Venäjän puoleiset Paanajärven rajanaapurikylät

Lähimmät Paanajärven rajanaapurikylät olivat Oulankajokivarren Vartiolampi ja Oulankajokisuun Olangan kylä. Kanssakäyminen rajanaapurusten kanssa jatkui valtakunnan rajasta huolimatta aina talvisodan syttymispäiviin saakka.

Paanajärveläiset olivat tottuneet aina läheiseen kanssakäymiseen ja kaupankäyntiin läheisten naapurikylien kanssa, joista lähin kylä oli Vartiolampi. Se sijaitsee vain kymmenen kilometrin etäisyydellä itäpäästä. Kaupustelumatkat ulottuivat aina Vienanmerelle saakka. Kesäisin kulkuväylinä käytettiin joki- ja järvireittejä. Pahimmat koskipaikat ohitettiin maitse. Esimerkiksi Koutajoen Kumakoski oli sellainen. Kumakoski oli n.45 metrinen hurja putous, joka jatkui vielä pari kilometriä kosken jälkeen. Veneet oli vietävä maitse ja myöhempinä aikoina, varsinkin 1900-luvun alkupuolella veneet kuljetettiin hevospelein. Talviaikaan ajettiin jäätaipaleita, ja tie-polku-uria pitkin erityisesti pororaidoin, ja vasta myöhemmin hevospelein.

Paanajärven lähikylät olivat Vartiolampi ja Oulangan kylä. Vartiolammelle oli venereittiä n. 10 km ja Oulangan kylään noin 20 km. Vartiolammelle oli myös suora polku, joka oli muutaman kilometrin lyhyempi kuin venereitti. Vartiolammella sijaitsi Venäjän rajavartiosto.

Vielä Ilmari Kiannon vierailun aikaan 1914, rajanylitys luonnistui jouhevasti, kun oli asianmukaiset pumagit ja matkustusasiakirjat, kuten Kiannolla. Tuolloin aiheutui kuitenkin ylimääräistä jännitystä maailmansodan syttyminen. Kiannon Solovetskin luostarireissukin peruuntui, kun kynnellekykenevät mobilisoitiin sotajoukkoihin, ja laivat lunastettiin sotajoukkojen kuljetuksiin. Kävi vielä niin, että Kiannon oppaana ollut Iivo Ahava päätti lähteä sotimaan, jolloin Kiannon oli tehtävä kotimatkansa omin neuvoin.

Oulangan kunnan kylät

Entinen Oulangan kunta (Oulangan piiri) käsitti liki parkymmentä kylää. Niitä olivat Hirviniemi, Kankainen, Kananen, Kormua, Kostonvaara, Kuukasjärvi, Kuntijärvi, Laitasalmi, Miikkulanlahti, Niska, Ruvanniska, Ruva, Sohjana, Soukelo, Taavo, Tumtsa, Ukonniemi, Vartiolampi.
Oulangan seurakunta oli kaikkein pohjoisin Kemin Karjalan seurakunnista. Se rajoittuu idässä Kiestinkiin, etelässä Pistojärveen, pohjoisessa Kantalahden seurakuntaan ja lännessä Suomeen. Suurin osa kylistä sijaitsi järvien rannoilla, kuten Pääjärvi, Ruvanjärvi, Tumtsanjärvi, Koutajärvi jne. Itse Oulangan kylä oli sillä kohtaa, mihin Oulankajoki laskee. Siitä syystä puhutaankin usein Oulangansuun kylästä.

Kaikki Oulangan kylät kuuluivat 1920-luvulta lähtien ns. kiellettyyn raja-alueeseen. Kylistä on asuttuna nykyään vain Niska, joka sijaitsee Pääjärven koillisosassa. Koutajärvellä (Koutajärvenpää) asutaan myös, mutta se kuuluu nykyisin Muurmaskin piiriin. Suurin osa Oulangan kylistä jäin veden alle 1960-luvulla, kun Koutajoen vesistö valjastettiin voimatalouden käyttöön. Venäläiset partisaanit polttivat myöhäissyksyllä Kuntijärven kylän kokonaan ja Niskan kylän osittain 4.11.1941, Miikkulanlahden 5.11.1941. Soukelo paloi poroksi maaliskuun loppupuolella 1942.

