Sota-ja evakkoajan kokemuksia Paanajärvellä 1939-1945

Sota-ja evakkokokemuksia Paanajärvellä 1939-1945

Elma Sofian sota-ajan lottavuodet

Elma Palokari 2019, kuva Raili Palokari

Selvittäessäni Elma Sofian rintamapalvelusaikaisia tietoja niitä ei heti  löytynyt ja syykin selvisi. Kansallisarkisto vastasi asiakirjapyyntööni toteamalla, ettei kattavaa arkistoa henkilöluetteloineen ole olemassa Lotta Svärdin palveluksessa olleista. Vaikuttaisi siltä, että asiakirjat ovat joko tuhoutuneet Paanajärven osalta, tai Elma Sofia ei ole virallisesti rekisteröitynyt jäseneksi. 

Elma itse kertoo rintamapalvelustunnushakemuksessaan hävittäneensä saamansa työtodistukset lottaikaisista tehtävistään. Hän kertoo esimiehinään olleen Paanajärven aikaiset opettajansa Helmi Ryhdän ja Tilda Mannisen, sekä vänrikki Suunnan.

Tutkittuani ja luettuani Kuusamon veteraani-kirjaa, jonka artikkeleita olen tähän kirjaan lainannut,  totesin, ettei sieltäkään putkahtanut Elma Sofian nimeä. Muutoinkaan nimiluettelosta ei löytynyt montakaan tuttua henkilöä, jotka olisin tunnistanut Paanajärveläiseksi. Toki heitäkin löytyi, mutta suurin osa heistä oli Elma Sofiaa vanhempia kuten esim.  ed.mainitut opettajansa ja lottatoverinsa Betty Engstöm (Leinonen) ja Rajalan Betty Rajala (Leinonen), sekä Olga Kylli, Impi Pesonen ja Hanna Härkönen.

Elma toimi lottana rintamalla vuosina 1939-1940, 1941-1942

Ennen talvisotaa Elma Sofia sai oppia Kuusamon kansanopistolla pyhäkoulun pitämisestä, kangaspuilla kutomista ja ruuanlaitosta.  Hänhän oli hoitanut jo 1936-1937 Mäntykosken koulun keittäjän tointa. 

Talvisodan alkaessa Elma oli ompelemassa lumipukuja Suomen sotilaille Kuusamon kansanopistolla 1939. Opeteltiin pyhäkoulun pitämistä ja kangaspuilla kutomista. Rintamapalvelustunnusta hakiessaan vuonna 1991 Elma Sofian lottatehtäviin osallistumisen todistaa Paanajärven Mäntyniemen Betty Engström (o.s. Leinonen, syntynyt  25.3.1919, kuollut 2019). 

Käytössäni olevien kansallisarkiston asiapaperijäljennöksien mukaan  (1994) Elma toimi talvisodassa erillispataljoona 16:sta muonitus- ja huoltotehtävissä (kuten Bettykin) Kuusamo-Suomussalmi sotatoimialueella 1939-1940. Jatkosodan sytyttyä 1941 Elma toimi muonitus- ja huoltolottana   Kiestingissä vuoden päivät. Tehtäviin kuuluivat myös työtehtävät kanttiinissa iltasin. Jatkaosodan aikana Elma työskenteli evakkojen keskuudessa Hirvaskoskella ja Saloisissa hoitaen sairaita, etupäässä lapsia. 

Elmalle luovutettiin rintamapalveluansioista Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali huhtikuussa 2019 Raahessa. 

Koska minulla ei ole käytettävissä yksityiskohtaisempaa tarinaa Elma Sofian lotta-ajasta turvaudun Kuusamon veteraanikirjaan. Kirjan sivuilla 295 – 298 lottatehtävissä toiminut Kuusamolainen Katri Lauttasaari kertoo perinjuurin vaikuttavan lottatarinansa, joka sopii hyvin kuvaamaan myös Elma Sofian kokemaa lottapalvelusaikaa.

