Kotimuistona hirsien hehku
Kotiseutu kerran jäi taaksemme, vielä katsoimme kauaksi itään, epäusko valtasi mielemme, kotipirttiin ei jäänyt ketään, tuli vaelsi torpasta torppaan, punahehku on ainoa valo, pakokauhussa hangessa harpattiin, tuli haukkasi meidänkin talon, palopakkanen vieläkin puistattaa, jäätyi varpaat ja sormen päät, kotiseutua silti en unhoita, vaikka koskaan en sitä nää. Oli evakon elämä tuskaista, poissa kotoa kylmissään, taivaan alla ilman asumusta, ruuanpuutteessa nälissään, usko, toivo ja yhteinen uurastus, nosti pystyyn painuneet päät, yhteishenki ja ihmisten suopeus, Suomi Suomena yllättää. Kotiseutua silti en unhoita, vaikka takaisin en sitä saa, jokilaaksoihin tahtoisin palata, niemennotkoon ja saarelmaan. 5.7.2020 Veli M.J.