Pääjärvi on alueen suurin järvi. Sen rannat ovat kiviset ja jyrkät. Tasaisia maita on vain Oulangan suistossa ja muiden jokien varressa ja suistossa. Pääjärvi on n. 60 km pitkä ja paikoin jopa 20 km leveä.

Vuoteen 1880 Oulanka kuului Kantalahden seurakuntaan. Mutta kun Koutaan oli 160 km matka ja huonot yhteydet, vuonna 1880 Oulankaan rakennettiin kirkko ja papin talo. Kauppias ja hyväntekijä oli Kuznetsov. Silloin perustettiin myös Oulangan seurakunta. Koska etäisyydet olivat pitkät papille tuli yli 3000 km matkataival vuodessa.

Suviaikaan liikuttiin veneillä

Venematkat saattoivat olla vaikeita. Jos koskipaikoissa oli vähän vettä, osa matkasta piti kulkea jalkaisin. Esim. Ruvasta pappi jatkaa Tumtsaan ja edelleen Koutajärvenpäähän, jonne matkaa oli 50 virtsaa. Paluumatka on vaikea, sillä silloin noustaan vastavirtaan. Koskipaikoissa vene täytyi vetää köysien avulla eteenpäin. Matkustajat menevät kävellen kosken rantaa, miten parhaiten selviävät, koettaen pitää kiinni kivistä, puista ja pensaista välttyäkseen suistumasta koskeen.

Niskasta matkatessa Soukeloon ja Ruvaan ohitetaan Kumajoen mahtava Kumankosken patuna. Vuosittain tätä koskea käyvät katsomassa suomalaiset ja muutkin ulkomaalaiset matkailijat. Vesi koskessa putoaa 43-45 metriä, ja putouksen alla on on hyvin syvä hiidenkirnu, vesipyörtäjäinen, koskapa sinne häviää, jopa neljän sylen pituinen tukki uiton aikana viideksi minuutiksi upoksiin. Sieltä se sitten sinkoutuu korkealle ilmaan kuin pärelastu. Samanlainen patuna kuuluu löytyvän Kivakkavaaran alta.

Vienanrannalle Oulangan kylästä johtaa kolme reittiä. Niistä ensimäinen Kiestingin kautta Kieritkylään(170). Tonen menee suoraan talvella Koutajärvelle (100), kesällä tämä tie vie Knäsöihin. Kolmas tie vie Ruvan ja Koutajärven kautta Knäsöihin, ja se on käytössä kesät, talvet (130). Ruvan kylässä, jonne Oulangasta on matkaa 40 virstaa, on semstvon asema. Siitä edelleen Knäsöihin on matkaa 90 virstaa.  Kesällä tämä reitti on hyvin vaikeakulkuinen, kun matkalla on pitkiä veneenvetotaipaleita.

Kun matkat olivat pitkiä ja vaikeita, kaikki tavarat pyrittiin kuljettamaan talvella lumikelien aikaan. Siksi kauppiaat hankkivat kaikkea tavaraa, ja ne riittivät yleensä aina kevätrospuuttoon saakka.

Toimeentulo

Toimeentulonsa Oulangan väki saa pääasiassa metsätöistä ja Koutajoen uitoista. Syynä on se, että kelvollista peltomaata on vähän. Enimmäkseen kylvetään ohraa ja vähän syysruista. Sato on yleensä hyvä, mutta määrältään pieni. Omaa leipää riittää vain joulukuulle asti.

Kotieläimiä on vähänlaisesti, koska rehu ei riitä talven yli. Metsä-ja uittotyössä hankkii hyvin. Viime vuonna kaksi miestä ja hevonen tienasivat helmikuulle asti 500 ruplaa mieheen.

