Uuteen vuoteen astui aika

Leinoset ilman pönötystä
Uuteen vuoteen astui aika

Uuteenvuoteen astui aika,
tähtitaivaan loisti taika,
vettä satoi, jalat kastui,
arvoituksin kansa astui,
intomielin aatoksissa
paistepäiväin ootoksissa,
seikkailuihin uusiin käymme,
toinen toisillemme näymme.

Hyvää mieltä viljelkäämme
auttamalla ystäväämme,
toivonpilke silmissämme
rauhan rakkaus mielessämme.

Hyvää alkanutta vuotta 2023
meille kaikille.

1.1.2023 Veli M. J. Leinonen

Metsämarjoilla on runollinen sydän

Kuva kirjasta ”Seitsemän sinisen takana” Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuva Eero Kemilä.
Metsämarjoilla on runollinen sydän

Tämä runollinen metsämarjatarina on kirjoitettu 2003 Sotkamossa, ja on omistettu ”marjakeisari” Kari Jansalle. Hän palkkasi minut marjakuskiksi mainitun vuoden elokuussa 2003. Tehtävänäni oli ajaa elokuusta-lokakuun puolelle hänen yhtiönsä marjakuormuri - koppiauto-volvolla tiettyä reittiä poimien kyytiin marjankerääjien päivän tuotos. Ajoon piti lähteä jo aamuneljä Sotkamosta ja se suuntautui Hossan kautta Pyhäkylän kautta Taivalkoskelle. Paluumatkan ajoin Kurtin ja Metsäkylän kautta Puolangalle ostaen marjat myös matkan varren pikkukylistä, joista muutama mainitaan myös kertomuksessani. Puolangalta ajoin Ristijärven kautta Sotkamoon ja kello oli siinä vaiheessa puoliyö tai enemmän.

Herään aamuneljä viheliäiseen kännykän soittoääneen. Käteni haparoivat tyhjää sulkeakseen tuo julman ”ylös, ulos, ajoon” komentavan äänen. Nousen kuin nousenkin äänettömästi aamuväsymystä tuntien kohti kahvikeitintä. Kahvi tippumaan ja puuro porisemaan hellalle. Siitä se lähtee. Istahdan hotelli helpotukseen pöntön päälle.

Ravitsen itseni puurolla, joka on hautunut sopivaksi. Puuro hyväilee sisukalujani mansikkahilloineen. Hörppään kahvini ja täytän sillä myös termospulloni. Pukeudun kevyeen urheiluverkkariasuun. Nyt lähden marjanostoon kohti Hossaa.

Pakkaan mukaan kylmälaukullisen evästä ja asiakirjasalkun lomakkeineen marjanostotilityksiä varten. Astelen autolleni huomaten ottaneeni väärän avaimen, jonka käyn vaihtamassa, ja niin pääsen matkaan.  
Aamu on usvainen ja elokuisen pimeä. Heilautan kättäni aamulenkillä olevalle naiselle aamuaikaisen Ristijärven tiellä. Pian saavun Kaitansalmen marjalaitoksen parkkiin.

Volvo F16 päävirtakytkin oikeaan asentoon, avain virtalukkoon. Volvo ponnahtaa yskähtelemättä käyntiin. Vielä merkinnät piirturikiekkoon ja niin lähden liikenteeseen kohti viitostietä ja Ristijärveä.

Avaan yöradion ja sytytän sikarin. On pysyttävä hereillä. Poskisavusikari piristää. Aamu-usvaisella tiellä näen hirvipariskunnan kummastelemassa ohikulkevaa vihreäkoppista aamun ihmettä.

Kuormuri hönkäilee ulos pakokaasujaan jatkaen rosoisella pohjolan tiellä. Havahdun säikähtäen, kun tuulilasiin paiskautuu peltopyy. Pysäytän kuormurin ja taskulampun valon avulla poimin kohtalokkaan erehdyksen tehneen peltopyyn talteen, jonka ripustan kuormurin tavaratilaan roikkumaan elottomana jaloistaan. Päätän, että muistotilaisuus pidetään myöhemmin viinin kera. Kiitos pyy!

