Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoski tunnetaan eritoten kansallis-taiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski.
Kirsti Hellén 1929-2022
Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoskihan tunnetaan eritoten kansallistaiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski.
Lapsuusaikansa Kirsti vietti Paanajärven jylhissä kanjonijärven maisemissa suorittaen kansakoulun kaksoissisarensa Eevan kanssa Mäntykosken törmällä sijainneessa kotikoulussaan. Tuota nuoruusaikaansa Kirsti muisteli kaihoten päästessään sisaruksineen vierailulle synnyinseudulleen muutamaan otteeseen rajojen avauduttua 1990-luvun alkupuolella. Näin Kirsti muisteli (vuonna 1991) evakkoaikojaan heidän palattuaan talvisodan jälkeen takaisin kotitanhuvilleen, joka oli poltettu, (kuten koko Paanajärven kyläkin) kaikkine rakennuksineen;
”Heti kohta jatkosodan alkaessa isä ja kaksi vanhempaa veljeäni palasivat talvisodan aikaan poltetulle Paanajärvelle. Me nuoremmat kaksoistytöt ja veli ja lapseton miniä seurasimme perässä. Asuimme aluksi laavussa, jonka edessä yöllä paloi rakovalkea. Pian kohosi rantatöyräälle hirsinen rakennus, jossa oli tupa, toisessa päässä sauna ja tavaroita varten vaja. Lisää rakennuksia tehtiin kovalla vauhdilla. Oli aittaa, navettaa, tallia hevosille, ja sitten tulikin isomman rakennuksen vuoro (tark. varsinainen päärakennus, asuintalo). Peltoihin kylvettiin ohraa, kauraa, vehnääkin ja tietysti perunaa ja juureksia. Sipulit, ne olivatkin tosi hyviä kasvamaan rinnepelloilla. Järvestä tuli lohta, taimenta, nieriäisiä ja sitä kuulua muikkua nuotalla. Metsässä oli paljon riistaa ja marjoja. Joten voi kuvitella miten oli mahdoton ”hinku” palata toisten nurkista kotiseudulle.
Sodan aikana 7 veljeäni ja yksi sisar oli mikä missäkin sotahommissa ja maanpuolustustehtävissä, ja sisar tietysti lottana siellä jossakin. Meitä oli 11 lasta ja äiti kuoli 1941 evakkomatkalla. Teimme kovasti töitä kotitilallamme, olimmehan kaikki oppineet pienestä pitäen olemaan kaikessa mukana. Ennen talvisotaa kävi paljon turisteja Paanajärvellä, joten sisareni kanssa jouduimme olemaan oppaina Ruskeakalliolle, Mäntykoskelle ym. taiteilijoiden suosimilla paikoille.
Talomme oli järven pohjoisrannalla, jossa oli suurempi vaara desanteista. Aika-ajoin, varsinkin kesällä menimme järven yli yöksi pakoon venäläisiä partioita, jonne myöskin vartiosotilaat tulivat mukaan. Käviväthän yksi elokuun yö hakemassa naapurimme (Kuusela) isännän mukaansa. Aamulla tuli sitten tytär kertomaan, koska olivat yöllä kieltäneet lähtemästä ampumisen uhalla kertomamaan käynnistään. Meille eivät uskaltaneet tulla, koska olivat kysyneet onko meillä aseita ja sotilaita paikalla. Meillä oli jostain hankittuja kivääreitä ja käsiaseita, joilla me tytötkin opeteltiin ampumaan. Kesällä nukuimme aitoissa, joissa oli pyöreitä reikiä ampumista varten. Huomasimme kyllä monta kertaa merkkejä partioiden liikkumisesta, joten pelkomme olivat kyllä päällimäisenä mielessä.
