Lujan luonnon lujittama

Paanajärven Mäntyniemen Aatami ”Aatu” Leinosesta lisää tästä linkistä: https://tuumatti.fi/wp-admin/upload.php?item=2981
Lujan luonnon lujittama

Kessäytynyt kesähauki synkimmässä sysimetsän,
passautunut pakanainen ossautunut oksallensa,
hättäytynyt härmäläinen säikähtänyt sänkipeltoon.

Poissa orhi onkinensa, vähäkoukku vänkärinsä,
joutilaiden joukahaisten järsittynä jäkälikkö,
takkaporon tarakalla läskilänget lähinpänä.

Vaskivettä vaatimesta, hunajata huntuvista,
kynsikkäinen kömpimässä,  otso oman onkalosta,
haavi auki ahterissa, purukalut puntarissa.

Ottipa nyt ohraleipä,  palan haukkas pakarasta,
veripalttu verestävä, noropuro nokkosille,
menninkäinen metsäherra, lujan luonnon lujittama.

6.6.2021 Veli M. Leinonen
Mänty-Ella ts. Elias Leinonen tarkastamassa karhunloukkua Paanajärvellä 1931. Ingervon kuva.

On aarre oiva Oulangan

Kuusamon Oulankajoen Kiutaköngäs kesäkuun alussa 2020.
On aarre oiva Oulangan

Lumottuun luontoon innostaa,
korpien Koillismaa,
se polvesta polveen kannustaa,
luontoa turvaamaan,
vapauden virran vastuuseen,
näkymät velvoittaa,
kestävän pärskeen kasteeseen,
kesäinen kilvoittaa.

Kun taas on aika Oulangan,
sen luonnonpuistoon vaellan,
on siellä kuulu taimentie,
se synnyinmailleen lohen vie,
kun katsot vettä vellovaa,
näät kuinka taimen uskaltaa,
se hyppää hornankattilaan,
ja ylös siitä ponnistaa.

Jos mieltäs kiire ahdistaa,
tee retkesi Oulankaan,
vaellus korpeen vahvistaa,
herkimmän arvokkaan,
luontomme soljuu poluillaan,
tuhanten vuotten taa,
sitä ei voida valjastaa,
ei sitä voi ohjastaa.

On aarre oiva Oulangan,
sen sopukkaiseen vaellan,
ja korpein kätköön komeimman,
jää aarteeksemme omimman,
ja puhtaan virran puolesta,
voi kaikkia näin kannustaa,
kun teemme luontoretkemme,
näät Oulangassa aarteemme.

22.5.2021 Veli Juhani VML
lauletaan ”Taas on aika auringon”

Sovitettu 
laula itsesi Kuusamon kesään

Venevenhosen Kitkajokivalssi Oulanka

Jyrävän koski Kuusamon Kitkajoen Juumassa.
Venevenhonen Kitkalla kulkee
(sävel Robert Norrby)

Venevenhonen Kitkalla kulkee,
kokka kohisee kotia päin,
venemestari soutajan elkein,
sitä ohjailee laulellen näin,
tulvan tultua suurimmat laineet,
talven mentyä pälveksi jäin,
mua rohkaisi tervainen tuoksu, siinä soutelin kotia päin.


Niin saavuin jo järvelle Juumaan,
hiekkarannoille männikkömaan,
tyynen virrassa venhosen huomaan,
rantakivikon rentukoissaan,
siellä kohisi pyörteinen koski,
ohjas kulkurin myrsyävään,
Myllykoskessa villinä virtaa, tervavenhosen voi yllättää.

Kierrän mieluusti kivisen könkään,
ohjaan tummimpaan sinisen veen,
alas hyppyrin niskalta hönkään,
pian stopparipyörteessä meen,
hiisikirnua kuohuttaa valkee,
vesikylpyä saan kasteiseen,
akanvirtoja kiertävi kylkeen, kuin vaatien mut seurakseen.
 
Päädyn kiviseen Aallokkokoskeen,
jonka alkua en edes nää,
kivi kiveltä väistelen virtaa,
koskikaran tää on elämää,
hyppy hypyltä ryökäle ryntää,
leikkausviiltoja aallokkoiseen,
tervavenhoni aaltoja kyntää, on menossa mies maahiseen.


Jylhä jyrävä pakko on kiertää,
hiihdenkirnussa veet vaahtoutuu,
vesipedotkin hirveimmän tietää,
siinä taimenkin ain antautuu,
kuuluu kauaksi kumina kosken,
Juuman kuohujen julmimman veen,
jos arvostat luotusi luomaa, kotiseutusi näät uudelleen.


