Suomen taiteen uhri

Paanajärvi – Helsinki Kallelan Palokärki 1892-1894. 145 x 90 öljymaalaus kankaalle Yksityinen kokoelma.
Suomen taiteen uhri

Louhikkoinen rinne,
näköala lumoaa,
Nuorushuippu hulppea,
kelopuuta komeaa,
palokärki  juurakon,
istuu oksallansa,
onko tähän viritetty,
linnun kuolinansa.

Keltasilmät vilkkuaa,
korven metsurilla,
elantoa etsien,
hakkaa keloansa,
petäjäistä silppuaa,
tervarosoisessa,
piip, piip –  joskus huudahtaa,
kolon kuoloisessa.

Viimeisiä ilojaan,
yöttömässä yössä,
touhukkaana tosissaan,
erämaiden vyössä,
öisen öinen hiljentyy,
järven pinta tyynin,
aamurusko väreilee,
päivänkoiton dyynin.

Vaskivaaran kertomaa,
malmimöhkäleistä,
kultakarvaa komeaa,
rinteen kylkiäistä,
sikin sokin sinervät,
sinivihreet kuparin,
mikä tähän oikettaa,
ammuttuna kyselin.

Rakastin tätä lintua,
punahattuisena,
sen yksinäistä huutoa,
korven hiljaisessa,
tunnelmointi ankeaa,
ei  lintu enää lennä,
mut Suomen taiteen uhrina,
voi palokärki mennä.

28.8.2020 Veli M. Leinonen
Ei ollut Kallelan Palokärki sukunsa viimeinen.

Vyöryvi virta, taipuvi tuohi

Akseli Gallén-Kallelan kuuluisa Paanajärven paimenpoika 1892.

https://areena.yle.fi/1-523278
Ylen sarjassa jokiemme helmet, Oulanka.

Vyöryvi virta,
taipuvi tuohi

Vyöryvi virta,
könkäällä Kiudan,
taipuvi tuohi,
paimenen löydän,
liikkuvi laine,
juoksussa joen,
lenteli louhi,
Paanani koen.

Pyöritän pyörän,
myllyssä kiven,
kieritän kairan,
syvässä syvän,
norjuen nöyrryn,
edessä ensin,
horjuen pyörryn,
kaatuen lensin.

Valjussa virran,
vietetty aika,
puitani uitan,
urani puran,
huljutan kuljun,
hiekassa sannan,
pitkässä illan,
maiskutan mannan.

Riippuen roikun,
köydessä löyhän,
räiskyen läiskyn,
rannalla köyhän,
kiskoen viskon,
ruuhea rannan,
roiskien räiskin,
korteni kannan.

Liikkuen loikin,
kiveltä kiven,
ennäten lennän,
rannassa sinen,
pitkin ja poikin,
luotojen luokse,
tultua mennään,
ystävän vuoksi.


22.8.2020 Veli M. Leinonen

Oot Karjalan kunnaan neito sie sorja

Tatjana, upea Paanajärvi-oppaamme. Kiitollisina Onnittelemme sinua 25-vuotisen työrupeamasi johdosta.
Oot  Karjalan kunnaan neito sie sorja

Oot  Karjalan kunnaan neito sie sorja,
on Kivakan kaunista katsella,
puistossa kelojen kullerokukkain,
on kanssasi mieluista astella.

Moniot kerrat koskille kuohuin,
saattelit sointuvin sanoin,
ystävyys hehkui silmistäs sievin,
vaikka ois paljain jaloin.

Kaukana siintävät Nuoruset norjat,
Oulankalaaksossa onnen,
Oot suojelusenkeli puistojen puiston,
sun kauttasi hengen sen tunnen.

On edessä vuosia tuhannen tuhat,
nuo askarees mieltämme hurmaa,
me tunnemme hyvin suojelun uhat,
tuot aarteemme suojeluun turvaa.

15.8. 2020 Vellu Kiittää ja Onnittelee Tatjanaa 25-vuotisen (toivottavasti vielä jatkuvan) Paanajärven luonnonsuojelutyön johdosta.               

Rohkeasiipi

Rohkeasiipiä nämäkin.

Rohkeasiipi

Harmaalokkini rohkeasiipi, alkukesässä pesäänsä hiipi,
puoliso liiteli taivaisella, lempi lennossa lehahti!

Yhdessä puuha pesässä, haudonta onnestaa kesässä,
aamusta iltaan jatkuva tahti, toinen on toiselle turvaisa vahti.

Hurjasti piiskaa sade ja tuuli, moni jo haudontaa turhaksi luuli,
mut’ luottamus uskossa luojaan, syntyy poikaset siipien suojaan.

Pian on perheessä vipinää, kurkkivan kirkuvan  kipinää,
ruokaa, ruokaa, lausutaan ääneen, emon uskotaan matkalle  jääneen.

Rohkeasiipi ilmassa kiitää, merenpintaan syöksyen liitää,
kalan nappaa nokkaansa, poikasen evääksi soppaansa.

Saapuvat ruokkimaan varoen, räystäällä siipiään haroen,
katsovat alas lapsosiaan, ruokaa antavat tuomisinaan.

Kaksi pienoista rohkean poikaa, ruokaa kirkuu, lokkeina joikaa,
emot oloa helpottaa, aamusta iltaan kun ruokitaan.

Keskikesä vihdoin koitti, rohkeasiipi taistelun voitti,
poikaset taivaalle lennättää, etelään muuttoon nyt ennättää!

Paanajärven synty

Mäntykoski.
Paanajärven synty 

Miljoonia ennen aikaa, pohjan myrsky paanan peitti,
lumituisku kaiken kadotti, laaksot nosti pilven päälle,
tuhat vuotta talvena tuiskus, jääkanneksi kaikkialle,
valo sammui auringosta, kesä pakeni pakkasesta.

Saapui viimein Vienan ukko, äkäiseksi ärsytetty,
ampui auki ahterinsa, kiveen purki kiukkunsa.

Maata mursi routarohmu, käsikohmeessa kiviä kouri,
kurut kynti pikkupuroiksi, vedet laski Vienan maille.

Teki tukun tuntureita, Paanajärven syliinsä pakotti.
Routapäinen Vienan ukko tulvan työnsi tunturiin.
Länsipuoleen vedet virtaa, Vienanlahtikin laajeni.

Teki työtä nukkumatta, tuli ilta ja ikävä.
Uneen itki tuo ikäloppu, jäinen poltti järkikullan,
hukkui ukko hullupäinen, tulvan alle vanhus vaipui.

Jätti  vuonon jokisuulle, ikiajaksi Oulankaan.
Siihen synnytti Paanajärven,  tummansininen syvänteen!