TÄNÄ PÄIVÄNÄ – PÄIVÄNÄ TÄNÄ

Mozart photo

TÄNÄ PÄIVÄNÄ 27.1. PÄIVÄNÄ TÄNÄ

Nimipäiväänsä viettävät
Viljo / Folke

Eino Leinoa sointuvin säkein:
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, –
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

1756 – Säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart syntyi.
1880 –
Thomas Alva Edison haki patenttia hehkulampulleen.1918 – Suomen sisällissota alkoi (tammisunnuntai).
1944 – Kaksi vuotta kestänyt
Leningradin piiritys päättyi.
1982 –
Mauno Koivisto astui tasavallan presidentin toimeen.

https://areena.yle.fi/podcastit/1-50378874

Metsämarjoilla on runollinen sydän

Kuva kirjasta ”Seitsemän sinisen takana” Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuva Eero Kemilä.
Metsämarjoilla on runollinen sydän

Tämä runollinen metsämarjatarina on kirjoitettu 2003 Sotkamossa, ja on omistettu ”marjakeisari” Kari Jansalle. Hän palkkasi minut marjakuskiksi mainitun vuoden elokuussa 2003. Tehtävänäni oli ajaa elokuusta-lokakuun puolelle hänen yhtiönsä marjakuormuri - koppiauto-volvolla tiettyä reittiä poimien kyytiin marjankerääjien päivän tuotos. Ajoon piti lähteä jo aamuneljä Sotkamosta ja se suuntautui Hossan kautta Pyhäkylän kautta Taivalkoskelle. Paluumatkan ajoin Kurtin ja Metsäkylän kautta Puolangalle ostaen marjat myös matkan varren pikkukylistä, joista muutama mainitaan myös kertomuksessani. Puolangalta ajoin Ristijärven kautta Sotkamoon ja kello oli siinä vaiheessa puoliyö tai enemmän.

Herään aamuneljä viheliäiseen kännykän soittoääneen. Käteni haparoivat tyhjää sulkeakseen tuo julman ”ylös, ulos, ajoon” komentavan äänen. Nousen kuin nousenkin äänettömästi aamuväsymystä tuntien kohti kahvikeitintä. Kahvi tippumaan ja puuro porisemaan hellalle. Siitä se lähtee. Istahdan hotelli helpotukseen pöntön päälle.

Ravitsen itseni puurolla, joka on hautunut sopivaksi. Puuro hyväilee sisukalujani mansikkahilloineen. Hörppään kahvini ja täytän sillä myös termospulloni. Pukeudun kevyeen urheiluverkkariasuun. Nyt lähden marjanostoon kohti Hossaa.

Pakkaan mukaan kylmälaukullisen evästä ja asiakirjasalkun lomakkeineen marjanostotilityksiä varten. Astelen autolleni huomaten ottaneeni väärän avaimen, jonka käyn vaihtamassa, ja niin pääsen matkaan.  
Aamu on usvainen ja elokuisen pimeä. Heilautan kättäni aamulenkillä olevalle naiselle aamuaikaisen Ristijärven tiellä. Pian saavun Kaitansalmen marjalaitoksen parkkiin.

Volvo F16 päävirtakytkin oikeaan asentoon, avain virtalukkoon. Volvo ponnahtaa yskähtelemättä käyntiin. Vielä merkinnät piirturikiekkoon ja niin lähden liikenteeseen kohti viitostietä ja Ristijärveä.

Avaan yöradion ja sytytän sikarin. On pysyttävä hereillä. Poskisavusikari piristää. Aamu-usvaisella tiellä näen hirvipariskunnan kummastelemassa ohikulkevaa vihreäkoppista aamun ihmettä.

Kuormuri hönkäilee ulos pakokaasujaan jatkaen rosoisella pohjolan tiellä. Havahdun säikähtäen, kun tuulilasiin paiskautuu peltopyy. Pysäytän kuormurin ja taskulampun valon avulla poimin kohtalokkaan erehdyksen tehneen peltopyyn talteen, jonka ripustan kuormurin tavaratilaan roikkumaan elottomana jaloistaan. Päätän, että muistotilaisuus pidetään myöhemmin viinin kera. Kiitos pyy!

Ristijärven vaaramaisemat häämöttävät pian aamuhämärän kajossa. Valkoinen riekkoparvi hypähtää tienposkesta lentoon. Niistä yksi päätyy sivulasiin. Valkoiset höyhenet pölähtävät!  Johan on riistaa, mutta en jää selvittämään riekon kohtaloa.