Ristijärven vaaramaisemat häämöttävät pian aamuhämärän kajossa. Valkoinen riekkoparvi hypähtää tienposkesta lentoon. Niistä yksi päätyy sivulasiin. Valkoiset höyhenet pölähtävät!  Johan on riistaa, mutta en jää selvittämään riekon kohtaloa.

Volvo kehrää energisesti laulellen kohti Ristijärven Saukkovaaran ylitystä. Moottorijarrutusta ja myös sitä oikeaa jarrua – nyt laskeudutaan Saukkovaaran huipulta kohti viitostietä. Muistelen isännän ajo-ohjeita taloudelliseen ajotyyliin liittyen.

Ämmänsaaressa anna kuormurille juomista, jota nautin itsekin munkkikahvin kera. Makustelen mielessäni Ämmän leipomon mainiota ruisleipää.

Matka jatkuu. Pian ohitan Piispajärven sillan ja talvisodan muistomerkin. Täällä taisteli talvisodan aikaan yksi ryhmä suomalaisia sotilaita. Apua ei saatu, vaikka pyydettiin. Komentajat eivät uskoneet tilanteen vakavuutta heti. Mietin kuoliko nuori vänrikki turhaan?

Ennen Hossaa hämmästelen petolintumaista västäräkkiä, joka näyttää nappaavan metsäpäästäisen nokkaansa. Sillä näyttää olevan hoksottimet tallella, kun se huomaa minun lähestyvän kuormurin. Sen ote irtoaa päästäisestä, päästäinen jatkaa juoksuaan ja västäräkki väistää autoni. Näin sattuman kautta pelastuu myös päästäinen.

Hossan marjanostopaikalla näen liekaansa punoutuneen lampaan määkimässä. Ruskeat kanat kotkottavat kukkonsa ympärillä, joka nostelee nokkaansa ylväisen herra hidalkona. Tämä on Hossa.

Dopra utra ja hyvää huomenta, pääsen sanomaan useita kertoja. Paikalla on myös venäläistaustaisia poimijoita, joiden marjasaalit ovat hämmästyttäviä.
Antakoon luoja sateettoman sääskettömiä päiviä näille marjametsien hemmoille ja hennoille. Saakoon ahkerat taivaltajat marjaa yllin kyllin, ja pursutkoon marjamaat mustikkaa, hillaa ja puolukkaa yllin kyllin. Terveelliset marjapektiinit löytäkööt leppoisan lepopaikan marjasankoistanne. Hymyilkää mustikkaisin ja puolukkaisin metsämarjahengen värjäämin huulin.

Milloin mustikan hinta kohoaa yhdeksänkymmensentistä euroon, kysytään ensialkuun? Min’ en tiedä, vastaan. Mutta sitten suuret markkinavoimat ilmoittautuvat yllättäin, ja ihme tapahtuu! Sinä päivänä mustikan ostohinta kohosi yhteen euroon.

Näljängästä soittaa mökkiasukki. Ookko nää milloin Perangassa, kysyy hän? Tavataan vartin päästä ja ilmoitan: Ajelen juuri Näljängän kuppeeseen Perankaan johtavan viitostien parkkiin. Tänä vuonna on mustikka ensiluokkaista, toteamme joukolla.

Mustikanmyyjä, vanhempi veteraani kertoo: Mun veli halusi alaikäisenä talvisotaan ja pääsi. Palasi hengissä takaisin. Turhan moni ei palannu. Pudasjärvisiä ja taivalkoskelaisia kuoli ihan turhaa ja liikaa. Näin tuumasi Pyhäkylän vanhempi ja kokeneempi jääkäri kaataen mustikkasaaliinsa kuljetuslaatikkoon.