Hevosia on melkein joka taloudessa. Lehmiä puolestaan 2-3 ja lampaita 5-6 kpl. Kaiken kaikkiaan Oulangassa oli 210 hevosta, 420 lehmää ja saman verran lampaita. Poroja oli noin 1000 päätä.  Ennen niitä oli paljon enemmän. Poroja oli kadonnut runsaasti petojen suihin, vaeltanut Suomeen, ja paljon niitä oli myös teurastettu.
Asukkaita Oulangan kylässä oli vuonna 1909 paikkeilla seuraavasti; miehiä 120, naisia 107 ja taloja 25 eli yhteensä 227 asukasta.

Asujamisto

Karjalaisten talot olivat kaksiosaisia. Etuosassa perhe elää vakituisesti, ja peräosa on varastohuoneena, talvella usein kylmillään. Pukeutumisessa jäljitellään suomalaisia naapureita.
Ruokavalikoima koostuu seuraavista lajikkeista; kala- ja liharuokia, suolakalaa ja perunaa, piirakat ja monenlaiset kukot. Rieskaa ja reikäleipää valmistettiin itse vähän hapatettuun taikinaan.
Nuoriso oli myös Oulangassa oppinut pelaamaan korttia, ja osasivatpa hekin jo juopotella.
Oulangan kirkko oli järjestyksessään toinen. Ensimäinen paloi toukokuussa 1902, ja syttymissyy pysyi epäselvänä. Uutta kirkkoa varten kerättiin rahaa 300 ruplaa. Kaadettiin 800 puuta hirsiä varten. Arkangelin ja Holmogorin piispa lahjoitti Karjalan veljeskunnan Kemin osaston kautta 5000 ruplan arvopaperit. Kirkko valmistui vuonna 1910.

VARTIOLAMMEN KYLÄ

Paanajärven lähinaapurikylä oli kaunis Vartiolammen kylä. Se sijaitsi Oulankajoen rannalla loivasti jokeen viettävällä lounaisrinteellä. Rinne jyrkkenee rantaan laskeutuessaan. Kylästä katsottuna joen eteläpuolella sijaitsee Kivakkatunturi, joka kohoaa n. 500 metrin korkeuteen merenpinnasta mitattuna. Kivakka komistaa upeasti kylämaisemaa ja alati osuu katsojan silmiin.

Laajalla kyläaukealla, jokivarren törmässä, sijaitsivat rakennukset lähellä toisiaan. Suurin osa oli samassa rivissä, ja muu alue oli viljavana peltona ja niittyinä. Kylän kaakkoispäässä oli tsasouna ja kalmismaa. Suurimmat talot olivat Jaakkonen, Homanen ja Ortjonen. Talot olivat kylän keskellä.
Vartiolammen, Oulangan kylän ja Paanajärven yhteydenpito oli jatkuvaa. Tiivis kanssakäyminen luontui kätevästi jokivartta pitkin. Tosin Oulangan kosket rajoittivat tavaran kuljetusta. Esimerkiksi Kivakkakoski jouduttiin ohittamaan maitse. Pääuomaa pitkin ei edes taimen päässyt nousemaan, mutta sille luontui paremmin  Kivakan alapuolinen jokiuoma, joka yhtyy päävirtaan Vartiolammen (pudas) suvannolla, ja alajuoksulla Kivakkakosken alapuolella. Myös Kivakan alapuolinen Hämekoski oli vaikea, ja pystyttiin laskemaan vain isoilla tukkilaisveneillä.

Kylässä asusti Arhipovin suku todennäköisesti jo 1785 alkaen. Tämä suku asutti kylää sen elinkaaren loppumiseen saakka. Vuonna 1930 kylässä oli parikymmentä taloa. Sen jälkeen seuranneet karkoitukset jättivät vauraimmat talot tyhjiksi, ja niitä otettiin muuhun kuin asumiskäyttöön. Mm. Iivana Homanen vietiin Siperiaan, ja sen jälkeen hänen uudehko talonsa otettiin klubikäyttöön. Siinä toimi myös 1931 perustetun kolhoosin toimisto.
Vartiolampelaiset elivät myös maanviljelyksestä ja karjanhoidosta, kalastuksesta ja metsästyksestä. Myös merkittävää liiketoimintaa ja kauppaa harjoitettiin. Kerrotaan Iivana Homasella  olleen joskus jopa 15 lehmää ja useita hevosia. Ohra ja peruna kasvoivat hyvin kyläaukealla ja kylän ulkopuoliset heinäniityt olivat erinomaisia.

