Hänninen (aik. Törmänen) Kaarlo, filosofian tohtori, tiedemies, kirjailija, kansanedustaja, (synt. Kuusamo 31.10.1876, k. Helsinki 25.03.1939).
Kaarlo Hänninen (31. lokakuuta 1876 Kuusamo – 25. maaliskuuta 1939 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, tutkija ja Maalaisliiton kansanedustaja. Hänen vanhempansa Erland Törmänen ja Susanna Eliaksentytär Käkelä kuuluivat molemmat vauraisiin talonpoikaissukuihin (Wikipedia).
Elämäkerta (Wikipedia)
Erlandin ja Susannan perheessä oli paljon lapsia. Kaarlo oli ainoa, joka pantiin kouluun. Hän kävi koulunsa Kuusamon kirkonkylän yksityisessä kansakoulussa ollen luokkansa parhaimpia oppilaita.
Luonteeltaan Kaarlo oli hiljainen pohtija. Pojan tiedonhalu ilmeni innokkaana kyselemisenä ja kuuntelemisena. Koulusivistystä on nyt tarpeeksi, tuumi isä Erland, Hännis-Lanteri kansakoulun päättyessä. Kuitenkin pastori ja kansakouluntarkastaja J. Reini suostutteli isän laittamaan poikansa Jyväskylän seminaariin.
Hänninen opiskeli opettajaksi Jyväskylän seminaarissa vuosina 1897–1899. Valmistumisvuonna hän teki kahden toverinsa kanssa pitkän matkan Vienan Karjalaan ja Ruijan Lappiin ja julkaisi myöhemmin kokemuksensa kirjassaan Kolme partiopoikaa Lapin erämaassa.
1900 Kaarlo Hänninen sai ensimmäisen opettajan virkansa Kemistä. Hän ryhtyi miltei saman tien suorittamaan ylioppilastutkintoa yksityisoppilaana. Tenttimässä hän kävi Helsingissä. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1906, minkä jälkeen hän muutti perheineen Helsinkiin, kirjoittautui Helsingin Aleksanterin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan ja alkoi opiskella pääaineenaan maantiede. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1910.
Hänninen tutustui tulevaan vaimoonsa Rauha Saima Falleriin opiskelumatkallansa ja avioitui 1902. Perheeseen syntyi seitsemän lasta ja Hänninen muutti perheineen Helsinkiin. He palasivat Kemiin vuonna 1910 ja Hänninen palkattiin tuntiopettajaksi Kemin yhteiskouluun. Hän ei kuitenkaan viihtynyt virassaan kuin vuoteen 1913 asti. Sen jälkeen hänestä tuli Helsingin suomalaisen jatko-opiston maantieteen lehtori, jonka virassa hän toimi 1920 asti.
Kaarlo halusi jatkaa opintojaan ja tutkimuksiaan. Hän valmisteli väitöskirjaansa kuusamolaisista drumlinmaisemien järvistä ja reiteistä Oulankajoen alueella Kuusamossa. Se valmistuikin vuonna 1915. Helsingin suomalaisen jatko-opiston maantieteen lehtorina hän toimi samalla vuoteen 1920 asti lähdetiedot Wikipedia).