Maaliskuun tunnelmia lakkoilevassa Suomessa 2024

strike photo

Maaliskuun tunnelmia lakkoilevassa Suomessa 2024

Nykysuomen tunnelmat alkavat muistuttamaan jo monin osin Suomen itsenäistymisajan hulluja alkuvuosia. Lakkoilu tuhoaa hyvinvointiyhteiskuntamme lopullisesti. Pahoinvointihelvetin nahkurin orsilla ei ole voittajia. Vastuuttomat vaalien huonot häviäjät sosialistien ja hyväosaisten Ay-pomojen agitointi tuhoaa sen, mitä olemme Suomen satavuotisella itsenäisyyskaudella saavuttaneet työllä, tuskalla ja sopimalla. Edellisen Marinin hallituksen rahanjakajina kunnostautuneille Sosiaalidemokraateille ja Keskustalle oli ovi auki nykyhallitukseen, mutta selkärangattomina jäivät oppositioon räksyttämään pyrkien syyllistämään nykyhallitusta, vaikka ovat olleet itse mitä parhaimpia velansynnytysseppiä. Sulle mulle rahanjakamisen ajat ovat auttamatta ohi, nyt joudutaan kaikki kiristämään vyötä. Se on ikävää selkärankaisten ja vastuullisten ihmisten vaativaa työtä. Ei me voida aina maksattaa kaikkea mahdollista yhteiskunnalla (lue valtiolla), eikä me voida maksattaa tekemätöntä työtä menemällä vapaasti yrityksen tai yrittäjän kukkarolle. Nyt pitää kannustaa meitä kaikkia työntekoon. Kiristetään kaikki hiukan vyötä tekemällä fiksuja säästöjä. Kyllä vähemmälläkin on tultu toimeen ja tullaan vastakin.

Ja vielä tasapuolisesti: Arvoisat päättäjät, ts. Te vaaleilla valitut veronmaksajien elätit: Lopettakaa tämä pelleily! Kyllä sokea Reetakin näkee mistä tässä aiheettomassa mekkalassa on kysymys!   


Tunnelmia Suomen itsenäistymisen aikaan 1917> Yrjö Nurmion kirjaa (WSOY 1957) suoraa lainaten

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II oli 15.3.1917 luopunut kruunusta, käytti korkeinta valtaa ns. väliaikainen hallitus, joka oli muodostettu etupäässä liberaaleista.Tarkoituksena oli, että tämä hallitus toimisi siihen asti, kunnes uusi laillinen järjestys olisi saatu aikaan. Tähän taas katsottiin voitavan päästä vain yleisillä vaaleilla valittavan kansalliskokouksen avulla.

Venäjän vallankumouksen tapahtumat vaikuttivat nopeasti myös meidän oloihimme. Jo 20.3.1917 antamallaan julistuskirjalla väliaikainen hallitus peruutti kaikki Suomea koskevat sortokausina annetut laittomat säädökset. Keisarille aikaisemmin kuuluneen vallankäyttäjänä se nimitti uuden parlamentaaristen voimasuhteiden pohjalle muodostetun senaatin ja kutsui koolle vuonna 1916 valitun eduskunnan. Suomessa ei kuitenkaan haluttu tyytyä tähän. Huhtikuussa piti senaatin uusi puheenjohtaja Oskari Tokoi eduskunnassa tunnetun puheensa, jossa hän vaati Suomen kansalle itsemääräämisoikeutta. Sosialistienemmistöinen eduskunta hyväksyikin 18.7.1917 valtalain, joka siirsi hallitsijalle aikaisemmin kuuluneen vallan eduskunnalle. Täydellistä irtautumista Venäjästä ei valtalaki edellyttänyt, sillä eduskunnan uuteen valtaan eivät sen mukaan kuuluneet ulkopoliittiset asiat eivätkä sotilaalliset kysymykset. Venäjän väliaikainen hallitus ei kuitenkaan ollut halukas tunnustamaan valtalakia, vaan hajotti eduskunnan sekä määräsi toimitettavaksi uudet vaalit.

Venäjän väliaikainen hallitus, jonka päämiehenä heinäkuusta lähtien oli Kerenski, osoitti nyt suurempaa myötämielisyyttä suomalaisten vaatimukseen kuin aikaisemmin, mutta täydellistä sisäistä itsenäisyyttä se ei ollut halukas Suomelle antamaan. Myöhemmin syksyllä tämä hallitus jonka asema silloin jo oli heikentymässä näytti olevan valmis laajempiin myönnytyksiin. Tilanne muuttui kuitenkin täydellisesti kun väliaikainen hallitus marraskuun alussa tapahtuneen uuden vallankumouksen yhteydessä 7.11.1917 kukistui ja Bolsevikit pääsivät valtaan. Leninin puheenjohdolla toimiva kansankomissaarien neuvosto piti tämän jälkeen hallussaan ylintä hallitusvaltaa Venäjällä.