Vartiolammen naiset olivat ahkeria käsityöläisiä. He hoitivat myös talon ulkotyöt nuottauksesta alkaen miesten poissaollessa. Naisten puvut tehtiin kirkkaanvärisiksi ja niitä saattoi olla vauraampien talon tytöillä kirstun täydeltä. Oli kesä-ja talvipukuja, arki-ja juhlapukuja ja monenlaisia liinoja. Punaväri oli suosittu.
Kylän talossa lattiat pidettiin hyvässä maalissa. Naiset pesivät ne viikoittain. Seinät ja katto pestiin kerran vuodessa.

Kalastus

Oulankajoki, Pääjärvi ja lukuisat pienet järvet kylän ympäristössä antoivat lohta, nieriää, siikaa, muikkua ja muuta kalaa. Parhaina päivinä yhteisestä Pudaksen padon rysästä (Pudas oli Kivakan eteläpuolinen Oulangan jokihaara) voitiin saada jopa kaksi venelastia lohta, 60-80 kpl, jotka olivat painoltaan 3-8 kiloon. Suuri rysä oli valmistettu ohuista rimoista. Rysän kokijoina olivat kokeneet kalamiehet mm. Matti Arhipoff, joka oli myös tunnettu porojen teurastaja.

Saalis jaettiin kylän taloille niiden verollepantujen miesten pääluvun mukaan. Jakoon sovellettiin myös perheen todellista päälukua, jolloin kaloja jouduttiin usein halkaisemaan.

Kivakkakosken alapuolelta sai uistimella useita lohia illassa. Hyviä harrivesiä, nivoja ja pienempiä koskia oli Oulankajoessa runsaasti. Ongella käytiin joen yläjuoksulla. Nuotanvedossa ja talvikalalla käytiin Pääjärvellä, Tsiprinkajärvellä, ja jopa Vienanmerellä asti.
Esim. Iivana Homasen ja Timo Arhipovin nuottakunnilla oli Pääjärven Varpasaaressa 1910 paikkeilla useita kalapirttejä ja kala-aittoja. Pirttejä ja aittoja saivat käyttää myös muut nuottakunnat ja jopa ulkopuoliset. Läheisyydessä olivat myös Borodkinien ja Isakovien pirtti. Hyvänä kalapaikkana pidettiin Päälahtea. Taloilla oli myös omat nimikkojärvensä. Homasella ja Pastuhoveilla oli esim. Kirveslampi (lohta), ja Tsiprinkajärvi, joka oli hyvä muikkupaikka.

Syksyllä tuohustettiin Oulankajoesta lohta, harria, haukea ja madetta. Keskellä jokea ei tuohustettu, mutta molemmilla rannoilla saattoi olla tuohustaja yhtäaikaa.

Poronhoito

Vartiolammen pohjois-ja länsipuolella olevat muhkeat jäkäläkankaat tarjosivat poroille runsaasti ruokaa.  Talveksi porot vietiin tunturiin, Tolvantojärven selkosiin noin 70 kilometrin päähän. Homasella oli parhaillaan 340 poroa, Jaakkosilla 280 Arhipovilla 150. Näin suuria porokarjoja hoitamaan tarvittiin useita talon miehiä ja ulkopuolisiakin. Porotalouden tuotteita riitti myyntiin ja niillä oli suuri merkitys kuljetuksien hoidossa.

Vartiolammen yritystoiminta

Iivana Homasella oli monenlaista yritystoimintaa. Hänellä oli mm. viisi kauppaa, joita hoitivat hänen veljensä. Homanen urakoi myös tukinuittoa Kuusamosta Oulankajokea pitkin Paanajärveen, Pääjärveen ja edelleen Vienanmerelle asti (1914-1919).

