houkuttavat meidät maihin.
Juhlallinen tunne täyttää mielemme, kun verkalleen astuskelemme tällä yksinäisellä saarella vanhain puitten siimeksessä vainajain majain keskellä. Sellaisia komeita hautapatsaita kuin etelämpänä Karjalassa tapailee silmä täällä turhaan.
Soukelokylä on seudun suurimpia ja vanhempia. Monet pohjoisemmaksi ja koilliseen siirtyneet uutisasukkaat ovat sieltä kotoisin. Puhuttelin erästä ukkoa, joka nuoruudessaan oli vielä ”suksia” ja poronkoipi-pohjaisia kattavia (kalhuja, sivakoita) tehnyt. Taitava oli ollut metsämieskin. Kun lykkäsi lylynsä kevätlumelle, niin jopa piankin luoti peuran sydänveriin solahti.
Soukelossa poikkesimme Koudan reitiltä kulkeaksemme 7-virstaisen jalkataipaleen Siprinkijärvelle. niin jäivät meistä vasemmalle Kunti- ja Kumajoki, joista edellinen laskee Pääjärvestä Kuntijärveen ja jälkimäinen tästä Soukeloon. Kumajoen niskassa on Kumankoski – Venäjän Karjalan isompia. Siinä on ”patuna” sellainen, että havut rannalla tärisevät.
Alussa oli meidän kuljettava alavaperäisiä savimaita, kunnes vihdoin tie alkoi nousta korkealle vaaralle, josta Siprinkijärvelle avautui laaja ja ihana näköala. Hirsiportaat olivat tälläkin hyvänä apuna jalkamiehelle.
UKONNIEMI
Pitkän kävelymatkan jälkeen rupesi vatsa tiukasti osaansa vaatimaan. Suuntasimme niin veneen keulan lähellä olevaan Ukonniemen kylään.
Oli sunnuntaipäivä, väki kaikki koolla. Pian olimme Karjalan miesten kanssa mitä vilkkaimmassa keskustelussa. Vanha vaari kertoi isänsä 56 vuotta sitten siihen niemelle ensimäisen talon perustaneen. Tiukalla oli pitänyt ensi aika, mutta siitä sitä oli vähitellen vaurastuttu. Vaikka poikaparvi saarsi pitkää jykevää pöytää, ja koko ulkoasukin osoitti, että talo seisoi tanakoilla jaloilla. Olipa yksi pojista jo keikariksi kehittynyt: päällä siisti puku, ja liivin sepaluksessa valkoinen päärme. Olisiko luullut olevansa Karjalan saloilla!
SIPRINKI
Siprinkijärvi taustanaan Lukkulaisvaara Siprinki on 8 virstaa pitkä ja koko Pohjois-Karjalan kauniimpia järviä. Oikealla rannalla seisoo komea Päinuorun tunturi, jonka laelta avautuvat laajat näköalat Ruvan-, Tiiksi-, Kunti-, Pää- ja Paanajärvelle. Sille näkyvät myös Oulangan ja Ruvan kirkot. Vasemmalla rannalla kohoaa vaatimattomampi Lukkulaisvaara.
Iltamyöhällä vastatuulen meitä hienosti vihmoessa saavuimme vihdoin Kankaankylään. Päinuorun huippu oli jo aikoja painunut sumun helmaan. Keskikesällä se olisi ollut huono enne, sillä vaaran lakan harsoihin vetäytyminen lupaa heleimmälläkin heinäsäällä varmaa sadetta. Mutta näin syysmyöhällä taivaan alituiseen pilvehtiessä, ei sitä taikaa ollut.
KANKAANKYLÄ (Kankahainen)
Kankaankylässä tutustuimme simpukan pyytäjiin. Muuan heistä tuli luoksemme kesän saalista näyttämään. Olipa siinä helmiä soreita: hopeankarvaisia, kellertäviä, harmahtavia – kaikki enemmän tai vähemmän hohtavia; oli hienon haulin kokoisia aina pikku herneen suuruisiin. Jälkimäisillä kerrottiin saadun yli stakin markkaa.