Kaunokirjallinen tuotanto
Kiveliön karkurit, saksalaisten sotavankien seikkailuja Lapin ja Pohjois-Suomen erämaissa (WSOY 1923)
Kiveliön kuningas (WSOY 1923)
Jäämeren sankari, kertomus (WSOY 1925)
Suomen samoilijat : Aslak Morottajan ja Jorma Jussilan retkeilyjä osa I Pohjois Suomessa (Valistus 1926)
Kaksi karkulaista (WSOY 1927)
Suomen samoilijat II : Jorma Jussila ja Aslak Morottaja Pohjanmaalla ja Hämeessä (Valistus 1928)
Eläinten olympialaiset ja muita eläinsatuja (Valistus 1929) Karhun kosto (WSOY 1929) Arjak, heimonsa viimeinen (WSOY 1930) Suomen samoilijat : Aslak Morottajan ja Jorma Jussilan retkeilyjä Suomen eri seuduissa osa III Keski-, Itä- ja Etelä-Suomessa (Valistus 1930)
Kuningas Äyräpää (WSOY 1931) Bobi eli eläinten valtakunta (Valistus 1932) Nuori sissipäällikkö, historiallinen romaani (WSOY 1933)
Aslak Jaur, kertomus Suomen muinaisuudesta (WSOY 1934)
Kolme partiopoikaa Lapin erämaassa (WSOY 1936)
Muu kirjallinen tuotanto
Havaintoja Paanajärvestä (Suomen maantieteellinen yhdistys 1912)
Drumlinmaisemien järvistä ja reiteistä Oulankajoen alueella Kuusamossa, väitöskirja (Suomen maantieteellinen yhdistys 1915)
Nykyaikainen maantieteen opetus (Valistus 1916) Yleismaantiede : oppikouluja ja seminaareja sekä yksinopiskelua varten (Kirja 1920)
K. E. Kivirikon kanssa Kananhoidon käsikirja (WSOY 1924), Jaakko Kiven kanssa Talousmaantiede 1, Euroopan maat (Kirja 1924) Talousmaantiede 2, Aasia, Afrikka, Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka ja Australia (Kirja 1924) Uusi oppikoulun maantiede (Kirja 1924) K. E. Kivirikon kanssa Kansakoulun maantieto ja kotiseutu-oppi (Valistus 1925) Maantieteen opetus 1 (Valistus 1925) Oulun-Kuusamon rautatie (1925) Kuvia Suomesta : luontoa, elämää, kulttuuria, toimittajat Kaarlo Hänninen, J. E. Rosberg, Viljo Tolvanen. (Otava 1927) Yleismaantieteen pääpiirteet : opettajia ja yksinopiskelua varten (Valistus 1927) Maantieteen opetus 2 : Kotiseutuoppi : läksyttäinen valmistuskirja (Valistus 1928) Lyhyt talousmaantieto : maamieskouluja, kansakoulujatko-opetusta ja opintokerhoja varten (Valistus 1929) Oulun-Kuusamon-Paanajärven rautatie (1929) Lisämaan antamisesta Kuusamon kunnan liian pienille tiloille sekä sanotussa kunnassa olevien viljelys- ja asunto-alueiden muodostamisesta itsenäisiksi tiloiksi (1931)
Havaintoja Paanajärvestä (Suomen maantieteellinen yhdistys 1912)
Havaintoja Paanajärvestä (sivu 1.)
Kesällä, vuonna 1908 olin Maantieteellisen yhdistykseon kustannuksella tilaisuudessa tekemään syvyysmittaukset Paanajärvessä ja samalla lisäämään ennen tekemiäni havaintoja maantieteellisistä seikoista paikkakunnalla.
*
Tutkimusvälineinä olen käyttänyt syvyysmittauskonetta, jossa oli vaskinen luotilanka. Veden lämpösuhteita määrätessä käytin syvyyslämpömittaria, jolla tein mittaukset samassa paikassa, keskijärvellä kello 2 päivällä. Ilman lämpöä tutkiessa käytin paitsi tavallista lämpömittaria, maximi- ja minimilämpömittareita, jotka olivat sijoitetut auringonpaisteelta ja säteilyltä suojattuun paikkaan. Korkeusmittauksissa käytin Elfvingin peiliä ja aneroidibanometria = ilmapuntari. Jyrkkiä seiniä mittasin nuoralla. Kun vielä mainitsen kompassin, kulmapeilin sekä veden läpinäkyväisyyttä tutkiessa käyttämäni 20 cm laajan valkean laudan, ovat välineeni luetellut.