Iivanalla ja Jaakkosella oli kylän lähimmässä Iivanankoskessa mylly, saha, hyvä kämppä ja aitta. Lisätuloja saatiin rahdinajosta Vienanmereltä Kuusamon kautta Ouluun ja takaisin.
Paanajärveläiset, jotka usein vierailivat Vartiolammella, milloin ostoksilla, tansseissa tai muilla asioilla kertovat vieraanvaraisuuden olleen hämmentävää. Ruokaa oli runsaasti ja sitä tarjottiin auliisti.

Oulangan kylät jatkosodan aikaan 22.2.1943

Oulangan aluepäällikön, sotilasvirkamies Kalle Hongan tekemästä raportista käy selville, että suurin osa Oulangan kylistä oli kärsinyt sodan aikaisen hävityksen. Enimmäkseen kylät oli poltettu. Tällaisia kyliä olivat esim. Niska, Ruva ja Kuntijärvi. Muissakin kylissä tuhoja oli enemmän tai vähemmän. Jatkosodan aikana Oulangassa toimi sotilashallinnon alue-esikunta ja Kankaisissa oli paikallispäällikkö. Tehtävät jäivät melko vähäisiksi, koska asutusta ei ollut. Joulukuussa 1943 esikunta lakkautettiin ja siirrettiin Kiestingin alueeseen.


Lähdeaineistona on käytetty Karjalan Heimon julkaisua vuodelta 2001 n:o 9-10. Vartiolampi osio perustuu Ilmari Homasen artikkeliin. Oulangan kylää ja piiriä koskevat tiedot samaisesta lehdestä. Alkuperäinen teos; Arhangelskaja, Eparhialnaja Vedomosti 1909:4. Kirjoittaja Leonid Shilov, suomentanut Nina Lavonen.

Helsinki 28.4.2013
Veli M. Leinonen

Niskankylä Pääjärven Kuntijokisuulla

Lähdeaineistona käytetty Karjalan heimon numeroa 9-10/ 2001

Niskan nousut ja tuhot 

Pääjärven pohjoisosan koilliskulmassa on pieni Niskankylä, joka on joutunut taistelemaan olemassaolonsa oikeutuksesta jo 1900-luvun aikaisissa mullistuksissa. Mm. Jaakko Fellman kertoo vuoden 1829 tiedon mukaan kylässä olleen vain kuusi asuintaloa. 1905 taloja oli jo 18, 1930 niitä oli jo 27. Suurimmillaan asukasluku oli 1970 tienoilla, kun taloja oli jo yli kuusikymmentä.   
Syksyllä 1941 kylä toimi neuvostopartisaanien operointialueena.  Loppuvuonna 4.11. 1941 partisaanit vetäytyivät Miikkulahteen ja polttivat lähtiessään kaikki kylän rakennukset.  

Sodan jälkeen Niska nousi tuhkaraunioistaan uuteen aikaan periksiantamattomien ja kotiseuturakkaiden aikalaisten palatessa kotiseudulleen. Mutta jo 1964 kyläelämä koki uuden uhkan. Kumajoen Kumankoskeen valmistui uusi voimalaitos, joka tuli hukuttamaan kaikki Pääjärven silloiset kylät. 

Vesialue laajeni n. 20% nostaen veden korkeuden yli n. 9 metriä alkuperäisestä (toisien tietojen mukaan 6-7 metriä).  Useimmat ranta-alueen Pääjärven kylät peittyvät veden alle. Osa puustosta jäi kaatamatta ja varsinkin jokisuilla, on vieläkin nähtävissä vedessä törröttäviä kelopuita.  Mutta Niskan kyläläiset eivät antaneet periksi, vaan siirtivät ja rakensivat talonsa uudelleen yläpuoliseen maastoon. Kylään saatiin päiväkoti, terveysasema, koulu, posti, leipomo ja säähavaintoasema, joka siirtyi uuteen sijoituspaikkaansa Oulangan kylästä.  Koska Niska oli vain vesiyhteyden varassa, aloitettiin myös tieyhteyden rakentaminen itäpuolelta kohti Heinäjärven ja Jelettijärven tieyhteyttä, kohti Kiestinkiä. Tieurakka oli valmis vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1996, jolloin itsekin saavuin ensivierailulle kylään.  