Sitten kävi niin kuin kävi. Poliisi Karppinen tuli 7 pnä syyskuuta 1944 ilmoittamaan. Nyt oli taas lähdettävä pois kotikonnuilta. Pakkasimme hevosrattaisiin ruokaa ja vaatteita ja kellokas lehmä narun päähän, jota muut eläimet seurasivat, ja tunnin sisällä olimme matkalla länteen. Lehmikarjaa kuletettiin Raahen seudulle (Saloisiin). Meidän asuinpaikaksi tuli Saloisten pappila, jossa oli navetta ja hevosille suuri talli. Sillä seudulla oli paljon siirtolaisia.” “Allekirjoittanut oli työssä Saloisten siirtoväen toimistossa, josta jaettiin ”markkoja” elämiseen. Suoritin kaupallisen koulutukseni Raahessa. Sitten tulin Kajaani Oy:n palkkaosastolle. Eläkkeelle jäin 1.1.1990. Vapaa-ajan harrastuksiini on kuulunut toimia maanpuolustusjärjestöissä. Olen ollut sotilaskotisisarena pian 30-vuotta.
Sotainvalidien Kajaanin naisjaostoon liityin 1954. Toimin nykyään Kainuunpiirin naistoimikunnan puheenjohtajana, sekä Kajaanin osaston naisjaoston puheenjohtajana. Lisäksi kuulun naisjaoston työvaliokuntaan. Kunnalliselämässä olen ollut myös mukana ja kuulunut eri lautakuntiin.”
Kirsti Helléniä jäävät kaipaamaan puoliso Jorma, lapset Kari ja Kristiina lapsenlapsineen, ystävät ja sukulaiset. Kirstin siunaaminen ja hautaus toimitetaan perhepiirissä 30.09.2022.
Kirstiä ja lähiomaisia voi muistaa osoitteella Halmetie 2, 87250 KAJAANI.
------------------------------
Evakon kotiseutumuisto
Vanhan rajan tuolla puolen
on mun kotimaa,
Mäntykosken rantamailla
saimme asustaa,
siellä missä rantamänty
yhä kasvaa saa,
siellä ensiaskeleemme
saimme taivaltaa.
Oi jospa niille kotimaille
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.
Leivinuunin hehkun muistan
kotikammarin,
laitumella lammaslaumat
paimenpoikien,
tuohitorven soitannalla
karhut kaikkoaa,
muikkupottuin rantakala
nälän sammuttaa.
Oi jospa niille kotimaille
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.
23.9.2022, Veli Juhani
Runolaulu Kirstin muistolle
Satumaan sävelin.
Muistoa kunnioittaen,
Helsingissä 23.9.2022
Veli Matti Leinonen
”Paanajärven tammukkapurot, ahomansikat ja Mäntykoski muistuvat mieleeni usein.”
— Hanna Lohela, muonituslotta
Useita Kuusamon Paanajärven Leinosia toimi talvi- ja jatkosodan aikana 1939 – 1945 lottatehtävissä eri puolilla sotatoimialueita.
Lotta Svärd vietti kunniakasta 100 vuotisjuhlavuottaan 2021.
Naistenpäivän kunniaksi tässä pieni tarina Hanna Lohelasta (Härkönen), joka toimi muonituslottatehtävissä. Hanna oli syntynyt 12.12.1916 Kuusamon Paanajärvellä ja hän kuoli 25.11.2009 kotipaikallaan Muhoksella.
Hanna oli syntynyt Kuusamon Paanajärvellä ja hän kuoli kotipaikkallaan Muhoksella.
Oheisessa kuvassa Hannan lottavuosina ylläpitämä päiväkirja joka sisältää monta mielenkiintoista merkintää ja muistoa.
Hanna Kristiina Härkönen (12.12.1916 – 25.11.2009)
Lottakioski Paanajärvellä
Hanna Lohela
Rintamalottana toiminut emäntä Hanna Kristiina Lohela, os. Härkönen oli syntynyt Kuusamon Paanajärven Kuuselassa 12.12.1916. Paanajärvikin luovutettiin rauhanehtojen mukaisesti Venäjälle, joten Hanna, kuten moni muukin, koki sodan menetykset omakohtaisesti evakkona. Siksipä Hannan mielessä olivat usein nostalgiset Paanajärvimuistot tammukkapuroineen, ahomansikoineen. Mäntykoski putouksineen sijaitsi Hannan koti-Kuuselan lähinaapurissa, vain muutaman sadan metrin etäisyydellä. Hanna siirtyi ajasta iäisyyteen 25.11.2009 kotipitäjässään Muhoksella.
