Mäntykosken jäätanssi

Mäntykoski pohjantuulen tuntureilta tulossa,
ikihonkain kyynelien puroveden kurusta,
luontoäidin viljamailta soiden kautta kulku,
kutuveden kulmakoilla sorapohjasulku,
niskanotkoon syöksyen Paanajärvi koittaa,
kolmen könkään syleilyssä vesikannel soittaa

Oli kerran kahlittuna Mäntykoski myllyineen,
vangittuna koskivoima puiseen siipirattaaseen,
kivet jauhoi yötäpäivää leipäviljaa jauhoksi,
vuodet teki perustyötään kunnes siihen lahosi.

Pakkaspoika tammikuussa Mäntykosken pakastaa,
kylmä höyry kivikossa jäistä vettä rakastaa,
notkeaksi virran uomaa kylmyydessä muovaa,
jäinen antaa pakkasessa talviselta suojaa.

Talvikauden taistelussa jäinen tuuli sylkee,
huurukylmä iskeytyy nyt Mäntykosken kylkeen,
soljuu vesi virran myötä, pakkaspoika jatkaa työtään.

Koskisoutaja Olangan otteessa

Alastoman lehdetönnä Paanan Rajasaari,
koskiveneen ohjaimissa kylän ukkovaari,
utuisen usvaisena lounaistuuli lempii,
tuuletonna tunnelmoiva pohjanakka empii.

Laske ukko lapikkaissa, laupiaasti laula,
väistä niskakoskessa tuo kallioisen kaula,
Vääräkosken aallokossa kivikirveen kansa,
sinne lienee piilotettu seitasaanan ansa.

Sysisyvän syövereissä hillittömän kirnu,
heinäkenkä hepulissa vesiheikki hirmu,
kierrä, kaarra, kieputtele, väistä väinämöinen,
huopaa, souda hurjana kuin jokijoukahainen.

Lehahtipa pohjantuuli, vihoitteli viima,
pitkänvirran vietävänä jokivarren kiima,
kotoisana kohisi jo Laaksolammenkoski,
tuulispäänä soutavalla punoittava poski.

Peurankosken ylisillä harjuskalan koto,
kuvamuisto mieluisa on inhamainen foto,
hitaan virran hiljaisuuden hetki aatoksille,
rantautuneen välipala ilo matkaajille.

Siltakosken suvannossa seisahtuvi aika,
tumman syksyn varjona jo tunturien taika,
Vienan vesiin synnytetty  Kalevalan kansa,
runolaulun riimistä se etsii onneansa.

Koskisoturit herätkää!

On ikiajan vaurautta kotijoet suoneet,
monet tuhat taimenta ja harjustakin tuoneet,
ei ilmaiseksi mitään saatu koskitaistelussa,
nyt uusi uhka odottavi Kitkan kanjonissa.

Rinteen Reino sotureista oli mitä parhain,
poistui meidän rintamalta aivan liian varhain,
rahan voimaan herrat luotti, kosket piti valjastaa,
mut’ luomakunnan uskolliset, salajuonen paljastaa.

Rinteen Reino uutteerasti valisti myös kansaa,
rahan valta johdattavi voimatalousansaan,
itsensä voit kahlita sä vaikka kosken alle,
mut’ puhdas vapaa villivesi kuuluu kaikkialle.

Nyt koskisotaveteraanit nouskaa rintamalle:
Ei kultakaivostoimintaa voi tulla Oulangalle.

Koskikaran paratiisi

Jos luoja joskus paratiisin loisi,
ois Paanajärvi aivan ehdoton,
jos kesävalssi kutsun sinne toisi,
se paljastaisi kylän kohtalon,
siel Mäntykoski yhä vielä soittaa,
miks vietiin meiltä koti, isänmaa?

Kotiolos talvisessa kosken,
on koskikara lumikukkainen,
se paljastavi huuruisessa posken,
kuin luomakunnan virtaan luotujen,
se kurkistelee kosken kivikossa,
saalis suussa koskeen luotujen.

Riuskan ruista

Takkatuli sammuneena hiillostulen hehku,
väsytetyn lukkarilla makuupussipehku, 
retkireippaan kulkevaisen aamutouhut alussa.
 
Riuskan ruista reikäleipää tarvii tykötarpeineen,
metsämarjasekamelskaa kunnon puuroannokseen,
aamusaikka ahkeralle, yrttiteetä ystävälle.

Retkieväät reppuun laitan, kamerankin tottakai,
kerrosasu, villapaita, pipolakin päähän sain.