Kategoria: Muistamiset

Metsämarjoilla on runollinen sydän

Tämä runollinen metsämarjatarina on kirjoitettu 2003 Sotkamossa, ja on omistettu ”marjakeisari” Kari Jansalle. Hän palkkasi minut marjakuskiksi mainitun vuoden elokuussa 2003. Tehtävänäni oli ajaa elokuusta-lokakuun puolelle hänen yhtiönsä marjakuormuri - koppiauto-volvolla tiettyä reittiä poimien kyytiin marjankerääjien päivän tuotos. Ajoon piti lähteä jo aamuneljä Sotkamosta ja se suuntautui Hossan kautta Pyhäkylän kautta Taivalkoskelle. Paluumatkan ajoin Kurtin ja Metsäkylän kautta Puolangalle ostaen marjat myös matkan varren pikkukylistä, joista muutama mainitaan myös kertomuksessani. Puolangalta ajoin Ristijärven kautta Sotkamoon ja kello oli siinä vaiheessa puoliyö tai enemmän.

Herään aamuneljä viheliäiseen kännykän soittoääneen. Käteni haparoivat tyhjää sulkeakseen tuo julman ”ylös, ulos, ajoon” komentavan äänen. Nousen kuin nousenkin äänettömästi aamuväsymystä tuntien kohti kahvikeitintä. Kahvi tippumaan ja puuro porisemaan hellalle. Siitä se lähtee. Istahdan hotelli helpotukseen pöntön päälle.

Ravitsen itseni puurolla, joka on hautunut sopivaksi. Puuro hyväilee sisukalujani mansikkahilloineen. Hörppään kahvini ja täytän sillä myös termospulloni. Pukeudun kevyeen urheiluverkkariasuun. Nyt lähden marjanostoon kohti Hossaa.

Pakkaan mukaan kylmälaukullisen evästä ja asiakirjasalkun lomakkeineen marjanostotilityksiä varten. Astelen autolleni huomaten ottaneeni väärän avaimen, jonka käyn vaihtamassa, ja niin pääsen matkaan.  
Aamu on usvainen ja elokuisen pimeä. Heilautan kättäni aamulenkillä olevalle naiselle aamuaikaisen Ristijärven tiellä. Pian saavun Kaitansalmen marjalaitoksen parkkiin.

Volvo F16 päävirtakytkin oikeaan asentoon, avain virtalukkoon. Volvo ponnahtaa yskähtelemättä käyntiin. Vielä merkinnät piirturikiekkoon ja niin lähden liikenteeseen kohti viitostietä ja Ristijärveä.

Avaan yöradion ja sytytän sikarin. On pysyttävä hereillä. Poskisavusikari piristää. Aamu-usvaisella tiellä näen hirvipariskunnan kummastelemassa ohikulkevaa vihreäkoppista aamun ihmettä.

Kuormuri hönkäilee ulos pakokaasujaan jatkaen rosoisella pohjolan tiellä. Havahdun säikähtäen, kun tuulilasiin paiskautuu peltopyy. Pysäytän kuormurin ja taskulampun valon avulla poimin kohtalokkaan erehdyksen tehneen peltopyyn talteen, jonka ripustan kuormurin tavaratilaan roikkumaan elottomana jaloistaan. Päätän, että muistotilaisuus pidetään myöhemmin viinin kera. Kiitos pyy!

Ristijärven vaaramaisemat häämöttävät pian aamuhämärän kajossa. Valkoinen riekkoparvi hypähtää tienposkesta lentoon. Niistä yksi päätyy sivulasiin. Valkoiset höyhenet pölähtävät!  Johan on riistaa, mutta en jää selvittämään riekon kohtaloa.

Volvo kehrää energisesti laulellen kohti Ristijärven Saukkovaaran ylitystä. Moottorijarrutusta ja myös sitä oikeaa jarrua – nyt laskeudutaan Saukkovaaran huipulta kohti viitostietä. Muistelen isännän ajo-ohjeita taloudelliseen ajotyyliin liittyen.

Ämmänsaaressa anna kuormurille juomista, jota nautin itsekin munkkikahvin kera. Makustelen mielessäni Ämmän leipomon mainiota ruisleipää.

Matka jatkuu. Pian ohitan Piispajärven sillan ja talvisodan muistomerkin. Täällä taisteli talvisodan aikaan yksi ryhmä suomalaisia sotilaita. Apua ei saatu, vaikka pyydettiin. Komentajat eivät uskoneet tilanteen vakavuutta heti. Mietin kuoliko nuori vänrikki turhaan?

Ennen Hossaa hämmästelen petolintumaista västäräkkiä, joka näyttää nappaavan metsäpäästäisen nokkaansa. Sillä näyttää olevan hoksottimet tallella, kun se huomaa minun lähestyvän kuormurin. Sen ote irtoaa päästäisestä, päästäinen jatkaa juoksuaan ja västäräkki väistää autoni. Näin sattuman kautta pelastuu myös päästäinen.

Hossan marjanostopaikalla näen liekaansa punoutuneen lampaan määkimässä. Ruskeat kanat kotkottavat kukkonsa ympärillä, joka nostelee nokkaansa ylväisen herra hidalkona. Tämä on Hossa.