Volvo kehrää energisesti laulellen kohti Ristijärven Saukkovaaran ylitystä. Moottorijarrutusta ja myös sitä oikeaa jarrua – nyt laskeudutaan Saukkovaaran huipulta kohti viitostietä. Muistelen isännän ajo-ohjeita taloudelliseen ajotyyliin liittyen.

Ämmänsaaressa anna kuormurille juomista, jota nautin itsekin munkkikahvin kera. Makustelen mielessäni Ämmän leipomon mainiota ruisleipää.

Matka jatkuu. Pian ohitan Piispajärven sillan ja talvisodan muistomerkin. Täällä taisteli talvisodan aikaan yksi ryhmä suomalaisia sotilaita. Apua ei saatu, vaikka pyydettiin. Komentajat eivät uskoneet tilanteen vakavuutta heti. Mietin kuoliko nuori vänrikki turhaan?

Ennen Hossaa hämmästelen petolintumaista västäräkkiä, joka näyttää nappaavan metsäpäästäisen nokkaansa. Sillä näyttää olevan hoksottimet tallella, kun se huomaa minun lähestyvän kuormurin. Sen ote irtoaa päästäisestä, päästäinen jatkaa juoksuaan ja västäräkki väistää autoni. Näin sattuman kautta pelastuu myös päästäinen.

Hossan marjanostopaikalla näen liekaansa punoutuneen lampaan määkimässä. Ruskeat kanat kotkottavat kukkonsa ympärillä, joka nostelee nokkaansa ylväisen herra hidalkona. Tämä on Hossa.

Dopra utra ja hyvää huomenta, pääsen sanomaan useita kertoja. Paikalla on myös venäläistaustaisia poimijoita, joiden marjasaalit ovat hämmästyttäviä.
Antakoon luoja sateettoman sääskettömiä päiviä näille marjametsien hemmoille ja hennoille. Saakoon ahkerat taivaltajat marjaa yllin kyllin, ja pursutkoon marjamaat mustikkaa, hillaa ja puolukkaa yllin kyllin. Terveelliset marjapektiinit löytäkööt leppoisan lepopaikan marjasankoistanne. Hymyilkää mustikkaisin ja puolukkaisin metsämarjahengen värjäämin huulin.

Milloin mustikan hinta kohoaa yhdeksänkymmensentistä euroon, kysytään ensialkuun? Min’ en tiedä, vastaan. Mutta sitten suuret markkinavoimat ilmoittautuvat yllättäin, ja ihme tapahtuu! Sinä päivänä mustikan ostohinta kohosi yhteen euroon.

Näljängästä soittaa mökkiasukki. Ookko nää milloin Perangassa, kysyy hän? Tavataan vartin päästä ja ilmoitan: Ajelen juuri Näljängän kuppeeseen Perankaan johtavan viitostien parkkiin. Tänä vuonna on mustikka ensiluokkaista, toteamme joukolla.

Mustikanmyyjä, vanhempi veteraani kertoo: Mun veli halusi alaikäisenä talvisotaan ja pääsi. Palasi hengissä takaisin. Turhan moni ei palannu. Pudasjärvisiä ja taivalkoskelaisia kuoli ihan turhaa ja liikaa. Näin tuumasi Pyhäkylän vanhempi ja kokeneempi jääkäri kaataen mustikkasaaliinsa kuljetuslaatikkoon.

Nyt tarina jatkuu lähes runomuodossa:

Metsäkylän kauppa ja baari ovat katoavaa kansanperinnettä. Siellä tavataan ja nähdään oikeat kylän hemmot ja henkselit. On mopomiestä ja laatuLadaa. Sakemannien jatkosodanaikainen kenttärata kulki kylän halki Hyryn’ suunnalta. Ratakiskothan lahjoitettiin vennäälle, joten on sitä penkkaa mukava ajella myös mopolla, tuumataan.

Metsäkylän kaupan esperantto kielentaitaja, kaupan myyjä, on entinen radiosähköttäjä, kuulen. Tarjoaa kasvattamiaan kirjolohia. Ne ovat parhaita Suomen. Uskotaan.

Armi on laittanut penskat marjaan –
moporahoja tienaamaan.
Ankarako hän on vai hyvä kotiäiti, mietin?
Työntekoon opettava, oletan – siis juuri
sellainen kuin toivoisi äitien olevan.

Hyvä kotiäiti vetäisee tupakan,
hyppää tojotaansa ja sanoo
lähtevänsä muikun purkitukseen.
Perunatkin pittää nostaa!

