Pääjärven Niskankylä

Lähdeaineistona käytetty myös Karjalan heimon numeroa 9-10/ 2001Nuorusjokivartta 1996. Kumakosken voimalalaitoksen myötä 1966 laajentunut järvi hautasi alleen useita kyliä ja pystymetsää, mikä näkyy paikoin vieläkin varsin selvästi.
Kuvateksti Karjalan kielellä yllä mainitun kirjoittajan saatesanoin.

Niskankylässä 1990-luvulla
Niskankylä Pääjärven Kuntijokisuulla

Lähdeaineistona käytetty Karjalan heimon numeroa 9-10/ 2001

Niskan nousut ja tuhot 

Pääjärven pohjoisosan koilliskulmassa on pieni Niskankylä, joka on joutunut taistelemaan olemassaolonsa oikeutuksesta jo 1900-luvun aikaisissa mullistuksissa. Mm. Jaakko Fellman kertoo vuoden 1829 tiedon mukaan kylässä olleen vain kuusi asuintaloa. 1905 taloja oli jo 18, 1930 niitä oli jo 27. Suurimmillaan asukasluku oli 1970 tienoilla, kun taloja oli jo yli kuusikymmentä.   
Syksyllä 1941 kylä toimi neuvostopartisaanien operointialueena.  Loppuvuonna 4.11. 1941 partisaanit vetäytyivät Miikkulahteen ja polttivat lähtiessään kaikki kylän rakennukset.  

Sodan jälkeen Niska nousi tuhkaraunioistaan uuteen aikaan periksiantamattomien ja kotiseuturakkaiden aikalaisten palatessa kotiseudulleen. Mutta jo 1964 kyläelämä koki uuden uhkan. Kumajoen Kumankoskeen valmistui uusi voimalaitos, joka tuli hukuttamaan kaikki Pääjärven silloiset kylät. 

Vesialue laajeni n. 20% nostaen veden korkeuden yli n. 9 metriä alkuperäisestä (toisien tietojen mukaan 6-7 metriä).  Useimmat ranta-alueen Pääjärven kylät peittyvät veden alle. Osa puustosta jäi kaatamatta ja varsinkin jokisuilla, on vieläkin nähtävissä vedessä törröttäviä kelopuita.  Mutta Niskan kyläläiset eivät antaneet periksi, vaan siirtivät ja rakensivat talonsa uudelleen yläpuoliseen maastoon. Kylään saatiin päiväkoti, terveysasema, koulu, posti, leipomo ja säähavaintoasema, joka siirtyi uuteen sijoituspaikkaansa Oulangan kylästä.  Koska Niska oli vain vesiyhteyden varassa, aloitettiin myös tieyhteyden rakentaminen itäpuolelta kohti Heinäjärven ja Jelettijärven tieyhteyttä, kohti Kiestinkiä. Tieurakka oli valmis vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1996, jolloin itsekin saavuin ensivierailulle kylään.  

Niskankylän peruselinkeinot

Kylän pääelinkeinoja olivat poronhoito, kalastus, uitto-ja metsätyöt. Kalastuselinkeinoa suoritti puolenkymmentä, neljän miehen kalastusprikaatia. Myöhemmin Pääjärven kalastuskolhoosiin kuuluneella prikaatilla oli käytössään 80 suurta mertaa, 400 kapronverkkoa ja kahdeksan moottorivenettä. Kalanjalostus tapahtui runsaan 60 kilometrin päässä Sohjanassa, minkä toimintaa pyrittiin elvyttämään vielä 1990-luvullakin. Kalat kuljetettiin Kuman kautta Kantalahteen ja siitä edelleen Venäjän markkinoille. Poronhoito päättyi sotavuosiin, eikä enää elpynyt muutamista yrityksistä huolimatta. Samoin kävi tukinuitolle.
Niskankylästä Pääjärven suuntaan.
Juhannus Niskassa 1996
Kumajoen Kumakoski  
Kumajoen Kumakoski

Ennen sotia Kuntijoki saattoi olla täynnä tukkeja. Kootut tukkilautat toimitettiin hinaajien toimesta Tuoppajärven ja Pääjärven rannoilta Kuntijokisuulle Niskaan. Siitä ne uitettiin Kuntijoen kautta Kumajokeen ja edelleen Soukelojärveen. Koutajoen kautta ne päätyivät Kantalahden ja Knäsöin sahoille. 

Kerrotaan, että Kuman koskeen syntyi aika usein tukkisuma, jonka purkaminen oli ammattimiesten työtä. Pahimmat sumat jouduttiin purkamaan räjäyttämällä. Moni tukkilainen myös hukkui pudotessaan hurjaan koskeen. Kerrotaan Kuman jylinän kantautuneen jopa 25 kilometrin päähän. Kuman pudotuskorkeus oli 43 metriä.  

Ilmari Kianto vieraili Kumankoskella 1914 ja kirjoitti "Vienan virroilta" teoksen.  Siinä hän kertoo:"Tässä se oli Pohjolan Imatra - Kuma kuuluisuus".  

Koutajoen vesistö valjastettiin Knäsöin voimalaitoksesta alkaen, jonka jälkeen valmistui voimalaitos Iijovajoen Kallikorvan koskeen ja viimein 1964 valmistui Kuman voimalaitos. 

Veden pinnan noustua kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rantakylät Pääjärvellä peittyivät veden alle. Näitä kyliä olivat mm. Oulanka, Niska, Laitasalmi, Sohjanansuu, Kuntikylä ja Miikkulanlahti.   