Tutkimuksiani paikallisista lämpösuhteista, varsinkin vuorokautisesta suurimmasta lämpövaihtelusta ja paisteisten päiväin korkeasta keskipäivän lämmöstä, joissa suhteissa seutu on merkillinen, haittasi minua alkukesällä vallitsevat, tavallista kylmemmät ilmat, jollaisia sattuu vain jonkun kerran miesmuistiin.
Kun sitten heinäkuun lopulla ilmat muuttuivat helteisiksi, olin jo matkustanut sieltä pois. Järvitutkimuksena, sanan täydessä merkityksessä en voi näitä muutamia havaintojani esittää, sillä tutkimusaika, toista kuukautta, oli liian lyhyt ja välineeni osaksi puutteelliset. Mutta jos ne jossain määrin selittävät Paanajärven omitusta luontoa, jota muutamat Pohjolan Sveitsiksi ylistelevät, ja jos ne ovat pienenä lisänä maamme, Tuhatjärvien maan, vielä alullaolevalle järvitutkimukselle, niin tuottaa se minulle mielihyvää. Samalla lausun vilpittömät kiitokseni opettajalleni professori J.E. Rosbergille hyvistä ohjeista.
Geografia
Vienanmereen laskeva Koutajoki, joka vie vettä suuresta Tuoppa-, Pää- ja Koutajärvestä, saa lisäjokia myös Suomen puolelta, Pohjanlahden ja Vienanmeren välillä olevalta vedenjakajalta.
Suurin niistä on Pääjärveen lännestä laskeva Oulanganjoki, joka alkaa 66 (astetta) 40′ pohjoista leveyttä ja 3 (astetta) 42′ itäistä pituutta. (Helsingin kautta kulkeva meridiani on otettu ensimmäiseksi). Sen laaksoon, lähelle nykyistä Venäjän rajaa on muodostunut Paanajärvi. Maantieteellisesti määrättynä on se 66 astetta 17′ tienoilla pohjoista leveyttä ja 5 asteen seudullaitäistä pituutta.
Paanajärven seutu on hyvin vuorinen. Korkeimmat, puuttomat, pyöreät tunturilakat kohoavat yli 500 metriin merenpinnasta ja antavat seudulle jylhän leiman. Järvi on syvällä vaarojen uomassa ja näyttää joiltakin lähitienoon tunturilta katsoessa kuilunomaiselta, mutta rannalta katsoja, joka näkee edessään tämän kaitaisen, syvällä jyrkkien rinteiden välissä olevan järven, luulisi näkevänsä vuonomaisen, jollei tietäisi, että seutu on 14 peninkulmaa merestä.
Oulangan laakso, joka jo Paanajärven yläpuolella on noin kilometrin levyinen, ei paljoa levene järven kohdalla. Suistomaan alapuolella, ei paljoa levene järven kohdalla.
Suistomaan alapuolelta, Kyllintalojen kohdalta on se 1,460 metriä. Itäänpäin se vähän kapenee järven puolivälistä, Leppälänniemestä alkaen ja on Mäkelän luota vain 680 metriä.
Järven pituus keskiviivaa mitattuna on 23,5 kilometriä, linnuntietä on päiden väli 21 kilometriä, sillä järvi loivasti, jokimaisesti kaartelee. Pinta-alaltaan on se 22,75 km2.
Oulangan pääsuunta on alussa NW-SE (luode-kaakko), mutta Paanajärven länsipäässä kääntyy laakson suunta N 84 astetta E.
Järven itäpäästä lähtiessä kulkee laakso aluksi SE kaakon) suuntaan, kääntyen sitten W-E (lounaaseen), joka on sen vallitseva suunta Pääjärveen saakka.
Järven absoluuttista korkeutta määrätessä, jossa aina on käytetty barometrihavaintoja, on tultu hyvin erilaisiin tuloksiin, riippuen kai siitä, että sitä laskiessa on usein täytynyt turvautua lyhytaikaisiin havannoihin, joissa paikalliset, normaalista poikkeavat ilmanpaineolot voivat tuntuvasti vaikuttaa tulokseen.