Taivalkoski on tyhjää täynnä.
Marjaa ei tule nimeksikään?
Vanha ja viisas käy antamassa
viisaan neuvonsa:
Me ollaan lyhennetty tuota marjan matkaa!
Nykyään ne ostetaan suoraan autoon!
Ennen kuin ehdin selittää mitään,
Taivalkosken viisas mies on
hävinnyt lähikauppaan.

Matka jatkuu kohti Puolankaa ja
Kurtin koulua, jossa tapaan
Koppelo-Pertin, riistapolliisin,
joka on myös armoitettu Kurtinjärven
muikun ylösnostaja.

Alpossa on toistasataa timpurisenttii,
muikkua nuotalla, syömään jos ehtii,
naijjaan ja nukutaan, marjassa käyvvään,
liiat mujjeet myyvvään, jos ei jakseta syyvvä!


Näljängän parkkiin soljuvi komeasti pyörä,
tankona tarakan lankku, miehisen työnä.
Keksintö oiva, alamäki loiva,
kulkee Kusti puolakkaisen kanssa,
nyt rahat on saatu, hän illalla tanssaa.

Teräsmummo Vaarannivan
ahkera-liisa on.
Maitokärrii ohjastaen
kyll’ puolukkata piisaa,
marjat kaikki keränneenä,
toiveisiinsa heränneenä,
eurot otti omaksensa,
ja siitä kulki kotihinsa.

Marjat ovat metsikössä
menninkäisen muonaa,
syövät sitä yllin kyllin –
eikä sitä huomaa.
Talven tullen nukkuvat ne
huhtikuulle asti,
herättyään kakkivatkin
puolukkaisen lastin.

Marjat ovat poimijalle
painon eestä kultaa,
syksy kutsuu poimimaan
kuin tanssivaista hultaa.

Metsämarja hyväilevi
mustikkaisen kansan,
korpisoilla lakastaja
näkee kultakellan,
valkoisena kukkasina
kukki suolla villa,
suolla pursu kukkikoon
ja keltaisena hilla.

Marjakuskina Kainuussa ja
Koillismaalla elo-lokakuussa 2003
omistettu ”marjakeisari Kari Jansalle”

Marjaisan kalaisaa uutta vuotta 2023

Helsinki 17.12.2022

Terveisin
Vellu, Veli Matti J. Leinonen

Galleriakuvat kirjasta "Seitsemän sinisen takana"  Veikko Huovisen omistuskirjoituksella. Kuvat Eero Kemilä.

Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022)

Elma Sofia puhetta pitämässä toimiessaan 1970-luvulla HRHL r.y:n Rovaniemen paikallisosaston puheenjohtajana

Elma Sofia Palokari os. Leinonen (1921-2022) nukkui ikiuneen

Meille monille niin rakas, Elma Sofia (Anttilan Elma) Palokari oli syntynyt 11.3.1921 Paanajärven Uusi-Anttilan tilalla, joka sijaitsi 900 metrin päässä Mäntyjokisuulta itään. Paanajärvi kuului Suomen Kuusamon Heikkilänkylään, mutta luovutettiin rauhanehtojen mukaisesti Venäjälle. Elma Sofia nukkui ikiuneen Raahessa 12.11.2022.

Elma oli Kaisa Sofia ja Juho Herman Leinosen yksitoista lapsisen perheen tyttäristä vanhin, joka tarkoitti vastuun ottamista jo nuorella iällä perheen moninaisiin työtehtäviin. Jo 15-vuotiaana Elma Sofia tarttui Mäntykosken kupeessa sijainneen kansakoulun keittäjän toimeen. Sotavuosina Elma Sofia toimi lottatehtävissä eri puolilla sotarintamaa. Avioiduttuaan Raahessa Esko Palokarin kanssa perhe muutti Raahesta ensin Kajaaniin ja sieltä 1951 Rovaniemelle, jossa Elma Sofia toimi ravintola-alalla tarjoilijana mm. Hotelli Pohjanhovissa, ja sen ohessa hän hoiti myös silloisen HRHL r.y:n paikallisosaston puheenjohtajan luottamustehtävää.

1974 Elma Sofia siirtyi yrittäjäuralle avatessaan Raahen Kauppaklubin ravintolatoiminnan. Siitä alkanut yritystoiminta on alan elinkeinohistorian näkökulmasta merkittävä. Vaikka 1990-luvun lamavuodet olivat ravisuttavia myös Palokarien liiketoimessa, on eteen tulleista vaikeuksista selvitty juuri Elma Sofian positiivisen ja elämänmyönteisen luonteenlaadun ansiosta, ja liiketoiminta jatkuu edelleen uusien investointien siivittäessä yritystoimintaa.

