Saalisvarmuustakuun antaminen kalastusmatkalla vaatii aina etukäteisvalmisteluja. Paanajärven retkillä homma hoidettiin etukäteen lasketuilla pyydyksillä, eritoten verkkopyynnillä. Muuten asian varmistaminen vaatii turvautumista marketin kalatiskiin, tai pitää vain uskoa itseensä tai ihmeeseen.

Aikanani Sotkamossa 2000 paikkeilla piti miettiä erinäisiä aktiviteetteja varsinkin kesämatkailuun. Venäläisryntäyksen myötä tiedettiin, että kalastus on heidän yksi suurimmista intohimoista. Eräs ystäväni totesikin osuvasti, että me suomalaiset ja venäläiset olemme nuotiokansaa, viihdymme luonnossa, erämaassa ja kalastuksen parissa.

Niin ryhdyin etsimään erämaalampea lähietäisyydeltä asiakkaiden privatti-kalastuspaikaksi. Yllätys, yllätys, se  löytyi sattumoisin Vuokatinrinteiden eteläpuolen Martinvaarasta. Tavattuani maanomistajan lähdimme tutustumaan paikkaan. Kertoi hän, että tämä on lähdeperäinen lammikko. Metsätöitä tehdessään hän oli huomannut lähteen  runsasvetisyyden, puhtaudesta puhumattakaan. Päätti hän patoamalla estää liiallisen virtauksen, jonka avulla syntyi kirkas ja vaihtuvavetinen lampi. Järin suuri vesijättö lampukaisesta ei tullut, mutta oli se sentään n. 50x50m. Soveltuisiko tuo kalojen pyynti- ja oleskelupaikaksi emme vielä tuolloin tienneet. 

Heti lumien sulamisen jälkeen toukokuun lopulla hankittiin 300 kappaletta kilokkaita kirjolohia Kuhmosta jotka uitettiin kuljetusautosta lähteeseen.
Jonkun ajan jälkeen päästiin tositoimiin. Ensimäiset asiakkaat halusivat kalaan. Perhe oli Pietarista. Mies ja vaimo lapsineen. Pusikkoisen itäpuolen rannalla oli ainoat heittopaikat koivikoiden keskellä. Länsipuolen rannasta nousi pystykallioseinä, joten se ei soveltunut vieheheittopaikaksi. Eikun keikun heittämään!  Lienevätkö nälkäisiä?
Heti saadaan tärppi, ja kirjolohi on koukussa kiinni. Sopivasti jännittävää pärkettä, riemuhuutoja, ilakointia ja vot, kirjolohi rannalla haavissa. Hinta määräytyi saaliskilojen mukaisesti. Ota mitä ongit. Kyllä niitä näkyi nousevan. Koko kesä kalastettiin, syksyyn asti. Kukaan ei jäänyt ilman saalista. Tyytyväisiä asiakkaita saatiin.

Kesän mittaan mietin näkevätkö kirjolohet nälkää, koska niitä ei ruokittu, olivathan kasvatuskalat pellettiruokintaan tottuneita. Siksi aina perattuani kalasaalista, tutkin kalan sisälmyksen. Jotain ne söivät. Mitä lie vesikirppuja ja ötiäisiä lie olleet, mutta punalihaisia ja komeita lohet olivat. Makukin oli virheetön.

Syksyn verkkopyynnissä totesimme, että lähde oli eliörikas ja kala vain pulskistui kesän mittaan. Hyväksi havaittiin tuo ylängön kalapaikka eikä siihen koskaan mitään ”kalastus kielletty” kylttejä laitettu.