Jokitaival viel pitkä niin Kitkan,
kotivesien mutkainen tie,
sinne tervainen venhoni lentää,
pienen purteni tuuliseen vie,
pian kohdataan Oulangan oivat,
kurvikaarien vehreimmät veet,
konsa Kyökkäyksen kylkeä kurkkaat, Paanajärven jo näät ihmeineen.

Helmisimpukan virrat nuo toivat,
sinisyvänteen aarteeksi veen,
harsopilviset muistoni loivat,
tanhupyörteessä nään askeleet,
Mäntykoskessa solinan soinnut,
kannelkielinä kimaltelee,
tuohitorvella soittelee paimen, korppi karhua hätistelee.

28.4.2021 Veli M. J. Leinonen (lopullinen versio)

Aidalle ylimmän

Aidalle ylimmän

Lastuna olen virran viemä,
aatosta ilman omaa,
katsella saan, yksin rantoja maan,
odotan kuuta nousevaa,
mistä mä maan, voimia saan,
vettäkö pystyn kahlitsemaan.

Ajatus ajan edellä kulki,
kuulin ja näin jo kuoleman,
seilasi vimmassa virran vesi,
voimainsa näytöstä tulevan,
tahtoni väisteli virran vettä,
vastusti rantoja kiisken.

Myötäisen tuulen ajassa raha,
korkojen koroilla kertyy,
siinä voi mennä helposti henki,
kunnes tuulisen aallokko heltyy,
tyyntyneen pinnassa odottaa piru,
kahmaisee kämmenen koura.

Ihminen syvyyteen sukeltaa,
kirkkaaseen syntymäsaaren,
äiteemme kohtuun palataan,
parhaimman onnen saaden,
vastusta virran viemää,
vältä aitoja alimman,
kirmaisten kilvoita, kannusta,
hyppää aidalle ylimmän.

14.4.2021 Veli M. Leinonen

Kuvamuistojen tuoksut

Kesäkuun alku
Kuvamuistojen tuoksut

Tuolle lapsuuden lammelle astelen taas,
polku nuoruuden lähteelle vienee,
kuinka kauan me tuossa asteltiinkaan,
mielimuistoista kaiken se tiennee,
kesäkukkaset nuppunsa paljastaa taas,
vaaran rinteellä koivikko luo versojaan,
keltakerkkinä kurkkivi kuusikko maan,
kesäkielot ja vuokkoset kukki.

Monet kerrat tallattiin näilläkin päin,
ylös kiivettiin korkeimpiin honkiin,
siellä kaukana siniset järveni näin,
vaaramaisemat ylettyi pilviin,
huojui latvukset tuulessa tunturimaan,
päivän paisteessa haapojen havinaa,
lehtivihreän versoina metsät ja maat,
havupihkainen suopursu kukki.

Linnuin hempeinä lauluina maisema soi,
luonto kaikkensa kesälle antoi,
satakieli  ja peipponen näin ilakoi,
kuikan huudahdus ylimmin kantoi,
käki kukkui  ja kyyhkynen hykertää,
taivaanvuohi taas pilvissä viilettää,
havun suojassa  riekolla pikkuinen pää,
siellä hautuvi elämän alku.

Puro maahinen pulppusi lähteessään,
tahtoi matkata jokien suille,
sakusammakot kemusi  kiihkeissään,
kutupuuhista kerrotaan muille,
luomakunta jo heräsi unestaan,
kesäajaksi valoisan yössä,
puuhaa riittää ja aika on rakastaa,
ilo yletön  innostaa työssä.

Minä mustikankukille kumarran,
hetehettehen yli nyt hyppään,
suopursujen tuoksua kaipaillen,
vaivaskoivujen versoista tykkään,
kesäilmojen tuulosta  siemaillen,
taasen  mainion mannuille haikailen,
mitä kaipasin eniten sitä minä hain,
kuvamuistojen tuoksuja muistiin.

9.4.2021 Veli M. Leinonen

Aina on oltu sinut

Paanajärvi Parkin 26-vuotisella johtajakaudellaan Aleksander ja Natalia Bizhon saivat yhdessä paljon hyvää ja myösteistä kehitystä aikaan. Mukavia eläkepäiviä molemmille tämän runon kera.
Aina on oltu sinut

Katselin vaaralta Nuoruseen päin,
hattarapilvet sen peittävän näin,
idässä kohosi Kivakan korot,
sen kylkiä siveli purojen norot.