Mainitsemista ansaitsee sekin, että täällä eräässä vanhauskoisessa perheessä tapasimme riimusauvan, jonka ajantiedosta annettiin tarkka selko erään vanhan, käsinkirjoitetun kirjan avulla. Kirja, joka oli kauniisti mustilla ja punaisilla kirjaimilla tekstattu, oli niin pyhä, ettei toisuskovaisen sallittu edes kädellään koskea.
PÄÄJÄRVI, OULANGAN KYLÄ
Oulangan kylä taustanaan Kivakka Seuraavana päivänä rupesimme taas matkantekoon. Laskimme alas Siprinkijokea ja saavuimme Pääjärvelle, joka on toinen Venäjän Karjalan suurimmista. Siinä käy kovalla tuulella läikkä lainehille sellainen, että venemiehet saavat päiväkausia kosterannoilla venyä.
Mutta meillä oli onni: jos kohta tuuli edelleenkin pysyi vastaisena, saatoimme kuitenkin levollisesti matkaamme jatkaa. Siinä avautuivat eteemme komeat maisemat. Suoraan etelässä silmänkantamattoman ulappa, vasemmalla 9-lakkainen Luptsinkisaari ja oikealla, Kostovaaran kylän takana, korkealle kohoava Kivakan lakka.
Pääjärvi on eritoten kalainen, ja sitä todistavat sinne tänne rantamille rakennetut kalasaunat. Varpasaaressa oli niitä kokonainen kihermä. Siinä oli monen kylän yhteinen kalastuspaikka, jonne tuli pyytäjiä aina Vartiolammilta asti, läheltä Suomen rajaa.
Tällä kertaa oli määränpäämme Oulangan kylä – ainoa varsinainen kirkonkylä koko matkallamme. Heti majataloon päästyämme tulevat meitä ”uratniekka” ja voolostin kirjuri tervehtimään.
Mutta paperimme olivat kyllin tepsivät, ja niin saimme jäädä rauhassa työskentelemään. Nyt olivat järvitaipaleemme lopussa, ja edessämme nousu ylös vuolasta Oulanganjokea. Suupuoleen se tekee laajoja kovia koukeroita, minkä tähden ensitaival, 4 virstaa, tavallisesti jalkapatikassa kuljetaan.
Maisemat ovat pitkin matkaa suurpiirteisiä. Semminkin eteläpuolella kohoaa komeita vaaroja. Tekee mieli lähemmältä niiden rinteitä katselemaan. Sillä välin kun saattomiehet sauvovat venettä, kuljemme me pitkin rantaa. Lehdot ovat linnuista rikkaat, ja yhtenään tömähtelee maa niiden lentoonlähtöä. Ja tuon tuostaan pysähdymme uusia näköaloja ihastelemaan.
KIVAKKAKOSKI, VARTIOLAMPI
Kivakkakoski Puolitiessä Oulangasta Paanajärvelle kohottaa Kivakka lakkansa ainakin 500 metrin korkeuteen. Sen juurella pauhaa samanniminen koski, joka on Vienan Karjalan kauniimpia. Ei kenenkään, joka Paanajärvelle asti tulee, pitäisi jättää käymättä tällä suuremmoisella seudulla, joka sijaitsee vain kymmenen virstan päässä Suomen rajalta.
KIVAKKATUNTURI
Laelle on mukavin pääsy lähellä sijaitsevasta Vartiolammen kylästä. Tie nousee aluksi loivasti läpi tiheän, sekapuuta kasvavan metsän, mutta ylempänä jyrkkenee vaara, ja kuusi käy ainoaks puulajiksi paitsi vaivaiskoivua, joka menestyy vielä metsärajan yläpuolellakin. Ihana paksu sammal peittää miltei koko vaaran – lukuunottamatta ylimpiä huippuja, jotka ovat puhdasta kalliota.