Tohtori Oscar Nordqvistin mukaan on järvi 111,8 metriä korkealla. Tohtori Karl E. Hirn on saanut (v. 1893) korkeusluvuksi 215,5 metriä. Laskettuani keskiarvon 38 barometrihavainnosta, jotka sain Geologiselta Toimistolta, sain Paanajärven absoluuttiseksi korkeudeksi 152,6 metriä. Kun havainnot ovat tehdyt pitempien aikojen kuluessa, ei niissä paikalliset ilmanpainehäiriöt tule niin tuntumaan, kuin lyhytaikaisissa, joten luku lienee lähellä oikeaa.
Ympäristöönsä verraten on järvi matalalla, sillä jos neljän kilometrin etäisyydellä vedettäisiin viiva järven ympäri, kulkisi se keskimäärin 200 metriä järven yläpuolella.
Vaaroilla, jotka kulkevat pitkinä rinteinä järven sivuja, liittyen välittömästi länsipäässä Oulangan laakson rinteisiin, ja ovat vain järveen melkein kohtisuorasti sivultapäin laskevien sivujoki- ja purolaaksojen eroittamat, on omat nimensä, varsinkin korkeimmilla huipuilla.
Välittömästi järvestä kohoavat ja 1 km lähempänä olevat vaarat nousevat merenpinnasta lukien:
* Kyökkäysvaara, Oulangan suun pohjoispuolella, 270 m,
* Urovaara, Rajalan ja Heikkalan välillä, 254 m,
* Honkavaara 290 m,
* Kulja, Mäntyniemen länsipuolella, 410 m,
* Munavaara, sen vastapäätä 435 m.
Vähän taampana ovat kukkulat korkeammat. Niinpä
* Raakkutunturi, joka on noin 5 km Mäntyjoen laaksoa ylöspäin, on 475 m,
* Mäntytunturi, vähän pohjoisempana 576 m.
Maiseman korkeimmat huiput eteläpuolella vaihtelevat 300-400 metrin välillä. Järviuomasta kohottua tasaantuvat maisemat sekä etelään että pohjoiseen päin. Varsinkin pohjoispuolella on niillä tunturileima, sillä ylimmät huiput ovat puurajaa korkeammalla.
Sivurinteet kohoavat järvestä keskimäärin 30 asteen kulmassa. Monessa paikassa jyrkkyyden näyttää niissä määräävän kivilajien lohkeamissuunnat.
Pohjoisrinteet ovat yleensä jyrkemmät,
* Ruskeakallio, joka on Selkäjoen suun kohdalla, pohjoisrannalla, kohoaa pystysuorana seinänä 50,5 metriin.
* Malinavaaran rinteet nousevat 45-50 asteen kulmassa.
Näissä, samoin kuin
* Niskavaarassa ja paikoin
* Munavaarassa nousee kallio-, tai rappautuneiden lohkareiden peittämä rinne järvestä saakka.
Muualla ovat alimmat rinteet moreenin peittämät, jotka laakson sivumorenit ovat paikoin vahvojakin, kuten Mäntyjoen suussa, jossa se on 11 metriä vahva. Enimmäkseen on kuitenkin moreeni vain ohuena peitteenä kallion päällä ja antaa rinteitä peittävälle havumetsälle juurtumismahdollisuuden.
Talot ovat rakennetut moreenirinteille, joissa on alapuolella savensekaisen hiekan muodostamia vanhoja järvialluviooneja. Viljelyksen suuremmalle leviämiselle ei ole mahdollisuutta, sillä ylempänä pistää esiin jokaisen vaaran kyljestä kiinteä kallio. Se muistuttaa hyvin vuonoasutusta.
Helsinki 16.12.2019
Veli M. Leinonen