Niskankylän peruselinkeinot

Kylän pääelinkeinoja olivat poronhoito, kalastus, uitto-ja metsätyöt. Kalastuselinkeinoa suoritti puolenkymmentä, neljän miehen kalastusprikaatia. Myöhemmin Pääjärven kalastuskolhoosiin kuuluneella prikaatilla oli käytössään 80 suurta mertaa, 400 kapronverkkoa ja kahdeksan moottorivenettä. Kalanjalostus tapahtui runsaan 60 kilometrin päässä Sohjanassa, minkä toimintaa pyrittiin elvyttämään vielä 1990-luvullakin. Kalat kuljetettiin Kuman kautta Kantalahteen ja siitä edelleen Venäjän markkinoille. Poronhoito päättyi sotavuosiin, eikä enää elpynyt muutamista yrityksistä huolimatta. Samoin kävi tukinuitolle.

Kumajoen Kumakoski  

Kumajoen Kumakoski

Ennen sotia Kuntijoki saattoi olla täynnä tukkeja. Kootut tukkilautat toimitettiin hinaajien toimesta Tuoppajärven ja Pääjärven rannoilta Kuntijokisuulle Niskaan. Siitä ne uitettiin Kuntijoen kautta Kumajokeen ja edelleen Soukelojärveen. Koutajoen kautta ne päätyivät Kantalahden ja Knäsöin sahoille. 

Kerrotaan, että Kuman koskeen syntyi aika usein tukkisuma, jonka purkaminen oli ammattimiesten työtä. Pahimmat sumat jouduttiin purkamaan räjäyttämällä. Moni tukkilainen myös hukkui pudotessaan hurjaan koskeen. Kerrotaan Kuman jylinän kantautuneen jopa 25 kilometrin päähän. Kuman pudotuskorkeus oli 43 metriä.  

Ilmari Kianto vieraili Kumankoskella 1914 ja kirjoitti "Vienan virroilta" teoksen.  Siinä hän kertoo:"Tässä se oli Pohjolan Imatra - Kuma kuuluisuus".  

Koutajoen vesistö valjastettiin Knäsöin voimalaitoksesta alkaen, jonka jälkeen valmistui voimalaitos Iijovajoen Kallikorvan koskeen ja viimein 1964 valmistui Kuman voimalaitos. 

Veden pinnan noustua kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rantakylät Pääjärvellä peittyivät veden alle. Näitä kyliä olivat mm. Oulanka, Niska, Laitasalmi, Sohjanansuu, Kuntikylä ja Miikkulanlahti.   

Tänä päivänä ainoastaan Niskakylä ja Sohjanankosken Sohjana Tuoppajärven ja Pääjärven välisellä kannaksella ovat joten kuten elinvoimaisia ja asuttuja. Edellä mainitun kosken veden virtaus voi muuttua veden pinnan noustessa. Ennen Sohjanankoski virtasi Pääjärven suuntaan, mutta nyt se voi olla myös päinvastainen. Paikallisten mielestä Pääjärven lohikanta lähes hävitettiin ja tilalle saatiin hauki. Tilanne lienee muuttunut nykyisin jo paremmaksi kalastusrajoituksien ansiosta.  

KIESTINGIN KAUTTA NISKANKYLÄÄN  

Käynti Niskan kylässä alkoi kiinnostaa minuakin ja niin päätettiin yrittää kylään jo 1996 talvella. Se jäi kuitenkin vain yritykseksi, koska tiet olivat auraamatta. Lapion varressa heiluttiin alvariinsa auton juuttuessa lumeen ja niin palattiin takaisin, kun vielä päästiin.