Suomen uusi, lokakuussa 1917 valittu eduskunta, jossa porvarilliset puolueet muodostivat enemmistön, katsoi itsenäisyyskysymyksemme nyt kehittyneen ratkaisuvaiheeseen. Kansankomissaarien neuvostolla ei silloisissa oloissa näyttänyt olevan mahdollisuuksia pitää kiinni aikaisemmin esitetyistä suomea koskevista vaatimuksista. Lisäksi se oli ensimmäisenä toimenpiteinään vedonnut taisteleviin kansakuntiin rauhan aikaan saamiseksi ja samalla ilmoittanut olevansa kansojen itsemääräämisoikeuden kannalla. Suomessa ryhdyttiinkin nyt toimenpiteisiin täyden itsenäisyyden saavuttamiseksi.

Eduskunta julistautui 15.11.1917 maan korkeimman vallan haltijaksi ja nimitti uuden senaatin, jonka enemmistö oli itsenäisyysmiehiä ja jonka puheenjohtajana oli P. E. Svinhufvud. Tämä itsenäisyys senaatti jätti 4.12.1917 eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi,  jonka mukaan Suomi oli riippumaton tasavalta. Senaatti ilmoitti samalla aikovansa pyytää ulkovaltoja tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Eduskunnassa sosialistit, jotka periaatteessa olivat täyden itsenäisyyden kannalla, halusivat että Suomen itsenäisyys olisi toteutettava Venäjän kanssa aikaan saatavalla sopimuksella. Porvarilliset puolueet eivät kuitenkaan tähän yhtyneet, vaan kannattivat hallituksen esitystä sellaisenaan. Se saikin eduskunnassa  6.12.1917 enemmistön eli 100 ääntä, kun sosialistien ehdotukselle kertyi ääniä 88. Suomen eduskunnan antaman itsenäisyysjulistuksen sanamuoto oli seuraava:

“Sen johdosta että hallitus on tehnyt eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, Eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä, että hallitus saattakoon Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeelliseksi ilmoittanut.”

Suomalainen valtuuskunta oleskeli Pietarissa 2.1.1918 Svinhufvudin johdolla pyrkien saamaan selville Venäjän hallitukselta, aikooko se antaa Suomelle itsenäisyystunnustuksen. Kansankomissaarien neuvosto, jolle lähetystä oli senaatin kirjelmän jättänyt oli 31.12.1917 päättänyt täysin yhdenmukaisesti kansain itsemääräämisoikeuden periaatteen kanssa ehdottaa työläissotilasedustajan neuvostojen yleisvenäläiselle toimeenpanevalle keskuskomitealle, että Suomen tasavallan valtiollinen itsenäisyys tunnustetaan sekä että erityinen komitea kummankin puolen edustajia yksissä neuvoin Suomen hallituksen kanssa asetetaan valmistelemaan niitä käytännöllisiä toimenpiteitä, joita Suomen eroaminen Venäjästä aiheuttaa. Ehdotuksen allekirjoittivat muun muassa silloiset kansankomissaarit Uljanov (Lenin) Trotski ja Stalin. Toimeenpaneva keskuskomitea ilmoitti 4.1.1918 päättäneensä tunnustaa Suomen tasavallan valtiollisen itsenäisyyden sekä yksissä neuvoin Suomen hallituksen ja Suomen työväenluokan edustajain kanssa asettaa edellä mainitun komitean.

Leninin toive uudistetusta yhtymisestä

Venäjän bolsevikkijohtajat olivat luvanneet tunnustaa Suomen itsenäisyyden ja he olivat sen myös tehneet. Tosin bolsevikkien johtomiesten keskuudessa oli tällaisen vapaamielisen toimenpiteen johdosta herännyt epäilyjäkin. Georg von Rauch mainitsee vuonna 1955 julkaisemassaan bolsevistisen Venäjän historiassa, että puolueen jäsenet, kuten Buharin ja Dzerzinski, näkivät sellaisissa teoissa tarkoituksettomia myönnytyksiä pienten kansojen porvarillisille kansallisuuksille. Mutta hän toteaa, että Lenin siitä huolimatta noudatti valittua suuntaa. Lenin näet toivoi, että aikaa myöten kaikki pienet kansat, jotka irtaantuivat Venäjästä, tulisivat Venäjän esimerkin mukaan päätymään köyhällistövallankumoukseen.Tämä taas oli hänen käsityksensä mukaan ennemmin tai myöhemmin johtava uudistettuun yhtymiseen.