Nyt tarina jatkuu lähes runomuodossa:

Metsäkylän kauppa ja baari ovat katoavaa kansanperinnettä. Siellä tavataan ja nähdään oikeat kylän hemmot ja henkselit. On mopomiestä ja laatuLadaa. Sakemannien jatkosodanaikainen kenttärata kulki kylän halki Hyryn’ suunnalta. Ratakiskothan lahjoitettiin vennäälle, joten on sitä penkkaa mukava ajella myös mopolla, tuumataan.

Metsäkylän kaupan esperantto kielentaitaja, kaupan myyjä, on entinen radiosähköttäjä, kuulen. Tarjoaa kasvattamiaan kirjolohia. Ne ovat parhaita Suomen. Uskotaan.

Armi on laittanut penskat marjaan –
moporahoja tienaamaan.
Ankarako hän on vai hyvä kotiäiti, mietin?
Työntekoon opettava, oletan – siis juuri
sellainen kuin toivoisi äitien olevan.

Hyvä kotiäiti vetäisee tupakan,
hyppää tojotaansa ja sanoo
lähtevänsä muikun purkitukseen.
Perunatkin pittää nostaa!

Taivalkoski on tyhjää täynnä.
Marjaa ei tule nimeksikään?
Vanha ja viisas käy antamassa
viisaan neuvonsa:
Me ollaan lyhennetty tuota marjan matkaa!
Nykyään ne ostetaan suoraan autoon!
Ennen kuin ehdin selittää mitään,
Taivalkosken viisas mies on
hävinnyt lähikauppaan.

Matka jatkuu kohti Puolankaa ja
Kurtin koulua, jossa tapaan
Koppelo-Pertin, riistapolliisin,
joka on myös armoitettu Kurtinjärven
muikun ylösnostaja.

Alpossa on toistasataa timpurisenttii,
muikkua nuotalla, syömään jos ehtii,
naijjaan ja nukutaan, marjassa käyvvään,
liiat mujjeet myyvvään, jos ei jakseta syyvvä!


Näljängän parkkiin soljuvi komeasti pyörä,
tankona tarakan lankku, miehisen työnä.
Keksintö oiva, alamäki loiva,
kulkee Kusti puolakkaisen kanssa,
nyt rahat on saatu, hän illalla tanssaa.

Teräsmummo Vaarannivan
ahkera-liisa on.
Maitokärrii ohjastaen
kyll’ puolukkata piisaa,
marjat kaikki keränneenä,
toiveisiinsa heränneenä,
eurot otti omaksensa,
ja siitä kulki kotihinsa.

Marjat ovat metsikössä
menninkäisen muonaa,
syövät sitä yllin kyllin –
eikä sitä huomaa.
Talven tullen nukkuvat ne
huhtikuulle asti,
herättyään kakkivatkin
puolukkaisen lastin.

Marjat ovat poimijalle
painon eestä kultaa,
syksy kutsuu poimimaan
kuin tanssivaista hultaa.

Metsämarja hyväilevi
mustikkaisen kansan,
korpisoilla lakastaja
näkee kultakellan,
valkoisena kukkasina
kukki suolla villa,
suolla pursu kukkikoon
ja keltaisena hilla.

Marjakuskina Kainuussa ja
Koillismaalla elo-lokakuussa 2003
omistettu ”marjakeisari Kari Jansalle”

Marjaisan kalaisaa uutta vuotta 2023

Helsinki 17.12.2022

Terveisin
Vellu, Veli Matti J. Leinonen

Galleriakuvat kirjasta "Seitsemän sinisen takana"  Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuvat Eero Kemilä.

Aaton aamun huomen

Tunturipuro Paanajärvellä 1995.
Aaton aamun huomen

On aaton aamun huomen,
taas loistaa tähdet Suomen,
niin taipuu herkkä hipiä,
hyvä syy on olla ripiä.
Kapaloissa kaukaisissa 
härkäin heinäin kainalossa,
syntyi lapsi viaton –
Pelastaja maailman hän on.

Rakkautta ja rauhaa jouluun!