Uusi yritys tehtiin elokuussa, jolloin päästiin suuremmitta vaikeuksitta kylään. Kyllä silloinkin siltojen ylitykset olivat haastellisia, mutta pienen vaivannäön jälkeen ylitykset onnistuivat. Tarkoituksenamme oli tutustua kylän mahdollisuuksiin toimia retkiemme tukikohtana.

Pääjärvi ennen

Saavuttuamme kylään katselimme aluksi Pääjärven maisemia laivalaiturilta. Etualalla näkyi Niskasaari, ja kymmenen kilometrin etäisyydellä järven suurin saari Lupitski, jonka länsipuolen jyhkeät maisemat olivat tulleet meille jo tutuiksi kalastusreissuillamme.

Pääjärvessä on laskettu olleen 66 saarta, joista tusina oli isoja saaria ja loput pienempiä. Ennen säännöstelyä järven pinta-ala oli ollut saarineen 755 neliökilometriä. Nyt vesiala oli noin 20 % suurempi ja syvyyslisäys 6-7 metriä. Järvi oli ollut vajaa 50 km pitkä, 31 km leveä ja keskisyvyys oli 15,4 metriä suurimman syvyyden ollessa 49 metriä. Kauempana lännessä, kuudentoista kilometrin päässä häämötti Päänuorunen, entisen Kostovaaran maisemissa. Runsaan parinkymmenen kilometrin päässä, lounaan suunnalla, näkyi myös Kivakan yliset.  

Niskassa itki Olga

Pikkuhiljaa siirryimme kyläraitille etsimään kortteeripaikkaa. Päästyämme kylän pohjoispään kaivolle, palasimme takaisin kysyäksemme eräästä siistin näköisestä hirsitalosta majapaikkaa.

Talon piipusta tuprusi savua, joten talossa oltiin kaiketi kotosalla. Porstuan kautta pirttiin päästyämme sisällä hääräsi mummo, joka esittäytyi meille Olgaksi. Selvitettyämme asiamme Olga toivotti meidät tervetulleiksi. Ryhdyimme pian saunan lämmitykseen ja odotellessamme söimme pienen Olgan valmistaman perunasienipaistoksen.

Saunottuamme palasimme pirttiin ja ihmettelimme, kun Olga itki keinutuolissaan. Tätä tapahtui tuon tuosta uudestaan myös ulkosalla. Pakkohan meillä oli selvittää mistä oli kysymys. Ja niin hän kertoi järkyttävän sattumuksen, jonka seurauksena hän oli menettänyt aviopuolisonsa, poikansa ja vävypoikansa.

Miehet olivat menneet verkkojansa kokemaan myrskyn yllättäessä heidät keskellä Pääjärven selkää. Miehistä ei löytynyt muuta, kuin yksi kelluva kumisaapas. Tämä suru oli vienyt Olgan elämänhalun, ja toivottomuuttaan hän itki tuon tuosta. Hän oli tuolloin jo yli 80-vuotias ja asui yksin mökissään. Leskeksi jäänyt tytär oli muuttanut Belomorskiin ja jokainen voinee kuvitella, että elämä ilman miehistä apua oli aika raskasta, tuossa omavaraistalouden varassa elävässä Niskankylässä.

Mekin koimme Pääjärven hurjan myrskytuulen voiman seuraavana päivänä.  Vaikka meillä oli kelvollinen moottorivene vaahtopäät olivat niin korkeita, että verkkojen laskeminen ei tullut kysymykseen. Kokeilimme toki pienen matkaa edetä järvelle, mutta palattava sieltä oli. Eteläinen tuuli puhalsi järven suuntaisesti ja tovin aallokossa ajelun jälkeen, katsoimme viisaimmaksi palata takaisin. Myrskyn jatkui myös seuraavina päivinä, ja niin palasimme ilman kalastuskokemusta Suomeen.

Parin vuoden kuluttua tuosta tapaamisesta kuulimme Olgan halvaantuneen ja myöhemmin nukkuneen pois. Hänen muistonsa kunniaksi kirjoitin myöhemmin runon ”Niskassa itkee Olga”.

Helsinki 28.12.2019

Veli M. Leinonen