Siel siintävät siniset järvenselät,
Oulankajoesta ne kaikki elävät,
honkapuuharjuiset hiekkasannat,
Paanajärven jyhkeät kalliorannat.

Hentohuntuinen kosteinen kaste,
laskeutuu laaksoon utuinen noste,
henkäilee tuulonen tullakseen mukaan,
moni ei nähnyt, kuullut ei kukaan.

Astelin ylhäällä vaaraisan harjun,
kontion kohdaten pelosta horjun,
nuuhkaisi ilmaa, tunnisti minut,
ainahan täällä me oltu on sinut.

31.3.2021 Veli M. Leinonen
SONY DSC
SONY DSC
SONY DSC
SONY DSC

Talvinen Saimaa

Talvinen Saimaa

Tuuli tuiversi tuiskuna järven jään,
hanki aaltoillen myötäili lunta,
mistä tulikin viima ja pakkaspää,
oli kylmyys kuin arktista unta.

Norppa Saimaan piiloutui kinokseen,
oli syntynyt talviseen kuutti,
emo maidollaan pienoista vahvisti,
siihen nukahtaa väsynyt nuutti.

Kevätkiihkossa kutuiset kuleksii,
mätimaiti nyt mateelle maittaa,
jänöjussit ja ilvekset pelehtii,
hankipoikaset täytyy naittaa.

Varis vaakkuvi pesintäpuuhissaan,
korppi kallioseinämää urkkii,
pitää päästä jo munia hautomaan,
pian molemmat pesistään kurkkii.

Saimaan selkiä painosti valkoinen,
umpijäiseen tuon sinisen sulki,
moni jättänyt sinne on  jälkensä,
lumituiskussa koillinen kulki.

29.3.2021 Veli M. Leinonen Saimaalla

Hallea purakka

halska purakka
Hallea purakka

Harakka nokki talveaan,
lumi oli peittänyt evään,
nikotteli pakkasen puremaa,
miten tässä selviäis kevään.

Vastausta etsi lumesta,
löytäiskö piilosta jyvän,
rasvakerros pulleaa avitti,
se teki talvesta hyvän.

Missä on nakit nahistuneet,
missä talipalloset talon,
minne on kamut lentäneet,
kun aurinko kadotti valon.

Haurava narakka hyppeli,
oli alla pehmeä lumi,
hakkapeliitan pitävä,
oli harakan kynsissä kumi.

Piti talvi lumisen vaippansa,
pian keväiseen pälviä tuli,
ennen toukokuisien kukintaa,
se lumi ja jää sitten suli.

14.1.2021 Veli M. Leinonen

Talvisen taitan

Kuntivaarassa 26.12.2020
Talvisen taitan

Saapuvan vaipan
jo talvisen taitan,
lumisen luomun,
syksystä luovun.

Valossa voiman
ihmeiden oivan,
peittosi kaiken,
tehden sen taiten.

Pitenee päivä,
ehtivi aika,
joutavan juhlaan,
valoa tuhlaan.

Sininen valo,
taivainen halo,
hohtava hanki
tykkyjen vanki.

Jäniksen jälki,
oravan oksa,
kärppien kolo,
leppoisa olo.

Tiaisen sini,
mustien rastas,
käpyjen tikka,
harakan hikka.

3.1 2020 Veli M. Leinonen

Kaipaus

Talvikalastuskauden avaus 6.12.2020

Kaipaus

Kaipuu korventaa miehistä rintaa,
ilo ihmisen ikävään,
läheisyys luoksesi virtaa,
tunne elähtää elämään,
minä joutilas luoksesi joudan,
sulle kutsuni kuumeisen tuon.

Minä vesille aatoksin soudan,
luontoluotujen poluille päin,
siellä  saukkojälissä roudan,
ilvesihmeen kerrankin näin.

Astun jäisen kannelle järven,
siikarantoja silmäillessäin,
uittolaudalle jäätyneen särjen,
keltavilkkuva kätösessäin.

Katos jäätyneen alle tuo kaipaus,
en jälkeä enää sen nää,
noukin naruuni rakkauden rintas,
kaipaus vetehen pyynnöksi jää.

13.12.2020 Veli M. Leinonen
Talvihauki on laatukalaa
Siika lymyää jossain muualla kuin pyydyksissä.