Tänä päivänä ainoastaan Niskakylä ja Sohjanankosken Sohjana Tuoppajärven ja Pääjärven välisellä kannaksella ovat joten kuten elinvoimaisia ja asuttuja. Edellä mainitun kosken veden virtaus voi muuttua veden pinnan noustessa. Ennen Sohjanankoski virtasi Pääjärven suuntaan, mutta nyt se voi olla myös päinvastainen. Paikallisten mielestä Pääjärven lohikanta lähes hävitettiin ja tilalle saatiin hauki. Tilanne lienee muuttunut nykyisin jo paremmaksi kalastusrajoituksien ansiosta.  
Kumankoski SA-kuva, Vilho Uomala 1942. Kosken patoamisen jälkeen 1964 Pääjärven vedenpinta kohosi 9 metriä.
Pääjärvi osoittautui antoisaksi kalapaikaksi.
KIESTINGIN KAUTTA NISKANKYLÄÄN  

Käynti Niskan kylässä alkoi kiinnostaa minuakin ja niin päätettiin yrittää kylään jo 1996 talvella. Se jäi kuitenkin vain yritykseksi, koska tiet olivat auraamatta. Lapion varressa heiluttiin alvariinsa auton juuttuessa lumeen ja niin palattiin takaisin, kun vielä päästiin.

Uusi yritys tehtiin elokuussa, jolloin päästiin suuremmitta vaikeuksitta kylään. Kyllä silloinkin siltojen ylitykset olivat haastellisia, mutta pienen vaivannäön jälkeen ylitykset onnistuivat. Tarkoituksenamme oli tutustua kylän mahdollisuuksiin toimia retkiemme tukikohtana.

Pääjärvi ennen

Saavuttuamme kylään katselimme aluksi Pääjärven maisemia laivalaiturilta. Etualalla näkyi Niskasaari, ja kymmenen kilometrin etäisyydellä järven suurin saari Lupitski, jonka länsipuolen jyhkeät maisemat olivat tulleet meille jo tutuiksi kalastusreissuillamme.

Pääjärvessä on laskettu olleen 66 saarta, joista tusina oli isoja saaria ja loput pienempiä. Ennen säännöstelyä järven pinta-ala oli ollut saarineen 755 neliökilometriä. Nyt vesiala oli noin 20 % suurempi ja syvyyslisäys 6-7 metriä. Järvi oli ollut vajaa 50 km pitkä, 31 km leveä ja keskisyvyys oli 15,4 metriä suurimman syvyyden ollessa 49 metriä. Kauempana lännessä, kuudentoista kilometrin päässä häämötti Päänuorunen, entisen Kostovaaran maisemissa. Runsaan parinkymmenen kilometrin päässä, lounaan suunnalla, näkyi myös Kivakan yliset.  
Niskankylän nuoria 1996

Niskassa itki Olga

Olga oppaamme Elena Efimovan kanssa kuvattavana saunan edustalla.

Pikkuhiljaa siirryimme kyläraitille etsimään kortteeripaikkaa. Päästyämme kylän pohjoispään kaivolle, palasimme takaisin kysyäksemme eräästä siistin näköisestä hirsitalosta majapaikkaa.

Talon piipusta tuprusi savua, joten talossa oltiin kaiketi kotosalla. Porstuan kautta pirttiin päästyämme sisällä hääräsi mummo, joka esittäytyi meille Olgaksi. Selvitettyämme asiamme Olga toivotti meidät tervetulleiksi. Ryhdyimme pian saunan lämmitykseen ja odotellessamme söimme pienen Olgan valmistaman perunasienipaistoksen.

Saunottuamme palasimme pirttiin ja ihmettelimme, kun Olga itki keinutuolissaan. Tätä tapahtui tuon tuosta uudestaan myös ulkosalla. Pakkohan meillä oli selvittää mistä oli kysymys. Ja niin hän kertoi järkyttävän sattumuksen, jonka seurauksena hän oli menettänyt aviopuolisonsa, poikansa ja vävypoikansa.

Miehet olivat menneet verkkojansa kokemaan myrskyn yllättäessä heidät keskellä Pääjärven selkää. Miehistä ei löytynyt muuta, kuin yksi kelluva kumisaapas. Tämä suru oli vienyt Olgan elämänhalun, ja toivottomuuttaan hän itki tuon tuosta. Hän oli tuolloin jo yli 80-vuotias ja asui yksin mökissään. Leskeksi jäänyt tytär oli muuttanut Belomorskiin ja jokainen voinee kuvitella, että elämä ilman miehistä apua oli aika raskasta, tuossa omavaraistalouden varassa elävässä Niskankylässä.

Mekin koimme Pääjärven hurjan myrskytuulen voiman seuraavana päivänä.  Vaikka meillä oli kelvollinen moottorivene vaahtopäät olivat niin korkeita, että verkkojen laskeminen ei tullut kysymykseen. Kokeilimme toki pienen matkaa edetä järvelle, mutta palattava sieltä oli. Eteläinen tuuli puhalsi järven suuntaisesti ja tovin aallokossa ajelun jälkeen, katsoimme viisaimmaksi palata takaisin. Myrskyn jatkui myös seuraavina päivinä, ja niin palasimme ilman kalstuskokemusta Suomeen.

Parin vuoden kuluttua tuosta tapaamisesta kuulimme Olgan halvaantuneen ja myöhemmin nukkuneen pois. Hänen muistonsa kunniaksi kirjoitin myöhemmin runon ”Niskassa itkee Olga”.

Helsinki 28.12.2019

Veli M. Leinonen