Viimeisiä ilojaan, yöttömässä yössä, touhukkaana tosissaan, erämaiden vyössä, öisen öinen hiljentyy, järven pinta tyynin, aamurusko väreilee, päivänkoiton dyynin.
Vaskivaaran kertomaa, malmimöhkäleistä, kultakarvaa komeaa, rinteen kylkiäistä, sikin sokin sinervät, sinivihreet kuparin, mikä tähän oikettaa, ammuttuna kyselin.
Rakastin tätä lintua, punahattuisena, sen yksinäistä huutoa, korven hiljaisessa, tunnelmointi ankeaa, ei lintu enää lennä, mut Suomen taiteen uhrina, voi palokärki mennä.
Tatjana, upea Paanajärvi-oppaamme. Kiitollisina Onnittelemme sinua 25-vuotisen työrupeamasi johdosta.
Oot Karjalan kunnaan neito sie sorja
Oot Karjalan kunnaan neito sie sorja,
on Kivakan kaunista katsella,
puistossa kelojen kullerokukkain,
on kanssasi mieluista astella.
Moniot kerrat koskille kuohuin,
saattelit sointuvin sanoin,
ystävyys hehkui silmistäs sievin,
vaikka ois paljain jaloin.
Kaukana siintävät Nuoruset norjat,
Oulankalaaksossa onnen,
Oot suojelusenkeli puistojen puiston,
sun kauttasi hengen sen tunnen.
On edessä vuosia tuhannen tuhat,
nuo askarees mieltämme hurmaa,
me tunnemme hyvin suojelun uhat,
tuot aarteemme suojeluun turvaa.
15.8. 2020 Vellu Kiittää ja Onnittelee Tatjanaa 25-vuotisen (toivottavasti vielä jatkuvan) Paanajärven luonnonsuojelutyön johdosta.
Miljoonia ennen aikaa, pohjan myrsky paanan peitti, lumituisku kaiken kadotti, laaksot nosti pilven päälle, tuhat vuotta talvena tuiskus, jääkanneksi kaikkialle, valo sammui auringosta, kesä pakeni pakkasesta.
Saapui viimein Vienan ukko, äkäiseksi ärsytetty, ampui auki ahterinsa, kiveen purki kiukkunsa.
Maata mursi routarohmu, käsikohmeessa kiviä kouri, kurut kynti pikkupuroiksi, vedet laski Vienan maille.