Mikä nautinto heleänä kesäpäivänä tällä pehmoisella vuoteella auringonpaisteessa lekotella. Metsävöhyke on täynnä mustikoita ja puolukoita, jotka vetävät puoleensa niin lintuja kuin karhujakin. Yhäällä lakalla elää parvittain riekkoja. Oli kerrassaan hauskaa nähdä näitä kauniita lintuja illansuussa pitkiin riviin yöpuulleen kallionkielekkeille asettuneina. Ne olivat niin kesyjä, että niitä hyvin saatoimme valokuvata.
Mutta tunturille antoivat eloa pikkulinnutkin, joita näimme useita eri lajeja. Näköalat ovat laajat ja komeat, mutta syksyisin tapahtuu useinkin, että Kivakka huippunsa taajaan sumupilveen ne vieraitaan kietomalla peittää. Mutta kirkkaalla säällä kimaltelee taivaanrannalla Ruvajärven pinta, jalkain alla lepää laaja Pääjärvi, pohjoisessa kohoaa Päinuoru ja Suomen puolella siintää moniselkäinen ja vesirikas Kuusamon reitti.
Muistoina vanhoilta rauhattomilta ajoilta näytetään vaaran huipulla kahta kivikasaa. Ennen ne muodostivat kiukaan tapaisia kivilatomuksia, joissa tynnyöityä tervaa vainotulien varalta säilytettiin. Jos vihollisen hyökkäys tapahtui Suomen puolelta. oli vartiolampelaisten vaaralla tuli sytytettävä, jos Pääjärven puolelta, oulankalaisten.
OULANKAJOKEA YLÖS PAANAJÄRVELLE
Kivakkakosken kivinen puoli Kivakkakosken yläpuolella kävi joki yhä vuolaammaksi. Saattajain oli yhtenään sauvomiinsa ja vetoköyteen turvautuminen. Voimakkaimmat könkäät Pritkoi, Mikonlammin ja Kuironkoski, Mylkky, Siltajoenkoski, Peurakoski, Laaksolammenkoski, Pitkätvirrat, Vääränkoski ja Niskakosket. Viimemainitusta alkaa ylempi heti Paanajärvestä, jonka itäpään yli Suomen raja pitkin Sukkurakummun harjaa kulkee.
Paikka on kovin luonnonihana. Eteen aukeaa 20 virstan pitkä Paanajärven selkä, jonka kumpaakin rantaa päärmäävät korkeat tunturit. Myöhäinen syysilta, kun oman maan kynnykselle ehdimme. Taivas on harmaaksi käynyt, lumihiutaleita putoilee ja vaarain huiput ovat jo valkean vaipan peitossa. Vastaamme puhaltelee kylmä länsituuli. Mutta läheisestä Suomen talosta tuikkaa ystävällinen tuli, ja sen ääreen kiirehdimme. Karjalan kaunis taiva on taitettuna, ja vain muistot jäljellä.
Muuta artikkelissa huomioitavaa:
Kalhuilla eli sivakoilla tarkoitettiin suksia, joista vasemman jalan ”suksi” oli pitkä ja nahkalla pohjustamaton, oikean jalan eli ”kattava” lyhyempi ja nahkoitettu. Edellisellä seistiin ja jälkimäisellä sauvoin potkettiin. Juuri tällaiset sivakat Sirelius tilasi. SU4887:1-24 Kuljetusliike Gratsev toimitti lähetyksen Helsinkiin.
Sirelius tilasi Ontrei Riikolta ahkion, sukset ja saappaat, jotka saapuivat perille kuusamolaisen kauppiaan Paavo Ahavan välityksellä. SU4890_1-3.
Lakka nimitystä käytettiin tunturin tai vaaran laesta.
Harjuri ts. harjaryssä oli kiertelevä kulkukauppias, useimmiten kankaiden ja rihkaman kaupustelija, joka osteli mm. sianharjaksia. Myöhemmin laukkukauppias ts. laukkuryssä suomalaisittin.
17.5.2016 Veli M. Leinonen