Suomen taiteen uhri

Paanajärvi – Helsinki Kallelan Palokärki 1892-1894. 145 x 90 öljymaalaus kankaalle Yksityinen kokoelma.
Suomen taiteen uhri

Louhikkoinen rinne,
näköala lumoaa,
Nuorushuippu hulppea,
kelopuuta komeaa,
palokärki  juurakon,
istuu oksallansa,
onko tähän viritetty,
linnun kuolinansa.

Keltasilmät vilkkuaa,
korven metsurilla,
elantoa etsien,
hakkaa keloansa,
petäjäistä silppuaa,
tervarosoisessa,
piip, piip –  joskus huudahtaa,
kolon kuoloisessa.

Viimeisiä ilojaan,
yöttömässä yössä,
touhukkaana tosissaan,
erämaiden vyössä,
öisen öinen hiljentyy,
järven pinta tyynin,
aamurusko väreilee,
päivänkoiton dyynin.

Vaskivaaran kertomaa,
malmimöhkäleistä,
kultakarvaa komeaa,
rinteen kylkiäistä,
sikin sokin sinervät,
sinivihreet kuparin,
mikä tähän oikettaa,
ammuttuna kyselin.

Rakastin tätä lintua,
punahattuisena,
sen yksinäistä huutoa,
korven hiljaisessa,
tunnelmointi ankeaa,
ei  lintu enää lennä,
mut Suomen taiteen uhrina,
voi palokärki mennä.

28.8.2020 Veli M. Leinonen
Ei ollut Kallelan Palokärki sukunsa viimeinen.

Vyöryvi virta, taipuvi tuohi

Akseli Gallén-Kallelan kuuluisa Paanajärven paimenpoika 1892.

https://areena.yle.fi/1-523278
Ylen sarjassa jokiemme helmet, Oulanka.

Vyöryvi virta,
taipuvi tuohi

Vyöryvi virta,
könkäällä Kiudan,
taipuvi tuohi,
paimenen löydän,
liikkuvi laine,
juoksussa joen,
lenteli louhi,
Paanani koen.

Pyöritän pyörän,
myllyssä kiven,
kieritän kairan,
syvässä syvän,
norjuen nöyrryn,
edessä ensin,
horjuen pyörryn,
kaatuen lensin.

Valjussa virran,
vietetty aika,
puitani uitan,
urani puran,
huljutan kuljun,
hiekassa sannan,
pitkässä illan,
maiskutan mannan.

Riippuen roikun,
köydessä löyhän,
räiskyen läiskyn,
rannalla köyhän,
kiskoen viskon,
ruuhea rannan,
roiskien räiskin,
korteni kannan.

Liikkuen loikin,
kiveltä kiven,
ennäten lennän,
rannassa sinen,
pitkin ja poikin,
luotojen luokse,
tultua mennään,
ystävän vuoksi.


22.8.2020 Veli M. Leinonen

Oot Karjalan kunnaan neito sie sorja

Tatjana, upea Paanajärvi-oppaamme. Kiitollisina Onnittelemme sinua 25-vuotisen työrupeamasi johdosta.
Oot  Karjalan kunnaan neito sie sorja

Oot  Karjalan kunnaan neito sie sorja,
on Kivakan kaunista katsella,
puistossa kelojen kullerokukkain,
on kanssasi mieluista astella.

Moniot kerrat koskille kuohuin,
saattelit sointuvin sanoin,
ystävyys hehkui silmistäs sievin,
vaikka ois paljain jaloin.

Kaukana siintävät Nuoruset norjat,
Oulankalaaksossa onnen,
Oot suojelusenkeli puistojen puiston,
sun kauttasi hengen sen tunnen.

On edessä vuosia tuhannen tuhat,
nuo askarees mieltämme hurmaa,
me tunnemme hyvin suojelun uhat,
tuot aarteemme suojeluun turvaa.

15.8. 2020 Vellu Kiittää ja Onnittelee Tatjanaa 25-vuotisen (toivottavasti vielä jatkuvan) Paanajärven luonnonsuojelutyön johdosta.               

Rohkeasiipi

Rohkeasiipiä nämäkin.

Rohkeasiipi

Harmaalokkini rohkeasiipi, alkukesässä pesäänsä hiipi,
puoliso liiteli taivaisella, lempi lennossa lehahti!

Yhdessä puuha pesässä, haudonta onnestaa kesässä,
aamusta iltaan jatkuva tahti, toinen on toiselle turvaisa vahti.