Hanna muutti naimattomana Ouluun 1947. Hanna oli aviossa Matti Aleksanteri Lohelan (1904 – 1986) kanssa. Heille syntyi lapset Pentti ja Pirkko. Hannan muutettua Muhokselle hän harjoitti perheineen maanviljelystä ja karjanhoitoa, teki ompelutöitä kyläläisille. Hän toimi myös tielaitoksen kiinteistöjen laitoshuoltajana Muhoksella. Eläköidyttyään Hannan mielipuuhia olivat kasvihuoneviljely ja koti puutarhanhoito. Hän harjoitti tomaattien, viinimarjojen ja vadelmien viljelyä. Pihalleen hän istutti myös omenapuut. Hän eli muutamaa päivää vaille 93 vuotiaaksi.
Hannan lottatehtävät
Hanna toimi muonituslottana jo talvisodan 1939 – 1940 aikana rintamalla mm. rajakomppaniassa Paanajärvellä, jatkosodan 1941 – 1945 aikana Vartiokylässä (Vartiolampi), Kostonvaaralla, Oulangankylässä, Sohjanassa ja Kiestingissä, Hyrynsalmella ja Posiolla. Lisäksi hänen tiedettiin toimineen Muonitus Erill. Rajakomppania vankileirissä no:12, ja Liik.K. 1942:ssa (1941 – 1942).
Hanna piti lottapalvelusaikanaan myös ajoittain päiväkirjaa, josta löysimme muutamia mielenkiintoisia merkintöjä. Päiväkirjasta löytyi mm. nelivärssyinen ”laulu Hyrysalmen lotista”, joka tulkoon nyt julkaistuksi. Tekijä Päivi Lonkka niminen lotta osoittautuu tuon tunnelmia kuvaavan värssyn tekijäksi (allekirjoitus). Valitettavasti sävelestä ei ole tietoa, joten se jäänee arvoitukseksi tai meidän jälkipolvien tehtäväksi.
Laulu Hyrysalmen lotista
Mä Hyrysalmen lotista laulun tein, he sanoivat komeasti, hei, hei,hei, he Hyrysalmella poikiansa hoitaa, vaan mielessänsä kotiansa halajaa.
Ei lotilla oo surunpäivää, ei, ei, ei, kun joka päivä saapi olla harjoituksissa, he keittiöissä harjoittavat tietustelijaa, ja välillä muistuttavat meitän poikia.
Lotista pojat kyllä tykkäävät, ja surevat kun lotat täältä lähtevät, vaan kauan tämä suru kestä ei, ei, ei, kun uudet lotat saapuvat hei, hei, hei.
Hyvästi nyt Hyrysalmen lotat te, ja hyvästi nuo siiviilimapselit, ja hyvästi myös kolkot kasarmit, me joskus täältä lähdetään siviiliin.