Elma Sofia rakasti Paanajärven kotiseutuaan, missä vierailimme useaan otteeseen. Hän rakasti laulamista ja haikeita ja iloisia serenaadeja saimme kuulla aina Elma Sofian läsnäollessa. Elma Sofia oli ahkera työpuurtaja ja hän harrasti jatkuvasti ulkoilua ja hyötyliikuntaa. Henkilöautoaankin Elma kuljetti vielä 2017 paikkeille. Elma Sofia oli vielä eläessään tiettävästi  vanhin Suomen Leinosen sukuisista. Elmaa jäävät kaipaamaan pojat Esa, Veli ja Vesa perheineen ja lastenlapsineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät.

Elma Sofian hautaus ja muistotilaisuus järjestetään Raahessa kutsuttujen lähiomaisten kesken lauantaina 10. päivänä joulukuuta 2022. Otamme osaa omaisten suureen menetykseen.

Elma Sofiaa voi muistaa halutessaan osoitteella:

Hotelli Budget
c.o. Uimahallintie 4
92100 RAAHE

Kirjoittaja on Elma Sofian veljenpoika
Veli M. J. Leinonen
– linkkinä Elma Sofia 101 vuotta 11.3.2022 Elämänkerta runomuodossa.
https://tuumatti.fi/2022/03/11/elma-sofia-101/

Kirsti Hellén on poissa

Kirsti Hellén
1929-2022

Kirsti Hellén 1929-2022

Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken  Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoski tunnetaan eritoten kansallis-taiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski.

Kirsi palkitsemistilaisuudessa Sotainvalidien veljien keskellä.

kesäkuisia lempikukkia Paanajärvellä.

Tikankontti ja kullero olivat Kirstin

Kirsti Hellén 1929-2022

Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken  Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoskihan tunnetaan eritoten kansallistaiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski.
              

Lapsuusaikansa Kirsti vietti Paanajärven jylhissä kanjonijärven maisemissa suorittaen kansakoulun kaksoissisarensa Eevan kanssa Mäntykosken törmällä sijainneessa kotikoulussaan. Tuota nuoruusaikaansa Kirsti muisteli kaihoten päästessään sisaruksineen vierailulle synnyinseudulleen muutamaan otteeseen rajojen avauduttua 1990-luvun alkupuolella. Näin Kirsti muisteli (vuonna 1991) evakkoaikojaan heidän palattuaan talvisodan jälkeen takaisin kotitanhuvilleen, joka oli poltettu, (kuten koko Paanajärven kyläkin) kaikkine rakennuksineen;

”Heti kohta jatkosodan alkaessa isä ja kaksi vanhempaa veljeäni palasivat talvisodan aikaan poltetulle Paanajärvelle. Me nuoremmat kaksoistytöt ja veli ja lapseton miniä seurasimme perässä.  Asuimme aluksi laavussa, jonka edessä yöllä paloi rakovalkea. Pian kohosi rantatöyräälle hirsinen rakennus, jossa oli tupa, toisessa päässä sauna ja tavaroita varten vaja. Lisää rakennuksia tehtiin kovalla vauhdilla. Oli aittaa, navettaa, tallia hevosille, ja sitten tulikin isomman rakennuksen vuoro (tark. varsinainen päärakennus, asuintalo). Peltoihin kylvettiin ohraa, kauraa, vehnääkin ja tietysti perunaa ja juureksia. Sipulit, ne olivatkin tosi hyviä kasvamaan rinnepelloilla. Järvestä tuli lohta, taimenta, nieriäisiä ja sitä kuulua muikkua nuotalla. Metsässä oli paljon riistaa ja marjoja. Joten voi kuvitella miten oli mahdoton ”hinku” palata toisten nurkista kotiseudulle.

Sodan aikana 7 veljeäni ja yksi sisar oli mikä missäkin sotahommissa ja maanpuolustustehtävissä, ja sisar tietysti lottana siellä jossakin. Meitä oli 11 lasta ja äiti kuoli 1941 evakkomatkalla. Teimme kovasti töitä kotitilallamme, olimmehan kaikki oppineet pienestä pitäen olemaan kaikessa mukana. Ennen talvisotaa kävi paljon turisteja Paanajärvellä, joten sisareni kanssa jouduimme olemaan oppaina Ruskeakalliolle, Mäntykoskelle ym. taiteilijoiden suosimilla paikoille.