Hurjasti piiskaa sade ja tuuli, moni jo haudontaa turhaksi luuli,
mut’ luottamus uskossa luojaan, syntyy poikaset siipien suojaan.

Pian on perheessä vipinää, kurkkivan kirkuvan  kipinää,
ruokaa, ruokaa, lausutaan ääneen, emon uskotaan matkalle  jääneen.

Rohkeasiipi ilmassa kiitää, merenpintaan syöksyen liitää,
kalan nappaa nokkaansa, poikasen evääksi soppaansa.

Saapuvat ruokkimaan varoen, räystäällä siipiään haroen,
katsovat alas lapsosiaan, ruokaa antavat tuomisinaan.

Kaksi pienoista rohkean poikaa, ruokaa kirkuu, lokkeina joikaa,
emot oloa helpottaa, aamusta iltaan kun ruokitaan.

Keskikesä vihdoin koitti, rohkeasiipi taistelun voitti,
poikaset taivaalle lennättää, etelään muuttoon nyt ennättää!

Paanajärven synty

Mäntykoski.
Paanajärven synty 

Miljoonia ennen aikaa, pohjan myrsky paanan peitti,
lumituisku kaiken kadotti, laaksot nosti pilven päälle,
tuhat vuotta talvena tuiskus, jääkanneksi kaikkialle,
valo sammui auringosta, kesä pakeni pakkasesta.

Saapui viimein Vienan ukko, äkäiseksi ärsytetty,
ampui auki ahterinsa, kiveen purki kiukkunsa.

Maata mursi routarohmu, käsikohmeessa kiviä kouri,
kurut kynti pikkupuroiksi, vedet laski Vienan maille.

Teki tukun tuntureita, Paanajärven syliinsä pakotti.
Routapäinen Vienan ukko tulvan työnsi tunturiin.
Länsipuoleen vedet virtaa, Vienanlahtikin laajeni.

Teki työtä nukkumatta, tuli ilta ja ikävä.
Uneen itki tuo ikäloppu, jäinen poltti järkikullan,
hukkui ukko hullupäinen, tulvan alle vanhus vaipui.

Jätti  vuonon jokisuulle, ikiajaksi Oulankaan.
Siihen synnytti Paanajärven,  tummansininen syvänteen!

Armahda uuttera renki

Päänuorunen marraskuussa 1994.

Armahda uuttera renki

Purevan pakkasen tuisku,
poskipäitä paleltaa,
pitkien suksien turvin,
ilomielin voin vaeltaa.

Kaukana komeilee Kivakka,
niin häikäisevän tuttu.
Sinne mielii hiihtäjän sivakka,
siinäpä päiväni juttu.

Ahkio perässä kahisee,
lumi tupruaa suksen alta,
kitukoivikko hangessa huilailee,
eikö kesää se odottaa malta.

Valkolakkina kaukaiset tunturit,
ovat jänkälle yksin jääneet,
seitakiviä noiduttu selyksiin,
pohjan akkojen lauluääneen.

On  mystinen metsän hiljaisuus,
talvessa hemmojen henki,
ylösnousu on aina ihmeenä uus,
armahda uuttera renki.

Paanajärven rantamailla

Paanajärven rajasaari.
Paanajärven rantamailla

Nouse poika laaksomailta kalliolle kiipeä,
aamun hetki autereessa on vain ohikiitävä,
tunturilla toinen tuuli - järvenselkä tyyntyvä,
aamu-usva auringolta peilipintaa pyytää;

”Taivaskannen ilmasilta pilvipoutaan valjasta,
anna aamu aurinkoinen, Paanajärvi paljasta”. 
Tanssii pilvet kanteleitten Paanajärven suvessa,
tuohitorvi paimenella - lammaslauma unessa,
rento uinti muikkusilla - vesilento leppoisaa,
perhotanssi hyttysillä - taimenelle heppoisa,
uinuu vielä kylän väki - kuusikossa kukkuu käki,
lempeänä luomakunta, tuulenvire henkäilee.  
Horsmain alla uinumassa Anttilainen maisema,
kotirantaa kaitsemassa honkamänty rannassa,
poissa saunan savuhirret, pihapirtin laulut, virret.

Kylmä kylki leivinuunin - ajatuskin kolottaa.
Vihmatuuli takkamuuriin - poskipäitä punoittaa.
Missä lämmin rieskantuoksu - pihassa vain puronjuoksu?

Niskassa itkee Olga

Niskankylän Olga.