14.10.1942 Päivi Lonkka, Hyrysalmella
Hanna Lohelan päiväkirjasta löytyy myös merkintöjä joulun ajalta 24.12. – 26.12.1941. Alikersantti Simeon Oittinen sysmästä kirjoittaa päiväyksellä 24.12.1941 seuraavasti: ”Olet täyttänyt lottakaapusi, kun olet seisonut paikalla vaikka kranaatit ovat ilmassa räjähdelleet”. Tuohon em. joulun aikaan jatkosota Kiestingissä oli kiivaimmillaan kertovat tuon ajan taistelukuvaukset. Päiväkirjasta, joka toimi myös vieraskirjana löytyi mm. seuraavien henkilöiden merkinnät allekirjoituksineen; Lotta Ester Mattila ja vääp. Veikko Mattila, Oulu, vänr. Armas Tunturi, Roi, kers. Alpo Halttunen, alik. Paavo Saari, Lahti, ailik. Olavi Palmu, Pyhäjoki, alik. Hannes Puänni (sukunimi epäselvä), Alatornio, kers. Väinö Nikkilä, Roi, korp. Jalo Kylli ja ltn. Käkelä (etunimi epäselvä), Paanajärvi, ylikers. Paul Pakarinen ja Arvo Saarenpää, Kuusamo. Päiväkirjassa kiitellään Hannaa kahvi- ja pullatarjoilusta. Mikä oli jouluaaton ”juhla-ateria”, ei tuossa yhteydessä kerrota.
Helsingissä 8.3.2022 Naistenpäivän kunniaksi Veli Juhani
Lapsuusaikansa Kirsti vietti Paanajärven jylhissä kanjonijärven maisemissa suorittaen kansakoulun kaksoissisarensa Eevan kanssa Mäntykosken törmällä sijainneessa kotikoulussaan. Tuota nuoruusaikaansa Kirsti muisteli kaihoten päästessään sisaruksineen vierailulle synnyinseudulleen muutamaan otteeseen rajojen avauduttua 1990-luvun alkupuolella. Näin Kirsti muisteli (vuonna 1991) evakkoaikojaan heidän palattuaan talvisodan jälkeen takaisin kotitanhuvilleen, joka oli poltettu, (kuten koko Paanajärven kyläkin) kaikkine rakennuksineen; ”Heti kohta jatkosodan alkaessa isä ja kaksi vanhempaa veljeäni palasivat talvisodan aikaan poltetulle Paanajärvelle. Me nuoremmat kaksoistytöt ja veli ja lapseton miniä seurasimme perässä. Asuimme aluksi laavussa, jonka edessä yöllä paloi rakovalkea. Pian kohosi rantatöyräälle hirsinen rakennus, jossa oli tupa, toisessa päässä sauna ja tavaroita varten vaja. Lisää rakennuksia tehtiin kovalla vauhdilla. Oli aittaa, navettaa, tallia hevosille, ja sitten tulikin isomman rakennuksen vuoro (tark. varsinainen päärakennus, asuintalo). Peltoihin kylvettiin ohraa, kauraa, vehnääkin ja tietysti perunaa ja juureksia. Sipulit, ne olivatkin tosi hyviä kasvamaan rinnepelloilla. Järvestä tuli lohta, taimenta, nieriäisiä ja sitä kuulua muikkua nuotalla. Metsässä oli paljon riistaa ja marjoja. Joten voi kuvitella miten oli mahdoton ”hinku” palata toisten nurkista kotiseudulle. Sodan aikana 7 veljeäni ja yksi sisar oli mikä missäkin sotahommissa ja maanpuolustustehtävissä, ja sisar tietysti lottana siellä jossakin. Meitä oli 11 lasta ja äiti kuoli 1941 evakkomatkalla. Teimme kovasti töitä kotitilallamme, olimmehan kaikki oppineet pienestä pitäen olemaan kaikessa mukana. Ennen talvisotaa kävi paljon turisteja Paanajärvellä, joten sisareni kanssa jouduimme olemaan oppaina Ruskeakalliolle, Mäntykoskelle ym. taiteilijoiden suosimilla paikoille. Talomme oli järven pohjoisrannalla, jossa oli suurempi vaara desanteista. Aika-ajoin, varsinkin kesällä menimme järven yli yöksi pakoon venäläisiä partioita, jonne myöskin