Dopra utra ja hyvää huomenta, pääsen sanomaan useita kertoja. Paikalla on myös venäläistaustaisia poimijoita, joiden marjasaalit ovat hämmästyttäviä.
Antakoon luoja sateettoman sääskettömiä päiviä näille marjametsien hemmoille ja hennoille. Saakoon ahkerat taivaltajat marjaa yllin kyllin, ja pursutkoon marjamaat mustikkaa, hillaa ja puolukkaa yllin kyllin. Terveelliset marjapektiinit löytäkööt leppoisan lepopaikan marjasankoistanne. Hymyilkää mustikkaisin ja puolukkaisin metsämarjahengen värjäämin huulin.

Milloin mustikan hinta kohoaa yhdeksänkymmensentistä euroon, kysytään ensialkuun? Min’ en tiedä, vastaan. Mutta sitten suuret markkinavoimat ilmoittautuvat yllättäin, ja ihme tapahtuu! Sinä päivänä mustikan ostohinta kohosi yhteen euroon.

Näljängästä soittaa mökkiasukki. Ookko nää milloin Perangassa, kysyy hän? Tavataan vartin päästä ja ilmoitan: Ajelen juuri Näljängän kuppeeseen Perankaan johtavan viitostien parkkiin. Tänä vuonna on mustikka ensiluokkaista, toteamme joukolla.

Mustikanmyyjä, vanhempi veteraani kertoo: Mun veli halusi alaikäisenä talvisotaan ja pääsi. Palasi hengissä takaisin. Turhan moni ei palannu. Pudasjärvisiä ja taivalkoskelaisia kuoli ihan turhaa ja liikaa. Näin tuumasi Pyhäkylän vanhempi ja kokeneempi jääkäri kaataen mustikkasaaliinsa kuljetuslaatikkoon.

Nyt tarina jatkuu lähes runomuodossa:

Metsäkylän kauppa ja baari ovat katoavaa kansanperinnettä. Siellä tavataan ja nähdään oikeat kylän hemmot ja henkselit. On mopomiestä ja laatuLadaa. Sakemannien jatkosodanaikainen kenttärata kulki kylän halki Hyryn’ suunnalta. Ratakiskothan lahjoitettiin vennäälle, joten on sitä penkkaa mukava ajella myös mopolla, tuumataan.

Metsäkylän kaupan esperantto kielentaitaja, kaupan myyjä, on entinen radiosähköttäjä, kuulen. Tarjoaa kasvattamiaan kirjolohia. Ne ovat parhaita Suomen. Uskotaan.

Armi on laittanut penskat marjaan –
moporahoja tienaamaan.
Ankarako hän on vai hyvä kotiäiti, mietin?
Työntekoon opettava, oletan – siis juuri
sellainen kuin toivoisi äitien olevan.

Hyvä kotiäiti vetäisee tupakan,
hyppää tojotaansa ja sanoo
lähtevänsä muikun purkitukseen.
Perunatkin pittää nostaa!

Taivalkoski on tyhjää täynnä.
Marjaa ei tule nimeksikään?
Vanha ja viisas käy antamassa
viisaan neuvonsa:
Me ollaan lyhennetty tuota marjan matkaa!
Nykyään ne ostetaan suoraan autoon!
Ennen kuin ehdin selittää mitään,
Taivalkosken viisas mies on
hävinnyt lähikauppaan.

Matka jatkuu kohti Puolankaa ja
Kurtin koulua, jossa tapaan
Koppelo-Pertin, riistapolliisin,
joka on myös armoitettu Kurtinjärven
muikun ylösnostaja.

Alpossa on toistasataa timpurisenttii,
muikkua nuotalla, syömään jos ehtii,
naijjaan ja nukutaan, marjassa käyvvään,
liiat mujjeet myyvvään, jos ei jakseta syyvvä!


Näljängän parkkiin soljuvi komeasti pyörä,
tankona tarakan lankku, miehisen työnä.
Keksintö oiva, alamäki loiva,
kulkee Kusti puolakkaisen kanssa,
nyt rahat on saatu, hän illalla tanssaa.

Teräsmummo Vaarannivan
ahkera-liisa on.
Maitokärrii ohjastaen
kyll’ puolukkata piisaa,
marjat kaikki keränneenä,
toiveisiinsa heränneenä,
eurot otti omaksensa,
ja siitä kulki kotihinsa.

Marjat ovat metsikössä
menninkäisen muonaa,
syövät sitä yllin kyllin –
eikä sitä huomaa.
Talven tullen nukkuvat ne
huhtikuulle asti,
herättyään kakkivatkin
puolukkaisen lastin.

Marjat ovat poimijalle
painon eestä kultaa,
syksy kutsuu poimimaan
kuin tanssivaista hultaa.

Metsämarja hyväilevi
mustikkaisen kansan,
korpisoilla lakastaja
näkee kultakellan,
valkoisena kukkasina
kukki suolla villa,
suolla pursu kukkikoon
ja keltaisena hilla.

Marjakuskina Kainuussa ja
Koillismaalla elo-lokakuussa 2003
omistettu ”marjakeisari Kari Jansalle”

Marjaisan kalaisaa uutta vuotta 2023

Helsinki 17.12.2022

Terveisin
Vellu, Veli Matti J. Leinonen

Galleriakuvat kirjasta "Seitsemän sinisen takana"  Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuvat Eero Kemilä.