Suomi vapaussodan partaalla tammikuussa 1918

Suomen tapahtumissa olikin juuri alkamassa uusi pelottava vaihe, joka rauhan ja puolueettomuus- ajatusten sijasta johti maan vaikeaan sotatilanteeseen. Venäjän vallankumous oli herättänyt Suomen työväestön keskuudessa kumouksellista henkeä joka syksyllä 1917 oli ilmennyt laajalle lakkoliikkeessä ja niiden yhteydessä tapahtuneissa väkivaltaisuuksissa. Sen jälkeen kun sosialistit olivat syksyllä toimitetuissa vaaleissa menettäneet enemmistön eduskunnassa, oli ajatus ulkoparlamentaaristen keinojen käyttämisestä saavuttanut yhä enemmän jalansijaa työväestön piirissä. Marraskuussa Venäjällä tapahtunut vallankumous oli lisäksi innoittanut sitä suunnittelemaan vallankaappausta. Toimintansa tehostamiseksi työväki oli perustanut punakaarteja ja lähinnä aseluovutuksia tekemällä sen pyrkimyksiä tuki Suomessa oleva venäläinen sotaväki, jossa oli sotilaita useita kymmeniä tuhansia, toisten tietojen mukaan noin 40 000 toisten taas 80 000 – 100 000.

Syksyn tapaukset ja marraskuussa työväestön toimesta järjestetty suurlakko johtivat maamme porvarillisiin puolueisiin lukeutuvan väestön vastatoimenpiteisiin. Suojeluskunnista pyrittiin nyt kehittämään voimakas sotilaallinen järjestö laillisen yhteiskuntajärjestyksen tueksi. Svinhufvudin senaatti pyysi eduskunnalta valtuuksia lujan järjestysvallan luomiseksi, ja 12.1.1918 eduskunta ne myönsikin. Sittenmmin sosiaalidemokraattinen puolue 24.1 antoi punakaarteille käskyn olla taisteluvalmiina, ja ja hallitus alisti 25.1 suojeluskunnat määräämisvaltaansa. Punakaarti ryhtyi 27 – 28.1 toimintaan Helsingissä ja miehitti julkiset rakennukset. Suojeluskuntien aseellinen toiminta Pohjanmaalla olevien venäläisten aseistariisumiseksi alkoi kenraali G.Mannerheimin johdolla 28.1., ja sen jälkeen taistelut valkoisten ja punaisten välillä vähitellen levisivät laajalla rintamalla yli koko Suomen. Suomen senaatin jäsenet – aluksi vain senaattorit Renvall, Fray, Pehkonen ja Arajärvi siirtyivät nyt Vaasaan, ja Kullervo Mannerin johtama kapinallisten asettama hallitus, Suomen kansanvaltuuskunta asettui Helsinkiin.

Näin syntyneessä uudessa tilanteessa Suomen hallitus ryhtyi suunnittelemaan tehokasta ulkomaista apua. Tällöin luotettiin ensisijassa silloin vielä voitokkaaseen Saksaan. Hjelt, Erich ja Thesleff ilmoittivat Ludendorfille lähettämässään kirjeessä, että Suomen kansa on häviönsä edessä, jos ei mitään apua tule. Ellei Saksa välittömästi voinut sotilaallisesti puuttua asioihin, he selittivät joka tapauksessa odottavansa, että Saksa esittää voimakkaan vastalauseen Venäjän vallanpitäjille väkivaltaisen hyökkäyksen johdosta ja odottaa, että venäläiset joukot riisutaan aseista ja nopeasti viedään pois Suomesta ja uusien siirtäminen maahan estetään.

Helsinki 14.3.2024 Veli Juhani
Yrjö Nurmion kirjasta Suomen itsenäistyminen ja Saksa (WSOY 1957)