Vellu 24.12.2022

Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022)

Elma Sofia puhetta pitämässä toimiessaan 1970-luvulla HRHL r.y:n Rovaniemen paikallisosaston puheenjohtajana

Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022) nukkui ikiuneen

Meille monille niin rakas, Elma Sofia (Anttilan Elma) Palokari oli syntynyt 11.3.1921 Paanajärven Uusi-Anttilan tilalla, joka sijaitsi 900 metrin päässä Mäntyjokisuulta itään. Paanajärvi kuului Suomen Kuusamon Heikkilänkylään, mutta luovutettiin rauhanehtojen mukaisesti Venäjälle. Elma Sofia nukkui ikiuneen Raahessa 12.11.2022.

Elma oli Kaisa Sofia ja Juho Herman Leinosen yksitoista lapsisen perheen tyttäristä vanhin, joka tarkoitti vastuun ottamista jo nuorella iällä perheen moninaisiin työtehtäviin. Jo 15-vuotiaana Elma Sofia tarttui Mäntykosken kupeessa sijainneen kansakoulun keittäjän toimeen. Sotavuosina Elma Sofia toimi lottatehtävissä eri puolilla sotarintamaa. Avioiduttuaan Raahessa Esko Palokarin kanssa perhe muutti Raahesta ensin Kajaaniin ja sieltä 1951 Rovaniemelle, jossa Elma Sofia toimi ravintola-alalla tarjoilijana mm. Hotelli Pohjanhovissa, ja sen ohessa hän hoiti myös silloisen HRHL r.y:n paikallisosaston puheenjohtajan luottamustehtävää.

1974 Elma Sofia siirtyi yrittäjäuralle avatessaan Raahen Kauppaklubin ravintolatoiminnan. Siitä alkanut yritystoiminta on alan elinkeinohistorian näkökulmasta merkittävä. Vaikka 1990-luvun lamavuodet olivat ravisuttavia myös Palokarien liiketoimessa, on eteen tulleista vaikeuksista selvitty juuri Elma Sofian positiivisen ja elämänmyönteisen luonteenlaadun ansiosta, ja liiketoiminta jatkuu edelleen uusien investointien siivittäessä yritystoimintaa.

Elma Sofia rakasti Paanajärven kotiseutuaan, missä vierailimme useaan otteeseen. Hän rakasti laulamista ja haikeita ja iloisia serenaadeja saimme kuulla aina Elma Sofian läsnäollessa. Elma Sofia oli ahkera työpuurtaja ja hän harrasti jatkuvasti ulkoilua ja hyötyliikuntaa. Henkilöautoaankin Elma kuljetti vielä 2017 paikkeille. Elma Sofia oli vielä eläessään tiettävästi  vanhin Suomen Leinosen sukuisista. Elmaa jäävät kaipaamaan pojat Esa, Veli ja Vesa perheineen ja lastenlapsineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät.

Elma Sofian hautaus ja muistotilaisuus järjestetään Raahessa kutsuttujen lähiomaisten kesken lauantaina 10. päivänä joulukuuta 2022. Otamme osaa omaisten suureen menetykseen.

Elma Sofiaa voi muistaa halutessaan osoitteella:

Hotelli Budget
c.o. Uimahallintie 4
92100 RAAHE

Kirjoittaja on Elma Sofian veljenpoika
Veli M. J. Leinonen
– linkkinä Elma Sofia 101 vuotta 11.3.2022 Elämänkerta runomuodossa.
https://tuumatti.fi/2022/03/11/elma-sofia-101/

Suuria Kuusamon siikoja

Jääsiikaa
Kalakuulumisia Kuusamosta

Aaro A. Nuutinen retkellään Kuusamon Paanajärvellä ja Kitkan maisemissa 1931 tapasi oppaanaan Aatu Kilpivaaran, joka kertoo  Kuusamon Kallunkijärven siioista näin (Kirjasta Suomen Sveitsissä 1932);

Suuria ovat Kuusamon siiat jos muikutkin

Tiettävästi Kuusamon suurin siika on saatu Kuusamon Käylän Kallunkijärvestä kesällä 1930. Aatu-Kustu Kilpivaaran kertoman mukaan se oli painanut 8,5 kg ja sisälmysrasvojakin oli kertynyt suuren pahkakupillisen verran. Uskottavuutta tähän tarinaan saatiin Kalastuslehdestä, johon Suomen Kalastusyhdistyksen sihteeri Y.Vuorentaus oli kirjoittanut artikkelin kyseisestä aiheesta. Kesällä 1931 oli saatu vielä viisikiloinen siika. Myös Kallunkijärvestä saatu 700 g muikku kuulunee valtakunnan suurimpiin.