Talomme oli järven pohjoisrannalla, jossa oli suurempi  vaara desanteista. Aika-ajoin, varsinkin kesällä menimme järven yli yöksi pakoon venäläisiä partioita, jonne myöskin vartiosotilaat tulivat mukaan. Käviväthän yksi elokuun yö hakemassa naapurimme (Kuusela) isännän mukaansa. Aamulla tuli sitten tytär kertomaan, koska olivat yöllä kieltäneet lähtemästä ampumisen uhalla kertomamaan käynnistään. Meille eivät uskaltaneet tulla, koska olivat kysyneet onko meillä aseita ja sotilaita paikalla.  Meillä oli jostain hankittuja kivääreitä ja käsiaseita, joilla me tytötkin opeteltiin ampumaan. Kesällä nukuimme aitoissa, joissa oli pyöreitä reikiä ampumista varten. Huomasimme kyllä monta kertaa merkkejä partioiden liikkumisesta, joten pelkomme olivat kyllä päällimäisenä mielessä.

Sitten kävi niin kuin kävi. Poliisi Karppinen tuli 7 pnä syyskuuta 1944 ilmoittamaan. Nyt oli taas lähdettävä pois kotikonnuilta. Pakkasimme hevosrattaisiin ruokaa ja vaatteita ja kellokas lehmä narun päähän, jota muut eläimet seurasivat, ja tunnin sisällä olimme matkalla länteen. Lehmikarjaa kuletettiin Raahen seudulle (Saloisiin). Meidän asuinpaikaksi tuli Saloisten pappila, jossa oli navetta ja hevosille suuri talli. Sillä seudulla oli paljon siirtolaisia.”Allekirjoittanut oli työssä Saloisten siirtoväen toimistossa, josta jaettiin ”markkoja” elämiseen. Suoritin kaupallisen koulutukseni Raahessa. Sitten tulin Kajaani Oy:n palkkaosastolle. Eläkkeelle jäin 1.1.1990. Vapaa-ajan harrastuksiini on kuulunut toimia maanpuolustusjärjestöissä. Olen ollut sotilaskotisisarena pian 30-vuotta.
Sotainvalidien Kajaanin naisjaostoon liityin 1954. Toimin nykyään Kainuunpiirin naistoimikunnan puheenjohtajana, sekä Kajaanin osaston naisjaoston puheenjohtajana. Lisäksi kuulun naisjaoston työvaliokuntaan. Kunnalliselämässä olen ollut myös mukana ja kuulunut eri lautakuntiin.”

Kirsti Helléniä jäävät kaipaamaan puoliso Jorma, lapset Kari ja Kristiina lapsenlapsineen, ystävät ja sukulaiset. Kirstin siunaaminen ja hautaus toimitetaan perhepiirissä 30.09.2022.

Kirstiä ja lähiomaisia voi muistaa osoitteella Halmetie 2, 87250 KAJAANI.

------------------------------
Evakon kotiseutumuisto

Vanhan rajan tuolla puolen
on mun kotimaa,
Mäntykosken rantamailla
saimme asustaa,
siellä missä rantamänty
yhä kasvaa saa,
siellä ensiaskeleemme
saimme taivaltaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

Leivinuunin hehkun muistan
kotikammarin,
laitumella lammaslaumat
paimenpoikien,
tuohitorven soitannalla
karhut kaikkoaa,
muikkupottuin rantakala
nälän sammuttaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

23.9.2022,  Veli Juhani
Runolaulu Kirstin muistolle
Satumaan sävelin.



Muistoa kunnioittaen, 

Helsingissä 23.9.2022

Veli Matti Leinonen

Evakon kotiseutumuisto

kuvassa liki kaikki Paanajärven poltettujen tilojen liuskekiviuunit
Evakon kotiseutumuisto

Vanhan rajan tuolla puolen
on mun kotimaa,
Mäntykosken rantamailla
saimme asustaa,
siellä missä rantamänty
yhä kasvaa saa,
siellä ensiaskeleemme
saimme taivaltaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

Leivinuunin hehkun muistan
kotikammarin,
laitumella lammaslaumat
paimenpoikien,
tuohitorven soitannalla
karhut kaikkoaa,
muikkupottuin rantakala
nälän sammuttaa.

Oi jospa niille kotimaille 
vielä päästä vois,
niin tuskin sieltä tahtoisinkaan
lähteäkään pois,
nyt rauhanaikaa toivokaamme
suurin sydämin,
se parhain lahja maailmaan on
nyt ja vastakin.

23.9.2022,  Veli Juhani
Runolaulu Kirsti Hellénin muistolle
Satumaan sävelin.
Kirsti Katri Hellén 1929-2022, kuva Jorma Hellén