vartiosotilaat tulivat mukaan. Käviväthän yksi elokuun yö hakemassa naapurimme (Kuusela) isännän mukaansa. Aamulla tuli sitten tytär kertomaan, koska olivat yöllä kieltäneet lähtemästä ampumisen uhalla kertomamaan käynnistään. Meille eivät uskaltaneet tulla, koska olivat kysyneet onko meillä aseita ja sotilaita paikalla. Meillä oli jostain hankittuja kivääreitä ja käsiaseita, joilla me tytötkin opeteltiin ampumaan. Kesällä nukuimme aitoissa, joissa oli pyöreitä reikiä ampumista varten. Huomasimme kyllä monta kertaa merkkejä partioiden liikkumisesta, joten pelkomme olivat kyllä päällimäisenä mielessä. Sitten kävi niin kuin kävi. Poliisi Karppinen tuli 7 pnä syyskuuta 1944 ilmoittamaan. Nyt oli taas lähdettävä pois kotikonnuilta. Pakkasimme hevosrattaisiin ruokaa ja vaatteita ja kellokas lehmä narun päähän, jota muut eläimet seurasivat, ja tunnin sisällä olimme matkalla länteen. Lehmikarjaa kuletettiin Raahen seudulle (Saloisiin). Meidän asuinpaikaksi tuli Saloisten pappila, jossa oli navetta ja hevosille suuri talli. Sillä seudulla oli paljon siirtolaisia.” “Allekirjoittanut oli työssä Saloisten siirtoväen toimistossa, josta jaettiin ”markkoja” elämiseen. Suoritin kaupallisen koulutukseni Raahessa. Sitten tulin Kajaani Oy:n palkkaosastolle. Eläkkeelle jäin 1.1.1990. Vapaa-ajan harrastuksiini on kuulunut toimia maanpuolustusjärjestöissä. Olen ollut sotilaskotisisarena pian 30-vuotta. Sotainvalidien Kajaanin naisjaostoon liityin 1954. Toimin nykyään Kainuunpiirin naistoimikunnan puheenjohtajana, sekä Kajaanin osaston naisjaoston puheenjohtajana. Lisäksi kuulun naisjaoston työvaliokuntaan. Kunnalliselämässä olen ollut myös mukana ja kuulunut eri lautakuntiin.” Kirsti Helléniä jäävät kaipaamaan puoliso Jorma, lapset Kari ja Kristiina lapsenlapsineen, ystävät ja sukulaiset. Kirstin siunaaminen ja hautaus toimitetaan perhepiirissä 30.09.2022. Kirstiä ja lähiomaisia voi muistaa osoitteella Halmetie 2, 87250 KAJAANI. ------------------------------ Evakon kotiseutumuisto Vanhan rajan tuolla puolen on mun kotimaa, Mäntykosken rantamailla saimme asustaa, siellä missä rantamänty yhä kasvaa saa, siellä ensiaskeleemme saimme taivaltaa. Oi jospa niille kotimaille vielä päästä vois, niin tuskin sieltä tahtoisinkaan lähteäkään pois, nyt rauhanaikaa toivokaamme suurin sydämin, se parhain lahja maailmaan on nyt ja vastakin. Leivinuunin hehkun muistan kotikammarin, laitumella lammaslaumat paimenpoikien, tuohitorven soitannalla karhut kaikkoaa, muikkupottuin rantakala nälän sammuttaa. Oi jospa niille kotimaille vielä päästä vois, niin tuskin sieltä tahtoisinkaan lähteäkään pois, nyt rauhanaikaa toivokaamme suurin sydämin, se parhain lahja maailmaan on nyt ja vastakin. 23.9.2022, Veli Juhani Runolaulu Kirstin muistolle Satumaan sävelin. Muistoa kunnioittaen, Helsingissä 23.9.2022 Veli Matti Leinonen
Paanajärvellä, jatkosodan 1941 – 1945 aikana Vartiokylässä (Vartiolampi), Kostonvaaralla, Oulangankylässä, Sohjanassa ja Kiestingissä,
Hyrynsalmella ja Posiolla. Lisäksi hänen tiedettiin toimineen Muonitus Erill. Rajakomppania vankileirissä no:12, ja Liik.K. 1942:ssa (1941 – 1942).