Kapulasiianpyyntiä

Myös edesmennyt setäni Veikko Leinonen (1911-1987) kertoo muistelmissaan siianpyynnistä seuraavat tarinat; 

Kuusamon Paanajärven Mäkelästä Nuupajärville 1916




Jäänaluspyynnin verkkojataa nimitettiin juomuspyynniksi. Lähdettiin verkkojen vientiin Nuupajärvelle Juho Leinosen ja Herman Kurtin kanssa. Pääsimme Hemma enoni kanssa reissulle mukaan. Aamuvarhain pakkastakaan ei ollut paljon ja meidät penskat peiteltiin reslaan veltin alle. Kuljettiin talvista hevostietä Mäkelästä Nuupajärvelle. Tätä tietä kyläläiset käyttivät heinien kuljettamiseen Tuohimosta asti. 
Ensin matkattiin Malinajärven poikki Korpelan paiseen alapään kautta Issakanlammen viertä Pajumutkan kuvetta. Mustakummun jäädessä tien itäpuolelle jatketaan Niskalammin itäpuolta Suolammin kautta Pieni-Nuupajärvelle ja edelleen maakannaksen poikki Iso-Nuupajärvelle. Kalakämpällä lämmitettiin kiuasuuni. Aluksi savua kertyi niin, että piti olla kyyryssä, mutta pian kiukaan lämmittyä savuverho nousi jo katonrajaan, jolloin saatoimme istahtaa.
Meidät viisivuotiaat (Hemma ja minä) kuljetetiin jo illaksi takaisin Mäkelään Lasse-Pekan ja Kalle enon toimesta. Isäni jäi Kurtin Hemman kanssa verkkojen laskuun. Palasivat hekin seuraavana päivänä. 

Parin yön jälkeen lähtivät kokemaan verkkojaan. Illalla myöhään palatessaan reslassa oli monikiloisia ja pienempiä puolen kilon siikoja kymmenin kappalein. Pyynti jatkui muutamia viikkoja, jonka jälkeen meillä oli puojit puolillaan jäätyneitä siikoja. Ne näyttivät siikahalkopinoilta. Monta hevoskuormaa veivät niitä Kuusamoon myyntiin.

Nämä Nuupajärvet olivat kalaisia. Sota-aikana laitoimme sinne parikymmentä verkkoa, ja heti kahden päivän jälkeen saimme neljä kookasta säkillistä isokokoisia siikoja, jotka pantiin kotona lumen sisään. Näin siiat säilyivät hyvinä. Sieltä niitä otettiin aina tarpeen mukaan keitettäväksi tai paistettavaksi.	


Kapulasiianpyynnistä 1938



Lokakuussa ensijään tultua laskettiin verkkoja *Riekamojärveen, *Hangasjärveen ja *Karhujärveen. Kahden yön jälkeen käytiin kokemassa, ja siikasaalis oli tolkuton. Siiat olivat isoja ja rasvaisia. Riekamojärvestä saimme muutamia viisikiloisia. Ne olivatkin aika pötyköitä, lyhyitä, paksuja, lihavia, oikein rasvaisia. Siiat ladottiin pärekoreihin ja peitettiin lumella. Marraskuussa lähdettiin savottaan Sallaan. Savukosken rajamailla oli Paloselän tukkityömaa. Otimme lumen alta arviolta sata kiloa jäisiä siikoja evääksi. Siian olivatkin oikein hyviä käristyskaloja. Näin kertoi Veikko Leinonen.
* Kitkajoen Juumajärven pohjoispuolella
annossiika perattuna
siikaa perattuna avannolla