Vene ilman soutajaa runotarina

Vuoden 1995 – 1996 kesällä etsimme sopivaa leiripaikkaa Pääjärven pohjukan Niskan kylästä. Jo ensireissulla majoituimme Olgan kotitaloon. Se oli maalaamaton hirsirakennus ja kunnoltaan kylän parhaita.

Olga oli hyvin ystävällinen ja vieraanvarainen emäntä. Ihmettelimme vain hänen päivittäisiä itkuhetkiä saunan edustan puupenkillä.Viimein meille selvisi, että Olga oli menettänyt hiljattain miehensä, poikansa ja vävynsä Pääjärvellä sattuneessa veneturmassa. Kenelläkään ei ole tarkempaa tietoa tapahtumasta – tiedetään vain, että miehet menivät kalaan ja verkkojen nostoon kadoten sille tielleen. Myöhemmin Pääjärvestä löydettiin vain yhden seurueen jäsenen kumikenkä.

Olgan suru

Syksy on ystävä sydänmaan, Niskassa Pääjärven perä. 
Tunturitaival vain kulkusi tiellä, vaarat on ylhäällä pilvessä. 
Onnesi purossa kyynelten virta, suolainen hikesi kirpeä.
Vaarojen tuoma, on kohtalon juoma, hetken huumassa virkistää. Tunturituuli, sun uskosi suuri, kulkurin matkalla yllättää.
Tee oli keitetty – hyvästit heitetty. Aamulla lähtivät isä ja poika Pääjärvelle kalaan. Vävynkin noutavat - taitavat soutajat, Olga jää kotiin päivystämään. 

Taivaalla tummaksi ulappa muuttuu, pihassa kukkiva perunamaa. Olga on laittanut takkaan jo tulta, myrsky ei ilmoita tuloaan. Hetkessä saapuu tuonelan tuuli, myrsky kun iskee soutajiin. Puhuri pyyhkii Pääjärven pintaa, taistelu uuvuttaa syvyyksiin. 

Myrskyn uhrit saaliina vedessä, 
elossa tanssitaan viimeinen tahti, 
tuonelan portilla kuoleman edessä, 
siinä on myrskyn voima ja  mahti. 

Näin menettää ihminen elämän aikaa – kotonan Olga itkee.
Lämpöisen pieni on Niskassa tupa,
kauniisti kukkii jo perunamaa. 
Olga touhuaa syömistä pöytään, 
sipulia, tatteja ruskistaa.

Uudet perunat kuppinsa löytää, 
tillin tuoksua valtoimenaan. 
Hiljainen Olga penkillä istuu, 
ikkunaa kurkkien odottaa.

 Tovin päästä taas järvelle katsoo, 
näkyykö siellä soutajaa?

Huolissaan Olga pihalle astuu,
kädet ristii rukoukseen.

Tuore kala vain pöydästä puuttuu, 
mietteissään istuu harmajapää. 

On valmiina keitetyt perunat ja silli, 
tuoreena tuoksuu voisulatilli.
Kuuma sauna on kylpyä vailla, 
miehiä kaivataan kotinsa mailla. 

Jäähtynyt, syömätön ruoka jäi pöytään, 
tokkopa kukaan miehiä löytää. 

Nyt mökissä Olga on yksinään, 
hän penkillään istuu ja nyyhkyttää. 

Syksyiset päivät jää surujen varjoon. 
Aamusta iltaan, yhtä kuin yö. 
Hiljaisuus ei puhu, uneton on yö.

Vene jäi ilman soutajaa. Suru vei Olgakin aikanaan.

Tavallisen tylsä

Valumavesiputki Vuosaaren satamakummun (ns. Vuosaaren huippu) alapuolella.
Tavallisen tylsä

Aamulla aikaisin lehden luin,
vaatteet päälleni äkkiä puin,
ryystän karvasta kahvisumppia,
vedän keuhkoihin savuketumppia,
sukat, paidan, housutkin taidan,
hyppään tylsänä työhöni kaidan.

Unihiekka silmissä sameaa, 
metrokäytävä kumajaa kaamea,
huolet huomisen karkoitan,
hyvää huomenta tarkoitan,
hattu päässä hyppään hissiin,
vastatuuleen  juoksen vissiin.

Olen työssäni tylsyyden tähti,
näin päiväni käyntiin taas lähti,
annan hyvän tylsyyden kiertää,
ruttukengissä jalkaa hiertää,
elossa vielä elokuun,
löydänkö uuden kuun?

Olen tulettoman savun piipusta nousu
 - tuulessa lepattaa kulkurin housu.